Opetusministeriön osin rahoittamassa uudessa tekijänoikeuskampanjassa kysytään:  ”– – käytkö 
itse töissä ihan vaan tekemisen ilosta?” Kampanjassa muistutetaan siitä, että Katri Helenan musiikista ja James Bond -elokuvasta pitää maksaa, vaikka ne ovat kätevästi kopioitavissa netistä.

Sitä ei sanota suoraan, mutta kampanja herättää miettimään, tekevätkö elokuvan ja musiikin konkarit työtään vain rahasta. Motivaation opiskeluun tai työhön ei pitäisi olla pelkkä raha. Ennen kaikkea: tasa-arvoisen mahdollisuuden opiskeluun ja työhön ei pidä olla rahasta kiinni.

Jokaisella tulee olla mahdollisuus löytää oppia kaikista kiinnostavista asioista niin paljon, että 
edes muutamaa taitoa hyödyntämällä syntyy tuloja. Taloudellista turvaa riittää jonkin alan 
ammattilaisille nykypäivänä vain hetken. Usein on opeteltava lisää, jotta työ pysyy mielekkäänä ja tuottavana.

Seitsemän miljardia ihmistä planeetallamme puskee kehitystä eteenpäin hillittömällä vauhdilla. Tästä ei tule ahdistua vaan riemuita. Jokaiselle pitää sallia mahdollisuus oppimiseen, luovuuteen ja luovaan yrittämiseen.  Mistä tietää, mistä tulee suurta ja tärkeää maailmalle? Luovuus 
ei ole suurten asioiden luomista tyhjästä vaan pienten asioiden rohkeaa yhdistelyä.

Suomi on ollut harvinaisen edistyksellinen maa, jossa jokaiselle kansalaiselle varallisuudesta 
riippumatta on pyritty tarjoamaan ilmainen koulutus. Tietokoneet ja internet ovat käteviä ja
 halpoja oppimisen välineitä. Siksi kansainvälisen sivistyksen laajentaminen vaatisi nyt kannustusta helposti kopioitavan ja muokattavan sisällön hyödyntämiseen opetuksessa.

On ehkä mahdotonta vetää rajaa viihteen ja asiasisällön välille. Luvatta kopioidun kappaleen
 sanoituksen muistaminen saattoi tuoda jollekin nuorelle ratkaisevan pisteen tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa. Ehkä korkeampi arvosana joudutti hänen pääsyänsä johonkin oppilaitokseen.

Toisella puolen maailmaa joku voi katsoa YouTubeen luvattomasti lisätyn Katri Helenan esityksen ja syttyä suomen opiskeluun. YouTube ei kärsi käyttäjiensä tekijänoikeusrikkomuksista, mutta jokainen katselu kannustaa siellä jatkuvaan jakamiseen.

Kaikilla ihmisillä on opetettavaa toisille.  Päästetään kaikki oppi nettiin, jotta taiteelle ja 
tieteelle voisi kehittyä yllättäviä muotoja.

Oikeus katsoi, ettei Finreactor-palveluun voida soveltaa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain vastuuvapaussäännöksiä. Päätöksellä saattaa olla arvaamattomia vaikutuksia tietoyhteiskunnan tulevaisuuteen Suomessa.

Finreactor-päätös tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, ettei Suomeen ole syntymässä YouTuben kaltaista palvelua. Siitä huolimatta, että YouTubea käytetään massiivisesti tekijänoikeudella suojattujen teosten luvattomaan esittämiseen, ja yhtiö tietenkin tietää tämän, amerikkalainen tuomioistuin vapautti eilisessä päätöksessään YouTuben vastuusta. Suomessa korkein oikeus päätyi Finreactorin osalta toiseen tulokseen. YouTube noudattaa alasottoilmoituksia, eli oikeudenhaltijoiden pyyntöjä poistaa luvattomasti saatavilla oleva materiaali. Myös Finreactor noudatti ainoaa saamaansa alasottoilmoitusta.

- Finreactor-tuomio on huolestuttava tulkinta palveluntarjoajien vastuusta palvelun käyttäjien tekemisistä ja on selkeässä ristiriidassa “viestin välittäjä ei ole vastuussa viestistä” -periaatteen kanssa, sanoo Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Finreactor-tuomio on myös useiden tuomittujen kannalta kohtuuton. Tapauksessa on jo aiemmin tuomittu kymmenien tuhansien korvauksiin ja oikeudenkäyntikuluihin rikoksen tekohetkellä alaikäisiä henkilöitä, joiden osallisuus Finreactor-palvelun ylläpidossa oli erittäin vähäinen. Nyt vähiten osaa ottaneet ja aiemmin avunannosta tekijänoikeusrikkomukseen tuomitut vapautuivat korvauksista. Muiden korvausmäärät kuitenkin nousivat.

- KKO:n tuomion tekee hyvin epäselväksi sen, millaisia palveluja voidaan kehittää ja missä tapauksissa ylläpitäjät ovat vastuussa käyttäjien tekemisistä, Palmulehto jatkaa.

Piraattipuolue vaatii, että teosten jakaminen Internetissä pitää laillistaa.

- Teosten yksityisen käytön ja kopioinnin laillistaminen olisi merkittävin teko kulttuurin ja tiedon saatavuuden parantamisen puolesta sitten julkisten kirjastojen, Palmulehto toteaa.

Tekijänoikeusjärjestöt vaativat lakiin jälleen kiristyksiä jo ennen kuin edes koko floppia on säädetty. Ministeri Wallin on selkeän yksipuolisella näkemyksellä lähtenyt runnomaan läpi lakiesitystä, joka pilkkaa yksityisyydensuojaa ja on kuitenkin toiminnaltaan täysin tehoton ja vailla tarkoitusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee lakia, joka oikeuttaisi varoituskirjeiden lähettämisen tekijänoikeuksien loukkaamiseen syyllistyville internetoperaattoreiden asiakkaille. Käytännössä tämä siis tarkoittaisi oikeutusta lähettää vähintään joka neljänteen kotiin ilmoituksia luvattoman kopioinnin harrastamisesta.

TTVK ja kumppanit ovat oikeassa todetessaan kyseisen toiminnan merkityksettömyyden. Ilman seuraamuksia sillä ei ole juuri minkäänlaista vaikutusta luvattomaan kopiointiin, vaan se on tekemässä tekijänoikeusjärjestöistä entistä suuremman naurun aiheen. Pahasti metsään TTVK kuitenkin menee ehdotellessaan seuraamuksellisia varoituskirjeitä. Sekä seuraamuksettomissa, että seuraamuksellisissa varoituskirjeissä on samat ongelmat; niitä lähetellään mielivaltaisesti varmistamatta syyllisyyttä, niillä mahdollisesti paljastetaan ulkopuolisille toisen yksityistä liikennettä, yksityisyyden suojan rajat rikotaan törkeästi antamalla yksityiselle taholle poliisia suuremmat valvontaoikeudet, sekä tekijänoikeusjärjestöt vain pönkittävät asemasotaansa tehden kuluttajista vihollisiaan.

Seuraamuksellisilla varoituskirjeillä tarkoitetaan käytännössä kahtaa eri mallia. Toinen tai kolmas varoituskirje johtaisi joko nettiyhteyden määräaikaiseen katkaisemiseen (oletettavasti vuodeksi), tai suurehkoon hyvitysmaksuun (tätä TTVK harrastaa ennestäänkin). En kolua seuraamuksellisten varoitusten ideaa tai seuraamuksia perusteellisesti lävitse, sillä toivon niiden ongelmallisuuden aukeavan jokaiselle muutenkin. Jos ei, niin erillisessä blogauksessa sitten.

Seuraamuksellisien varoituskirjeiden ongelma on seuraamuksettomia vielä laajempi. Minun silmissäni pahimmat ongelmat ovat: Yksityishenkilöille kaadetaan todistustaakka osoittaa syyttömyytensä, heitä rangaistaan kiinnostuksesta ja fanituksesta. Erityisesti seuraamukset kohdistuvat työttömiin, opiskelijoihin ja muihin köyhiin, joilla ei ole varaa ostaa kaikkia rakastamiaan teoksia. Suomessa on nyt EU:n mukaan 900 000 köyhää, näillä menetelmillä köyhyyttä saadaan maksimoitua, onnitteluni.

Miltä kuulostaisi elää tänä päivänä ilman nettiyhteyttä epämääräisten syytösten takia? Etäsairaanhoidon järjestäminen, murtohälyttimet, ruoan kotiinkuljetukset, karttapalvelut, pankkipalvelut ja sadat muut hyvin tärkeät palvelut ovat nykyään keskittyneet ja jopa panostaneet etäpalveluna toimimiseen. Itse olen luonteeltani hieman erakkomainen ja pidän ajatuksesta elää rauhassa ilman Internetiä, mutta käytännössä se olisi kuitenkin mahdottomuus. Siitä on muodostunut lähestulkoon elinehto.

Nettikopiointiin ollaan siis koittamassa puuttua kovalla kädellä, vaikka sillä ei onnistuta lopulta aiheuttamaan muuta, kuin kaikille pahan mielen. Osa kopiointia harrastavista siirtyisivät ensi varoituksen jälkeen käyttämään salattuja yhteyksiä tehdän kiinni jäämisestä mahdotonta, osa lopettaisi lataamisen ja osa alkaisi lataamaan entistä enemmän. Yhteinen piirre kaikille kuitenkin olisi todennäköinen kulttuurituotteiden ostamisen väheneminen. Nykyiselläänhän tutkimusten mukaan nettilataajat ostavat jopa kymmenen kertaa enemmän teoksia kuin lataamista harrastamattomat. Olisivatko nämä kulttuurinystävät muka valmiita jatkamaan samalla tyylillä tietäessään tukevansa inhoamiaan ja heitä vainoavia pääkallonmetsästäjiä?

Minusta on aika hupaisaa ja samalla surullista huomata, kuinka taustalla oleva “hyvä kyttä, paha kyttä” roolileikki etenee. Tekijänoikeusjärjestöt näyttelevät olevansa asiakkaidensa, tekijöiden puolella, mutta samaan aikaan rahoittavat tekijöiden etua vastaan taistelevan TTVK:n toimintaa. Olisi mukava jos myös tekijänoikeusjärjestöjen palkkaama TTVK ajattelisi joskus asiakkaitaan, tekijöitä, muunakin kuin lypsylehmänä.

Jokaisen kannattaa miettiä hetki, haluammeko poliisia suuremman mahdin valvomaan yksittäisen pienen alan toimeentuloa, joka ei ole edes uhattuna, vai kunnioitammeko meille vaivalla haalittuja perusoikeuksia. Itse henkilökohtaisesti lupaan, että mikäli seuraamukselliset tai seuraamuksettomat uhkauskirjeet runnotaan lakiin, en enää eläessäni osta yhtäkään tekijänoikeusjärjetöihin kuuluvaa musiikkilevyä, elokuvaa tai sarjaa. Lupaan menetyksen olevan moninkertainen verrattuna suomalaisten keskimääräiseen kulutukseen (alle 2 musiikkialbumia vuodessa). Lehdistäkin vain mikäli jokin puolueen tai työn tarve sen vaatii, en itselleni.

Pidin 26.5. Tieteellisen kirjastoseuran seminaarissa Helsingissä esitelmän otsikolla ”Tekijänoikeusreformi ja kirjastot tietoyhteiskunnassa”. Vertasin siinä kirjastoja vertaisverkkoihin. Yleisten lainakirjastojen tarkoituksena on ollut tuoda kulttuuri ja tieto kaikkien saataville varallisuudesta riippumatta. Näin tehdessään kirjastot lisäävät hyvinvointia ja tasa-arvoa. Kirjastoissa lainattavissa olevat teokset ovat ikään kuin jokaisen kansalaisen henkilökohtaisen omaisuuden jatke, sillä ne ovat varsin vapaasti käytettävissä. Jokainen suomalainen omistaa kirjahyllyssään olevien teosten lisäksi tavallaan myös kaikki kirjastoissa olevat kirjat. Kuinka rikkaita olemmekaan!

Myös vertaisverkot tuovat kulttuurin kaikkien saataville varallisuudesta riippumatta ja siten lisäävät hyvinvointia ja tasa-arvoa. Vertaisverkoista ladattavissa olevat teokset ovat ikään kuin jokaisen kansalaisen henkilökohtaisen omaisuuden jatke, sillä ne ovat varsin vapaasti käytettävissä. Jokainen vertaisverkkokäyttäjä omistaa kirja-, levy- ja videohyllyissään olevien teosten lisäksi tavallaan myös kaikki vertaisverkoista ladattavissa olevat teokset. Kuinka rikkaita olemmekaan!

Useimpien on varmasti helppo hyväksyä kirjastojen toteuttama ideaali kulttuurin ja tiedon tuomisesta vapaasti saataville ilman, että käyttäjän tarvitsee maksaa siitä suoraan. Vertaisverkot toteuttavat samaa ideaalia, mutta toki hieman eri tavalla. Yhtäläisyyttä on sikäli paljonkin, että sen paremmin vertaisverkoissa kuin kirjastoissakaan ei ole ollut tapana maksaa lataus- tai lainausmääriin perustuvia korvauksia tekijöille. Kirjastoihin tällainen lainausmääriin perustuva korvaus hyväksyttiin Suomessa pitkin hampain EU:n vaatimuksesta muutama vuosi sitten. Toisaalta sekä vertaisverkoissa että kirjastoissa jonkun pitää ensin maksaa teoksesta, jotta sen voisi panna levitykseen tai lainata sitä.

Vertaisverkkojen ja kirjastojen ero on perinteisesti ollut lähinnä siinä, että vertaisverkot ovat villimpiä. Niissä teosten levitystoiminta ei ole sidottua fyysisiin kappaleisiin, ja siksi kyse ei olekaan ollut lainaustoiminnasta, vaan teosten pysyvästä kopioinnista. Lisäksi teosten kopiointi verkossa on selvästi tehokkaampi kopiointitapa kuin mikään aikaisempi. On aivan ymmärrettävää, että tästä ollaan hämmentyneitä. Heikki Poroila esitti vieraskirjoituksessaan Piraattipuolueen blogissa kysymyksen, onko vertaisverkko kirjaston ylivilkas serkkupoika? Sanoisin, että on. Kirjastot ovat julkisina instituutioina paremmin kontrolloitavissa kuin yksittäisten ihmisten harjoittama latailu. Vertaisverkot mielletään ongelmaksi juuri tuon ylivilkkauden takia, ei sen takia, että kulttuurin ja tiedon vapaata saatavuutta ei pidettäisi hyvänä periaatteena.

Yksittäisten ihmisten harrastuspohjalta ylläpitämät vertaisverkot voitaisiin tehdä melko tarpeettomiksi muuttamalla kirjastot laillisiksi teosten latauskeskuksiksi. Tämä ei edellyttäisi lainsäädännön muuttamista, vaan asennemuutosta. Kustantajien sekä levy- ja elokuvayhtiöiden pitäisi muuttaa asenteitaan ja antaa teoksensa kohtuullista korvausta vastaan kirjastojen käyttöön niin, että kirjastot voisivat tarjota niitä ihmisille ilmaiseksi ladattavaksi. Kehitystä voitaisiin helpottaa myös muuttamalla lakia siten, että tekijä ei voisi kieltää teoksensa ottamista kirjastojen käyttöön. Kirjastot joutuisivat maksamaan korvauksen ottaessaan teoksen käyttöönsä, mutta tekijä (kustantaja) ei voisi kieltäytyä siitä, toisin kuin nykyään. Myös latausmääriin perustuvat korvaukset olisivat mahdollisia.

Kirjastojen muuttaminen latauskeskuksiksi olisi vain kirjastojen palvelutason parantamista. Fyysisen teoksen kaikki kappaleet saattavat olla yhtä aikaa lainassa, jolloin muut halukkaat joutuvat odottamaan. Digitaalisessa kopioinnissa tällaista rajoitusta ei olisi. Kirjastojen luonnollinen rooli tietoyhteiskunnassa on olla laillisia ”piraattipalveluita”.

Tekijänoikeusreformi ja kirjastot tietoyhteiskunnassa:
Esitelmä äänitiedostona (ogg, 40 min)
Luentokalvot (pdf)

Teoston perusväitteen mukaan nettilataaminen heikentää teosten luontia, ja jos sitä ei saada lakkautettua, tulevaisuudessa vain “amatöörit” julkaisevat huonolaatuisia teoksia. Väitettä ei koskaan ole perusteltu mitenkään, johon syynä saattaa olla se, että empiirinen data sanoo toista. Ylläolevan lainauksen mukaan samaan aikaan kuin nettilataaminen on kasvanut räjähdysmäisesti, teosten tekeminen ei ole edes laskenut, vaan pikemminkin kasvanut.

Tekijänoikeuksien tarkoitus ei ole ollut koskaan taata tekijöille tuloja, vaan kannustaa teosten luomiseen, jonka yhteiskunta maksaa hyväksymällä taloudellisen monopolin kopioiden tuottamiseen ja myyntiin tekijöille. Vaikka todistettaisiin, että nettilataaminen vähentäisi tekijöiden tuloja, se voidaan hyväksyä, kunhan uusia teoksia tehtäisiin entiseen tahtiin. Suomessa ei tosin ole ollut elokuvien tai kirjojen tekeminen taloudellisesti järkevää lähes kenellekkään jo pitkään, vaan tulot ovat olleet valtaosin valtion tukia.

Figure 7 shows spending on CDs, concerts and iPods. The decline in music sales — they fell by 15% from 1997 to 2007 — is the focus of much discussion. However, adding in concerts alone shows the industry has grown by 5% over this period. If we also consider the sale of iPods as a revenue stream, the industry is now 66% larger than in 1997.

On tietenkin selvää, että teknologia saattaa muuttaa bisnesmalleja. Levymyynti on esimerkiksi hieman vähentynyt, mutta sitä on korvattu lisääntyneillä konserteilla. Tuore esimerkki uudesta bisnesmallista on Pioneer One, joka on scifi-sarja jonka lataaminen netistä on täysin laillista, ja se on julkaistu Creative Commons -lisenssillä. Tässä tapauksessa sarjaa rahoitetaan lahjoituksilla.

Teoston väitteet kulttuurin romuttumisesta nettilataamisen myötä on osoitettu vähintäänkin epätodennäköisiksi. Teoksia tehdään enemmän kuin koskaan, Hollywood teki viime vuonna parhaan tuloksensa aikoihin ja tavalliset kansalaiset pystyvät lataamisen ansiosta kuluttamaan paljon enemmän viihdettä kuin koskaan aikaisemmin. Informaation levittämiseen ei tarvitse enää soveltaa vanhanaikaista niukkuuden talousmallia, koska tässä pelissä jokainen voittaa.

A few of weeks ago, Piratpartiet MEP Amelia Andersdotter visited Finland. She partook in Piraattipuolue’s press conference where the Finnish pirate party announced their election manifesto. After the conference she, Ahto Apajalahti (then party secretary, now vice chairman), Mikko Särelä (Internet researcher) and Joonas Mäkinen (vice chairman of the Pirate Youth of Finland) sat down and discussed upcoming elections that many pirate parties around the world were facing in the near future. The four analysed parties’ election campaigns and what resulted was also a productive conversation on medical and software patents.

You may download the 37 minutes long conversation in ogg or mp3 format or use an HTML5 player provided below (works only on sufficiently modern web browsers).

Muutama viikko sitten Ruotsin piraattipuolueen europarlamentaarikko Amelia Andersdotter vieraili Suomessa. Hän osallistui puolueen lehdistötilaisuuteen, jossa lehdistölle kerrottiin Piraattipuolueen vaaliohjelmasta. Lehdistötilaisuuden jälkeen Andersdotter, Ahto Apajalahti (äänityksen aikaan puoluesihteeri, nyttemmin puolueen varapuheenjohtaja), Mikko Särelä (Internet-tutkija) ja Joonas Mäkinen (Piraattinuorten varapuheenjohtaja) keskustelivat eri piraattipuolueiden tulevista vaaleista. Vaaliohjelmien analysoinnin lisäksi keskustelua herättivät myös lääke- ja ohjelmistopatentit.

Esimerkki yksityisyydensuojasta on hullunkurinen myös toisella tapaa. Järvisen mielestä yksityisyydestä voidaan luopua, jos rikoksia tehdään. Tällä logiikalla voitaisiin asentaa jokaisen kansalaisen kotiin valvontakamera tarkkailemaan esimerkiksi huumeidenkäyttöä, jos valtiossa on pieni vähemmistö rikollisia.

Järvisen ratkaisu on, että tekijä saa päättää mitä julkaisukanavaa ja bisnesmallia hän haluaa käyttää. Tämä on mahdollista jo nyt, joten jää kysymykseksi, mitä muutosta Järvinen hakee kultaisella keskitiellään. Ratkaisu myös sivuuttaa kaikki yksityisyysongelmat, jotka syntyvät tiedostonjakamisen estämisestä, sekä esimerkiksi fanikulttuurin, jota harjoitettaessa rikotaan nykyisellään laajasti tekijänoikeuslakia.

Järvisen mukaan on kohtuutonta, että “ulkopuoliset piraatit” haluavat ajaa lakimuutosta. Hän tekee ivaa “kulttuurin edistämisestä”, vaikka on ilmiselvää, että tiedostonjakaminen lisää kulttuurin leviämistä varsinkin köyhän kansanosan piirissä. “Ulkopuolinen” on myös erikoinen sananvalinta, koska samalla logiikalla vasemmistolaisia voisi kutsua ulkopuolisiksi. Oikeus ajaa muutosta työolosuhteisiin saataisiin ilmeisesti vasta sitten, kun vasemmistolaiset omistaisivat tehtaita.

Blogikirjoituksen lopuksi Järvinen ottaa esille harhaanjohtavan termin “immateriaalinen omaisuus”. Kyseinen käsite sekoittaa toisiinsa tekijänoikeudet, tavaramerkit ja patentit, eikä siten edistä keskustelua mitenkään. Piraattipuolue kannattaa myös tekijänoikeuksien, tavaramerkkien ja patenttien olemassaoloa sinänsä. Muutosten taustalla onkin halu muokata lainsäädäntö vastaamaan paremmin nykyaikaa.

Keskustelusta on selvästi tulossa pitkä. Toivoa ei lisää se tosiasia, että harva on edes lukenut Piraattipuolueen puolueohjelman, tai tutustunut talousteoreettiseen taustaan nettijakelusta esimerkiksi Against Intellectual Monopoly -kirjan avulla (jonka voi muuten lukea ilmaiseksi).

Keskustelua auttaisi myös taustalla olevien oletusten perusteleminen. On turhauttavaa lukea jokaisesta mielipidekirjoituksesta tosiasiana väite, että nettijakelu lopettaisi tekijöiden tulot, vaikka sitä ei koskaan perustella mitenkään. Empiiriset havainnotkaan eivät tue väitettä.

Tekijänoikeudet

Tietoyhteiskunta perustuu tiedon tuottamiseen, hyödyntämiseen ja jakamiseen sekä mahdollisuuteen päästä tietoon käsiksi.

Lupaavan kuuloisista lauseista huolimatta vihreiden poliittinen ohjelma ei lupaa juuri mitään konkreettisia parannuksia tekijänoikeusjärjestelmän pahimpiin ongelmakohtiin. Ohjelman mukaan esimerkiksi tekijänoikeuden suoja-aikoja on kohtuullistettava sitomalla ne tekijöiden kuolinajan sijaan teoksen luomishetkeen. Tämä voi kuitenkin aivan hyvin tarkoittaa vaikka sitä, että suoja-aika olisi 100 vuotta teoksen luomisesta, mikä ei olisi olennainen muutos.

Ohjelman mukaan “tekijöiden, kuluttajien ja välittäjien oikeuksille on löydettävä nykyistä toimivampi tasapaino”. Ohjelma ei kuitenkaan millään tavalla viittaa siihen ongelmaan, että satojen tuhansien suomalaisten päivittäiset kopiointi- ja fanikulttuuriharrastukset ovat laittomia ja kopioijia ahdistellaan kohtuuttomilla korvausvaatimuksilla.

Ohjelmassa korostetaan nimenomaan tekijöiden oikeuksia esimerkiksi suuryrityksiä vastaan. Ohjelmassa ei mainita sitä, miten tekijänoikeuden monopolivoima aiheuttaa jo lähtökohtaisesti haittaa kuluttajille, ja miten nämä ongelmat voitaisiin ratkaista.

Ohjelmassa todetaan, että “tekijänoikeudet tarvitsevat suojaa myös jatkossa”. Vaikka Piraattipuoluekaan ei kannata tekijänoikeuksista luopumista kokonaan, vihreiden poliittisen ohjelman sanamuodot viittaavat lähinnä siihen, ettei puolueella ole haluja tehdä merkittäviä muutoksia tekijänoikeusjärjestelmään.

Vihreiden poliittisen ohjelman tekijänoikeuksia koskevat kohdat on jätetty sen verran epämääräisiksi, että puolueen piirissä työskentelevällä tekijänoikeustyöryhmällä on vielä liikkumavaraa vetää puolueen kantoja lähemmäksi piraattien ajatusmaailmaa. Työryhmä esittänee tarkemman tekijänoikeuskannanoton puolue-elinten hyväksyttäväksi vielä ennen vaaleja.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessakin keskitytään lähinnä haukkumaan suuryhtiöitä. Puolueen suhtautuminen tekijänoikeuksiin ei käy kovin selväksi ohjelmaluonnoksesta. Toisaalta halutaan “turvata luovan työn tekijöiden oikeudet omaan työhönsä”. Toisaalta “tekijänoikeusjärjestelmässä etusijalla pitää olla ihmisten mahdollisuus päästä käsiksi tietoon ja kulttuuriin”. Ilmeisesti ihmisten mahdollisuus päästä vertaisverkkojen kautta käsiksi kulttuuriin ei kuitenkaan kuulu puolueen tavoitteisiin.

Patentit
Myönteistä on se, että vihreiden mielestä “tietokoneohjelmistojen, geenien tai algoritmien ei pidä olla patentoitavissa”. Yleensä kehitysmaiden ahdinkoon myöntätuntoisesti suhtautuvat vihreät eivät kuitenkaan päätyneet kannattamaan esimerkiksi kehitysmaiden ahdinkoa lisäävien lääke- tai vihreän teknologian patenttien lakkauttamista.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessa vastustetaan niin ikään ohjelmistopatentteja. Sen enempää sanottavaa patenteista puolueella ei ole.

Sananvapaus ja yksityisyys
Vihreät toteavat, että “sananvapaus ja yksityisyyden suoja on turvattava kaikille myös Internetissä”. Heidän tavoitteensa jäävät kuitenkin tähän yhteen yleisluontoiseen lauseeseen, joten sillä tuskin tulee olemaan vihreiden politiikassa oleellista merkitystä.

Sananvapaus- ja yksityisyyskysymykset eivät ainakaan ole puolueohjelman perusteella vihreille millään tavalla keskeinen asia. Se on kyllä hyvin pääteltävissä vihreiden käytännön politiikasta jo muutenkin. Olivathan vihreät mukana hyväksymässä sormenjälkirekisterin käyttöönottoa viime kesänä ja hiljattain vihreä oikeusministeri Tuija Brax on kunnostautunut vaatimalla sananvapauden rajoittamista.

Ohjelmassa vaaditaan autoliikenteen valtakunnallista valvontaa tienkäyttömaksujen keräämiseksi (eikös meillä ole jo polttoainevero?), mutta vaaditaan samalla sen toteuttamista yksityisyyden turvaavalla tavalla. Mitenköhän sekin mahtaisi onnistua? On melko vaikeaa sovittaa yhteen auton omistajan tunnistamista edellyttävä maksujärjestelmä ja yksityisyyden suoja. Pääkaupunkiseudulle suunnitellun ruuhkamaksujärjestelmän yksityisyysongelmat jätetään ohjelmassa mainitsematta.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessa todetaan, että “Internetin ja uusien teknologioiden mahdollisuuksia on käytettävä ihmisten vapauksien lisäämiseen, ei kansalaisten kontrollin vahvistamiseen”. Tämä kuulostaa sinänsä hyvältä ja vasemmistoliitto onkin oppositioasemassa ollut vastustamassa niin Lex Nokiaa kuin sormenjälkirekisteriäkin. Tavoitetta ei kuitenkaan sen enempää selkiytetä, eikä ohjelmaluonnoksen perusteella ole mitenkään selvää, että puolue mahdollisesti hallitukseen päästessään jatkaisi yhtä myönteisellä linjalla.

Demokratia ja avoimuus
Ehkä vihreiden poliittisen ohjelman iloisinta antia on selkeä tuki suoremmalle demokratialle kansalais- ja kansanäänestysaloitteiden muodossa ja vaatimus lainvalmistelun avoimuuden parantamisesta.

Tulossa olevaa, demokratiaa halveksuvaa 3 %:n valtakunnallista äänikynnystä ei ohjelmassa mainita. Vihreät tukevat tätä “puoluekentän pirstaloitumisen estämiseen” ja “puolueiden nykyisiin voimasuhteisiin puuttumattomuuteen” tarkoitettua hanketta, mutta miksei tukea ilmaista poliittisessa ohjelmassa? Hävettääkö koko asia jo vähän vihreitä itseäänkin?

Vasemmistoliitto ei ole ottamssa kantaa vaaliuudistukseen eikä ylipäänsä demokratian kehittämiseen saati päätöksenteon avoimuuden lisäämiseen.

Tietoyhteiskunta
Vasemmistoliitto on ottanut avoimet ohjelmistot sydämen asiakseen.

Julkisten tietojärjestelmien on rakennuttava avoimien standardien varaan. Viranomaisten kanssa asiointiin tarvittavien ohjelmien tulee olla vapaasti saatavilla. Julkisen sektorin, erityisesti terveydenhuollon ja sosiaalitoimen, kalliit ja keskenään huonosti yhteensopivat järjestelmät on yhtenäistettävä avoimia standardeja ja -ohjelmistoja hyödyntäen. Tietokoneohjelmistojen piilotetut, ja yhteiskunnallisesti huomattavan suuret, lisenssikustannukset on tehtävä julkisella sektorilla näkyviksi.

Lisäksi vasemmistoliitto vaatii aidossa piraattihengessä, että “julkisin varoin tuetun tutkimuksen ja kehitystyön tulosten tulee olla julkisia”.

Vihreätkään eivät tällä saralla jää huonommiksi. He vaativat, että “koulujen, kirjastojen, virastojen yms. tietojärjestelmissä on sitouduttava avoimiin standardeihin ja avoimiin rajapintoihin”.

Vihreät haluaa myös saada julkishallinnon tuottamaa tietoa vapaampaan käyttöön:

Kartta-aineistot, säätiedot, tilastot ja vastaava julkisin varoin tuotettu tieto tulee avata julkiseen käyttöön. Julkishallinnon ja julkisomisteisten organisaatioiden tuottamat julkiset tietovarannot tulee saada laadukkaina maksutta saataville verkkoon myös koneluettavassa muodossa.

Yhteenveto
Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo hehkutti juuri blogissaan vasemmistolaista tietoyhteiskuntapolitiikkaa ja puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki korosti sen merkitystä jo viime syksynä. Näihin ulostuloihin nähden tavoiteohjelmaluonnoksen anti jää valitettavan laihaksi. Prioriteetit taitavat sittenkin olla ihan muissa asioissa? Vihreistäkään ei mitään kunnon tietoyhteiskuntapuoluetta näytä olevan tulossa.

Keskustan valmisteilla olevasta 28-sivuisesta, koko 2010-luvun kattavasta tavoiteohjelmasta ei löydy näistä aiheista mitään. Häpeällistä, että maan suurin puolue ei näe tietoyhteiskunnan tuloa vieläkään.

Piraattipuolueen ajamista asioista lähinnä avointen ohjelmistojen ja rajapintojen ilosanoma on rantautunut selkeästi sekä vihreisiin että vasemmistoliittoon. Näyttääkin siltä, ettei Piraattipuolueen tarvitse aivan vielä lakkauttaa itseään tarpeettomana!

On oikeastaan sattumaa, että tulin kirjoittaneeksi allaolevan tekstin juuri nyt. Kuten edellinenkin päivitykseni, se syntyi spontaanina reaktiona erääseen foorumikeskusteluun. Piraattipuolueen ensimmäisen hallituskauden loppu on kuitenkin hyvä tilaisuus käydä läpi se, mikä tarkkaan ottaen on saanut minut mukaan puolueen toimintaan ja pitää minua siinä kiinni edelleen, vaikken hallitustehtäviin jääkään.

——

Miksi minä koen Piraattipuolueen asian tärkeäksi? Koska vihaan kaikkia kulttuurintuottajia ja koen heidän riistävän minua? En. Koska minulla on jakautunut persoonallisuus ja haluan sabotoida oman urahaaveeni elämisestä kirjailijana jonain päivänä? En. Koska haluan puukottaa selkään kaikkia niitä tekijöitä, jotka ovat antaneet minulle jotain arvokasta? En.

Minä kutsun itseäni piraatiksi, koska olen varttunut ympäristössä jossa olen päässyt omin silmin näkemään sen rikkauden jonka kulttuurin vapaa käyttö mahdollistaa. Olen lukenut satoja sivuja japanilaisen pelifirman luomusta syventävää ja rikastuttavaa fanifiktiota. Olen nähnyt vapaiden ohjelmistojen liikkeen nousun ja sen, miten mahdollisuus rakentaa ohjelmia yhteisöllisesti tuottaa parempaa jälkeä kuin suljettu koodi. Olen nähnyt miten vapaus on rikastuttanut kulttuurikenttää myös kaupallisella puolella, Open Game Licensen ja Cthulhu-mythoksen kaltaisissa tapauksissa joissa monet eri tekijät ovat voineet kantaa oman kortensa kekoon pelin tai jaetun maailman laajentamiseksi ja syventämiseksi. Olen nähnyt miten useat eri tekijät ovat luoneet teoksiinsa yhteyksiä kristittyyn mytologiaan ja tehneet niistä merkityksellisiä tavalla johon itsenäinen teos ei mitenkään pystyisi, ja olen jälkikäteen lukenut Henry Jenkinsin kirjoituksia siitä miten mikä tahansa teos voi saada ainutlaatuista syvyyttä kun se sijoitetaan laajempaan kontekstiin.

Olen nähnyt lukuisia epävirallisia lisäyksiä olemassaoleviin maailmoihin. Jotkut niistä ovat olleet surkeita. Joidenkin kohdalla on ollut silkka vääryys, ettei niitä ole voinut helposti julkaista kaupallisesti, koska ne olisivat todellakin ansainneet sen. Jotkut ovat olleet uskollisia alkuperäisteosten hengelle, jotkut ovat kääntäneet alkuperäisten perusoletukset kokonaan ympäri ja hetkellisesti nyrjäyttäneet aivoni. Jokainen niistä, joita olen lukenut muutamaa riviä enemmän tai katsonut muutamaa minuuttia pidempään, on antanut minulle uusia näkökulmia alkuperäisteokseen. Olen kuunnellut remiksejä ja mash-upeja. Olen lukenut kirjoja jotka olivat silkkoja mestariteoksia, jotka jättivät janoamaan lisää, joiden jäljiltä jäi halu vain käyttää loppuelämänsä niiden maailmaan uppoutuneena. Ennen kuin tiesin fanifiktiosta, jouduin lukuisia kertoja pettymään, koska alkuperäiset kirjoittajat eivät olleet tehneet niille jatko-osia tai olleet halukkaita myöntämään sellaiseen lupaa, vaikka joku olisikin rohjennut kysyä. Kuultuani fanifiktiosta jouduin lukuisia kertoja harmittelemaan sitä, etteivät sen parhaat kirjoittajat pysty elättämään itseään sillä ja tuomaan teoksiaan myös laajempaan tietoisuuteen virallisen julkaisun myötä.

Olen metsästänyt verkosta skanneja kirjoista joiden painos oli loppunut. Olen esiteininä raahannut lähikirjastostani kotiin kerralla muovikassillisen kirjoja, kerta toisensa jälkeen peräkkäin. Olen teininä löytänyt verkon kautta valtaisan määrän audiovisuaalista tai audiomuodossa olevaa kulttuuria johon minulla ei olisi ollut mahdollisuutta päästä käsiksi muuten. Olen lukenut ulkomaisia sanomalehtiä ja saanut aiemmin mahdottoman tilaisuuden oppia asioita maailmanpolitiikasta. Yliopisto-opiskelijana olen saanut pääsyn maksullisiin tutkimustietokantoihin ja voinut oppia psykologiaa, taloustiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä suoraan alkuperäisartikkeleista käsin. Kiitos sen, olen voinut kirjoittaa yhden kirjan enemmän kuin mihin olisin muuten pystynyt ja tehdä toisesta kirjastani huomattavasti paremman kuin mitä se muuten olisi ollut. Olen kokenut vääryytenä sen, ettei kaikilla ole pääsyä samoihin tietokantoihin. Olen päässyt tuntemaan miten kulttuurin vapaa saatavuus on tehnyt minusta itsestänikin paremman kirjoittajan, ja olen lukenut haastattelun jossa yhdysvaltalaisen menestysyhtyeen jäsen kertoo tulleensa niin hyväksi kuin on kiitos aktiivisen nuoruudessaan harrastamansa verkkolataamisen. Olen lukenut keski-ikäisten musiikkiharrastajien anekdootteja, joissa he kertovat kohdanneensa nykyteinejä jotka ovat ehtineet kerätä lähes yhtä monipuolisen tietämyksen tietystä musiikkikulttuurista kuin vanhemmat harrastajat koko elämässään. Olen lukenut ja kuullut siitä, miten Japanissa kukoistavan doujinshi-kulttuurin koetaan yleisesti vahvistavan ja parantavan myös kaupallista kulttuuria.

Olen nähnyt, miten mahdollisuus jakaa ja vapaasti käyttää kulttuuria ja tietoa on ollut hyödyksi niin kulttuurille ja tieteelle kuin harrastajillekin, kerta toisensa jälkeen ja jokaisella kerralla, jolloin se vain on ollut mahdollista. Olen elänyt sen kanssa niin pitkään ja törmännyt siihen eri muodoissa niin monta kertaa, että koen sen itsestäänselvyytenä. Minun on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla näkemättä tätä.

Kiitos kaikille niille, jotka ovat tämän kahden vuoden aikana olleet tukena ja mukana rakentamassa vapaampaa maailmaa.

Muitakin tukijoita on mukana kymmeniä, ehkä tärkeimpien joukossa näytönohjainvalmistajat AMD ja Nvidia sekä Flashista tunnettu Adobe. Kodekille onkin tulossa tuki uusiin Flash-soittimen versioihin, mikä parantaa sen lähitulevaisuuden yhteensopivuutta: jos selain ei itse tue WebM-formaattia, mutta (uusi) Flash-liitännäinen on asennettu, voi sivusto toistaa saman videon sen kautta. Pitkän tähtäimen tarve tälle jää kuitenkin toivottavasti vähäiseksi: jopa Microsoft on myöntynyt lausumaan HTML5/VP8-videon toimivan Internet Explorer -selaimensa versiossa 9, vaikkakin tällä haavaa vain mikäli kodekki on erikseen asennettu järjestelmään.

Teknisesti WebM nojaa VP8:n ohella hyviksi tunnettuihin valmiisiin ratkaisuihin. Säiliöformaattina käytetään monipuolista mutta myös monimutkaista Matroskaa, jonka kaikkia ominaisuuksia WebM-soittimen ei kuitenkaan tarvitse tukea. Äänen pakkaukseen käytetään myös projektia tukevan Xiph-säätiön Vorbis-kodekkia.

VP8 itse on tehokkaampi videopakkaaja kuin tähänastinen ainut vapaa tarjokas, aiempaan VP3-sukupolveen perustuva Xiphin Theora. Pääasiallinen patenttirajoitettu kilpailija, H.264, on kuitenkin laadukkaimpia profiilejaan käytettäessä VP8:a tehokkaampi pakkaaja. Nämä profiilit ovat tosin erityisesti monille mobiililaitteille liian raskaita purkaa. Verkkovideossa käytetäänkin usein H.264:n yksinkertaisempia ja vähemmän tehokkaita profiileja, joiden kanssa kilpailu onkin jo tasaväkisempää.

Onko WebM sitten lopullinen ratkaisu tähän asti vain Theoran ja H.264:n välillä käytyyn sotaan verkkovideosta? Tuskin. Monilla suuryrityksillä on sekä taloudellisia että kilpailunrajoitusintressejä Web-videon sitomiseen rajoitettuihin formaatteihin, ja H.264 tulee varmastikin säilymään käytössä vielä pitkään. Pääasia kuitenkin olisi, että myös jokin vapaa vaihtoehto säilyisi mahdollisimman käyttökelpoisena. Tähän tarpeeseen WebM:llä on potentiaalia tuoda parannusta Theoraan verrattuna.

Niin kauan kuin tietokoneohjelmia tai videotiedostoja levittämällä voi monessa osassa maailmaa syyllistyä patentteina tunnettujen laillisten monopolien rikkomiseen, ei tilanne kuitenkaan ole näin yksinkertainen: Theoraakin on jo vuosia hämärästi vihjaillen uhkailtu patenteilla, joskin perustekniikan vanhuus ja se, ettei mitään konkreettisia, tarkistuskelpoisia haasteita ole vieläkään esitetty, viittaisi formaatin olevan melko turvallinen. VP8:a vastaan tullaan lähes varmasti esittämään vastaavia kilpailunrajoitushenkisiä uhkailuja.

Jää nähtäväksi, edistyykö uhkailu tässä tapauksessa haasteiden asteelle. Google näyttäisi kuitenkin olevan siinä määrin vakavissaan WebM:n suhteen, että lienee valmis laittamaan tarvittaessa kovan kovaa vastaan. Onpa se jo alkanut konvertoimaan Youtube-videoita myös WebM-muotoon asettaen itsensä näin etulinjaan.

Yhteiskunnallisesti paras vaihtoehto olisi epäilemättä se, että tässäkin tapauksessa vastapuoli tyytyisi silkkaan uhkailuun ja kyräilyyn, ja Web-video saisi kehittyä rauhassa. Toivottavasti patenttijärjestelmä pysyisikin tällä kertaa pois kehityksen tieltä.