Ministeri Arhinmäki myöntää Aamulehdessä haluavansa väärinkäyttää hyvitysmaksujärjestelmää saadakseen “riittävän tulon taiteilijoille”. Hyvitysmaksujärjestelmän tarkoitus ei kuitenkaan ole minkään subjektiivisen “riittävän tulon” takaaminen kenellekään. Sen tarkoitus on hyvittää laillisesta kopioinnista taiteilijoille aiheutunut mielipaha – tai siis väitetyt rahalliset tappiot. Siitä laillisesta kopioinnista, joka on vähentynyt koko ajan, samalla kun yhä suurempi osuus kopioinnista on kriminalisoitu. Myöskin nykyisin [...]
Musiikin tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto järjesti syysseminaarinsa Finlandia-talolla torstaina 10. päivä. Muutaman tunnin seminaarin teemana olivat erityisesti sosiaalinen media ja user generated content (UGC) eli kulttuuriteosten käyttäjien itse nettiin lataamat sisällöt. Käytännössä aihetta käsiteltiin aamupäivän mittaan useiden lyhyiden puheenvuorojen ja esitelmien avulla. (Klikkaa suuremmaksi.) Saavuttuani paikalle pidin vähän outona, että sosiaalisen median seminaarissa olin [...]
Piraattipuolueen delegaatio kävi tiistaina 16.8. opetus- ja kulttuuriministeriössä tapaamassa valtiosihteeri Jarmo Lindéniä ja kulttuuriyksikön johtaja Jukka Liedestä. Lindén on ministeri Arhinmäen oikea käsi ja samasta puolueesta, Liedes puolestaan Lex Karpelan valmistelusta muutama vuosi sitten vastannut, kokenut virkamies (ja tietenkin entinen Teoston lakimies). Tekijänoikeusasiat eivät kuulu valtiosihteerin keskeisimpään asiantuntemusalaan, joten johtaja Liedes lienee ainakin vaalikauden alkupuolella [...]
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen tulo uuden hallituksen kulttuuriministeriksi on Piraattipuolueen tavoitteiden toteutumisen kannalta lupaavaa. Hän on suhtautunut johdonmukaisen kriittisesti teosten epäkaupallisen kopioinnin laittomuuteen. Jo syksyllä 2009 Arhinmäki totesi Kansan uutisissa, että “monet tiedon vapaalle jakamiselle asetetut keinotekoiset rajoitukset hyödyttävät lähinnä suuryrityksiä ja isoa rahaa, eivät taiteilijoita, muusikkoja tai tieteentekijöitä”. Arhinmäki halusi vasemmistoliiton rakentavan “uutta, verkottuneeseen yhteiskuntaan [...]
Monet nykyistä tekijänoikeusjärjestelmää ja levy-yhtiöitä puolustavat artistit eivät ilmeisesti ymmärrä, että muutoksia on aina tapahtunut musiikin esittämisen ja säveltämisen rintamalla. Yleensä hyvissä asemissa olevat henkilöt haluavat pitää kiinni kaikin keinoin erityisasemastaan, mutta usein myös merkittävät henkilöt ovat haistattaneet olemassa olevalle järjestelmälle paskat ja romuttaneet vanhat käsityksemme asioista. Klassinen esimerkki tästä on Wolfgang Amadeus Mozart, joka [...]
Tekijänoikeustoimikunnassa valmisteltu ja Piraattipuolueen viime viikolla julkaisema muistio tekijänoikeuslain kiristämisestä on mitä ilmeisimmin suurelta osin musiikkiteollisuuden käsialaa. Muistiossa vaaditaan aktiivisempaa roolia teleyrityksille – ne voitaisiin uhkasakolla pakottaa sensuroimaan epäiltyjä “piraattisivustoja”. Tekijänoikeustoimikunnan pöytäkirjoista ilmenee, että toimikunnan kokouksissa 14.3. ja 22.3. käsiteltiin samaa lakimuutosideaa Musiikkituottajat ry:n asianajajan, Lauri Rechardtin, esityksestä. Tätä seuraavan parin kuukauden aikana Rechardtin esityksestä [...]
Olemme saaneet haltuumme Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisessa tekijänoikeustoimikunnassa pyöritellyn muistion, joka paljastaa järkyttävän luonnoksen tekijänoikeuslain muutokseksi. Asiakirjaa ei ole tiettävästi virallisesti julkaistu aiemmin, mutta se löytyy nyt Piraattipuolueen sivuilta: http://www.piraattipuolue.fi/images/muistio-27-5-11.pdf . Lakimuutoksen jälkeen teleyritykset voitaisiin uhkasakolla pakottaa estämään pääsy tekijänoikeusrikkomuksiin liittyville verkkosivustoille. Tekijänoikeustoimikunnan piirissä havitellaan siis merkittävän uuden sensuurijärjestelmän pystyttämistä Suomeen. Tekijänoikeustoimikunta on tekijänoikeusjärjestöjen lobbausareena, [...]
Taas tätä. TTVK, IFPI ja kumppanit yrittävät saada käräjäoikeuden määräämään, että internetoperaattori Elisa estäisi asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bay -tiedostonjakopalveluun. Kaikki tämä vaiva (ja luovan alan rahat), vaikka estot voidaan kiertää vaivatta, ja esimerkiksi Tanskassa TPB:n blokkaamisen jälkeen palvelun käyttäjämäärä vain nousi. Tehdään näin alkuun selväksi, mitä TPB tekee ja mitä se ei tee. The [...]
STT:n eilen julkaiseman uutisen mukaan Suomessa varastettiin viime vuonna 146 miljoonan edestä ohjelmistoja. Uutinen perustuu Business Software Alliancen (BSA) tutkimukseen. Uutisessa rinnastetaan varkaus ja kopiointi. Varkaudessa alkuperäisen tuotteen omistaja menettää jotain, kun taas kopioinnissa alkuperäinen tuote kahdennetaan, eikä osoitettavaa haittaa synny. Myös suomalainen lainsäädäntö tekee selvän eron tekijänoikeusrikkomuksen ja varkauden välille. Vaikka ohjelmistojen nettilatailu on verrattain [...]
Kun ihminen oppii jotakin, hän asettaa vanhoja ja jo ennestään tuttuja käsitteitä erilaisiin kategorioihin. Nykyiselle älyllisen kehityksen tasolle ei olisi päästy, ellei samankaltaisia asioita olisi voitu ryhmitellä yhteen ja tunnistaa syy–seuraussuhteita. Ihmisellä on kuitenkin valitettavasti tapana pitää kynsin hampain kiinni jo muodostetuista yhteyksistä, ja asioiden uudelleenryhmittely koetaan vaikeaksi ja epämukavaksi. Tämä on politiikan suurin ongelma. [...]