Piraattipuolue hyväksyi Tampereella 4.12. pidetyssä syyskokouksessa uuden puolueohjelman. Puolueohjelman ydinsisältönä säilyvät tietoyhteiskunta- ja kansalaisoikeuskysymykset. Niitä käsitellään aiempaa kattavammin. Myös talous- ja koulutuspolitiikkaan otetaan kantaa. Lehdistötiedote Uusi puolueohjelma verkkosivuilla Uusi puolueohjelma pdf-tiedostona Uuden puolueohjelman sisältö lyhyesti: Sananvapaus ja yksityisyydensuoja Teksti pysyi suurin piirtein ennallaan. Lisättiin vaatimus voimakkaan lähdesuojan turvaamisesta. Korostetaan oikeutta anonyymiin ja nimimerkillä tapahtuvaan viestintään. [...]
Huom! Video kirjoituksen lopussa. Viihdeteollisuus ja tekijänoikeusjärjestöt ovat viime vuosina tulleet tunnetuksi erityisesti Suomessa hyökkäämisestä yksittäisten ihmisten kimppuun. Niiden tarmokkuuden vuoksi Suomessa on ollut ainakin neljä tapausta, joissa tavallisten ihmisten niskaan on kaadettu satojen tuhansien eurojen vahingonkorvauksia. Lisäksi on vireillä ainakin kaksi tapausta, jossa vaatimukset ovat miljoonaluokkaa. Tekijänoikeusjärjestöt ovat myös lähetelleet kiihtyvällä tahdilla tavallisille ihmisille [...]
Kuluva syksy on ollut vilkas Internetiin, tietoyhteiskuntaan ja tekijänoikeuksiin liittyvien tapahtumien suhteen. Erinäisiä seminaareja ja foorumeita on järjestetty, ja on vielä tulossa. Piraatit ovat ottaneet osaa näihin tapahtumiin. Osasta tapahtumista on jälkikäteen katsottavissa, kuunneltavissa ja luettavissa paljon materiaalia. Ensin tulevien tapahtumien mainostusta: “Kenen tekijänoikeudet?” -keskustelutilaisuus Ti 15.11. klo 18-20 Joensuu, Ravintola Wanha Jokela Aiheesta alustaa [...]
Tänä syksynä käydään useassa yliopistossa ylioppilaskunnan edustajistovaalit. Piraattilista löytyy Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta (HYY), Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta (AYY) ja Åbo akademin ylioppilaskunnasta (ÅAS). Helsingin yliopistolla vaalipäivät ovat tänään 18.10. ja huomenna 19.10. Aalto-yliopistossa aukeaa sähköinen ennakkoäänestys ensi maanantaina. Åbo akademissa varsinaiset vaalipäivät ovat 1.-2.11. Lisätietoja ehdokkaista löytyy piraattien vaalisivustolta sekä ylioppilaskuntien yhteisestä vaalikoneesta. Tiedot ovat lopulliset HYY:n [...]
Saksan piraattipuolue saavutti suurvoiton Berliinin osavaltiovaaleissa: 9 %:n kannatus toi 15 paikkaa noin 140-paikkaisessa osavaltioparlamentissa! Kristillisdemokraattien hallituskumppani liittovaltion hallituksessa, vapaademokraatit, putosi Berliinin osavaltioparlamentista kokonaan, mihin piraattien nousu lienee vaikuttanut (huom., ks. kommentti). Saksan piraattien menestyksestä on uutisoitu Suomessakin. Piraatit olivat juuri vaalien alla näkyvästi esillä kansainvälisen valvontayhteiskunnan vastaisen Freedom not fear -viikon tapahtumissa. Kyseinen tapahtuma [...]
Järjestimme 13.7.-22.8. Piraattipuoluetta koskevan kyselyn, jonka tulokset ovat nyt saatavilla. Vastauksia tuli yhteensä 1003, mihin on syytä olla tyytyväinen. Kyselyssä tiedusteltiin vastaajien äänestyskäyttäytymistä, sitä mitkä syyt vaikuttivat Piraattipuolueen äänestämiseen tai äänestämättä jättämiseen, suhtautumista Piraattipuolueen puolueohjelmaan ja sen laajentamiseen sekä arvioita puolueen toiminnan onnistumisesta eri osa-alueilla. Kyselyn tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Kyselyn tulokset on julkaistu [...]
Piraattipuolueen delegaatio kävi tiistaina 16.8. opetus- ja kulttuuriministeriössä tapaamassa valtiosihteeri Jarmo Lindéniä ja kulttuuriyksikön johtaja Jukka Liedestä. Lindén on ministeri Arhinmäen oikea käsi ja samasta puolueesta, Liedes puolestaan Lex Karpelan valmistelusta muutama vuosi sitten vastannut, kokenut virkamies (ja tietenkin entinen Teoston lakimies). Tekijänoikeusasiat eivät kuulu valtiosihteerin keskeisimpään asiantuntemusalaan, joten johtaja Liedes lienee ainakin vaalikauden alkupuolella [...]
Seksuaalivähemmistöjen Pride-tapahtuman kohokohta, mielenilmauskulkue, järjestetään huomenna. Osallistun siihen ensimmäistä kertaa, päämotiivina sananvapauden puolustaminen. Vuosi sitten kulkuetta kohtaan tehtiin suunniteltu ja poliittisesti motivoitu kaasuisku, josta langetettiin tuomioita pahoinpitelyjen lisäksi poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta. Kyse oli suorasta hyökkäyksestä rauhanomaista mielenilmaisuvapautta vastaan. Seksuaalivähemmistöjen asemaa puolustavien sananvapauteen on muuallakin Euroopassa kohdistunut vakavia loukkauksia. Viime vuosina Pride-marsseja on kokonaan kielletty ainakin [...]
Piraattipuolueen organisaatiota kehitetään siihen suuntaan, että ihmiset erikoistuvat tiettyjen asioiden tekemiseen kuten tiedottamiseen tai verkkopalveluihin. Tämä foorumiosio on perustettu tiedotusryhmän kommunikaatiovälineeksi. Tiedotusryhmän vastuualueita on mm. lehdistötiedotteiden laatiminen monenlaisten puolueen tuottamien kirjallisten aineistojen oikolukeminen ja parantelu puolueen flyereihin ja esitteihin tulevien tekstien valmistelu jäsenlehti Purjeen tekemisessä avustaminen tarvittaessa Jos ryhmässä toimiminen kiinnostaa, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Osan [...]
Varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti ja puheenjohtaja Pasi Palmulehto Piraattipuolueen vaalivalvojaisissa Helsingissä 17.4.2011. Helsingin vaalivalvojaisiin Villa Hakaan oli kokoontunut satapäinen joukko. Vaalivalvojaisia pidettiin myös esimerkiksi Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Kuva: Lilja Tamminen. Lisenssi: CC-BY-NC. Piraattipuolue nousi ensimmäisissä vaaleissaan suurimmaksi eduskunnan ulkopuoliseksi puolueeksi. Valtakunnallinen äänisaalis oli 15 103 ääntä, joka tarkoittaa 0,5 %:n valtakunnallista kannatusta. Tulosta korostaa se, [...]