Sunnuntaina 7.2. kokoonnuttiin Helsingissä lähemmäs kolmenkymmenen piraatin joukolla viettämään mukavaa iltaa, saunomaan ja keskustelemaan Piraattipuolueen ja Piraattinuorten menneestä ja tulevasta toiminnasta ja tulevaisuudennäkymistä, ajankohtaisista piraatteja kiinnostavista lakihankkeista ja vuoden 2011 eduskuntavaaleihin valmistautumisesta. Ennen tapahtumaa äänitettiin Piraattiradion uusin jakso, tällä kertaa Piraattinuorten voimin.
Vapaamuotoiseen yhdessäoloon ja keskusteluun keskittyviä tapaamisia on tasaisesti järjestetty viime aikoina useammallakin paikkakunnalla. Tulevia [...]
Piraattiradio julkaisee tänään erikoisjaksona 11. joulukuuta pidetyn eduskunnan kansalaisinfon. Aiheena oli immateriaalitalouden ongelmia, ja keskustelussa käsiteltiin erityisesti ACTA:a ja WIPO:n sokeiden ja näkövammaisten oikeuksia käsittelevää tekijänoikeussopimusta. Keskustelu on englanninkielinen.
Keskustelua luotsasi vihreiden Jyrki Kasvi, ja hänen käyttämänsä esitelmäpohja löytyy SlideSharesta. Vierailevina puhujina olivat James Love Knowledge Ecology Internationalista (KEI), Näkövammaisten keskusliiton tiedonsaantijohtaja Teuvo Heikkonen, Piraattipuolueen puoluesihteeri [...]
Piraattiradion 12. jaksossa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto, Piraattinuorten varapuheenjohtaja Joonas Mäkinen sekä FT Kai Kimppa Turun yliopistosta keskustelevat immateriaalioikeuksista. Podcast on nauhoitettu 15. marraskuuta heti Turun puoluekokouksen jälkeen.
Lataa ogg tai lataa mp3, kesto 48 minuuttia.
Löydät kaikki Piraattiradion podcastit sen omalta sivulta.
Så har vi intervjuat Mikael Böök, Piratpartiets första valkandidat, som representerar piraterna i kommunalvalet i Lovisa.
Kolla den korta (circa 10 minuter) intervjun på Piratradions webbsida, och alla ni som bor i Lovisa området, kom ihåg att rösta pirat!
(… och ge oss feedback.)
Pitkähkön odottelun jälkeen Piraattiradio on taas aalloilla.
Piraattiradion 10. jakso koostuu kokonaisuudessaan Loviisan kunnallisvaaliehdokkaamme Mikael Böökin haastattelusta. Jakso on reilun tunnin mittainen ja se on ladattavissa kahdessa osassa sekä ogg- että mp3-muodossa. Pahoittelemme, että jakson alussa Böökistä puhutaan puolueen ensimmäisenä edustajana, mutta tämä lienee vain toimittajan optimistisuutta tai sitten hetkellistä kykyä nähdä tulevaisuuteen.
Onko ääneenlaatu hyvä? Ovatko [...]
Piraattiradiosta on julkaistu näpäkkä puolituntinen 4. jakso, jossa käsitellään erityisesti The Pirate Bay -oikeudenkäynnin lopputulosta. Keskustelussa myös tekijänoikeuspäivä 23.4. ja tiedostonjakamisen biologis-sosiaalinen pohja. Lataa: torrent | mp3 | mp3 lo-fi | ogg
Ja palautettahan pitää sitten antaa!
Piraattiradion uusin jakso on nyt julkaistu! Kolmen vartin tiukassa keskustelussa ovat tällä kertaa korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnallisvaalien uusimisesta, Ranskan “kolmesta poikki” -laki, Ruotsin IPRED-laki, sananvapauden tila netissä ja Piraattipuolueen menneet ja tulevat puuhailut.
Kuten aiemminkin, antakaa palautetta ja kommenttia, niin ainakin tiedämme kuunteleeko showtamme kukaan. Seuraava jakso on tulossa vielä tällä viikolla, mahdollisimman pian [...]