Esimerkki yksityisyydensuojasta on hullunkurinen myös toisella tapaa. Järvisen mielestä yksityisyydestä voidaan luopua, jos rikoksia tehdään. Tällä logiikalla voitaisiin asentaa jokaisen kansalaisen kotiin valvontakamera tarkkailemaan esimerkiksi huumeidenkäyttöä, jos valtiossa on pieni vähemmistö rikollisia.

Järvisen ratkaisu on, että tekijä saa päättää mitä julkaisukanavaa ja bisnesmallia hän haluaa käyttää. Tämä on mahdollista jo nyt, joten jää kysymykseksi, mitä muutosta Järvinen hakee kultaisella keskitiellään. Ratkaisu myös sivuuttaa kaikki yksityisyysongelmat, jotka syntyvät tiedostonjakamisen estämisestä, sekä esimerkiksi fanikulttuurin, jota harjoitettaessa rikotaan nykyisellään laajasti tekijänoikeuslakia.

Järvisen mukaan on kohtuutonta, että “ulkopuoliset piraatit” haluavat ajaa lakimuutosta. Hän tekee ivaa “kulttuurin edistämisestä”, vaikka on ilmiselvää, että tiedostonjakaminen lisää kulttuurin leviämistä varsinkin köyhän kansanosan piirissä. “Ulkopuolinen” on myös erikoinen sananvalinta, koska samalla logiikalla vasemmistolaisia voisi kutsua ulkopuolisiksi. Oikeus ajaa muutosta työolosuhteisiin saataisiin ilmeisesti vasta sitten, kun vasemmistolaiset omistaisivat tehtaita.

Blogikirjoituksen lopuksi Järvinen ottaa esille harhaanjohtavan termin “immateriaalinen omaisuus”. Kyseinen käsite sekoittaa toisiinsa tekijänoikeudet, tavaramerkit ja patentit, eikä siten edistä keskustelua mitenkään. Piraattipuolue kannattaa myös tekijänoikeuksien, tavaramerkkien ja patenttien olemassaoloa sinänsä. Muutosten taustalla onkin halu muokata lainsäädäntö vastaamaan paremmin nykyaikaa.

Keskustelusta on selvästi tulossa pitkä. Toivoa ei lisää se tosiasia, että harva on edes lukenut Piraattipuolueen puolueohjelman, tai tutustunut talousteoreettiseen taustaan nettijakelusta esimerkiksi Against Intellectual Monopoly -kirjan avulla (jonka voi muuten lukea ilmaiseksi).

Keskustelua auttaisi myös taustalla olevien oletusten perusteleminen. On turhauttavaa lukea jokaisesta mielipidekirjoituksesta tosiasiana väite, että nettijakelu lopettaisi tekijöiden tulot, vaikka sitä ei koskaan perustella mitenkään. Empiiriset havainnotkaan eivät tue väitettä.

Katariina Souri kommentoi Helsingin Sanomissa 16.5. tekijänoikeuskeskustelua ja mm. minun ja Ahto Apajalahden Jokapiraatinoikeus-pamflettia. Olemme tyytyväisiä siihen että olemme saaneet herätettyä keskustelua.

Valitettavasti kirjoituksen perusteella vaikuttaisi, että Souri kommentoi teosta jota ei ole lukenut. Ainoa verkkolataamisen laillistamisen puolesta esitetty perustelu johon hän ottaa kantaa on vapaan jakelun suhde sananvapauteen. Erikoista tämä on siksi, ettei jakamista Jokapiraatinoikeudessa perusteltu sananvapaudella kertaakaan. Sen sijaan perusteluiksi esitettiin mm. lataamisen vähäinen vaikutus myyntiin, vapaasti saatavan kulttuurin hyvinvointia ja taiteen laatua kasvattava vaikutus, sekä lataajien jahtaamisen tuottama uhka oikeusturvalle.

Näistä Souri ottaa vain kantaa verkkolataamisen aiheuttamiin myyntitappioihin. Valitettavasti kannanotto tapahtuu julistamalla yksipuolisesti, että lataaminen tuhoaisi kirjamyynnin. Näin sanoessaan Souri ei mitenkään huomioi lukuisia tilastoja ja tutkimuksia, jotka sanovat täsmälleen vastakkaista. Ainoa ala, jonka myyntitilastoissa on näkynyt vakavaa laskua on levymyynti, ja senkin saralla ollaan nyt Suomessakin pääsemässä pisteeseen, jossa digitaalimyynnin kasvu on kompensoimassa fyysisen myynnin laskun. Muualla maailmassa näin kävi jo aikaa sitten, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa on rikottu myyntiennätyksiä vuosi toisensa jälkeen. Kirjamyynti taas on Suomessakin kasvanut tiedostonjakamisen aikakaudellakin.

Souri kirjoittaa pitkällisesti tekijänpalkkioiden vähentymisen vaikutuksista, muttei huomioi että suomalaiset kirjailijat elävät jo nyt enemmän apurahojen kuin tekijänpalkkioiden varassa. Harhaanjohtava on myös maininta “tekijänoikeuksien alasajosta”. Tekijänoikeuksien poistamista ei ole vaatinut niin Jokapiraatinoikeus kuin Piraattipuoluekaan. Tavoitteena on aina ollut lakien uudistaminen nykypäivää vastaavaksi, ei suora kumoaminen.

Toivoisimme, että vastustajamme vastaisuudessa perehtyisivät kantoihimme ennen niiden lyttäämistä. Jokapiraatinoikeus on verkosta vapaasti kaikkien luettavissa.

Oskala esitteli teosten kaupallisen käytön osalta seuraavanlaisen mallin:

1. Oikeus korvaukseen kaupallisesta hyödyntämisestä
- Tekijän elinikä + 20 vuotta, kuitenkin vähintään 50 vuotta ensijulkaisusta

2. Oikeus määrätä samplaamisesta tai muusta uudelleenkäytöstä kuten sovittamisesta
- 20 vuotta ensijulkaisusta

3. Oikeus määrätä tallennusluvasta
- 20 vuotta ensijulkaisusta

4. Oikeus määrätä kaupallisesta käytöstä (esim. mainoksissa tai elokuvissa)
- 50 vuotta ensijulkaisusta

Yllätyin siitä, kuinka reippaasti tässä ehdotetaan lyhennettäväksi tiettyjä suoja-aikoja. Oskala selkeästi näkee jonkinlaisen reformin tarpeelliseksi, mutta kuten hän itse sanoo, pienen ongelman ratkaisemiseksi ei kannata “tuhota muuten hyvin toimivaa järjestelmää”.

Oskalan esittämässä mallissa jätettiin kuitenkin muutama seikka huomioimatta.

Yksi näistä on orpojen teosten ongelma, eli niiden teosten, joiden tekijät eivät ole (enää) tiedossa. Pitkän suoja-ajan aikana tiedot monien teosten tekijöistä katoavat. Teosten oikeudet vaihtavat myös omistajaa yrityskauppojen seurauksena — kustantaja tai levittäjähän omistaa usein suurimman osan oikeuksista. On paljon teoksia, joiden tekijänoikeuksien haltija ei ole yleisesti tiedossa.

Ongelma korostuu internetissä, kun teoksia ei ole aina tapana signeerata, ja tiedoston nimeä voi muokata vapaasti. Teoksen alkuperäistä tekijää ei välttämättä juuri kukaan tiedä enää viikon kuluttua teoksen julkaisusta, jos se on levinnyt ympäri nettiä. Usein näissä tapauksissa tekijä itsekin haluaisi, että teosta uudelleenkäytettäisiin. Harva kuitenkaan uskaltaa ottaa riskiä ainakaan teoksen kaupalliseen käyttöön, ja teos jää hyödyntämättä, kun sen tekijältä ei ole mahdollista kysyä lupaa teoksen käyttöön.

Lisäksi Oskala jätti käsittelemättä teosten epäkaupallisen hyödyntämisen. Olisi vielä mielenkiintoista kuulla, miten kopiointi ja fanikulttuuriin kuuluva uudelleenhyödyntäminen olisi huomioitu Oskalan mallissa. Pitäisikö fanien odottaa 20 vuotta ennen kuin sen fani-remix-videon pistäminen YouTubeen olisi laillista? Pitäisikö fanien jättäytyä oikeudenomistajien armeliaisuuden varaan ja toivoa, ettei heitä haasteta oikeuteen?

Jos oletetaan, että epäkaupallisen uudelleenkäytön raja olisi 20 vuotta, mutta epäkaupallinen kopiointi ei vielä vapautuisi, törmätään ongelmiin. Esimerkiksi uudelleensovitettu kappale uudelleen esitettynä voi olla lähes samanlainen kuin alkuperäinen. Remix-versio voi olla hyvin samankaltainen alkuperäisen kanssa. Missä menee raja? Entä fanikulttuuri? Kuinka pitkän pätkän teoksesta saisi ottaa, jotta se menisi vielä uudelleenkäytön piikkiin eikä olisi pahaa piraattikopiointia?

Jos remix- ja fanikulttuurit halutaan oikeasti laillistaa, päädytään hyvin äkkiä myös kokonaisten teosten kopioinnin laillistamiseen (ks. Jokapiraatinoikeus-kirjan sivut 159—160). Muutoin asia jää tuomioistuinten tulkittavaksi ja suurimmat oikeudenomistajayhtiöt voivat oikeudenkäynneillä uhkailemalla pelotella ihmiset niin varovaisiksi, että uudelleenkäyttöoikeudesta ei olisi käytännössä juurikaan iloa. Vastaava tilannehan on nykyään sitaattioikeuden kanssa musiikin ja elokuvien kohdalla. Harva uskaltaa missään kovin virallisessa yhteydessä esittää edes muutamien sekuntien sitaattia jostakin Hollywood-elokuvasta tai hittibiisistä, minä en ainakaan.

Samplaukseen ja mashupiin ei oikeastaan pitäisi nykyisen järjestelmänkään puitteissa tarvita mitään lupia, sen luulisi menevän sitaattioikeuden piikkiin. Jostain syystä kuitenkin on tulkittu, ettei mene. Kyse on lähinnä, tässäkin, suurimpien levittäjäyhtiöiden harjoittamasta oikeudellisesta ahdistelusta. Suomessa Teosto ja tekijänoikeusneuvosto pyrkivät tulkitsemaan lakia hyvin tiukasti (ks. Jokapiraatinoikeus, s. 195—203).

Oskalan esittämä malli on itse asiassa eräs sovellutus piraattien piirissä pohditusta “porrasmallista” (ks. Jokapiraatinoikeus, s. 245—246). Porrasmallissa kaikki Oskalan erottelemat tekijän neljä oikeutta olisivat kaupallisen hyödyntämisen osalta voimassa 5—10 vuotta teoksen julkaisusta (tosin useimmat piraatit varmaankin haluaisivat helpotuksia samplaamiseen). Tämän tiukan suoja-ajan jälkeen tekijällä olisi vielä pidemmän ajan oikeus korvaukseen teoksen kaupallisesta hyödyntämisestä (mutta ei siis oikeutta määrätä kaupallisesta käytöstä). Sitä on vaikea sanoa, mikä olisi sopiva aika tälle pidemmälle hyödyntämiselle.

Mielestäni tällainen porrasmalli voisi olla hyvä askel siirryttäessä kohti vapaampaa teosten käyttöä. Epäkaupallisen käytön täydellisestä vapauttamisesta en ole kuitenkaan valmis tinkimään.

Erilaisia malleja pohdittaessa olisi syytä miettiä, mikä pohjimmiltaan on tekijänoikeuden tarkoitus? Onko tekijänoikeuden tarkoitus yhteiskunnallinen, eli onko se tapa maksimoida kulttuurin tuotanto? Vai onko tarkoitus yksilöllinen, eli tapa “taata tekijöille oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä”, mihin Oskalakin viittaa?

On syytä aina muistaa, että luovat alat ovat ainoita, joilla toimivilla on oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä hamaan tulevaisuuteen. Tätä selostetaan esimerkiksi minun ja Kaj Sotalan Jokapiraatinoikeus-kirjan sivuilla 129—132 ja 216—218. Tällainen erityisoikeus voidaan mielestäni perustella hyväksyttävästi korkeintaan sillä, että ilman sitä luovaa työtä tehtäisiin huomattavasti vähemmän. Näin voidaankin mielestäni melko hyvin perustella lyhyt, 5—10 vuoden suoja-aika, mutta ei enää muutamaa kymmentä vuotta pidempää suoja-aikaa.

Mielestäni “ansaitseeko tekijä X saada rahaa vielä Y vuoden kuluttua” on väärä kysymys. Oikeammin olisi kysyä: “olisiko maailmassa tehty yhtä paljon teoksia, jos suoja-aika olisi Y”. Jälkimmäisellä kysymyksenasettelulla päädytään varmasti lyhyempään suoja-aikaan kuin ensinmainitulla.

Rastimon ja piraattien aiemmasta yhteiselosta kerrottakoon sen verran, että olin vuoden 2009 lopulla panelistina eräässä paneelikeskustelussa hänen kanssaan. Tammikuussa piraatteja oli yleisönä Espoon vihreiden järjestämässä keskustelutilaisuudessa, mikä antoikin Rastimolle aiheen kirjoittaa ensimmäisen kahdesta kiistellystä blogikirjoituksestaan. Rastimon suhtautuminen piratismiin on nähdäkseni tiukempaa kuin esimerkiksi opetusministeriön eräiden virkamiesten, eli tekijänoikeusneuvos Viveca Stillin ja Lex Karpelan valmistelusta aikanaan vastanneen johtaja Jukka Liedeksen, joiden ajatuksia olen myös päässyt kuulemaan kasvokkain.

Vihreissä on kova kahtiajako piraatteja ymmärtävien ja Rastimon mielipiteitä lähellä olevien välillä. Eräs vaikutusvaltainen Rastimon ajatuksia lähellä oleva vihreä on kansanedustaja Heli Järvinen. Puolueen sisäiset sähköpostilistat käyvät kuumana. On mielenkiintoista seurata, millaisiin kompromisseihin puolueen tietoyhteiskunta- ja tekijänoikeustyöryhmät päätyvät. Rastimo on tehnyt piratismin vastustamisesta nyt itselleen vaaliteeman. Mikäli hän päätyy eduskuntavaaliehdokkaaksi, olisi varsinainen ironian huipentuma, jos niinikään espoolaisen Jyrki Kasvin äänet vetäisivät Rastimonkin eduskuntaan.

Piratismista
Siirrytäänpä kommentoimaan Rastimon blogikirjoituksia. Ensinnäkin, piratismia on mahdotonta valvoa sellaisella tavalla, että päästäisiin tyydyttävään kiinnijäämisprosenttiin. Verkkoyhteyksien nopeutuessa ja tallennuskapasiteetin kasvaessa tekijänoikeuslait muuttuvat yhä merkityksettömämmiksi. Siinä vaiheessa kun jokaisella on kaikki maailmassa koskaan tuotettu kulttuuri ja kirjallinen tieto koneellaan, on herttaisen yhdentekevää, miten he ovat sen kaiken saaneet. Mikäli tiedostonjakajia vainotaan enemmän, jakaminen siirtyy suljetumpiin verkkoihin. Tavallisten ihmistenkin käytössä on salauksia, joita eivät helposti pura edes suurvaltioiden tiedustelupalvelut. Tämän ansiosta nettipankinkin käyttö on varsin turvallista.

Rastimolla ja piraateilla on tekijänoikeuksista yksinkertaisesti erilaiset mielipiteet. Lisätietojen hankkiminen toisen mielipiteistä ja niiden perusteista edistää keskustelua, mutta tuskin koskaan johtaa siihen, että mielipiteet muuttuisivat aivan toiseen suuntaan. Jokaisella on oikeus ilmaista tekijänoikeuksista mielipiteensä ilman, että hänen henkilöään tai henkilökohtaisia ominaisuuksiaan vastaan hyökätään hänen mielipiteidensä vuoksi. Tämä koskee kaikkia osapuolia.

Lasten oikeuksista
Lapsia koskevat lähtökohtaisesti samat ihmisoikeudet kuin kaikkia muitakin. Yksi näistä oikeuksista on viestintäsalaisuus, jonka kunnioittamisessa Rastimolla on aiemman blogikirjoituksensa perusteella parantamisen varaa. Olin hiljattain Suomen Internet-yhdistyksen järjestämässä Nuoret ja Internet -seminaarissa, joka oli suunnattu vanhemmille ja ammattikasvattajille. Siellä aihetta käsiteltiin niin poliisin, kaupallisen alan, Internet-gurujen kuin nuorten itsensäkin näkökulmasta. Seminaarissa esitelmän pitäneiden kahdeksasluokkalaisten keskeinen sanoma, johon myös muut esitelmöijät yhtyivät, oli se, että vanhempien ei pitäisi vakoilla lastensa Internetin käyttöä, vaan keskustella siitä avoimesti.

Pitää täysin paikkansa, että Internet jonkin verran lisää lasten mahdollisuuksia törmätä epämiellyttäviin mediasisältöihin. Sitä ei voi täysin estää. Television keksiminenkin lisäsi tätä mahdollisuutta. Televisionhan voi panna päälle helposti, ja sieltä tulee silloin tällöin lapsille sopimatonta ohjelmaa. Internet ei kuitenkaan ole sen vaarallisempi kuin elämä muutenkaan. Jos uskaltaa päästää lapsensa yksin ulos talosta, uskaltaa päästää hänet myös Internetiin.

Palveluntarjoajien vastuusta
Rastimo astuu hyvin heikoille jäille vaatiessaan palveluntarjoajia vastuuseen asiakkaidensa tekemisistä. Ilmeisesti hän tarkoitti termillä myös teleyrityksiä. On ehdottomasti pidettävä kiinni periaatteesta, että viestin välittäjä ei ole vastuussa viestistä. Jokainen vastaa itse siitä, mitä Internetissä tekee. Vastuuta ei voi sälyttää teleyrityksille ilman katastrofaalisia seurauksia. Teleyritysten intressinä olisi tällöin olla ylivarovaisia, ja käytännössä kaikki vähänkin kiistanalainen mielipiteenilmaisu tukahtuisi. Kyse olisi ilmaisunvapauden palauttamisesta 1700-luvun tasolle. Demokraattisista sivistysmaista ei toivoakseni tule koskaan löytymään laajaa tukea tällaisille vaatimuksille.

Valistusta piraateille?
Rastimo totesi Espoon vihreiden järjestämästä keskustelutilaisuudesta, että hän päätyi ottamaan valistuksellisen linjan: “Niinpä olin valmistanut paneelia varten valistuspaketin elokuvan rahoitus -ja levitysrakenteesta käyttäen siinä casena omaa Myrsky-elokuvaani.  Vihreiden vähyydestä johtuen tietopakettini anti suuntautuikin itse piraattipuolueelle, jotka (toivottavasti!) oppivat siitä jotain.”

Itselleni tietopaketissa ei ainakaan ollut mitään uutta. Olen jo ennen piraattipuolueen olemassaoloa, sen olemassaolon aikana ja etenkin itseni ja puoluetoveri Kaj Sotalan piratismiaiheiseen kirjaprojektiin liittyen tutustunut elokuva-alan toimintaan. Jonkin verran olen elokuva-alaa seurannut läheltä jo pienestä pitäen, sillä eräällä sukulaisellani on alalla toimiva liikeyritys. Elokuva-alan toimintaan tutustuminen ei ole saanut minua muuttamaan mielipiteitäni. Päin vastoin, piraattiaatteeni on saanut vain lisää vankkaa ideologista pohjaa sitten teinivuosieni.

Henkilökohtainen näkökulma
Rastimon luonnehdinta piraateista hentoina, honteloina, kaksikymppisinä poikasina, “joista selvästi näki päältä, että tietokone on heille se tärkein asia elämässä”, kohdistui henkilökohtaisesti minuun. Olin yleisön joukossa hänen mainitsemassaan paneelikeskustelussa ja esitin panelisteille kysymyksiä. Kuvaus sopii minuun ruumiinrakenteeni ja ikäni osalta, joskin pidän hieman epäreiluna väitettä, että tietokone olisi minulle elämän tärkein asia.

Piraattipuolueessa toimiminen on ollut minulle henkilökohtainen uhraus. Voidakseni keskittyä sekä opiskeluun että puoluetoimintaan kunnolla jäin pois osa-aikaisesta työpaikasta. Henkilökohtaiset puoluetoiminnan vuoksi saamatta jääneet nettotuloni ovat tällä hetkellä jossakin kymppitonnin kieppeillä, mikä on ikäiselleni nuorelle paljon. Voi siis sanoa, että “piratismi” on “aiheuttanut” minulle yli 10 000 euron “tappiot”.

Jos haluaisin vain ladata teoksia ilmaiseksi, voisin tehdä sitä jatkuvasti ilman huolta kiinnijäämisestä. Ei minulla olisi ollut mitään syytä perustaa puoluetta tai luopua hyvästä työpaikasta sen vuoksi. Itse en muuten ole minkään sortin tietotekniikka-asiantuntija tai “matematiikkanero” vaan historianopiskelija, joka ei edes viitsinyt kirjoittaa matematiikkaa ylioppilaskirjoituksissa.

Piratismi on altruismia
Meitä piraatteja syytetään usein itsekkäiksi “kaikki mulle heti nyt” -ihmisiksi. Me olemmekin ihmisiä, jotka haluavat kaiken tiedon ja kulttuurin heti nyt, mutta emme pelkästään itsellemme, vaan kaikille, koko ihmiskunnalle. Olemme “kaikki kaikille heti nyt” -ihmisiä. Meidän silmissämme itsekkäiltä vaikuttavat ne, jotka haluavat pitää työnsä hedelmät itsellään, ja kieltää muita hyödyntämästä niitä. Kun omastaan on mahdollista jakaa toisille ilman, että menettää itse mitään, jakaminen on helppoa. Omansa jakaminen toisten kanssa on lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan, mutta jakamisesta kieltäytyminen on itsekästä. Teosten jakamisesta kieltäytyminen on kulttuurielämysten ja sivistyksen kieltämistä toisilta.

Teknologia on aina muuttanut liiketoimintamalleja. Katulamppujen sytyttäjiä ei enää tarvita. Tehtaissa ei enää tarvita valtavaa määrää työntekijöitä. Internet on mahdollistanut todella nopean kulttuurin ja tiedon jakamisen, eikä Internet enää häviä mihinkään. Teknologinen muutos on tapahtunut ja siihen on yksinkertaisesti sopeuduttava, vaikka se tarkoittaakin kulttuurialan toimintakentän muuttumista. Mikä tietoyhteiskunta se sellainen on, jossa tietoa pantataan tekijänoikeuksien avulla? Todellisessa tietoyhteiskunnassa tieto liikkuu vapaasti.

Provosoitu provosoituu
Se, että Rastimon blogiin sateli myös varsin kärkkäitä ja loukkaaviakin kommentteja, kertoo siitä, että moni hänen kirjoitustensa lukija on selvästi loukkaantunut niistä henkilökohtaisella tasolla. Kun kirjoittaa provosoivasti jostakin sellaisesta ryhmästä, johon monet ihmiset identifioituvat, on varmaa, että osa provosoituu, ja pahasti. Esimerkiksi etninen stereotypisointi saa monet helposti kiihtymään, eivätkä nörtit ryhmänä ole tästä poikkeus. Kansalaisoikeuksista puhumisen leimaaminen “liirumlaarumiksi” on varmasti ollut myös monelle kova pala nieltäväksi. Jos provosoi, on oltava valmis kestämään se, että joku provosoituu.

Nostaisin Rastimon blogikirjoituksista yhden virkkeen erityisesti esille:

Kun tunteet nousevat pintaan, ei todellisuutta näe selvästi.

Toivoisin hänen itsensä pohtivan tarkasti kyseisen virkkeen sisältöä.

Aiheeseen liittyviä linkkejä
Kaisa Rastimon blogikirjoitukset:

• 28.1.2010 Bittejä ja piraattipoikasia
• 7.2.2010 Tietoyhteiskunnan kehittäminen ei ole nörttien yksinoikeus

Vastineita:

• Star Wreck -elokuvan tekijät: Avoin vastine Kaisa Rastimon blogikirjoitukseen
• Jyrki Kasvi: Kaunopuheista liirumlaarumia yms.
• Tiedemies: Leave the sinking ship behind…
• Mediatulva: (Vihreät) nörtit ja Kaisa Rastimo tukkanuottasilla
• Tuomaksen löpinät: Kaisa Rastimo – Tietoyhteiskunnan ja nörttien asialla
• Matti Nikki: Kaisa Rastimon blogimyrsky
• Mikko Rauhala: Suomalaisen elokuvan tuska ja sen jakaminen
• Mikko Rauhala: Piraattivideovastine Rastimolle
• Ossi Mäntylahti: Vihreitten Rastimo: teleoperaattorit mukana rikoksissa – perää vastuuta sisällöstä
• Heijastuspinta: Rastimo vastaan nörtit
• Ville Oksanen: Vihdoin poliittista tietoyhteiskuntaväittelyä!
• Tieteen ja teknologian vihreät: Rastimo-keskustelu kertoo netiketin tärkeydestä

Uutisia:

• eDome: Lapsiporno, piratismi ja internet poikivat taas uuden sopan
• Ilta-Sanomat: Vihreät kiistelevät nettilataamisesta – Kasvi ihmettelee kielenkäyttöä
• Uusi Suomi: Vihreät tukkanuottasilla: “Koko puolue alkoi ällöttää”

Jos jokin vastine puuttuu listasta, ilmoitathan siitä kommenteissa!

Kuvitellaan tilanne missä kulttuurituote ei maksaisi kuluttajalleen yhtään mitään ja sen hinta olisi lähes olematon ja sen kopiointi ja levitys tapahtuisi rajoittamattomasti esimerkiksi vertaisverkossa. Ja toisaalta kuvitellaan, että tekijänoikeuslainsäädäntö olisi huomattavasti löyhempi. Mikä olisi se toimintamalli millä tämä saataisiin yhtä pysymään kannattavana toiminanta myös tekijöilleen?

Esimerkkinä Laasonen mainitsee lisäksi kuvitteellisen pienen budjetin äänitteen, jonka saattamiseen julkaisukelpoiseksi masteriksi menee 10 000 – 15 000 euroa.

Kysymys voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa kysyy, miten toiminta saadaan pysymään kannattavana jos vertaisverkkokopiointi vapautetaan. Toinen osa kysyy, miten toiminta saadaan pysymään kannattavana jos tämän lisäksi vielä kaupallisen kopioinnin rajoituksia höllennetään. Vastaan näihin kysymyksiin yksi kerrallaan.

Vertaisverkkokopiointi. Kun ihminen kysyy, miten tuotteilla voisi edelleen tehdä voittoa laillisen vapaan kopioinnin aikanakin, tekee hän samalla kolme oletusta. Nämä oletukset ovat: 1) kopioinnin laillisuus vaikuttaa merkittävästi sen yleisyyteen 2) luvaton kopiointi vähentää merkittävästi myyntiä 3) teosten maksuttomaan levitykseen ei oltaisi jouduttu ilman luvatonta kopiointia. Näistä oletuksista jokainen ansaitsee erillisen tarkastelun.

Oletus 1: kopioinnin laillisuus vaikuttaa merkittävästi sen yleisyyteen. Kyseenalaista.  Luvaton kopiointi on noussut sellaiseksi kiistakapulaksi kuin on nimenomaan siksi, että se on luvattomuudestaan huolimatta yleistynyt räjähdysmäisesti. Suomalaisista yhdeksäsluokkalaisista 74 prosenttia on syyllistynyt luvattomaan kopiointiin elämänsä aikana, useampi kuin on esimerkiksi ollut luvatta poissa koulusta.

Yleensä rikollisuuden taustatekijöitä tutkittaessa kysytään, miten pieni rikoksia tekevä vähemmistö eroaa muusta väestöstä erilaisten riskitekijöiden suhteen. Koska lähes kaikki nuoret ovat ainakin joskus käyttäneet vertaisverkkoja, ei tämän kysymyksen esittäminen ole tässä yhteydessä järkevää – vertaisverkkoja käyttävät nuoret ovat enemmistö, ja näin ollen ”normaalinuoria”. — Mikko Aaltonen, Nuoret vertaisverkoissa.

Lisäksi yritykset vähentää luvatonta jakamista kiristämällä lainsäädäntöä ovat olleet tehottomia. Esimerkiksi Ruotsin verkkoliikenteessä näkyy Pirate Bay-oikeudenkäynnin aikaan tullut pudotus verkkoliikenteeseen, mutta liikenne on sittemmin palannut entiselle tasolleen. Vahvemmatkaan toimet eivät ole tuottaneet pysyvämpää tulosta. Näitä ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa käydyt, suurta julkisuutta saaneet oikeudenkäynnit joissa yksittäisiltä jakajilta on vaadittu jättikorvauksia.

Tiedostonjakajien määrä Yhdysvalloissa. Lähde: Oberholzer-Gee & Strumpf 2009.

Vaikuttaakin todennäköiseltä, että nykyisen lainsäädännön vaikutus tiedostonjakamiseen on varsin vähäinen. Sen vaikutusta ei myöskään ole käytännössä mahdollista merkittävästi kasvattaa, ei ainakaan mikäli yksilön perusturva halutaan säilyttää.

Oletus 2: Luvaton kopiointi vähentää merkittävästi myyntiä. Eri viihteenalojen myyntilukuja on tarkasteltu kattavasti työn alla olevan kirjani toisessa luvussa.  Lopputulos näyttää olevan se, että jos tiedostonjakamisella on negatiivista vaikutusta eri alojen myyntilukuihin, ei se vaikutus ole kovinkaan merkittävä. Ainoa kulttuurin ala jossa näkyy merkittävää laskua on äänitemyynti. Digitaalimyynti on kuitenkin korvannut sen pudotusta jossain määrin. Tästä huolimatta äänitemyynnin maailmanlaajuisesta arvosta on aikavälillä 1999-2007 kadonnut noin reilu viidennes. Toisaalta samaan aikaan vaikuttaa myös siltä, että konserttitulot ovat kasvaneet selkeästi enemmän kuin äänitetulot ovat laskeneet.

Oletus 3: Teosten maksuttomaan kopiointiin ei oltaisi päädytty ilman luvatonta kopiointia. (Lyhennelmä aiemmasta kirjoituksestani.) On mahdollista, että tiedostonjakaminen ei niinkään aiheuttanut teosten hintojen rajua putoamista, kuin vain nopeutti sitä.  Raha on jo aikaa sitten lakannut olemasta se tekijä, joka eniten rajoittaa ihmisten kykyä nauttia kulttuurista. Ilmaiseksi on saatavilla niin paljon musiikkia, niin laittomasti kuin aivan laillisestikin, että paljon suurempana ongelma on löytää aikaa kaiken kiinnostavan kuuntelemiseen.

Tulevaisuudessa kulttuurintuotanto joutuisi joka tapauksessa kilpailemaan yhä suuremmissa määrin maksuttomuuden kanssa. Näin olisi joka tapauksessa käynyt, oli laitonta tiedostonjakamista tai ei. Netti on antanut meille pääsyn valtaisaan suureen määrään kaupallista ja epäkaupallista tuotantoa, ja hajottanut kuluttajien huomion lukemattomien eri tuottajien välille. Seurauksena tuottajat joutuvat keksimään uusia tapoja joilla tuoda itseään esille, ja maksuttomuus on hyvin tehokas tapa saada huomiota, mainetta ja rahaa. Yhä suurempi joukko tekijöitä päätyisi joka tapauksessa laittamaan teoksiaan ilmaisjakeluun, mikä pakottaisi muut vähitellen samaan. On käynyt jo käsitteeksi, että yhtyeillä on MySpace -sivustolla omat sivut, joiden kautta heidän kappaleidaan voi kuunnella ja joiden kautta he saavat julkisuutta. Tiedostonjakaminen on vain nopeuttanut tätä kehitystä.

Liikemallit. Aiemman kolmen oletuksen kyseenalaistamisesta näkyy, että kysymyksen “miten teosten tekemiseen voisi saada rahoituksen jos nykyään luvaton kopiointi olisi laillista”  vastaus saattaa hyvinkin olla “samalla tapaa kuin muutenkin”. Laasonen kuitenkin valitsi esimerkikseen juuri äänitemyynnin, ja äänitemyynti on se yksi ala jonka myyntitulot ovat laskeneet tiedostonjakamisen aikana. On avoin kysymys johtuuko tämä tiedostonjakamisesta, mutta olisi silti hyvä pystyä tarjoamaan liikemalleja jotka eivät kärsi äänitemyynnin laskusta. Näitä on ainakin kolme mahdollista.

Liikemalli 1: Keikkapainotteisuus. Kuten aiemmin mainittiin, Ruotsin tutkimustulokset kertovat live-esiintymisistä saatujen tulojen kaksinkertaistuneen aikavälillä 2000-2008. Myös musiikintekijöiden taloudellinen tilanne on parantunut, sillä maksettujen tekijänoikeuskorvausten määrä on kasvanut. Mikäli sama trendi jatkuu, tekee se nykyisille levy-yhtiöille kannattavaksi muuttaa liikemalliaan sitä hyödyntäväksi. Tässä liikemallissa levy-yhtiö rahoittaisi lupaavan yhtyeen äänitteiden tuottamisen, kuten tähänkin asti. Kuitenkin sen sijaan että voitot otettaisiin äänitteiden myymisestä, käytettäisiin niitä pääasiassa yhtyeen mainostamiseen. Varsinaiset tulot tulisivat kiertueilta, levy-yhtiön ja muusikoiden sopiessa levy-yhtiön saavan osuutensa kiertuetuloista.

Liikemalli 2: Massahalpamyynti. Tämä liikemalli on alkanut jo nostaa päätään Spotifyn muodossa. Valtaisat ihmisjoukot houkutellaan käyttämään laillista palvelua laajalla valikoimalla ja halvoilla kuukausimaksuilla tai mainosrahoitteisuudella. Tällä hetkellä lukuisat muusikot ovat ilmaisseet Spotifyn suhteen tyytymättömyyttä, koska korvaukset ovat olleet varsin pieniä.  Toisaalta kannattaa muistaa useampi asia. Ensinnäkin Spotify on vasta pääsemässä jaloilleen ja ainakaan viimeisimpien tietojen mukaan se ei ole päässyt edes voitolliseksi. Toisekseen ainkaan joidenkin laskelmien mukaan sen maksamat korvaukset eivät esim. perinteiseen radiosoittoon verrattuna ole kovinkaan pieniä. Lisäksi mikäli juuri Spotify maksaa tekijöille selkeästi pienempiä korvauksia kuin voisi, on se ongelma firmassa, mutta ei välttämättä liikemallissa yleisesti. Jokin muu yhtiö saattaisi omaksua saman liikemallin, mutta maksaa tekijöille selkeästi paremmin.

Potentiaali on kuitenkin valtaisa. Suomessa äänitteiden vähittäismyynnin arvo on parhaimmillaan pyörinyt noin 120 miljoonan euron paikkeilla. Oletetaan, että esimerkiksi viidennes suomalaisista päätyisi Spotifyn käyttäjiksi. Oletamme myös, että Spotify saa mainosmyyntinsä kannattamaan, ja ilmaiskäyttäjä tuo yhtiölle suunnilleen yhtä paljon arvoa kuin maksava. Tällöin yksi käyttäjä tuo yhtiölle 10 euroa kuussa, tai 120 euroa vuodessa. Tämä yksinään tuottaisi sen 120 miljoonaa euroa, mitä äänitemarkkinoilta on parhaassa tapauksessa saatu. Ei myöskään ole mitenkään poissuljettua, etteikö Spotifyn käyttäjien määrä voisi kasvaa vielä tätäkin suuremmaksi.

Liikemalli 3: Lunnasmalli. Lunnasmalli on liikemalli, jossa teoksen rahoitus kerätään ennen sen julkaisemista. Tyypillisessä tapauksessa tekijä tekee ensin teoksensa valmiiksi, ja kertoo sitten suurelle yleisölle pitävänsä sitä panttivankina kunnes hänelle lahjoitetaan tietty määrä rahaa. Kun lunnassumma tulee täyteen, vapautetaan teos kaikkien saataville. Mallia ovat onnistuneesti hyödyntäneet mm. roolipelikirjailija Greg Stolze sekä muusikko Jill Sobule. Mallin ilmeinen ongelma on, että se vaatii suhteellisen tunnetun tekijän ja valmiin fanikunnan. Se voi kuitenkin toimia yhdistettynä kahteen muuhun tapaan hankkia rahoitusta.

Yhtyeille suunnattuja lunnasmallipalveluita on ilmestynyt jo useampia. Useampi Grammy-voittaja on rahoittanut levynsä ArtistShare-palvelun kautta. Sellaband tarjoaa levyn rahoittajille lisäksi mahdollisuuden saada osuutensa sen voitoista.

Kaupallisen tekijänoikeuden höllentäminen. Piraattipuolue on tiedostonjakamisen vapauttamisen lisäksi vaatinut myös tekijänoikeudellisen suoja-ajan lyhentämistä yleisesti. Eniten on puhuttu 5-10 vuodesta, mutta tämä ei ole niinkään lopullinen vaatimus vaan alustava ehdotus. Noin kaksi kolmasosaa äänitemyynnin tuloista saadaan ensimmäisen viiden vuoden aikana. Tätä pidempään merkittävästi myyvät äänitteet ovat tyypillisesti isojen nimien tekemiä. Suoja-ajan rajaaminen esimerkiksi kymmeneen vuoteen ei tällöin merkittävästi vaikuttaisi keskimääräisen pienen budjetin äänitteen kannattavuuteen.

Äänitemyynnin tulot äänitteen iän mukaan. Lähde: Gower’s Review of Intellectual Property.

Tämän lisäksi on myös keskusteltu toisenlaisista vaihtoehdoista. Esimerkiksi sen sijaan, että tekijänoikeus – tai äänitteen kohdalla lähisuoja – 10 vuoden jälkeen katoaisi kokonaan, voitaisiin se siinä kohtaa saattaa joukkopakkolisenssin piiriin. Tällöin kuka tahansa pystyisi uudelleenkäyttämään teosta kaupallisesti, mutta joutuisi maksamaan myyntituloistaan tietyn prosentin tekijälle. Jotta maksaminen olisi mahdollisimman helppoa, kanavoitaisiin rahat tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Tämä muistuttaa nykyisiä käytäntöjä, jotka tekevät yhtyeille mahdolliseksi soittaa helposti muiden tekemää musiikkia maksamalla vain asiaankuuluvat Teosto-maksut. Tämänlaiset muutokset eivät juuri vaikuttaisi keikkapainotteiseen liikemalliin eivätkä lunnasmalliin. Massahalpamyynnin kannattavuus tekijälle saattaisi kärsiä jos tekijänoikeus säädettäisiin liian lyhyeksi, mutta esimerkiksi 20 vuoden suoja-aika vaikuttaisi jo hyvin todennäköisesti tarpeeksi hyvältä.

Lopuksi kannattaa muistaa, että Suomen kielialue on pieni, ja kaupallisen kulttuurin menestyksekäs tekeminen on vaikeaa tekijänoikeuksien avullakin. Tarkastellaan muusikoiden sijaan hetki musiikintekijöitä. Vuodelta 2003 peräisin olevien tietojen mukaan vain 20% vakavan ja 10% kevyen musiikin säveltäjistä ei tee muuta työtä sävellystyön ohessa. Vuonna 2001 musiikintekijät saivat tekijänoikeuskorvauksia keskimäärin vajaat 2 000 euroa ja muita tuloja säveltämisestä n. 1 700 euroa. Valtaosa musiikin tekijöistä koki taloudellisen asemansa epävarmaksi ja tilanteensa säveltäjänä, sanoittajana ja/tai sovittajana heikoksi.

Esimerkiksi kirja-alalla tilanne ei ole merkittävästi parempi. Kirjailijaliiton vuoden 2005 tulokyselyn mukaan kirjailijaliiton jäsenten tekijänpalkkioiden mediaani oli 2000 euroa vuodessa. Palkkio oli neljänneksellä vastanneista korkeintaan 450 euroa vuodessa. 72 prosenttia vastanneista ilmoitti saavansa apurahaa. Apurahan yleisin suuruus oli 11 800 euroa vuodessa, eli 983 euroa kuussa. Matalia tuloja ei muuttanut miksikään se, että vastaajat olivat julkaisseet keskimäärin 10 kirjaa, ja tyypillinen tahti oli kirja kahden vuoden välein. Myöskään esimerkiksi pitkiä elokuvia tai dokumentteja on lähes mahdoton tehdä ilman valtiontukea.

Nämä tiedot vihjaavat sen suuntaan, että tiukat tekijänoikeudet eivät suinkaan ole paras tapa kulttuurin tekemisen edistämiseen. Kirja-alalla tämä näkyy selvimmin, kirjailijoiden eläessä merkittävissä määrin valtion apurahojen varassa. Tiedostonjakamisesta ja mahdollisesta tekijänoikeuden lyhentämisestä koituu kansantaloudelle siinä määrin hyötyä, että niiden tuomien säästöjen myötä voisi olla perusteltua myös lisätä kulttuurialan saamaa valtiontukea.

Suorien apurahojen lisäksi olisi tärkeää korjata kulttuurintekijöiden eläketilannetta. Nykyhetkellä tekijänoikeustuloista masketaan veroa, mutta ne eivät kartuta saajansa eläkettä. Asia olisi aiheellista korjata mahdollisimman pian, ja laittaa tekijänoikeuskorvaukset kasvattamaan eläkettä samalla tapaa kuin muutkin ansiotulot. Kulttuurin tukemiseksi voitaisiin vakavasti harkita myös sitä, että valtio maksaisi tästä koituvat eläkemaksut, jolloin muutos ei kaventaisi tekijänoikeuksista tällä hetkellä saatavaa tuloa. Tämä lisäisi kulttuurin tekemisen kannattavuutta, tuottamatta kuitenkaan senkaltaisia kulttuurin hyödyntämisen esteitä kuin mitä tiukempi tekijänoikeus saisi aikaan.

Piraattipuolue ei ole julistanut sotaa Teosto ry:tä vastaan, eivätkä ainakaan valtaosa puolueen jäsenistä Teoston lakkauttamista edes halua. Against The Teosto -levy on Piraattipuolueen kannatustuotekaupassa, ja sitä ollaan lupauduttu myymään myös tapahtumissa, mutta niin levyn nimi kuin sisältökään ei edusta puolueen mielipiteitä sen enempää kuin Katri Helenan uusimman albumin nimi tai sisältö edustaisi Teoston näkökulmaa. Levy on oletettavasti saanut nimensä Teoston byrokratian monimutkaisuuden ja muun toiminnan seurauksena. Syy, miksi levy on Piraattipuolueen kannatustuotekaupassa, on levy-yhtiön tarjous painaa puolueen logo levyyn, ja halumme kannustaa myös muiden kuin perinteisten lisenssien käyttöön ja näyttää, ettei piraattien ajatusmaailma ole ehdottomassa ristiriidassa musiikintekijöiden kanssa.

Teoston ongelmat, joista puhuin, tuntuvat välillä loputtomalta listalta; varmasti ainakin jotkin näistä ovat olleet myös ATT-levyyn vaikuttaneita. Niin käy helposti, kun yhdistystoiminta paisuu suuremmaksi kuin mihin monet yrityksetkään ikinä pääsevät.

Yksi selkeä ongelmakohta, jonka musiikintekijät kokevat, on Teoston kieltäytyminen ottamasta eri lisensointimalleilla tehtyjä teoksia listoilleen. Ennen kuin lait muuttuvat yksityisen kopioinnin sallivaksi ja suoja-aikoja lyhennetään, monet saattavat haluta ne kuitenkin jo vapaaehtoisesti käyttöön lisensoinnin avulla.

Toisena ongelmakohtana nostaisin esille tekijänoikeuskorvausten absurdin maksutavan. Maksuja kerätään vain hatarasti arvioiden, riippumatta siitä, paljonko teoksia oikeasti hyödynnetään, eivätkä maksut teosten tekijöille kohdistu yhtään sen tarkemmin. Tietotekniikan yleistyttyä arkipäiväisessä käytössä ei ole erityisen haasteellista ottaa käyttöön järjestelmää, joka maksaa teosten tekijöille korvaukset edes suhteellisen tarkkaan käyttömäärään pohjautuen. Tästä johtuen ei liene yllätys, että jo vuonna 2006 LYHDYn teettämässä tekijänoikeusbarometrissä vain 49 % vastanneista on ilmoittanut olevansa nykyisen keräilytavan kannalla, kun vuonna 2004 tuki tuli vielä 64 %:lta (saatan tulkita väärinkin, tutkimuksen raportti on hyvin sekava ja mahdollisesti vastaajaakin harhaanjohtava).

Piraattipuolue pyrkii nykyaikaistamaan ja selkeyttämään tekijänoikeuslainsäädäntöämme. Tavoitteinamme on yksityisen kopioinnin vapauttaminen, kaupallisen käytön suoja-aikojen lyhentäminen 5–10 vuoteen ja asiakkaille haitallisista DRM-suojauksista eroon pääseminen. Suoja-ajan tarkoitus on kannustaa tuottamaan lisää kulttuuria, ei toimia eläkejärjestelmän korvikkeena. Se että kulttuuriala ei kuulu Suomen eläkejärjestelmän piiriin muiden alojen kanssa tasavertaisesti, ei ole asia, josta tulisi rangaista asiakkaita, vaan on aihetta korjata järjestelmä. Tekijöiden taloudellinen ahdinko on päinvastaista Piraattipuolueen tavoitteiden kanssa, ja pikemminkin tekijöiden ansaintamahdollisuuksia tulisi parantaa ja tasavertaistaa nykyaikaisempien liiketoimintamallien avulla.

Pääkirjoituksessa toivottiin keskusteluyhteyttä Piraattipuolueen ja Teoston välille. Tästä olemme samaa mieltä. Piraattipuolue ei ole kiinnostunut lietsomaan vihaa minkään eri tahojen välille, sillä yhteisellä keskustelulla meillä on mahdollisuus päästä varmasti tehokkaammin parempiin tuloksiin. Mitä aiemmin mainitsin asiavirheistä, on täysin virheellistä väittää, että “kolme neljäsosaa suomalaisista tuomitsee kaikenlaisen vertaisverkkojakelun ja -lataamisen”, kun pitäisi puhua laittomasta vertaisverkkolataamisesta, eikä suinkaan kaikenlaisesta vertaisverkkoliikenteestä, joka kattaa monet Internet-puhelimet, Spotify-musiikkipalvelun, YouTuben ja paljon paljon paljon muuta.

Jottei vastineeni kuitenkaan kuulostaisi liian hyökkäävältä, haluan muistuttaa, että ainakin minun mielestäni Teostolle tulee olemaan tarvetta tulevaisuudessakin, joskin enemmän edunvalvojan ja vähemmän valistajan roolissa. Uskon myös Teoston kykyyn uusiutua tarvitunlaiseksi, kunhan tahtoa ja rohkeutta tarpeeksi löytyy.

Tietokirjailija Petteri Järvinen esittää näkemyksiään Piraattipuolueen logiikasta (tai sen puutteesta) 26.8. ilmestyneessä blogikirjoituksessaan. Tässä kaksiosaisessa kirjoituksessa annetaan vastaukset muutamiin esitettyihin kritiikkeihin.

“Piraatit vetoavat mielellään kulttuuriin ja sen levittämisen autuuteen. Valtaosa p2p-verkkojen kamasta on kuitenkin amerikkalaisia uutuuselokuvia ja hittilevyjä, jotka vuotavat nettiin jo ennen virallista julkaisua. Ei kuulosta kovin “kulttuurilta”. Tuotantoyhtiöt eivät ole kulttuurilaitoksia vaan liikeyrityksiä.”

Tämä pitää osittain paikkansa. Suurin osa ihmisistä katsoo uutuuselokuvia ja kuuntelee hittilevyjä, eikä tiedostonjakaminen mitenkään käännä tätä asetelmaa päälaelleen. Tiedostonjakaminen kuitenkin mahdollistaa muuten vaikeasti saatavilla olevan kulttuurin saatavuuden huomattavan paranemisen. YouTube on lempiesimerkkini tästä. Sieltä löytyy paljon harvinaista ja sivistävää materiaalia, jota ei olisi saatavilla mistään laillisesti, tai ainakin se olisi hyvin vaikeaa. Entä missä muualla kuin YouTubessa Slovakian kamariorkesterin versio Pachelbelin kaanonista D-duurissa olisi voinut saada lähes viisi miljoonaa kuuntelukertaa? Entä Bachin preludi sellosarjasta no. 1 Mstislav Rostropovitšin soittamana kolme ja puoli miljoonaa kuuntelukertaa? Korkeintaan silloin, jos ne olisi valittu jonkin Hollywood-elokuvan taustamusiikiksi.

Huomauttaisin myös, että on melko vanhakantaista haukkua populaarikulttuuria siksi että se on suosittua. Osalla kulttuurista on itsenäistä taiteellista arvoa, suuri osa taas lähinnä toistaa vanhoja ideoita hieman uudella tavalla. Populaarikulttuuri on arvokasta kulttuuria, sillä suuri määrä ihmisistä vaikuttuu siitä ja kokee sen itselleen läheiseksi.

“Tämä nakertaa uskottavuutta väitteeltä, jonka mukaan suoja-ajat ovat liian pitkiä. Niin kauan kuin kopioinnista valtaosa keskittyy päivän hitteihin ja julkistamattomiin teoksiin, suoja-ajan lyhentämisellä vaikkapa 70 vuodesta 10:een ei olisi vaikutusta piratismiin.”

Koko 1700-luvun ajan tekijänoikeuslait, sikäli kuin niitä oli, säätivät tyypillisesti suoja-ajaksi 14–28 vuotta julkaisuhetkestä. Seuraavan reilun sadan vuoden aikana tekijänoikeus piteni kattamaan tekijän koko eliniän ja vielä 50 vuotta tämän kuoleman jälkeenkin ja suoja-aikojen piteneminen vain jatkuu. Aluksi tekijänoikeus ja patentit olivat luonteeltaan melko lähellä toisiaan. Kumpienkin tarkoitus oli edistää luovuutta ja kekseliäisyyttä antamalla rajoitetuksi ajaksi yksinoikeus, jonka jälkeen luovuuden ja kekseliäisyyden tuotteet tulivat vapaasti kaikkien käytettäviksi.

Nykyinen suoja-ajan pituus tarkoittaa sitä, että vuonna 2009 luotu teos saattaa olla tekijänoikeuden alainen vielä hyvinkin vuonna 2149. Nykyään kestää ikuisuuden, ennen kuin teokset tulevat kaikkien hyödynnettäviksi. Kaikkein ilmeisimmin tämän absurdius käy selville tietokoneohjelmien osalta. Yksikään tietokoneohjelma ei ole vielä vapautunut tekijänoikeudesta, eikä yksikään tietokoneohjelma tule koskaan vapautumaan tekijänoikeudesta niin, ettei se olisi ehtinyt vanhentua täysin hyödyntämiskelvottomaksi. Edistääkö tekijänoikeuden nykyinen suoja-aika luovuutta enemmän kuin 14–28 vuoden suoja-aika? Onko nykyisen pituisesta suoja-ajasta yhteiskunnallisia hyötyjä?

“Tekijänoikeudesta on tullut lähes kirosana, koska sen varjolla on toteutettu niin monia maalaisjärjen ja yleisen oikeustajun vastaisia asioita: taksien radiomaksut, digiboksien hyvitysmaksut, järjettömät suoja-ajat ja niin edelleen.”

Myös nämä ovat syitä siihen, että Piraattipuolue vaatii tekijänoikeusjärjestelmän perusteellista uudistamista.

“Nettikeskusteluista näkee, etteivät kaikki väittelijät ole kovin hyvin perillä asioista, vaan ovat saaneet tietonsa toisista nettikirjoituksista. Esimerkiksi 95 vuoden suoja-aika on amerikkalainen käytäntö, EU-alueella ajat ovat 50 (lähioikeudet) ja 70 vuotta (tekijänoikeudet). Näitä on tosin yritetty pidentää, mikä on kohtuutonta ja antaa vain polttoainetta piraateille.”

Tekijänoikeuksien osalta suoja-aika on EU-alueella tekijän elinikä ja 70 vuotta tämän kuoleman jälkeen. Valokuvien osalta lähioikeudet ovat 50 vuotta kuvan ottamisesta, musiikkiesitysten osalta EU:ssa ollaan pidentämässä suoja-aikaa 70 vuoteen (vaadittiin 95 vuotta, mutta EU-parlamentti ei tähän suostunut). Myös Yhdysvalloissa on tekijänoikeuden osalta käytössä suoja-aika elinikä + 70 vuotta ja musiikkiesitysten lähioikeuksien osalta tuo mainittu 95 vuotta.

“Yksi erityinen ongelma on siinä helppoudessa, jolla muiden tuottamaa materiaalia voi nykyään muokata ja yhdistellä. Lain mukaan tällaiseen toimintaan pitäisi kysyä aina tekijöiden lupa. Käytännössä YouTube pursuaa itse tehtyjä videoita, joihin on puhuttu tai tekstitetty uudet sanat, tai joissa teoskynnys on ylittynyt yhdistelemällä luovasti muita teoksia. Tekijät kokevat, että kyse on heidän omasta luovuudestaan ja tekijänoikeuden vanhat pykälät ovat liian rajoittavia. Tässä on helppo olla samaa mieltä.”

“Toinen ongelmakohta on siinä, että samoja bittejä saa nyt eri lähteistä erilaisilla ehdoilla. Kenen tahansa on vaikea nähdä, miksi piraattiverkosta ei saa imuroida samaa levyä, jonka on jo kerran ostanut, tai elokuvaa joka tuli eilisiltana televisiosta. Näiden kaikkien takana on erilaiset bisnesmallit ja tekijänoikeudelliset suojat, mutta ei ole ihmekään jos kuluttajan on vaikea nähdä eroja bittien välillä.”

Jos edellä mainittu YouTubessa tapahtuva teosten yhdisteleminen laillistettaisiin, olisi perin kummallista jättää tiedostonjakaminen laittomaksi. Toisen tekemän teoksen muokkaaminen puuttuu paljon olennaisemmalla tavalla tekijän määräysoikeuteen kuin pelkkä kopiointi. Tähän minulla ei ole tämän enempää kommentoitavaa. Halusin vain nostaa esille nämä mainiot kiteytykset.

“Piraattipuolue on syntynyt vastauksena tekijänoikeusjärjestöjen aktiiviselle edunvalvonnalle. Ja se on hyvä asia, piraattipuoluetta tarvitaan. Kuluttajilla ei ole muutakaan edunvalvojaa. Toiseen äärimmäisyyteen meneminen ei kuitenkaan hyödytä ketään. Molempien on oltava valmiita joustamaan kannoistaan.”

Itse näen Piraattipuolueen keskeiseksi tavoitteeksi herättää tekijänoikeusasioista monipuolista, realistista ja asiantuntevaa keskustelua. Uskon, että avoimen keskustelun myötä yhä useammat asettuvat sille kannalle, että nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä tarvitsee kokonaisremonttia.

“Nykyisessä tilanteessa on ongelmansa, eikä se ole täydellinen. Jotta piraattipuolue olisi uskottava ja saisi lainsäätäjät puolelleen, sen pitäisi pystyä esittämään vaihtoehto, joka tarjoaa enemmän ratkaisuja kuin uusia ongelmia. Tätä en ole vielä nähnyt.”

Eikös puolueen idea ole vähän se, että se ei hanki lainsäätäjiä puolelleen vaan pyrkii korvaamaan lainsäätäjät omilla edustajillaan. Toki olisimme kiitollisia siitäkin, jos muissa puolueissa viriäisi uusia ajatuksia tekijänoikeusasioista. Olen tässä kirjoituksessa pyrkinyt selittämään Piraattipuolueen ratkaisuja tekijänoikeusjärjestelmän ongelmiin. Toivottavasti tämä kelpaa edes osittaiseksi vastaukseksi.

Mikä tässä kiistassa on todellinen villakoiran ydin? Se, että immateriaalisesta hyödykkeestä ei olla valmiita maksamaan, jos saman voi saada ilmaiseksi.

Sanoisin villakoiran ytimen olevan kuluttajan logiikassa. Kukaan ei ostaisi pussitettua ilmaa, koska ilmaa on saatavilla joka puolella, hengittämällä. Pussitettu ilma ei ole niukka hyödyke, joten sille ei löydy markkinoita. Vastaavasti musiikkia tuotetaan aivan valtavasti. Hyvin varovaisen arvion mukaan länsimaissa tuotetaan yli 1 000 laillisesti ilmaiseksi jaettavaa musiikkikappaletta päivässä. Kuka tahansa voi levittää musiikkia internetissä lähes nollakustannuksin, joten se ei ole enää kovin niukka hyödyke, siitä on valtava ylitarjonta. Olisi markkinatalouden logiikan vastaista maksaa pelkästä musiikista. Ihmiset tosin eivät (yllätys yllätys) toimi puhtaan markkinatalouden logiikan mukaisesti, vaan maksavat edelleen myös pelkästä musiikista (musiikin nettimyynti). Enemmän kuin musiikista, kuluttajat maksavat kuitenkin kokemuksista (hypisteltävät CD-levyt, joita voi keräillä sekä fanituotteet), palveluista (Spotify) ja elämyksistä (konsertit).

“Olemme valmiita maksamaan konserteista (kummallista muuten, ettei piraattipuolue vaadi ilmaista sisäänpääsyä – eihän siinäkään kukaan menetä mitään) ja elämyksistä, mutta se mikä tulee netistä, koetaan arvottomaksi. Bitit eivät ole elämyksellisiä.”

Konsertin järjestäminen yleensä maksaa, joten tunkeminen ilmaiseksi sisään aiheuttaisi todennäköisesti suoraa taloudellista menetystä kun liputon veisi paikan joltakulta maksuhalukkaalta. Toisaalta kaikki hyväksyvät sen, että osa jää konserttipaikan ulkopuolelle kuuntelemaan musiikkia ilmaiseksi. Kuluttaja voi siis valita, ostaako lipun vai jääkö ulkopuolelle kuuntelemaan. Ulkopuolella kuuntelemista ei yleensä mielletä artisteilta tai konsertin järjestäjiltä varastamiseksi.

“Puolue ei ole valmis kompromisseihin, vaan ajaa ehdotonta linjaa. Me tiedämme, mikä on oikein. Me toimimme kuten haluamme. Turha kiristää valvontaa tai tiukentaa rangaistuksia, me vain siirrymme salattuihin yhteyksiin.”

Piraattipuolueen linja on kompromissi. Voisimme ajaa tekijänoikeussuojan poistamista kokonaan, kuten esimerkiksi jotkut amerikkalaiset taloustieteilijät, mutta emme kuitenkaan tee näin, koska arvioimme, että jonkinlaista tekijänoikeussuojaa tarvitaan edelleen. Haluamme, että tekijänoikeuksista käydään realistista keskustelua. Koska tiedämme, että tiedostonjakajat siirtyvät salattuihin yhteyksiin, mikäli heitä vainotaan riittävän paljon, haluamme sanoa sen ääneen.

Tiesitkö muuten, että Suomen perustuslain pykälistä huolimatta sähköisessä viestinnässä ei ole viestintäsalaisuutta, ellei erikseen salaa viestintäänsä? Esimerkiksi useiden maiden (kuten Ruotsin) sotilasviranomaiset ja tiedustelupalvelut saavat vakoilla nettilikkennettä mielin määrin, ja myös kykenevät siihen salaamattoman liikenteen osalta. Tekijänoikeudet eivät ole ainoa kohta Piraattipuolueen asialistalla, vaan myös yksityisyyden suojan ja sananvapauden kaventuminen sekä avoimuuden puute hallinnossa ovat meille erittäin tärkeitä, aivan tekijänoikeuksista riippumatta.

“Kannattajat eivät näe mitään ristiriitaa siinä, että heidän toimintansa on nykytilanteessa laitonta. Lailla ei ole merkitystä, koska tekniikka mahdollistaa aina sen kiertämisen. Niinpä levy-yhtiöiden on antauduttava.”

Kuten tunnettua, laki ei ole sama asia kuin moraali. Lain merkityksettömyys ei johdu siitä, että uusi tekniikka mahdollistaa sen kiertämisen, vaan siitä, ettei lain rikkomista koeta moraalisesti vääräksi. Levy-yhtiöiden ei tarvitse antautua, vaan ne voivat rohkeasti alkaa hyödyntää internetissä piilevää markkinointipotentiaalia.

“Piraattipuolue väittää olevansa tavallisen artistin puolella, mutta levy-yhtiöiden ylivaltaa vastaan. Logiikka on erikoinen: jos artisti nyt saa vaikka 10 % levymyynnistä, miten artistia auttaa se, että levyt kopioidaan netissä ilmaiseksi, eikä kukaan saa mitään?”

Väite siitä, että tiedostonjakamisella olisi merkityksellistä kielteistä vaikutusta musiikin myyntiin, on kiistanalainen. Piraattipuolueessa on käyty läpi 18 aihetta käsittelevää tutkimusta. Tutkimustulosten perusteella kielteisin kanta, jonka nettikopiointiin voi ottaa, on: “Nettikopioinnilla saattaa olla kielteistä vaikutusta myyntiin.” Myönteisin mahdollinen kanta on: “Nettikopioinnilla ei todennäköisesti ole havaittavaa vaikutusta myyntiä vähentävästi eikä lisäävästi. Saattaa jopa olla, että se lisää myyntiä.” Joka tapauksessa musiikki-, elokuva- ja pelibisneksellä menee melko mukavasti tiedostonjakamisesta huolimatta. Voi tietysti olla, että niillä menisi vielä mukavammin ilman sitä. Joka tapauksessa nämä alat eivät ole missään mielessä romahtamassa, vaikka ne ovat olleet hyvin nihkeitä omaksumaan uusia liiketoimintamalleja. Toistaiseksi ne tosin pärjäävät ihan hyvin vanhoillakin toimintamalleilla.

“On kummallista, että piraatit (joista valtaosa on nuoria ja täysin kokemattomia levybisneksessä) uskovat tietävänsä tekijöitä paremmin, mikä on näiden edun mukaista. Piraatit vaativat itselleen oikeutta päättää kaikkien puolesta. Eikö tämä ole juuri se, mitä piraattien pitäisi vastustaa?”

Kansalaiskeskustelua ei voida käydä, jos kaikkien pitäisi olla asiantuntijoita. Ei tarvitse olla huumeidenkäyttäjä osallistuakseen yhteiskunnalliseen keskusteluun huumausaineista. Piraattipuolue perustaa kantansa tutkimustuloksiin, arkikokemukseen ja tiedon vapautta korostavaan ideologiaan.

Nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä on sellainen, että tekijällä on oikeus päättää kaikkien muiden puolesta, miten teosta voi käyttää. Piraattipuolue haluaa muuttaa tilannetta enemmän siihen suuntaan, että kuka tahansa voisi itse päättää miten haluaa käyttää mitäkin teosta, eikä tekijällä (tai tekijänoikeuden haltijalla) olisi yhtä suurta oikeutta päättää kaikkien muiden puolesta kuin nykyään. Piraattipuolue haluaa siis jokaiselle ihmiselle nykyistä enemmän valtaa päättää teosten käytöstä.

“Toistaiseksi laki ja eduskunta katsoo, että nykyinen tilanne on oikeudenmukainen ja kohtuullinen, ja että piraatit ovat väärässä. Puolueen pitääkin pyrkiä vaikuttamaan päättäjiin perustelemalla kantansa eikä uhkailuilla ja näsäviisastelulla.”

Mielelläni kuulisin, mitä Järvinen tarkoittaa näillä uhkailuilla ja näsäviisastelulla. Verkkosivuiltamme löytyvät laatimamme kannanotot. Laadimme esimerkiksi kannanoton luvatonta verkkojakelua koskeneesta opetusministeriön raportista ja kävimme opetusministeriössä perustelemassa kantaamme valtiosihteeri (nyk. europarlamentaarikko) Carl Haglundille (RKP) ja tekijänoikeusneuvos Viveca Stillille. Ainoa “uhkaus” mikä Piraattipuolueeseen liittyy, on uhka siitä, että äänestäjät saattavat siirtyä äänestämään Piraattipuoluetta, mikäli nykytilanne jatkuu.

“[Radioheadin nettijakelussa olleen levyn, jonka hinnan lataaja sai itse päättää] “ostajista” yli 60 % ei maksanut mitään, loput maksoivat keskimäärin kuusi dollaria. Seuraavan vuoden alussa yhtye alkoi myydä cd:tä erikoispainoksena 80 dollarin hinnalla. Tästä voisi päätellä, ettei kokeilu ollut kovin tuottoisa. Mutta piraattipuolue kai tietää paremmin?”

Toisaalta esimerkiksi Nine Inch Nailsin ilmaisjakelussa ollut levy Ghosts oli myös vuoden myydyin levy Amazonissa.

“Eivät kai piraatit ehdota, että musiikkia saisi levittää, mutta muita teoslajeja ei? Tällöinhän valvonnan ongelma pysyisi samana.”

Emme tietenkään. Sanottakoon, että esimerkiksi vuosina 2008 kuuden suurimman amerikkalaisen elokuvayhtiön Yhdysvaltain ulkopuoliset vuosituotot nousivat 9,9 miljardiin, kasvua oli 400 miljoonaa dollaria verrattuna edellisvuoteen. Samalla kuitenkin elokuvien nettilataaminen kukoisti. Jos nettilataaminen olisi kovin vanhingollista myynnille, miten tällainen olisi selitettävissä?

“Nettikopiointi on varastamista siltä osin kuin kopioija olisi ollut valmis ostamaan teoksen. Tekijältä ei varasteta fyysisiä tavaroita (eiväthän levyt edes ole hänen omaisuuttaan, vain sisältö on) vaan hänelle kuuluvia tuloja. Jos joku olisi ollut valmis maksamaan 20 euroa ensi-iltaelokuvasta, mutta latasi sen ilmaiseksi netistä, tekijöiltä on varastettu 20 euroa.”

On täysin mieletöntä väittää, että ostopäätöksen tekemättä jättäminen tai ostopäätöksen muuttaminen olisivat verrattavissa varastamiseen. Olet kaupassa. Olet valmis maksamaan leipähyllyssä olevasta leivästä viisi euroa. Huomaatkin vieressä toisen leivän, joka maksaa neljä euroa. Ostat halvemman. Varastitko nyt kalliimman leivän valmistajalta? Entä kaupalta? Entä jos päätätkin, että tänään olisi mukavampi leipoa ja poistut kaupasta kotiin leipomaan? Varastitko nyt leipäyhtiöiltä? Entä kaupalta? Entä jos menet Pelastusarmeijan leipäjonoon saamaan ilmaista  leipää? Keneltä nyt varastit? Entä jos olet koululainen ja syöt terveyssyistä koulussa ilmaisen lounaan sen sijaan, että menisit läheiseen McDonald’siin hampurilaiselle, vaikka sinulla olisi rahaa käydä mäkkärissä?

Kaikissa näissä tapauksissa joltakulta jää saamatta rahaa. On silti päivänselvää, ettei niissä ole kyse varastamisesta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että kuluttaja käyttää hänelle mieluisinta palvelua. Mieluisuuteen vaikuttavat hinta, palvelun saatavuus ja laatu sekä monet henkilökohtaiset mieltymykset.

“En ole koskaan ymmärtänyt termiä “ei-kaupallinen kopiointi”. Elokuvia ja dvd-levyjä valmistetaan sen vuoksi, että ihmiset ostavat ne ja katsovat/kuuntelevat niitä. Ei teoksilla ole erikseen mitään “kaupallista” käyttöä.”

Kaupallista käyttöä on teoksen myyminen ja esittäminen sellaisen liiketoiminnan osana, jonka tarkoituksena tai olennaisena osana on teosten esittäminen tai myyminen. Epäkaupallista käyttöä on teoksen sellainen käyttö, jossa ei liiku rahaa. On tietysti monenlaisia hankalia rajatapauksia, mutta tämä on perusjako. Kaupallisessa käytössä joku ansaitsee rahaa toisen teoksella (mikäli tekijä ei myy teosta itse). Epäkaupallisessa käytössä kukaan ei ansaitse rahaa teoksen käytöstä.

Suomessa Piraattipuolue ajaa tekijänoikeussuojan rajoittamista 5–10 vuoteen – aikaan, joka ohjelmistomaailmassa on hyvin pitkä. Harvaa yli 10 vuotta vanhaa ohjelmistoa enää käytetään, ja vain 5 vuotta vanhan ohjelmakoodinkin kohdalla käyttö on suhteellisen vähäistä. Ohjelmisto, jota ylläpidetään aktiivisesti, päivittyy kuukausien ja vuosien varrella. Siitä julkaistaan uusia versioita ja tekijänoikeussuoja alkaa alusta jokaista uutta versiota kohden. Tällöin aiemmat julkaisut toki vanhenevat vähitellen vapaiksi, mutta harvempaa ohjelmistokehittäjää kiinnostavat vuosien takaiset versiot korjattujen ja paranneltujen sijaan.

— Richard Stallman on ollut aktiivisesti mukana piraattipuolueiden välisellä keskustelulistalla, ja hän on esittänyt hyviä näkökulmia. Kyse onkin pikemminkin yksityiskohtiin puuttumisesta, sillä Stallman tukee monia Piraattipuolueen tavoitteita, kertoo Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

GPL on lisenssimuoto, jonka tarkoitus on rajoitusten sijaan tuoda lisää vapautta ohjelmistoalalle. Stallman ehdottaa kannanotossaan koodipankin perustamista, josta lähdekoodi julkaistaisiin tekijänoikeussuojan rauettua julkiseen jakoon. GPL mukailee monia Piraattipuolueen kantoja, ja Stallmanin idea on periaatteessa hyvä, mutta sen toteutus olisi kuitenkin valitettavan hankalaa. Tällaisen varaston ylläpito sekä maailman kaikkien julkaistujen ohjelmistojen valvonta ei ole realistinen tavoite.

Lähde:
Richard Stallmanin kannanotto

Kohu, melu, on toki melkoinen, ymmärrettävästi. Moni pelkää, aavistaa pahaa. Toiset ovat pettyneitä. Harva malttaa katsoa rauhassa mistä on kyse. Tällaista se on internetissä ja keltaisessa lehdistössä. Mutta yhtä nopeasti kuin nettikommentaarit älähtävät ne myös rauhoittuvat. Toisin kuin kohujournalismissa, internetissä disinformaation lisäksi myös informaatio leviää tehokkaasti. Eriskummallinen reaktio löytyy tämänaamuisesta Helsingin Sanomien uutisoinnista – perinteisestihän hesaria ei ole yksiselitteisesti pidetty kohujournalismina. Uutinen itsessään vaikuttaa asialliselta, mutta siihen liittyvä Esa Mäkisen kommentti kompastuu hypeen samoin kuin netin pahimmat pakokauhuiset sortuessaan kertomaan täydellä varmuudella mitä mahdollinen kauppa merkitsee sivustolle ja jopa piraattiliikkeelle. Tässä pätee Russellin lausuma viisauden ja varmuuden suhteesta; tosin toimittajat ansaitsevat hieman anteeksiantoa ammattinsa usein kohtuuttomien vaatimusten tähden – epävarmuus ja spekulointi eivät myy yhtä hyvin kuin raflaava itsevarmuus ja ennustaminen.

On lievästi sanoen ennenaikaista ja perusteetonta tuomita perustajat raadollisiksi valehtelijoiksi. “Ruotsalaismiesten” perustelut ovat vankkoja ja järkeenkäypiä, eikä tämä uusi päätös sodi lainkaan periaatteita vastaan.

Piratebayn myyminen ei myöskään vähennä poliittisen piratismin uskottavuutta, eikä se juuri vaikuta tiedostonjakamiseen ilmiönä. Piraattiliike ei ole kehittynyt yhden torrentsivuston ympärille (sen verran täytyy itse uutistakin oikaista) vaan ensisijaisesti reaktiona uusia tekijänoikeuslakeja vastaan puolustamaan kansalaisoikeuksia. Sivustoa vastaan toimitettu ratsia sekä siitä seurannut oikeusprosessi ovat sen sijaan toimineet hyvänä esimerkkinä siitä, minkälaisia kansalaisoikeuksien rikkomuksia tekijänoikeuslainsäädäntö mahdollistaa ja kuinka poliittista piraattiliikettä tarvitaan kipeästi. Ilman torrentsivustoa puolueelle on antanut nostetta muun muassa FRA-laki sekä IPRED-laki.

En pidä idolisointia koskaan kovinkaan fiksuna ilmiönä, mutta kyllä Piratebayn perustajakolmikkoa voi jonkinlaisina sankareina pitää. En usko että he ovat myyneet arvojaan vaan tämä uusi liike vain varmistaa kaiken sen säilymisen, mikä Piratebayssä itsessään on tärkeää. Piraattilahden tulevaisuutta povatessa tulee kysyä, mitä oikeastaan the Pirate Bay on ja mitä siitä on myyty. Ensinnäkin the Pirate Bay on ainakin kaikkia seuraavia: sivusto, tracker, yhteisö sekä brändi. Toisin kuin tekijänoikeuspropaganda toitottaa, TPB ei ole koskaan jakanut materiaalia, eikä materiaalia teknisesti ottaen edes kulje TPB:n serverien kautta. Palvelu mahdollistaa käyttäjien jakaa keskenään materiaalia tehokkaasti. On täysin käyttäjistä kiinni, onko mitäkin sisältöä saatavilla sekä kuinka hyvin sitä seedataan.

Peter Sunde kertoi TorrentFreakille, että sivuston oma trackeri lopettaa pian toimintansa. Käyttäjiä kannustetaan siirtymään käyttämään myöhemmin ilmoitettavaa kolmannen osapuolen trackeriä. Suunta näyttäisi siis olevan yhä enemmän pois keskusjohtoisuudesta, mitä kehitystä itse torrent-tekniikka aikoinaan vahvasti edusti. Tarkoitus on jakaa taakkaa ja varmistaa etteivät käyttäjät ole vastuussa yhden sivuston toiminnasta. Tämä viittaisi vahvasti siihen, että olennaisinta osaa perinteisestä Piratebaystä ei olisi lainkaan myyty (käyttäjiä ja yhteisöä nyt ei yksiselitteisesti voikaan myydä). Piratebay on hostannut valtavasti torrentteja, joiden uudelleenpostaaminen aiheuttaisi kovasti turhaa vaivaa – siksi ratkaisu vaikuttaa järkevältä.

Käytännössä käyttäjät saattavat hyvinkin hylkiä tarjottuja ratkaisuja (jotka siis eivät liity enää itse sivustoon), tämä jää nähtäväksi ja riippuu ratkaisujen laaduista. Mitä tulee uuteen Piratebay’hin, uusi omistaja ei ole kuin vihjaillut mahdollisista toimintamalleista. Tosin mikäli jaetuista tiedostoista maksetaan korvaus oikeuksien haltijoille, kuten on luvattu, toiminta varmasti muuttuu radikaalisti.

Voi hyvinkin olla, ettei alkuperäistä aatetta jatkava Piraattilahti (millä nimellä sitä tullaankaan kutsumaan, jottei sekoittuisi myytyyn sivustoon) onnistu pitämään paikkaansa massojen standardina, mutta katsoisin että tämä käänne joka tapauksessa vie tiedostonjakamista enemmän kohti hajauttamista ja anonymiutta. Toisaalta, vaikka uusi Piratebay ei olisikaan läheskään yhtä suosittu kuin vanha, uskon että uusi palvelu on tarpeellinen. Piratismia vastaan ei kannata taistella, mutta sen kanssa tulee ehdottomasti kilpailla. Ja kun nämä tuoreet ratkaisut ovat yhä vähemmän riippuvaisia epäkaupallisesta kopioinnista, Piraattipuolueen on jatkossa vain helpompi osoittaa tiedostonjakamisen vapauttaminen järkeväksi ja turvalliseksi ratkaisuksi.