Suomi ja 21 muuta EU-maata allekirjoittivat eilen 26.1. paljon kritisoidun Anti-Counterfeiting Trade Agreement eli ACTA-sopimuksen. Sopimus on kerännyt paljon vastustusta muun muassa sen kyseenalaisten ihmisoikeuksiin kajoavien ongelmien, sekä salassa valmistelun vuoksi. Sopimus vaarantaa oleellisesti verkon toimintaa, viestinnän yksityisyyttä ja ilmaisun vapautta, sekä on räikeässä ristiriidassa avoimen valmistelun periaatteiden kanssa. – ACTA-sopimus on selvässä ristiriidassa perustavanlaatuisten [...]
Facebookissa huhutaan, että nykyisellään DRM:llä raiskattu Elisa Kirja -palvelu olisi menossa ainakin hieman avoimempaan suuntaan. Huhu kertoo, että myytävien kirjojen oletuspolitiikaksi tulisi vesileima aktiivisen DRM:n sijaan. Ilmeisesti kustantaja saisi valita jatkossakin myös aktiivisen myynninestojärjestelmän kirjoilleen, mutta olisihan tämä askel eteenpäin. Toivottavasti kuitenkin vesileimojenkin käyttö on vain oletusasetus, jonka asiakasystävällinen kustantaja saa aktiivisen DRM:n ohella pois [...]
Taas tätä. TTVK, IFPI ja kumppanit yrittävät saada käräjäoikeuden määräämään, että internetoperaattori Elisa estäisi asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bay -tiedostonjakopalveluun. Kaikki tämä vaiva (ja luovan alan rahat), vaikka estot voidaan kiertää vaivatta, ja esimerkiksi Tanskassa TPB:n blokkaamisen jälkeen palvelun käyttäjämäärä vain nousi. Tehdään näin alkuun selväksi, mitä TPB tekee ja mitä se ei tee. The [...]
Hieman reilu kuukausi vaaleihin, missä mennään? Piraattipuolue on asettanut 126 ehdokasta lähes ympäri maata. Yhteensä 11 vaalipiiriä saa nauttia piraattitarjonnasta. Ehdokasmäärä on suorastaan suurenmoinen ja harva pystyi kuvittelemaan Piraattipuolueen voivan kasvaa jo eduskuntavaaleihin mennessä niin suureksi, että tuollainen ehdokasmäärä onnistuisi. Erityisen myönteistä on se, että suurimpaan Uudenmaan vaalipiiriin saatiin täysi 35 ehdokkaan lista. Ehdokkaina on [...]
Tämä on Piraattipuolueen vastaus passien sormenjälkirekisterin käyttötarkoitusten laajentamista koskevaan kyselyyn Kerrokantasi.fi-verkkosivustolla. “Tulisiko mielestäsi poliisilla olla mahdollisuus käyttää passin sormenjälkitietoja erityisen vakavien rikosten, esimerkiksi terrorismirikosten, murhan, tapon, seksuaalirikosten, törkeän pahoinpitelyn tai törkeän varkauden tutkinnassa?” Piraattipuolueen mielestä sormenjälkirekisterin käyttömahdollisuuksia ei pidä missään tapauksessa laajentaa. Sormenjälkirekisteri merkitsee pysyvän biotunnisteen keräämistä käytännössä kaikista kansalaisista. Sormenjälkien kerääminen passeja varten perustuu [...]
Ruotsissa kohistaan samaan aikaan sekä piirretystä seksivalistusfilmistä että AdultTV:n lähetyksistä jotka näkyvät paikoittain Ruotsin puolella. Piirretty “seksivalistusfilmi” täyttää luultavasti Ruotsissa voimassa olevaa, hyvin epämääräistä lapsipornokieltoa, joka suojaa piirroshahmojakin riistolta. Tämä ei kuitenkaan ole kohun aiheena, vaan se että nuoria valistetaan seksistä. Miksi ruotsalaiset eivät pidä seksistä? En ole koskaan voinut käsittää miten joku kykenee suoralla [...]
WikiLeaks-sivuston viimeaikainen toiminta valtiosalaisuuksien paljastajana on ollut kansalaisyhteiskunnan riemuvoitto. Maailman mahtavin valtio Yhdysvallat on polvillaan vuotojen edessä. Se ei ole voinut kuin epätoivoisesti pyytää sivustoa lopettamaan asiakirjojen julkaisun. WikiLeaks on vain nenäkkäästi torjunut anelut, eikä sille ole kyetty tekemään mitään. WikiLeaksin johtohahmo Julian Assangen henkilökohtainen vapaus ja turvallisuus ovat tosin vaarassa. Assangea on varoitettu menemästä [...]
Eduskunnassa oli eilen lähetekeskustelussa niin kutsuttu varoituskirjelaki. Kyse on muutoksesta sähköisen viestinnän tietosuojalakiin, siihen jota juuri turhaksi todettu Lex Nokiakin muutti. Oikeudenhaltijoille annetaan valta vaatia teleyrityksiä lähettämään tekijänoikeusrikkomuksista epäiltyjen koteihin varoituskirjeitä (mikäli teleyritykset hyväksyvät oikeudenhaltijoiden tarjouksen kirjeiden lähettämisestä koituvien kustannusten korvaamisesta). Kyse on taas aivan poikkeuksellisesta järjestelystä, jossa teosten levittäjäyhtiöt saavat kummallisia etuoikeuksia, joita ei [...]
Törmäsin pari päivää sitten juttuun Looxcie-kuulokekamerasta. Noin kahdensadan dollarin hintaan saa handsfree-kuulokkeet, jotka kaikkien tavallisten ominaisuuksien lisäksi sisältävät pienen videokameran. Kenen tahansa mukana voi nyt kulkea pieni kamera, jonka muistiin mahtuu tällä hetkellä noin neljän tunnin verran videokuvaa. Firman virallisisissa promovideoissa laatu näyttää varsin hyvältä, joskaan kaikki arvostelut eivät anna aivan yhtä ruusuista kuvaa. Kiinnostavaa [...]
Internet kehitettiin aikoinaan toimimaan hajautettuna tietoverkkona, jossa verkon muodostavat tasa-arvoisessa asemassa olevat noodit. Mikään yksittäinen noodi ei ollut hallitsevassa asemassa toisiinsa nähden, ja toisaalta yhden noodin tuhoutuminen ei estänyt koko verkon toimintaa. Nykyaikana kehitys on mennyt päinvastaiseen suuntaan alkuperäisestä ideasta. Tieto kasaantuu suuriin palvelimiin, joihin ottavat yhteyden asiakkaat. Kaikki valta ja yksityinen tieto kasaantuu yritysten [...]