Category Archives: tiedostonjakaminen

Piraattipuolue ottaa kantaa tekijänoikeustoimikunnan mietintöön

Tekijänoikeustoimikunta julkaisi tammikuun lopussa merkittävän mietinnön, jossa ehdotettiin muun muassa pysyvää “piraattisivustojen” sensurointijärjestelmää. Ks. opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote sekä Piraattipuolueen lehdistötiedote. Mietinnöstä on tehty lausuntopyyntö. Piraattipuolue antaa asiasta lausunnon. Puoluehallitus on hyväksynyt suuntaviivat lausuntoa varten. Tekijänoikeustoimikunnan mietinnössä on neljä osiota: 1. Tv-, radio- ja lehtiarkistoissa olevien teosten julkaisemista netissä helpotetaan. Oletukseksi tulee, että tällainen arkistomateriaalin [...]

ACTA kyykyttää kehittyviä maita

Suomi ja EU ovat allekirjoittaneet ACTA:n eli väärentämisen vastaisen kauppasopimuksen, joka sisältää myös nettipiratismia koskevia säännöksiä. Sopimuksen voimaantulo edellyttää vielä hyväksymistä Suomessa eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa. Sekä professori Niklas Bruunin että Effin varapuheenjohtaja Ville Oksasen mukaan sopimus ei todennäköisesti vaikuta Suomen lainsäädäntöön. He lienevät oikeassa. Euroopan komissio on sanonut samaa EU-lain suhteen. Miksi ACTA sitten [...]

Suomessa jo poikkeuksellisen tiukka tekijänoikeuslaki

Wikipedia kampanjoi näkyvästi Yhdysvalloissa valmisteilla olevaa piratismilakia vastaan 18.1., jolloin sen etusivu korvattiin lakia kritisoivalla ilmoituksella. Lain myötä tekijänoikeusjärjestöt voisivat pakottaa teleyritykset estämään pääsyn verkkosivustoille, joita käytetään tekijänoikeuksien loukkauksiin. Lakia vastaan ovat kampanjoineet erittäin voimakkaasti monet maailman suosituimmista verkkopalveluista, kuten Google ja Facebook. Yksittäiset käyttäjät julkaisevat näiden verkkopalveluiden kautta paljon linkkejä ja teoksia. Osa linkeistä [...]

Lehdistötiedote: Suomi allekirjoitti ACTA:n – valmisteleva europarlamentaarikko erosi protestina

Suomi ja 21 muuta EU-maata allekirjoittivat eilen 26.1. paljon kritisoidun Anti-Counterfeiting Trade Agreement eli ACTA-sopimuksen. Sopimus on kerännyt paljon vastustusta muun muassa sen kyseenalaisten ihmisoikeuksiin kajoavien ongelmien, sekä salassa valmistelun vuoksi. Sopimus vaarantaa oleellisesti verkon toimintaa, viestinnän yksityisyyttä ja ilmaisun vapautta, sekä on räikeässä ristiriidassa avoimen valmistelun periaatteiden kanssa. – ACTA-sopimus on selvässä ristiriidassa perustavanlaatuisten [...]

Tekijänoikeustoimikunta oli korruptioelin

Tekijänoikeustoimikunta sitten ehdotti piraattisensuuria lakiin. Ehdotuksissa mm. piraattisivustoja pitäisi pystyä sensuroimaan oikeuslaitoksen ohi, ja Internet-yhteydet pitäisi voida automaattisesti katkaista pelkän piratismiepäilyn perusteella. Ja Elisa Viihde ja muut laajakaista-TV-palvelut muuttuisivat paljon kalliimmiksi. Tuskin pöly on laskeutunut Elisan ja Saunalahden jo ensimmäisenä päivänä kierretyn “piraattieston” ympäriltä. Tuskin on juuri toisen EU-maan osalta ehditty tällainen sensuuri tuomita Euroopan [...]

Hyvitysmaksu – ketä kiinnostaa?

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas) halusi laajentaa hyvitysmaksua. Maksupohjan laajentaminen kaatui, entiset maksut nousivat. Kompromissiin vaikuttivat varmasti asiasta noussut häly, Nokian reaktio ja toisten viranomaisten kielteiset lausunnot. LYHTY:n projektinjohtaja, tekijänoikeuspamppu Lauri Kaira pitää aiemmassa kirjoituksessaan “esityksen nostattamaa hälyä täysin suhteettomana”. Kairalla on hyviä pointteja. Koko hyvitysmaksujärjestelmä uudistetaan jo ensi vuonna, jolloin nykyisenkaltaisesta maksusta luovuttaneen. Kannattaako taistella [...]

Terveisiä ministeriöstä

Piraattipuolueen delegaatio kävi tiistaina 16.8. opetus- ja kulttuuriministeriössä tapaamassa valtiosihteeri Jarmo Lindéniä ja kulttuuriyksikön johtaja Jukka Liedestä. Lindén on ministeri Arhinmäen oikea käsi ja samasta puolueesta, Liedes puolestaan Lex Karpelan valmistelusta muutama vuosi sitten vastannut, kokenut virkamies (ja tietenkin entinen Teoston lakimies). Tekijänoikeusasiat eivät kuulu valtiosihteerin keskeisimpään asiantuntemusalaan, joten johtaja Liedes lienee ainakin vaalikauden alkupuolella [...]

Arhinmäestä hyvä kulttuuriministeri?

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen tulo uuden hallituksen kulttuuriministeriksi on Piraattipuolueen tavoitteiden toteutumisen kannalta lupaavaa. Hän on suhtautunut johdonmukaisen kriittisesti teosten epäkaupallisen kopioinnin laittomuuteen. Jo syksyllä 2009 Arhinmäki totesi Kansan uutisissa, että “monet tiedon vapaalle jakamiselle asetetut keinotekoiset rajoitukset hyödyttävät lähinnä suuryrityksiä ja isoa rahaa, eivät taiteilijoita, muusikkoja tai tieteentekijöitä”. Arhinmäki halusi vasemmistoliiton rakentavan “uutta, verkottuneeseen yhteiskuntaan [...]

Mozart – Voron muotokuva

Monet nykyistä tekijänoikeusjärjestelmää ja levy-yhtiöitä puolustavat artistit eivät ilmeisesti ymmärrä, että muutoksia on aina tapahtunut musiikin esittämisen ja säveltämisen rintamalla. Yleensä hyvissä asemissa olevat henkilöt haluavat pitää kiinni kaikin keinoin erityisasemastaan, mutta usein myös merkittävät henkilöt ovat haistattaneet olemassa olevalle järjestelmälle paskat ja romuttaneet vanhat käsityksemme asioista. Klassinen esimerkki tästä on Wolfgang Amadeus Mozart, joka [...]

Nettisensuurimuistio musiikkiteollisuuden käsialaa

Tekijänoikeustoimikunnassa valmisteltu ja Piraattipuolueen viime viikolla julkaisema muistio tekijänoikeuslain kiristämisestä on mitä ilmeisimmin suurelta osin musiikkiteollisuuden käsialaa. Muistiossa vaaditaan aktiivisempaa roolia teleyrityksille – ne voitaisiin uhkasakolla pakottaa sensuroimaan epäiltyjä “piraattisivustoja”. Tekijänoikeustoimikunnan pöytäkirjoista ilmenee, että toimikunnan kokouksissa 14.3. ja 22.3. käsiteltiin samaa lakimuutosideaa Musiikkituottajat ry:n asianajajan, Lauri Rechardtin, esityksestä. Tätä seuraavan parin kuukauden aikana Rechardtin esityksestä [...]