Useimmilta puolueilta on vaikea löytää selkeitä kantoja keskeisiin sananvapauskysymyksiin. Piraattipuolueella niitä on. Vaalikoneista löytyy kuitenkin muutamia kysymyksiä, jotka kertovat eri puolueiden ehdokkaiden näkemyksistä. Kaksi ensimmäistä kysymystä ovat Tietoyhteiskunnan vaalikoneesta, kolmas Sosiaalisesta vaalikoneesta. Kaavioissa ilmoitetaan vastanneiden määrä prosentteina. Suurten puolueiden keskuudessa on selkeästi suuria paineita asettaa viestien välittäjälle vastuuta, joka kuuluu viestin julkaisijalle. “Keskustelupalstojen” päätoimittajavastuu olisi [...]
Suomessa tuhotaan rutiininomaisesti kansalaisten tulevaisuuksia langettamalla suuryritysten ajamissa näytösoikeudenkäynneissä järjettömiä rangaistusmaksuja uhrittomista rikoksista. Mikä huolestuttavinta, Arkadianmäeltä ei löydy poliittista tahtoa korjata asiaa. “Tarttis tehdä jotain”-tason kommentteja ehkä saadaan parista suunnasta, mutta rohkeutta tuoda esiin todellisia ratkaisuehdotuksia puuttuu. Piraattipuolueella on konkreettinen ja ainoa älyllisesti rehellinen ratkaisu tähän ongelmaan: luvatonkin tiedostonjako on harmitonta, siinä missä sen estämisyritykset [...]
Ruotsissa kohistaan samaan aikaan sekä piirretystä seksivalistusfilmistä että AdultTV:n lähetyksistä jotka näkyvät paikoittain Ruotsin puolella. Piirretty “seksivalistusfilmi” täyttää luultavasti Ruotsissa voimassa olevaa, hyvin epämääräistä lapsipornokieltoa, joka suojaa piirroshahmojakin riistolta. Tämä ei kuitenkaan ole kohun aiheena, vaan se että nuoria valistetaan seksistä. Miksi ruotsalaiset eivät pidä seksistä? En ole koskaan voinut käsittää miten joku kykenee suoralla [...]
Parin viime viikon aikana ollaan Piraattipuolueen aktiivien kesken seurattu tiiviisti sisarpuolueemme edesottamuksia Tunisiassa. Maassa alkoi levottomuuksia jo ennen joulua ja huolenaiheena ovat olleet Tunisian poliisin suorittamat laittomat pidätykset. Muun muassa Piraattipuolueen aktiivijäseniä pidätettiin lehdistötiedotteen jälkeen. Erityisen huolestuneita oltiin, kun saatiin tietoa että poliisi pahoinpiteli Tunisian Piraattipuoleen Azyz Ammamin hänen ollessaan laittomasti pidätettynä. Vaadimme 7.1.2011 Tunisian [...]
Tänään vietetään Suomen itsenäisyyspäivää. Tästä huolimatta ei tule unohtaa päiväksikään, että piraattien aiheet ovat globaaleja, ja erityisen paljon esimerkiksi yksityisyydensuojaan ja tekijänoikeuksiin liittyviä päätöksiä tehdään EU:ssa eikä niinkään valtiollisella tasolla. Julkaisemme Piraattiradio 26. jaksona Piratpartietin toisen europarlamentaarikon Amelia Andersdotterin haastattelun, joka äänitettiin Saksan piraattinuorten (Junge Piraten) kesäleirillä 31. heinäkuuta. (Kuuntele myös muuta leirillä äänitettyä materiaalia.) [...]
Teksti on julkaistu TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n Tiedosta-lehden numerossa 4/2010. Joonas Mäkinen on helsinkiläinen muusikko, matemaatikko ja Piraattinuorten varapuheenjohtaja. Piraattinuoret on keväällä 2009 perustettu piraattipuolueen nuorisojärjestö, joka keskittyy yksityisyydensuojan ja sananvapauden vaalimiseen. Piraatit kannattavat informaation vapautta ja vastustavat valvontayhteiskuntaa. Nuorisotyössä on ollut mitä palkitsevinta nähdä, kuinka niin moni on nostanut takamuksensa sohvalta. Kannustan kaikkia nuoria [...]
Hovioikeus on vahvistanut helsinkiläisen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (PS) saaman tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Tuomio tuli Halla-ahon valtionsyyttäjä Mika Illmanin toimintaa ivaavasta verkkokirjoituksesta “Muutama täky Illmanin Mikalle”. Kirjoituksessa Halla-aho heittää sananvapausjuttuja usein ajaneelle Illmanille syötiksi väitteen, jonka mukaan islam olisi “pedofiiliuskonto”. Halla-aho viittaa profeetta Muhammadin islamilaisessa perinteessä väitettyyn sukupuolisuhteeseen lapsen kanssa. Halla-aho sai alun perin syytteen myös [...]
Euroopan Unioni on jatkamassa tutuksi tulleella kansalaisoikeuksien vastaisella tietoyhteiskuntalinjalla, jos Gallon raportti (tai joku sen variaatioista) menee läpi keskiviikkona Euroopan Parlamentissa. Raportti perustuu virheelliseen tutkimukseen, joka oli mediateollisuuden sanelema, kuten oli myös koko Gallon raportti. Piratismin aiheuttamaa haittaa mediateollisuudelle ei ole osoitettu todeksi. Raportissa tarjotaan samoja vanhoja oikeusvaltion vastaisia menetelmiä kuten internetin sensuuria ja kolmen [...]
Korkein hallinto-oikeus teki tänään oikean ratkaisun: viranomaisen toiminnasta on valitusoikeus. Kansalaisaktivisti Matti Nikin ylläpitämä poliisin salaista nettisensuuria kritisoiva mielipidesivusto Lapsiporno.info pysynee toistaiseksi poliisin sensuurilistalla, sillä Helsingin hallinto-oikeuden on vielä otettava kantaa itse sensuroinnin asiallisuuteen. Nikin sivustoa ei ole ikinä käytetty laittoman materiaalin levittämiseen, vaan salaisen estolistan kritisointiin. – Nikin sivusto on ollut sensuurilistalla jo kaksi [...]
Sananvapauden tehtävänä ei ole pelkästään suojella viestin välittäjää, vaan myös sen kuulijaa. Mikäli jollakin ihmisellä olisi minua kiinnostavaa informaatiota mutta hänen ei anneta kertoa sitä minulle, on minuakin vahingoitettu. Suomessa tuomittiin viime vuoden lopussa kaksi henkilöä pornovideoiden tekemisestä ja levittämisestä kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Millainen rikos on sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen? [...]