Tänään vietetään Suomen itsenäisyyspäivää. Tästä huolimatta ei tule unohtaa päiväksikään, että piraattien aiheet ovat globaaleja, ja erityisen paljon esimerkiksi yksityisyydensuojaan ja tekijänoikeuksiin liittyviä päätöksiä tehdään EU:ssa eikä niinkään valtiollisella tasolla. Julkaisemme Piraattiradio 26. jaksona Piratpartietin toisen europarlamentaarikon Amelia Andersdotterin haastattelun, joka äänitettiin Saksan piraattinuorten (Junge Piraten) kesäleirillä 31. heinäkuuta. (Kuuntele myös muuta leirillä äänitettyä materiaalia.) [...]
Teksti on julkaistu TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n Tiedosta-lehden numerossa 4/2010. Joonas Mäkinen on helsinkiläinen muusikko, matemaatikko ja Piraattinuorten varapuheenjohtaja. Piraattinuoret on keväällä 2009 perustettu piraattipuolueen nuorisojärjestö, joka keskittyy yksityisyydensuojan ja sananvapauden vaalimiseen. Piraatit kannattavat informaation vapautta ja vastustavat valvontayhteiskuntaa. Nuorisotyössä on ollut mitä palkitsevinta nähdä, kuinka niin moni on nostanut takamuksensa sohvalta. Kannustan kaikkia nuoria [...]
WikiLeaks-sivuston viimeaikainen toiminta valtiosalaisuuksien paljastajana on ollut kansalaisyhteiskunnan riemuvoitto. Maailman mahtavin valtio Yhdysvallat on polvillaan vuotojen edessä. Se ei ole voinut kuin epätoivoisesti pyytää sivustoa lopettamaan asiakirjojen julkaisun. WikiLeaks on vain nenäkkäästi torjunut anelut, eikä sille ole kyetty tekemään mitään. WikiLeaksin johtohahmo Julian Assangen henkilökohtainen vapaus ja turvallisuus ovat tosin vaarassa. Assangea on varoitettu menemästä [...]
Hovioikeus on vahvistanut helsinkiläisen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (PS) saaman tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Tuomio tuli Halla-ahon valtionsyyttäjä Mika Illmanin toimintaa ivaavasta verkkokirjoituksesta “Muutama täky Illmanin Mikalle”. Kirjoituksessa Halla-aho heittää sananvapausjuttuja usein ajaneelle Illmanille syötiksi väitteen, jonka mukaan islam olisi “pedofiiliuskonto”. Halla-aho viittaa profeetta Muhammadin islamilaisessa perinteessä väitettyyn sukupuolisuhteeseen lapsen kanssa. Halla-aho sai alun perin syytteen myös [...]
Korkein hallinto-oikeus teki tänään oikean ratkaisun: viranomaisen toiminnasta on valitusoikeus. Kansalaisaktivisti Matti Nikin ylläpitämä poliisin salaista nettisensuuria kritisoiva mielipidesivusto Lapsiporno.info pysynee toistaiseksi poliisin sensuurilistalla, sillä Helsingin hallinto-oikeuden on vielä otettava kantaa itse sensuroinnin asiallisuuteen. Nikin sivustoa ei ole ikinä käytetty laittoman materiaalin levittämiseen, vaan salaisen estolistan kritisointiin. – Nikin sivusto on ollut sensuurilistalla jo kaksi [...]
Sananvapauden tehtävänä ei ole pelkästään suojella viestin välittäjää, vaan myös sen kuulijaa. Mikäli jollakin ihmisellä olisi minua kiinnostavaa informaatiota mutta hänen ei anneta kertoa sitä minulle, on minuakin vahingoitettu. Suomessa tuomittiin viime vuoden lopussa kaksi henkilöä pornovideoiden tekemisestä ja levittämisestä kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Millainen rikos on sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen? [...]
Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti, puolueen tiedottaja Janne Paalijärvi, Uudenmaan piraattien puheenjohtaja Oskar Elmgren ja Piraattinuorten varapuheenjohtaja Joonas Mäkinen keskustelevat sananvapaudesta. Käsittelyssä on muun muassa paljon kohuttu piraattien mainoslehtisten jakelutapaus Espoon Haukilahden uimarannalla. Voit ladata 35-minuuttisen keskustelun ogg- tai mp3-muodossa tai kuunnella sen alla olevalla HTML5-soittimella, joka näkyy ja toimii moderneilla selaimilla (ei Internet Explorer).
Kaikki eivät ymmärrä vapaan kansalaiskeskustelun arvoa. Tämän osoitti isku Helsinki Pride -tapahtumaan. Kokoontumisvapauden harjoittaminen voi olla Suomessakin terveydelle vaarallista, mikä on erittäin huolestuttavaa. Huolestuttavaa oli myös se, että Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten johtohenkilöt ryhtyivät puolustelemaan iskun tekijöitä arvokonservatiivista äänestäjäkuntaansa miellyttääkseen. Europarlamentaarikko Timo Soinin (ps) mielestä väkivaltarikolliset ovat “samassa sarjassa” kuin “puoluekokouksia häiriköivät Greenpeacen porukat” (HS 9.7.). [...]
EU on päättänyt orwellimaiseen tapaan suojella turvallisuutta ja vapautta perustamalla ‘Prevention of and Fight against Crime’-ohjelman (jota kutsutaan ISEC:ksi, tosin kirjainyhdistelmän logiikkaa en ymmärrä). Siinä käytetään 6 miljoonaa euroa kansalaisten rahoja “internet-rikollisuuden” kitkemiseksi. Onneksi Euroopassa ei ole mitään pulaa rahasta ja kaikkien jäsenmaiden talous on hyvässä kunnossa, jotta on varaa tälläiseen. Päätös on sinänsä erikoinen, [...]
Effi-palkittu Matti Nikki huomioi lapsiporno.info-sivustollaan oikeusministeriön työryhmän mietinnön “Lasten suojeleminen seksuaaliselta riistolta ja hyväksikäytöltä”. Mietinnön tavoite on toki kannatettava, mutta se sisältää yksityiskohdan, joka saattaa toteutuessaan suorastaan lisätä lasten hyväksikäyttöä samalla rajoittaen ilmaisunvapautta: fiktiivisen lapsipornon kielto. Vaikka fiktiivisessä lapsipornossa ei ole uhria, väitetään sen mietinnössä edistävän lasten todellista hyväksikäyttöä sallivia “ajattelumalleja”. Väitettä ei kuitenkaan perustella [...]