- Nikin sivusto on ollut sensuurilistalla jo kaksi ja puoli vuotta, ja nyt vasta saatiin päätös, että sensuurista voi valittaa. Toki tämä on parempi kuin toisenlainen ratkaisu, toteaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Suomessa on vuoden 2008 alusta alkaen ylläpidetty salaista sensuroitujen verkkosivujen listaa, jolla väitetään taisteltavan lapsipornon levitystä vastaan. Oikeasti lailla ei puututa mitenkään lapsipornoa levittävien sivustojen toimintaan. Laki on näennäistoimenpide, jota poliiseillakaan ei ole intoa noudattaa. Sensuurilistalla on ollut lähinnä tavallisia aikuisviihdesivustoja.

Sittemmin suurin osa teleyrityksistä on tehnyt sensuurin käytön asiakkailleen vapaaehtoiseksi. Tämä osoittaa, kuinka epäonnistuneena lain kanssa tekemisissä olevat pitävät sitä. Keskusrikospoliisikin kritisoi lakia kovin sanoin sen valmisteluvaiheessa.

- Lain ei pitänyt koskea suomalaisia sivustoja, koska niiden osalta on jo olemassa muut tehokkaat menettelyt sivuston sulkemiseksi, joita poliisi ei kuitenkaan Nikin tapauksessa käyttänyt. Poliisi on jo tehnyt asiattomalla tavalla Nikin sivuston sensuroinnista itselleen arvovaltakysymyksen, joten saa nähdä, milloin sensurointi suostutaan lopettamaan, toteaa Palmulehto.

Sensuuria on pohdittu laajennettavaksi myös nettipokerisivustoihin. Stakesin raportissa pohdittiin sensuurilain uudelleennimeämistä “laiksi lapsipornografian ja etärahapelien levittämisen estotoimista”.

Piraattipuolue vaatii vaaliohjelmassaan epäonnistuneen sensuurilain kumoamista.

Lähteet:
http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/raportit/R2-2008-VERKKO.pdf (s. 56)
http://www.kho.fi/paatokset/51802.htm

Syyttäjä vaatii Ylen uutisten (31.8.) mukaan tuomiota kahdelle oululaiselle vertaisverkon ylläpitäjälle. Vertaisverkolla on ollut 2 800 käyttäjää.

Uutisen mukaan palvelua ei harjoitettu ansiotarkoituksessa. Syyte on siitä huolimatta nostettu tekijänoikeusrikoksesta, mikä normaalisti vaatisi ansiotarkoituksen. Syyte perustuu lain kohtaan, jonka mukaan tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkit täyttyvät myös mikäli teko “on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa oikeuksien omistajille”.

Lukuisissa puolueettomissa selvityksissä ei olla päästy minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen siitä, aiheuttaako luvaton tiedostonjakaminen merkittävää vahinkoa vai ei. Myös viihdeteollisuuden myyntilukemat ovat verkkokopioinnista huolimatta kasvaneet tasaisesti. Yksin tämän vuoksi on selvää, ettei syytettä olisi pitänyt nostaa lainkaan.

Tiedostonjakaminen on itse asiassa tuottanut valtaisan määrän hyötyä avatessaan kaikille Internetin käyttäjille mahdollisuuden nauttia käytännössä rajattomasta määrästä kulttuuria. Mahdollinen tuomio tapauksesta osoittaisi lain olevan selkeästi puutteellinen, koska se sallii hyväntekijöiden tuomitsemisen haitasta, jota ei voida edes todistaa.

Piraattipuolue vaatii kaiken ei-ansiotarkoituksessa harrastettavan tiedostonjakamisen laillistamista. Puolue pitää tätä tapausta osoituksena siitä, että laki mahdollistaa syytteet ja mahdollisesti jopa tuomiot, jotka eivät palvele kansan etua. Jossakin muussa yhteydessä 2 800 ihmisen hyvinvointia kasvattaneille henkilöille annettaisiin kulttuuripalkinto, Suomessa heille luetaan syytteet.

Lisätietoja antaa puolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti, etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi, 045 310 2342.

Suomessa tuomittiin viime vuoden lopussa kaksi henkilöä pornovideoiden tekemisestä ja levittämisestä  kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Millainen rikos on sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen? Rikoslain 17. luku, §18:

Joka valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään…

2) väkivaltaa …

on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Sananvapauskeskustelussa on toistaiseksi kohistu lähinnä uskon- ja etnisiä ryhmiä mahdollisesti loukkaavasta puheesta, mikä on jättänyt seksuaalisananvapauden vähemmälle huomiolle. Tarkoitan tällä termillä sellaista sananvapautta, joka sallii erilaisten seksuaalisten vähemmistöjen harjoittaa suuntautumistaan kenenkään ulkopuolisen siihen puuttumatta.

Kuten sananvapaus yleisestikään, ei seksuaalisananvapaus ole perinteisesti ollut Suomessa kovinkaan iso arvo. Laissamme oli aina vuoteen 1999 asti pykälä, joka kielsi “julkisen kehottamisen samaa sukupuolta olevien väliseen haureuteen”. Koska harvat poliitikot uskalsivat julkisesti puolustaa homojen ja lesbojen oikeuksia, ei pykälää poistettu ennen kuin seksuaalirikoslain laajemman uudistuksen yhteydessä.

Homoseksuaalien oikeuksia on onneksi alettu vähitellen nousta puolustamaan, mutta sadomasokismi on edelleen jäänyt uhriksi. Aiemmin ei saanut julkisesti puhua homoista, nykyään halutaan rajoittaa väkivaltaisemmasta pornosta nauttivien pääsyä aikuisviihteeseensä. Jokainen tavanomaisemmasta pornosta nauttiva voi kysyä itseltään, miltä hänestä tuntuisi jos hänen viihteensä levittämisestä tai tekemisestä saatettaisiin tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Oikeusvaltion perusperiaatteisiin pitäisi kuulua, ettei ihmisiä tuomita uhrittomista rikoksista. Videoilla ilmenevästä väkivallasta huolimatta ei niitä tehtäessä kuitenkaan tarvitse vahingoittaa ketään. Käräjäoikeus hylkäsikin videoiden tekijöiden pahoinpitelysyytteet, vaikka ylläpitikin tuomion kuvan levittämisestä. Eihän sotaelokuviakaan haluta pannaan siksi, että ihmisiä tapettaisiin oikeasti niitä tehtäessä. Pornon tekeminen ei vahingoita ketään, mutta sen kieltäminen siitä nauttivilta kylläkin.

Loppukevennyksenä linkki Googlen käsitykseen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta kuvasta.

Pankkilakko pysäytti kaiken. Asiakkaat eivät kyenneet maksamaan laskujaan, konkurssien tsunami pyyhki yli Suomen ja tyhjensi varallisuudet keinottelijoiden tileille ja pankeille maksettiin bonusta pankkitukien muodossa. Minulta jäi saatavat saamatta, sillä pankeilla oli etuoikeus velallisiin. Kummallista sekin. Onnekseni olin velaton ja taidelasin kysyntä riitti yhdelle miehelle ainakin. Kuinkahan monta pankkikriisiä pitää yhden elämän aikana kokea, ennen kuin kansa viisastuu? Sitä en kuitenkaan käsittele sen enempää, sillä minulta kysytään nykyään jatkuvasti, kuinka voin olla Piraattipuolueessa, vaikka olen taiteilija ja kuinka suhtaudun tekijänoikeuksiin.

Olen koko ikäni seurannut juristeja perheessäni, jotka kolmen sukupolven ajan ovat olleet tekemisissä patenttien ja tavaramerkkien, sekä tekijänoikeuksien parissa. “Jossain meni vikaan”, kommentoi isäni aiheesta ennen kuolemaansa. Hän ajoi aina taiteilijoiden etuja ja kannusti minuakin taiteen tekemisessä. Koska Suomi on pieni maa ja Helsinki taiteemme keskus, taiteilijoita kävi meillä tuon tuosta kylässä. Tämä vain viitteeksi siitä, että taiteilijoiden asiat ovat olleet aina lähellä jokapäiväistä elämääni.

Ensimmäinen “herääminen” Teoston kanssa tapahtui -80 luvun loppupuolella, kun ulkomaalaisen musiikin suosio kasvoi paikallisradioissa ja suomalainen kulttuuri alkoi amerikkalaistumaan. Olin juuri muuttanut Yhdysvalloista (-84) takaisin Suomeen ja tuntui niin hyvältä huomata, että meillä onkin omaa kulttuuria. Miksi siis suomalaisen musiikin tekijänoikeuskorvaukset olivat radioille suuremmat kuin ulkomaisen musiikin? Sitäpä saakin sitten ihmetellä, kun isojen levy-yhtiöiden megamarkkinoidut ja tuotteistetut artistit sai eetteriin edullisemmin, kuin omakustanteen tehneet paikalliset musiikin tekijät. Ei siis kelvannut vaikka ilmaiseksi olisi tarjonnut. Eikö se loukannut tekijän oikeutta saada tuotteensa eteenpäin samoilla ehdoilla kuin muut? En puhu makuasioista, vaan taloudellisista kustannuksista. Vanha totuus radioiden dj-korruptiosta ei myöskään tuo oikeutta taiteilijalle suurien levy-yhtiöiden kanssa painiskellessa. Kaiken lisäksi, jos halusi äänitteensä julkiseen esitykseen, oli pakollinen Teosto-jäsenyys edellytyksenä. Moni taiteilija on tuskin saanut edes jäsenyysmaksuaan vastaavaa summaa takaisin teostokorvauksina. Taiteilijan on siis maksettava mahdollisuudesta julkiseen esittämiseen pakkoliittymisen muodossa. Onneksi nykyään on internet ja julkaisutoiminta on vapautunut sen myötä. Suosio kertoo patoutuneesta tarpeesta ja median sekä hallituksemme nettivastaisuus vallan menettämisen pelosta.

Tavaramerkeistä: laman jälkeisessä elämässä virittelin yhtiötäni uuteen nousuun ja hain uusia osakkaita mukaan yhtiöön. Asiakkaita olisi ollut valmiina ja vain osaavaa ryhmää puuttui. Löydettyäni henkilöt tippui uusi pommi pöydälle. Yksi osakasehdokkaista perääntyi vihaisena kertoen, että yhtiöni nimi oli Enso-Gutzeit yhtiön omistama tavaramerkki! Äimistykseltäni lähdin patentti ja rekisterihallitukseen ottamaan asiasta selvää. PRH oli myöntänyt yhtiöni nimen ja virallisen logon toiselle yhtiölle. Pari päivää istuskeltiin sitten PRH:n tiloissa ihmettelemässä tilannetta. Juristit ja johtajat sanoivat, ettei kyseisen päätöksen tehnyt virkailija ole enää heillä töissä ja pyysivät minua “säälimään” häntä. Asiaa ei saatu oikaistua vaikka isäni vielä vei asian hallinto-oikeuteen, josta se tuli bumerangina takaisin. Virheeseen ei siis puututtu. Minulta loppui yksinkertaisesti jaksaminen valtionyhtiön kanssa painimiseen.

Taiteilijat on tarkoitushakuisesti nostettu marttyyreiksi tekijänoikeus keskusteluissa. Immateriaalikysymykset ovat kuitenkin paljon suurempi kysymys kuin humppa ja poppi. Taiteilijoiden “puolesta” puhuvat suuret oheistuotteitaan myyvät mediayhtiöt, jotka uhraavat miljoonia protektionismiin siinä ohessa. Miksi he eivät vahvista taiteilijoiden asemaa/määrää varallisuudellaan? Bulkkitaiteilijoiden kulttuuriarvoa sopii samalla ihmetellä, jos yksilölliset ja ainutkertaiset taiteilijat jäävät siinä sivussa huomioimatta. Kun yhtiö hallitsee idolia, se hallitsee myös massoja ja siksi idoleita tehtaillaan jo ihan tuotteistetusti. Historiasta on helppoa havaita, että uusia ideoita eivät massat helposti sisäistä, joten mestareiksi aletaan kutsumaan niitä, jotka ovat jo haudassa ja joiden teokset ja keksinnöt ovat toisten omistuksessa ja niille haetaan rahallista hyötyä. Kulttuuri ei saa olla rahassa mitattavaa ainakaan minun mielestäni.

Nyt olen Piraatti ja ylpeä siitä. Olen edelleen myös taiteilija, mutta teen vain kopiovapaata tuotantoa. Jos joku kysyy kannattaako se, niin voin sanoa, että tekijänoikeudet ovat ainakin minulle käyneet liian kalliiksi rasitteiksi. Maailma muuttuu ja minä sen mukana.

Lisään tähän linkin Suomen epäselvimmistä laeista, eli tekijän”oikeuksista”.

http://tkvk.org/tekol.html

Project Gutenberg on verkkosivusto, josta voi ladata ilmaiseksi tekijänoikeudesta vapautuneita kirjallisia teoksia. Sivusto toimii Yhdysvaltain lakien mukaan. Siellä lähtökohtaisesti ennen vuotta 1923 julkaistut teokset ovat vapautuneet tekijänoikeudesta. Näinpä palvelussa on myös ennen kyseistä vuotta julkaistua V. A. Koskenniemen runotuotantoa. Näinollen sieltä on ladattavissa esimerkiksi teokset Runoja (1906) ja Elegioja (1918), mutta ei teosta Uusia runoja (1924). Suomalaiset eivät kuitenkaan saisi näitä teoksia ladata.

Suomessa tekijänoikeussuoja, tekijän elinikä + 70 vuotta, on voimassa takautuvasti. Koskenniemi kuoli vuonna 1962, joten Suomessa hänen tuotantonsa on edelleen tekijänoikeuden suojaamaa. Lex Karpelana tunnetun, vuonna 2006 voimaan astuneen tekijänoikeuslain muutoksen myötä on vastoin lakia valmistaa kopio teoksesta, joka on pantu yleisön saataville ilman oikeudenhaltijan lupaa (11 §:n 5 momentti, 2 §). Kyse ei ole rikoksesta vaan siviilioikeudellisesta loukkauksesta. Siitä ei voi saada rangaistusta, mutta korvausvelvollisuus syntyy.

Suomalainen, joka lataa Project Gutenbergista Koskenniemen teoksia, rikkoo siis tekijänoikeuslakia. Ymmärrykseni mukaan tässä ei ole merkitystä sillä, että levittäjän kannalta levittäminen on laillista. Kun lataaja on suomalainen, lataamisen laillisuus riippuu siitä, onko teos Suomen lain mukaan laillisesti levityksessä vai ei. Tässä tapauksessa ei, joten lataaminen on laitonta. Sivustolla varoitetaankin: ”Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook.”

Tajusivatkohan Lex Karpelan säätäneet kansanedustajat, että lakimuutoksella olisi tällaisia seurauksia? Onhan se nyt aika surullista, että ulkomaalaiset näkevät vaivaa pannakseen suomenkielisiä teoksia kaikkien saataville, ja sitten suomalaiset, lähes ainoat jotka teoksista jotain ymmärtävät, eivät saa lukea niitä.

Tilannetta monimutkaistaa vielä se, että kansainvälisen GATT-sopimuksen mukaan Yhdysvaltain pitäisi kunnioittaa muiden maiden pidempiä tekijänoikeusaikoja. Tästä on tietoa Project Gutenbergin sivuilla. En tunne sopimuksen yksityiskohtia, mutta sivuston ylläpito ilmeisesti katsoo sillä olevan oikeus julkaista Koskenniemen tuotantoa GATT-sopimuksesta huolimatta.

Hiljattain annetusta korkeimman oikeuden Finreactor-päätöksestä voisi päätellä, että linkittäminen lainvastaisesti saatavilla olevaan materiaaliin voidaan katsoa avunannoksi tekijänoikeusrikokseen tai -rikkomukseen. Tässä kirjoituksessa linkitän Project Gutenbergissä olevaan Koskenniemen tuotantoon. Haastetta odotellessa…

Tieto kasaantuu suuriin palvelimiin, joihin ottavat yhteyden asiakkaat. Kaikki valta ja yksityinen tieto kasaantuu yritysten hallitsemiin tietokoneisiin, eikä asiakkailla ole mitään oikeutta tai kontrollia omaan yksityiseen tietoliikenteeseensä. Jos Facebook päättää pitää yksityiset keskustelut ikuisesti tallessa ja myydä niissä olevan tiedon mainostajille, käyttäjät eivät voi sanoa asiaan mitään.

Pilvipalveluissa ihmiset eivät enää edes aja suljettuja ohjelmia kotikoneilla, vaan suljetut ohjelmat ajetaan muiden tietokoneilla, jolloin käyttäjät eivät enää edes omista dataansa. Termillä tarkoitetaan erinäisiä tekniikoita virtualisoida sekä siirtää palvelimia fyysisestä paikasta riippumatta.

Käyttäjät saavat toki vastineeksi yksityisen tietoliikenteen vakoilusta, profiloinnista ja mainostuksesta esimerkiksi sähköpostipalvelun, ja muutamien senttien edestä kiintolevytilaa. Palvelut myös monopolisoituvat helposti internetissä. Mitä enemmän käyttäjiä löytyy sosiaalisesta palvelusta, sitä enemmän hyötyä se tuottaa käyttäjälle. Tämä luonnollinen mekanismi varmistaa, että Facebookilla ja Googlella on tulevaisuudessakin palvelukohtaiset monopolit. YouTube ei ole teknisesti erityisen hyvä palvelu, mutta koska sieltä löytyvät muut käyttäjät, sen suosio jatkuu.

Pilvipalvelun vastineeksi tulee kehittää hajautettu sosiaalinen ja käyttäjien omistama pilvipalvelu. Rautapuolella ihmiset pystyvät lähivuosina ostamaan 25 euroa maksavan palvelimen, joka on kännykkälaturin kokoinen, ja joka asentuu itsestään seinään kytkettäessä. Toinen vaihtoehto on integroida palvelin ADSL-modeemiin.

Ohjelmiston yhdeksi osaksi sopii esimerkiksi Diaspora, josta kirjoittelin jo aiemmin. Nämä noodit pystyisivät keskustelemaan toistensa kanssa salattujen yhteyksien avulla ilman että edes FRA pystyy salakuuntelemaan. Lisäominaisuuksia ovat Tor-verkon tehostaminen ja tiedon varmuuskopiointi kaverien noodien avulla.

Tulevaisuus ilman yksityisyyttä ja yritysten kontrollissa ei varmasti lämmitä kenenkään mieltä. Tällä hetkellä Yhdysvaltojen hallituksella on käytännössä suora pääsy kaikkeen ihmisten yksityiseen telekommunikaatioon. Jos palvelimet siirtyvät koteihin, tarvitaan sentään kotietsintälupa, ja salakuuntelu onnistuu ainoastaan oman valtion kansalaisia kohtaan. Tietotekniikan vapauteen eivät tule riittämään pelkät vapaat ohjelmistot kotikoneella, vaan tarvitaan lisäksi vapaa Internet.

Peter Sunden haastattelu

John Buckmanin haastattelu

Lue artikkelin suomennos postauksen alla kommentissa. Video on tekstitetty suomeksi.

Texten nedan är ursprungligen publicerad på min blogg.

I oktober förra året under AltParty gav jag i Pirattinuorets namn en intervju åt en grupp journalistikstuderande vid Åbo Akademi i Vasa/MediaCity. Resultatet är att jag dyker upp några gånger i deras slutprodukt , “Fildelning – Rätt och Brott”, som visades på FST5 igår och förblir synlig på Yle Arenan i några dagar. Dokumentären är till stor del svenskspråkig och textad till finska.

Filmen kan tydligen ses på webben via Vimeo men kan också laddas ner här (flv-filen spelas snällt av VLC m.fl.) [ohjelma on tekstitetty suomeksi ja on Yle Areena-näkyyyden loputtua myös nähtävissä Vimeo-palvelussa tai ladattavissa mm. VLCssä toistuvana tiedostona]

Stundvis snuddar dokumentären vid inkoherens och viss presenterad fakta, speciellt siffror hanteras lite vårdslöst. Och i motsats till vad dokumentären mer eller mindre påstår är Piratpartiet inte ett “fildelningsparti”, och organisationens kritik av rådande upphovsrätt är inte ensidig, vilket tydligt framkommer i essäer på partiets blogg och i den i våras utkomna pamfletten Jokapiraatinoikeus. Dock baserar sig filmen på ett brett intervjumaterial som presenterar olika grunduppfattningar rätt tydligt.

I programmet medverkar också Marcin De Kaminski, Jyrki Kasvi, Antti Kotilainen, Mathias Lillmåns, Jarkko Nordlund, Gabriel Sjölund och Tobias Tåg.

[via:Matts]
Thomas Nybergh är teknisk ansvarig och allmän pysslare hos Piraattinuoret. Följ @apecat på Twitter.

Jos haluat liittyä joukkoomme, osta meiltä lippu tapahtumaan. Yhteyshenkilö: Tero “insu” Inha, puh. 040 8319538.

Monille tulee ohjelmistoalan konkretiana mieleen kauppojen hyllyiltä myytävät ohjelmapaketit. Tämä on kuitenkin harhaanjohtava mielikuva. Suurin osa ohjelmistokehityksestä tapahtuu enemmän tai vähemmän räätälöityjen ratkaisujen parissa. Tämä ohjelmoijien leijonanosan leipäpuu on samalla ohjelmistoteollisuuden osa-alueista vähiten tekijänoikeuksista riippuvainen.

Yritysten sisäinen ohjelmistokehitys omiin tarpeisiin tapahtuu triviaalisti tekijänoikeuksista melko lailla riippumatta. Ilman tekijänoikeuksia tietovuotojen vaikutus mahdollisesti hieman kasvaisi, joskin yrityssalaisuus- ja -vakoilulainsäädäntö tarjoavat haluttaessa tekijänoikeuslaista riippumattomia keinoja puuttua näihin.

Yritysten välisissä tilaustöissä taas ehdot voidaan määritellä sopimusoikeudellisesti tarvitsematta rasittaa koko yhteiskuntaa yksinoikeusjärjestelmillä. Vuotojen vaikutus voi taaskin olla hieman suurempi, mutta yllä mainittujen keinojen lisäksi näihin voidaan osin varautua sopimussanktioilla. Osassa tapauksia palvelun myynti on lisäksi käypä vaihtoehto ohjelmiston itsensä myynnille.

Mutta entäpä ne hyllyltä saatavat ohjelmapaketit? Pelien tapauksessa trendi on aika selvä: ison rahan tuotannot sidotaan yhä enemmän ja enemmän verkkoon. Massiivisten moninpelien tapauksessa sidonta on luonteva: pelaamiseen tarvitaan hyvin ylläpidetyt palvelimet, joihin pääsystä laskuttamalla pelin kehitystyö rahoitetaan. Malli on hyvin palvelukeskeinen, eikä riipu juurikaan lakisääteisistä yksinoikeuksista.

Yksinpelien tapauksessa sidonta muuttuu keinotekoiseksi, mutta silti lopulta teoriassa tehokkaaksi. Toistaiseksi tuottajat ovat soveltaneet lähinnä erilaisia DRM-järjestelmiä vaihtelevalla menestyksellä. Moni peli on saanut runsaasti risuja kehnosti toimivista ja pelaamista estävistä virityksistä, jotka on lopulta helppo murtaa. Toisaalta innovatiivisesti palveluakin DRM:n lisäksi tarjoava Steam näyttäisi porskuttavan hyvin.

Tulevaisuudessa näkisin yksinpelienkin siirtävän varsinaista toiminnallisuuttaan verkkoon pelivalmistajan palvelimille. Pelkän DRM:n voi aina murtaa, mutta kokonaisten pelin osien uudelleentoteuttaminen onkin jo potentiaalisesti kertaluokkia hankalampaa. Kehityskulku ei toki ole pelkästään positiivinen: käytettävyys pakostakin kärsii, ja avoimuuskin lähinnä vähenee entisestään. Vaakakupissa kuitenkin painaa enemmän, ettei peliä sinänsä rehdisti palveluna myyvän bisneksen tarvitse lytätä kansalaisoikeuksia olennaisena osana toimintaansa. Lisäksi trendi tuntuu olevan aika väistämätön: valmistajilla ei yksinkertaisesti ole luottamusta tekijänoikeusjärjestelmän toimintaan – ja syystäkin.

Mitä tulee pienemmän rahan indie-tuotantoon, näiden kustannukset on mahdollista kattaa ihan vain kunniajärjestelmällä — joka on käytännössä tilanne nytkin! Hyvät pelit hyvällä markkinoinnilla voivat kerätä kohtuullisesti rahaa lyhyessäkin ajassa. Esimerkiksi The Humble Indie Bundle-kampanja keräsi tekijöille ja valikoiduille hyväntekeväisyysjärjestöille yli miljoonan parissa viikossa, eivätkä pelit edes olleet enää uusinta uutta.

Mutta entäpä hyllyjen hyötyohjelmat? Peruskäyttäjän varusohjelmistotarpeen voi jo nykyisellään täyttää lähes kokonaan vapailla (ja epävapailla mutta ilmaisilla) ohjelmistoilla, joten suljettujen ja maksullisten vaihtoehtojen melko pieni tuotannonala ei ole yhteiskunnallisesti järin tarpeellinen. Vapaiden ohjelmistojen kiihtyvälle kehitykselle tekijänoikeudet eivät taas ole kovin oleellisia. Ns. copyleft-ohjelmistot toki käyttävät hyväkseen tekijänoikeuslakia varmistaakseen johdannaisteostenkin vapauden, mutta moni vapaa projekti pärjää varsin hyvin muutenkin. Muutosten suljettuna pitäminen on usein jo käytännön syistä huono idea, ja onpa hyvä mainekin kehittäjäpiireissä eduksi.

Jäljelle jäävät lähinnä ammattilaisohjelmistot erikoistuneisiin tarpeisiin, joita ei vapailla ohjelmilla saada riittävän hyvin tyydytettyä kovin lähitulevaisuudessa. Niiltä osin kuin näitä ei helposti muuta palvelupohjaisiksi, Piraattipuolueen 5-10 vuoden kaupallisen yksinoikeuden malli kattaisi nykymuotoisen teollisuuden tarpeet varsin hyvin. Kokonaistehokkuuden kannalta parempi ratkaisu saattaisi silti olla jopa strategisten alojen vapaiden ohjelmistojen kehittäminen tai ostaminen julkisen sektorin taholta. Tämä kun vähentäisi ohjelmistoalalla yleistä pyörien uudelleenkeksimistä, yhteensopivuusongelmia sekä niistä johtuvia usein tarkoituksellisia markkinahäiriöitä. Lisäksi vapaiden ohjelmistojen saatavuus helpottaisi kilpailua niitä käyttävillä aloilla.

Tekijänoikeudet etenkään nykylaajuudessaan eivät siis ole erityisen tärkeitä ohjelmistotuotannolle. Toki moni tämänkin alan tekijä on yksinoikeuksiinsa kiintynyt, vaikka lobbaus- ja ajojahtimääristä päätellen selvästi mediapuolta vähemmän. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tekijänoikeusjärjestelmän rapistuminen uhkaisi osaavan ohjelmoijan leipäpuuta tai ohjelmistotuotannon tulevaisuutta.