Tekijänoikeusjärjestöt vaativat lakiin jälleen kiristyksiä jo ennen kuin edes koko floppia on säädetty. Ministeri Wallin on selkeän yksipuolisella näkemyksellä lähtenyt runnomaan läpi lakiesitystä, joka pilkkaa yksityisyydensuojaa ja on kuitenkin toiminnaltaan täysin tehoton ja vailla tarkoitusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee lakia, joka oikeuttaisi varoituskirjeiden lähettämisen tekijänoikeuksien loukkaamiseen syyllistyville internetoperaattoreiden asiakkaille. Käytännössä tämä siis tarkoittaisi oikeutusta lähettää vähintään joka neljänteen kotiin ilmoituksia luvattoman kopioinnin harrastamisesta.

TTVK ja kumppanit ovat oikeassa todetessaan kyseisen toiminnan merkityksettömyyden. Ilman seuraamuksia sillä ei ole juuri minkäänlaista vaikutusta luvattomaan kopiointiin, vaan se on tekemässä tekijänoikeusjärjestöistä entistä suuremman naurun aiheen. Pahasti metsään TTVK kuitenkin menee ehdotellessaan seuraamuksellisia varoituskirjeitä. Sekä seuraamuksettomissa, että seuraamuksellisissa varoituskirjeissä on samat ongelmat; niitä lähetellään mielivaltaisesti varmistamatta syyllisyyttä, niillä mahdollisesti paljastetaan ulkopuolisille toisen yksityistä liikennettä, yksityisyyden suojan rajat rikotaan törkeästi antamalla yksityiselle taholle poliisia suuremmat valvontaoikeudet, sekä tekijänoikeusjärjestöt vain pönkittävät asemasotaansa tehden kuluttajista vihollisiaan.

Seuraamuksellisilla varoituskirjeillä tarkoitetaan käytännössä kahtaa eri mallia. Toinen tai kolmas varoituskirje johtaisi joko nettiyhteyden määräaikaiseen katkaisemiseen (oletettavasti vuodeksi), tai suurehkoon hyvitysmaksuun (tätä TTVK harrastaa ennestäänkin). En kolua seuraamuksellisten varoitusten ideaa tai seuraamuksia perusteellisesti lävitse, sillä toivon niiden ongelmallisuuden aukeavan jokaiselle muutenkin. Jos ei, niin erillisessä blogauksessa sitten.

Seuraamuksellisien varoituskirjeiden ongelma on seuraamuksettomia vielä laajempi. Minun silmissäni pahimmat ongelmat ovat: Yksityishenkilöille kaadetaan todistustaakka osoittaa syyttömyytensä, heitä rangaistaan kiinnostuksesta ja fanituksesta. Erityisesti seuraamukset kohdistuvat työttömiin, opiskelijoihin ja muihin köyhiin, joilla ei ole varaa ostaa kaikkia rakastamiaan teoksia. Suomessa on nyt EU:n mukaan 900 000 köyhää, näillä menetelmillä köyhyyttä saadaan maksimoitua, onnitteluni.

Miltä kuulostaisi elää tänä päivänä ilman nettiyhteyttä epämääräisten syytösten takia? Etäsairaanhoidon järjestäminen, murtohälyttimet, ruoan kotiinkuljetukset, karttapalvelut, pankkipalvelut ja sadat muut hyvin tärkeät palvelut ovat nykyään keskittyneet ja jopa panostaneet etäpalveluna toimimiseen. Itse olen luonteeltani hieman erakkomainen ja pidän ajatuksesta elää rauhassa ilman Internetiä, mutta käytännössä se olisi kuitenkin mahdottomuus. Siitä on muodostunut lähestulkoon elinehto.

Nettikopiointiin ollaan siis koittamassa puuttua kovalla kädellä, vaikka sillä ei onnistuta lopulta aiheuttamaan muuta, kuin kaikille pahan mielen. Osa kopiointia harrastavista siirtyisivät ensi varoituksen jälkeen käyttämään salattuja yhteyksiä tehdän kiinni jäämisestä mahdotonta, osa lopettaisi lataamisen ja osa alkaisi lataamaan entistä enemmän. Yhteinen piirre kaikille kuitenkin olisi todennäköinen kulttuurituotteiden ostamisen väheneminen. Nykyiselläänhän tutkimusten mukaan nettilataajat ostavat jopa kymmenen kertaa enemmän teoksia kuin lataamista harrastamattomat. Olisivatko nämä kulttuurinystävät muka valmiita jatkamaan samalla tyylillä tietäessään tukevansa inhoamiaan ja heitä vainoavia pääkallonmetsästäjiä?

Minusta on aika hupaisaa ja samalla surullista huomata, kuinka taustalla oleva “hyvä kyttä, paha kyttä” roolileikki etenee. Tekijänoikeusjärjestöt näyttelevät olevansa asiakkaidensa, tekijöiden puolella, mutta samaan aikaan rahoittavat tekijöiden etua vastaan taistelevan TTVK:n toimintaa. Olisi mukava jos myös tekijänoikeusjärjestöjen palkkaama TTVK ajattelisi joskus asiakkaitaan, tekijöitä, muunakin kuin lypsylehmänä.

Jokaisen kannattaa miettiä hetki, haluammeko poliisia suuremman mahdin valvomaan yksittäisen pienen alan toimeentuloa, joka ei ole edes uhattuna, vai kunnioitammeko meille vaivalla haalittuja perusoikeuksia. Itse henkilökohtaisesti lupaan, että mikäli seuraamukselliset tai seuraamuksettomat uhkauskirjeet runnotaan lakiin, en enää eläessäni osta yhtäkään tekijänoikeusjärjetöihin kuuluvaa musiikkilevyä, elokuvaa tai sarjaa. Lupaan menetyksen olevan moninkertainen verrattuna suomalaisten keskimääräiseen kulutukseen (alle 2 musiikkialbumia vuodessa). Lehdistäkin vain mikäli jokin puolueen tai työn tarve sen vaatii, en itselleni.

Musiikin määrä on jatkuvassa kasvussa, mutta ajoittain kuulee kauhukuvia musiikkialan kuolemasta. Tilastojen valossa tämä jää turhaksi pelotteluksi.

Millä mitataan musiikkiteollisuuden menestystä? Levymyynnillä? Nykyään julkaistaan jo varsin kattavia digimyyntitilastoja, mutta nekin alkavat olla vanhentuneita musiikin pilvipalveluiden kuten Spotifyn ja Groovesharkin aikakautena. Voidaan kuitenkin sanoa, että levyteollisuudelle saattaa käydä tulevaisuudessa huonosti, ellei se opi nopeasti uusille internetajan tavoille.

Levyteollisuus ei tarkoita musiikkiteollisuutta. Totuus on, että maailmassa tehdään yhä enemmän musiikkia, joka ei näy missään vanhanmallisissa tilastoissa. Äänitemyyntitilastot eivät enää yksittäisten kappaleiden digimyynnin ja streamatun musiikin aikana tee oikeutta musiikkiteollisuuden menestyksen mittarina. Vastaavanlaisista tilastoista puuttuu lisäksi suuri määrä teoksia, joista vanhat tienausmallit eivät yksinkertaisesti hyödy.

Jamendo.com on Creative Commons -musiikin kehto. Palvelusta löytyy viimeisimmän tiedon mukaan yli 32 000 albumia yli 17 000 artistilta. Kaiken kaikkiaan täysin ilmaisessa jaossa olevaa musiikkia Jamendosta löytyy yli 210 000 raitaa. Vuoden 2009 lokakuussa Jamendo sopi kansainvälisen hotelli- ja ravintola-alan järjestö International Hotel & Restaurant Associationin kanssa CC-musiikin jaosta järjestön jäsenille. Sopimus kattaa vapaan musiikin jakelun 300 000 hotelliin ja kahdeksaan miljoonaan ravintolaan.

Nykyjärjestelmällä, missä suurin osa tekijänoikeusjärjestöistä ei tilastoi CC-musiikkia (esimerkiksi Teosto), tämä tarkoittaa sitä, että paperilla kaikki nämä hotellit ja ravintolat ovat yllättäen lakanneet soittamasta musiikkia. Vanhoihin mittareihin perustuvista tilastoista voi tällöin lukea, että kahdeksan miljoonaa ravintolaa on hiljentynyt täysin!

Pelkästään Creative Commons -lisensoitujen vapaasti katsottavien ja koettavien teosten määrä pyörii nykyään puolen miljardin yläpuolella, ja mitkään myyntitilastot eivät kartoita kunnolla tätä valtavaa määrää vapaata kulttuuria. Eikä tämä ilmiö koske vain musiikkia: jos kaikissa kulttuuria tai kulttuuriteosten määrää käsittelemissä luvuissa otettaisiin huomioon esimerkiksi YouTube, Flickr ja DeviantArt, ei olisi mitään epäselvyyttä siitä, että kulttuuri voi paremmin kuin koskaan ennen. Kasvu jatkuu pelottelusta huolimatta.

Tämä herra Konrath rikastuu kirjoilla eikä oheistuotteilla tai “konserteilla”, kuten jotkut ovat ivaillen ehdottaneet. Miten tämä on mahdollista? Hänen kaavansa on varsin yksinkertainen. Hän myy lähinnä sähkökirjoja, joista hän saa jopa 70 % provision. Lisäksi hän myy ne erittäin halvalla, jolloin hän tienaa paremmin 2,99 $ maksavasta sähkökirjasta kuin noin kymmenen kertaa kalliimmasta painetusta versiosta! Lisäksi alhainen hinta auttaa häntä pysymään myyntilistojen kärjessä, mikä taas tuottaa hänelle lisää rahaa. Myydyimpien kirjojen top 100 -listalla hän on vallannut parhaimmillaan jopa 13 paikkaa!

Usein piraateilta kysellään kulttuurialan uusien liiketoimintamallien perään. Nyt minulla on esimerkkinä todellisuudessa toimivaksi todettu malli. Kirjailijat: myykää törkeän halvalla ja myykää törkeän monelle. Antakaa ihmisten päättää ennen ostopäätöksen tekemistä pitävätkö he tuotteistanne. Käyttäkää nykyaikaisia levityskanavia kuten vertaisverkkoja, verkkosivuja ja sähkökirjojen lukulaitteita (kuten Kindle ja Nook). Jos kukaan ei koskaan lue kirjaanne, ei siitä koskaan tule rahaakaan. Jättäkää välikäsiä pois mahdollisimman paljon, sillä asiakas haluaa maksaa tekijälle, ei välikäsille. Hankkikaa kuitenkin ammattilaisen tekemät kannet, sillä kannet vaikuttavat kirjan myyntiin uskomattoman paljon. Itse tekstin täytyy tietenkin olla laadukasta.

En usko painettujen kirjojen täydelliseen katoamiseen, sillä monet suosivat niitä eri syistä. Sähkökirjojen suosio tulee kuitenkin nousemaan sitä mukaa, kun parempia ja halvempia lukulaitteita tulee markkinoille. Konrathin esimerkin levitessä voi hyvinkin uskoa kirjailijan alkavan saada parempia ehtoja kustantajalta ja epäilemättä tämä tapa iskee myös kustannusalaan. Kuitenkin tämänkaltainen toiminta aiheuttaa suurta hyötyä kirjallisuudelle taiteena, kulttuurina ja kirjailijan elinkeinona.

Tämä paketti oli monella tavalla ainutlaatuinen. Ensinnäkin siihen otettiin vain pelejä, jotka toimivat sekä Windows-, Linux-, että OS X -käyttöjärjestelmissä, toisaalta taas peleissä ei ollut minkäänlaista kopiointisuojausta (DRM).

Pakettiin oli laitettu lisäksi kaksi hyväntekeväisyyskohdetta, EFF ja Child’s Play. Rahojen jaon sai maksaja valita itse. Oletusjakona oli 1/7 kaikille viidelle pelintekijälle ja molempiin hyväntekeväisyyksiin. Jaon sai kuitenkin päättää itse varsin monipuolisesti, kuitenkaan yksilöimättä kehittäjiä.

Olin #wolfire-irkkikanavalla, jossa jännitettiin kovasti lopullista rahasummaa. Vaikka ostajat eivät aina jostain syystä saaneetkaan sähköpostia, tai usein viesti meni roskapostilaatikkoon, asiakaspalvelu oli kohdallaan ja Wolfire-tiimi avusti henkilökohtaisesti tarvittaessa. Jännäämisen syynä oli se, että Wolfire oli mennyt tekemään muutamia sopimuksia. He olivat muun muassa sopineet, että mikäli paketti saa kokoon miljoona dollaria, pelien Gish, Lugaru, ja Penumbra Overture kehittäjät julkaisevat niiden lähdekoodit.

Viimeisenä päivänä tilanne näytti varsin kehnolta, mutta loppua kohden vauhti yltyi, ja lahjoitus joka rikkoi miljoonan dollarin rajan, oli suuruudeltaan 3333,33 $. Aikaakin jäi vielä noin tunti. Lopullinen summa oli miljoona ja kaksikymmentäkolmetuhatta dollaria kun aika viimein loppui. Rahat menivät yllättävän tasan, molempien hyväntekeväisyyksien saadessa aavistuksen enemmän kuin oman seitsemäsosansa.

Wolfire epäonnistui hieman tiedottamisessa, sillä lähdekoodisopimusta ei markkinoitu käytännössä ollenkaan. Siitä kerrottiin ainoastaan paketin mainosvideolla esiintyvässä paketin nettisivujen vanhemmassa versiossa, mikä aiheutti paljon epäilystä sopimuksen olemassaolosta. Huhuttiin, että kehittäjät olisivat myöntäneet irkissä sopimuksen olemassaolon, mutta nämä välttelivät kysymystä, mikä lähinnä pahensi tilannetta. Vasta melko viime hetkillä eräs kehittäjä totesi, että vaikka paketti ei aivan miljoonaa saisikaan, se ei todennäköisesti estäisi koodin avausta.

Samainen kehittäjä valaisi jälkeenpäin asiaa pahoitellen. Hän oli todennut tiimilleen, että paketti tuskin saa kasaan läheskään miljoonaa. Niinpä he poistivat sekä sivustolta, että videon lopusta maininnan sopimuksesta, mutta videolle jätettiin kuitenkin edellämainittu kohtaus. Sopimusta oli kuitenkin jo mainostettu, joten Wolfire-tiimi valmisteli koodin avausta vielä viime hetkillä, kun alkoi näyttää, että he voivat joutua lunastamaan lupauksensa.

Jälkeenpäin todettiin, että mikäli lähdekoodin avaamista olisi mainostettu kunnolla, paketti todennäköisesti olisi kerännyt miljoonan paljon aiemmin. Koodi kuitenkin avattiin ja yllättäen myös Aquaria-pelin lähdekoodi sisältyi kauppaan. Yhteisö teki useita parannuksia ensimmäiseen avattuun peliin jo “nollapäivänä“. Koska väki ei tiennyt lähdekoodin avaamisesta, ja menestyksen juhlistamiseksi, tarjousta päätettiin jatkaa vielä neljällä päivällä. Tällä hetkellä rahaa on kerätty yhteensä noin 1,2 miljoonaa dollaria, ja aikaa on jäljellä vielä yli kaksi päivää.

Paketin saama mediahuomio on hieman kyseenalaista. Wolfire kertoi varsin tarkkoja tilastoja paketista, ja useat sivustot kiinnittivät paljon huomiota siihen, että Wolfire kertoi “piratismiprosentin” olevan 25% luokkaa. Kuinka kamalia ihmisiä nuo piraatit ovat, kun eivät kehtaa dollarin sadasosaa maksaa kuudesta pelistä! Edomen kanta asiaan on “Varastetun tavaran ihanaa, koskematonta tuoksua ei näemmä voita mikään.”

Se, mitä nämä artikkelit eivät huomioi ollenkaan, on Wolfiren kanta asiaan. Mitä Wolfire aikookaan tehdä ehkäistäkseen piratismia? “Emme juuri mitään… Jatkamme loistavien pelien tekemistä, annamme hyvää asiakaspalvelua ja pidämme hauskaa, se todellakin näyttää toimivan!”

Wolfiren Jeff jatkaa kopiosuojauksesta: “Kun harkitaan minkäänlaista kopiosuojausta, täytyy kysyä itseltään: ‘Kuinka monen maksavan asiakkaan elämää on oikein hankaloittaa piratismin vähentämiseksi?’ Vastauksen pitäisi olla, ettei ensimmäisenkään.” He kuitenkin toteavat lopuksi, että “jos aiotte kopioida pelit maksamatta, olkaa hyvät ja käyttäkää BitTorrenttia, ettette kuluttaisi kaistaamme. Lisäksi, vaikka lataattekin pelejämme maksutta, pyydämme teitä kertomaan ystävillenne paketista. Kertokaa siitä Facebookissa tai Twitterissä, tai mainitkaa siitä edes jollekulle kun juttelette. Se ainakin onnistuu ilman luottokorttia.” Myöskään Piraattipuolueen mielestä “tiedostonjakamista ei tule rajoittaa, eikä siitä pidä rangaista…”

Minun kantani DRM-suojaukseen on sama kuin Wolfirellä. Mikäli suojauksesta on käyttäjälle minkäännäköistä haittaa, on itse suojaus haitallinen. Wolfire ei todellakaan kärsi piratismista. Myöskään tämä pelipaketti ei ole epäonnistunut; ei olisi, vaikka piratismiluvut olisivat paljon suuremmatkin. Merkityksellistä onkin, että rahaa tuli paljon enemmän kuin mitä kehittäjät saattoivat uskoa, eikä suinkaan se, että muutama ilkeä piraatti on saanut jotain maksamatta siitä. Humble Indie Bundle oli menestys, katsoo sitä millä tahansa järkevällä mittarilla hyvänsä.

Kysyisinkin, olisiko se puuttuva 25% ostanut kopiosuojatun paketin? Epäilen vahvasti, sillä yksi paketin kiinnostavimmista piirteistä oli juuri DRM:n puute. Sen lisäksi, että DRM olisi epäilemättä ajanut muita ostajia pois, se olisi heikentänyt kaikkien ostajien kokemusta. Keskustelupalstoilla mainitaan ostajia motivoivien tekijöiden olleen kopiosuojaamattomuus, tuki Linuxille ja OS X:lle ja lähdekoodin avaaminen, joskaan viimeisestä ei juuri kukaan tiennyt etukäteen. Kehtaan näin ollen väittää, että DRM olisi helposti estänyt paketin menestyksen.

Wolfire on tunnettu DRM-vastaisesta kannastaan ja pitää kopiosuojausta haitallisena ja turhana.

Laitoimme joulukuussa alustavat versiot luvuista 1-3 verkkoon ihmisten nähtäviksi. Nyt näkyvillä olisivat loputkin luvut, neljästä seitsemään. Olemme myös päivittäneet ja korjailleet jo aiemmin nähtyjä lukuja.

Palaute on enemmän kuin tervetullutta. Saa myös ehdottaa teokselle nimeä.

Luku 1 – Piraattijahti vastaan kohtuus ja kansalaisoikeudet. Yhä kasvava määrä ihmisiä harrastaa netissä tiedostonjakamista – nuorinten sukupolvien edustajista käytännössä kaikki. Tätä kehitystä ei mitenkään voida estää, ellei tekijänoikeusteollisuudelle anneta poliisivaltuuksia. Tämänlaisia oikeuksia lobataankin ahkerasti läpi, eivätkä kansalaisoikeudet (erityisesti yksityisyyden suoja) ole enää kovin pitkään turvassa. Tekijänoikeuslakien uudistukset niin Suomessa kun maailmalla vievät kohti valvontayhteiskuntaa. Ainoa tapa tämän kehityksen pysäyttämiseen on tiedostonjakamisen laillistaminen.

Luku 2 – Vaikuttaako ilmaislevitys myyntiin. Piraattijahtia perustellaan sillä, että kulttuurituotanto loppuu muuten. Todellisuus ei kuitenkaan tue tätä väitettä. Tarkastellaan tilannetta kulttuurin eri aloilla, mm. kirjallisuudessa, tietokoneohjelmistoissa, elokuvissa ja musiikissa. Tiedostonjakamisen vaikutusta käsittelevät tutkimukset ja tapauskertomukset tahoista, jotka ovat menestyneet vapaan kopioinnin ansiosta. Laillisen ilmaiskilpailun vaikutus ja ilmaislevityksen väistämättömyys.

Luku 3 – Aivopestyt ihmiset. Suuri yleisö on aivopesty. Millään muulla teollisuudenalalla ei hyväksyttäisi kansalaisoikeuksien rajoittamista jonkin teollisuudenalan voittojen turvaamiseksi. Autovalmistajat jotka vaatisivat polkupyörien kieltämistä autojen menekin varmistamiseksi naurettaisiin pihalle eduskunnasta, mutta tekijänoikeusteollisuuden vastaaville vaatimuksille kumarretaan. “Tiedostonjakaminen on varkautta” ja muut naurettavat propagandistiset virhepäätelmät. Yksisilmäinen tuijottaminen kulttuuriteollisuuden (kuviteltuihin) tappioihin sivuuttaa myös kokonaan kaikki tiedostonjakamisesta koituvat hyödyt.

Luku 4 – Fanitus kielletty. Kuinka paljon kulttuuria jäisi tuottamatta, jos tekijänoikeutta oikeasti noudatettaisiin? Verkon myötä aiemmin passiiviset kuluttajat ovat muuttumassa aktiivisiksi tuottajiksi, jotka rikastuttavat olemassaolevan kulttuurin kenttää uudenlaisilla teoksilla. Valitettavasti tämänlainen itseilmaisu on nykylain mukaan kiellettyä.

Luku 5 – Monopoli, suuryritysten turva. Olemme tähän asti puhuneet vain epäkaupallisesta kopioinnista, mutta nyt laajennamme tarkasteluun tekijänoikeuteen yleisesti. Mikä on monopoli, ja mikä tekee tekijänoikeudesta sellaisen. Miten musiikin lähioikeuksien pidennystä lobattiin läpi muusikoiden eläkepäivien nimissä, vaikka muusikkokohtainen hyöty laskettiin penneissä. Miten nykyisenkaltainen laaja tekijänoikeus vaikeuttaa teosten uudelleenjulkaisua ja uusien luomista, keskittäen hyödyt isojen pelaajien käsiin. Miten monopolilla rajoitetaan uusien, innovatiivisten pelaajien tuloa kentälle ja jarrutetaan kehitystä.

Luku 6 – Kohti parempaa maailmaa. Olemme puhuneet runsaasti ongelmista, mutta minkälaisia olisivat ratkaisut? Miten pitkä suoja-aika olisi oikeasti hyväksi tekijöille? Onko tekijänoikeuden lyhentämiselle vaihtoehtoja? Mitä taloustieteilijät ovat sanoneet aiheesta? Mitä tapahtuu sitten kun uudistukset on toteutettu?

Luku 7 – Omistajuuskäsitys uudessa tarkastelussa. Onneksi oikeus voittaa aina lopulta. Katsaus tekijänoikeuskäsitykseen nyt ja aiemmin. Miten monenlaiset kehityssuunnat ovat kaikki yhdessä johtamassa nykyisen tekijänoikeusajattelun heikkenemiseen, eivätkä monet to-kriitikot edes ole varsinaisia tiedostonjakajia tai muita “rikollisia”. Aiheena myös kansainvälinen piraattiliike.

(Ai niin, ja tämähän on sitten kolmas kirjani, viime vuonna julkaistun Kehittyvän ihmiskunnan ja 2007 julkaistun Roolipelikirjan jälkeen. Kolme kirjaa neljässä vuodessa, piraatithan olivat kaikki loisia jotka eivät itse tarjoa kulttuurielämälle mitään, näinhän se meni? )

Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) syyttää musiikin myyntilukujen laskusta nettipiratismia (HS.fi, 20.1.). Todennäköisempiä syitä ovat musiikkialan oma kyvyttömyys sopeutua muuttuvaan liiketoimintaympäristöön sekä maailmanlaajuinen talouslama, jolla on ollut huomattava vaikutus Suomen talouteen.

Laman ohella musiikin myyntilukuihin vaikuttaa musiikin kanssa samoista rahoista kilpailevien videopeli- ja elokuva-alojen kehitys, jota koskevat luvut pitäisi selvittää ennen hätäisten johtopäätösten tekemistä. Monissa maissa digitaalisen musiikin myynti on kasvanut Suomea enemmän. Suomeen on markkina-alueen pienuuden vuoksi vaikea saada tarvittavia lisenssejä laajaan musiikin digitaalimyyntiin, mikä on vaikeuttanut alan kehitystä. Entä miten Spotifyn kaltaiset palvelut näkyvät myyntitilastoissa?

– Pirate Bay -tuomio notkahdutti Ruotsissa nettipiratismia hetkeksi, mutta sen määrä on jo noussut entiselle tasolleen, huomauttaa Piraattipuolueen puoluesihteeri Ahto Apajalahti.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan artistien tulot ovat kasvaneet vuosina 2000–2008 jopa 35 prosenttia. Samaan aikaan ruotsalaiset ovat olleet varsin vilkkaita nettipiratismin harrastajia. Levy-yhtiöiden tulot ovat vähentyneet, mutta alan kokonaisliikevaihto on pysynyt varsin vakaana.

– Suomen musiikkiala on antanut monien asiakkaidensa rahojen lipsua ulkomaille edullisempien levyostosten ja suoratoistopalvelujen muodossa. Nykyään musiikin tilaaminen ulkomailta on helppoa ja halpaa. Ellei palveluita paranneta, on turha valittaa niiden huonosta suosiosta, toteaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Digitaalinen myynti on musiikkialan tulevaisuutta. Laillisen latauspalvelun on helppo kilpailla laittoman ilmaislevityksen kanssa käytettävyydessä, latausnopeuksissa, äänenlaadussa ja valikoimassa.

Piraattipuolueen mielestä teosten epäkaupallinen kopiointi, levittäminen ja muu käyttö pitäisi vapauttaa.

– Tutkimusten mukaan monet nettipiratismia harrastavat ovat aktiivisia musiikkiharrastajia, jotka käyttävät musiikkiin myös paljon rahaa. Miksi ÄKT syyttää myynnin laskusta parhaita asiakkaitaan? Palmulehto tiedustelee.

Lisätietoja antaa:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2340

Lähteet:
http://www.hs.fi/artikkeli/1135252284706
http://www.dn.se/kultur-noje/musik/artister-vinnare-pa-fildelningen-1.1012896
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1224460/Illegal-downloaders-spend-MORE-music-obey-law.html
http://www.ifpi.org/content/section_news/20091104.html

Kuvitellaan tilanne missä kulttuurituote ei maksaisi kuluttajalleen yhtään mitään ja sen hinta olisi lähes olematon ja sen kopiointi ja levitys tapahtuisi rajoittamattomasti esimerkiksi vertaisverkossa. Ja toisaalta kuvitellaan, että tekijänoikeuslainsäädäntö olisi huomattavasti löyhempi. Mikä olisi se toimintamalli millä tämä saataisiin yhtä pysymään kannattavana toiminanta myös tekijöilleen?

Esimerkkinä Laasonen mainitsee lisäksi kuvitteellisen pienen budjetin äänitteen, jonka saattamiseen julkaisukelpoiseksi masteriksi menee 10 000 – 15 000 euroa.

Kysymys voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa kysyy, miten toiminta saadaan pysymään kannattavana jos vertaisverkkokopiointi vapautetaan. Toinen osa kysyy, miten toiminta saadaan pysymään kannattavana jos tämän lisäksi vielä kaupallisen kopioinnin rajoituksia höllennetään. Vastaan näihin kysymyksiin yksi kerrallaan.

Vertaisverkkokopiointi. Kun ihminen kysyy, miten tuotteilla voisi edelleen tehdä voittoa laillisen vapaan kopioinnin aikanakin, tekee hän samalla kolme oletusta. Nämä oletukset ovat: 1) kopioinnin laillisuus vaikuttaa merkittävästi sen yleisyyteen 2) luvaton kopiointi vähentää merkittävästi myyntiä 3) teosten maksuttomaan levitykseen ei oltaisi jouduttu ilman luvatonta kopiointia. Näistä oletuksista jokainen ansaitsee erillisen tarkastelun.

Oletus 1: kopioinnin laillisuus vaikuttaa merkittävästi sen yleisyyteen. Kyseenalaista.  Luvaton kopiointi on noussut sellaiseksi kiistakapulaksi kuin on nimenomaan siksi, että se on luvattomuudestaan huolimatta yleistynyt räjähdysmäisesti. Suomalaisista yhdeksäsluokkalaisista 74 prosenttia on syyllistynyt luvattomaan kopiointiin elämänsä aikana, useampi kuin on esimerkiksi ollut luvatta poissa koulusta.

Yleensä rikollisuuden taustatekijöitä tutkittaessa kysytään, miten pieni rikoksia tekevä vähemmistö eroaa muusta väestöstä erilaisten riskitekijöiden suhteen. Koska lähes kaikki nuoret ovat ainakin joskus käyttäneet vertaisverkkoja, ei tämän kysymyksen esittäminen ole tässä yhteydessä järkevää – vertaisverkkoja käyttävät nuoret ovat enemmistö, ja näin ollen ”normaalinuoria”. — Mikko Aaltonen, Nuoret vertaisverkoissa.

Lisäksi yritykset vähentää luvatonta jakamista kiristämällä lainsäädäntöä ovat olleet tehottomia. Esimerkiksi Ruotsin verkkoliikenteessä näkyy Pirate Bay-oikeudenkäynnin aikaan tullut pudotus verkkoliikenteeseen, mutta liikenne on sittemmin palannut entiselle tasolleen. Vahvemmatkaan toimet eivät ole tuottaneet pysyvämpää tulosta. Näitä ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa käydyt, suurta julkisuutta saaneet oikeudenkäynnit joissa yksittäisiltä jakajilta on vaadittu jättikorvauksia.

Tiedostonjakajien määrä Yhdysvalloissa. Lähde: Oberholzer-Gee & Strumpf 2009.

Vaikuttaakin todennäköiseltä, että nykyisen lainsäädännön vaikutus tiedostonjakamiseen on varsin vähäinen. Sen vaikutusta ei myöskään ole käytännössä mahdollista merkittävästi kasvattaa, ei ainakaan mikäli yksilön perusturva halutaan säilyttää.

Oletus 2: Luvaton kopiointi vähentää merkittävästi myyntiä. Eri viihteenalojen myyntilukuja on tarkasteltu kattavasti työn alla olevan kirjani toisessa luvussa.  Lopputulos näyttää olevan se, että jos tiedostonjakamisella on negatiivista vaikutusta eri alojen myyntilukuihin, ei se vaikutus ole kovinkaan merkittävä. Ainoa kulttuurin ala jossa näkyy merkittävää laskua on äänitemyynti. Digitaalimyynti on kuitenkin korvannut sen pudotusta jossain määrin. Tästä huolimatta äänitemyynnin maailmanlaajuisesta arvosta on aikavälillä 1999-2007 kadonnut noin reilu viidennes. Toisaalta samaan aikaan vaikuttaa myös siltä, että konserttitulot ovat kasvaneet selkeästi enemmän kuin äänitetulot ovat laskeneet.

Oletus 3: Teosten maksuttomaan kopiointiin ei oltaisi päädytty ilman luvatonta kopiointia. (Lyhennelmä aiemmasta kirjoituksestani.) On mahdollista, että tiedostonjakaminen ei niinkään aiheuttanut teosten hintojen rajua putoamista, kuin vain nopeutti sitä.  Raha on jo aikaa sitten lakannut olemasta se tekijä, joka eniten rajoittaa ihmisten kykyä nauttia kulttuurista. Ilmaiseksi on saatavilla niin paljon musiikkia, niin laittomasti kuin aivan laillisestikin, että paljon suurempana ongelma on löytää aikaa kaiken kiinnostavan kuuntelemiseen.

Tulevaisuudessa kulttuurintuotanto joutuisi joka tapauksessa kilpailemaan yhä suuremmissa määrin maksuttomuuden kanssa. Näin olisi joka tapauksessa käynyt, oli laitonta tiedostonjakamista tai ei. Netti on antanut meille pääsyn valtaisaan suureen määrään kaupallista ja epäkaupallista tuotantoa, ja hajottanut kuluttajien huomion lukemattomien eri tuottajien välille. Seurauksena tuottajat joutuvat keksimään uusia tapoja joilla tuoda itseään esille, ja maksuttomuus on hyvin tehokas tapa saada huomiota, mainetta ja rahaa. Yhä suurempi joukko tekijöitä päätyisi joka tapauksessa laittamaan teoksiaan ilmaisjakeluun, mikä pakottaisi muut vähitellen samaan. On käynyt jo käsitteeksi, että yhtyeillä on MySpace -sivustolla omat sivut, joiden kautta heidän kappaleidaan voi kuunnella ja joiden kautta he saavat julkisuutta. Tiedostonjakaminen on vain nopeuttanut tätä kehitystä.

Liikemallit. Aiemman kolmen oletuksen kyseenalaistamisesta näkyy, että kysymyksen “miten teosten tekemiseen voisi saada rahoituksen jos nykyään luvaton kopiointi olisi laillista”  vastaus saattaa hyvinkin olla “samalla tapaa kuin muutenkin”. Laasonen kuitenkin valitsi esimerkikseen juuri äänitemyynnin, ja äänitemyynti on se yksi ala jonka myyntitulot ovat laskeneet tiedostonjakamisen aikana. On avoin kysymys johtuuko tämä tiedostonjakamisesta, mutta olisi silti hyvä pystyä tarjoamaan liikemalleja jotka eivät kärsi äänitemyynnin laskusta. Näitä on ainakin kolme mahdollista.

Liikemalli 1: Keikkapainotteisuus. Kuten aiemmin mainittiin, Ruotsin tutkimustulokset kertovat live-esiintymisistä saatujen tulojen kaksinkertaistuneen aikavälillä 2000-2008. Myös musiikintekijöiden taloudellinen tilanne on parantunut, sillä maksettujen tekijänoikeuskorvausten määrä on kasvanut. Mikäli sama trendi jatkuu, tekee se nykyisille levy-yhtiöille kannattavaksi muuttaa liikemalliaan sitä hyödyntäväksi. Tässä liikemallissa levy-yhtiö rahoittaisi lupaavan yhtyeen äänitteiden tuottamisen, kuten tähänkin asti. Kuitenkin sen sijaan että voitot otettaisiin äänitteiden myymisestä, käytettäisiin niitä pääasiassa yhtyeen mainostamiseen. Varsinaiset tulot tulisivat kiertueilta, levy-yhtiön ja muusikoiden sopiessa levy-yhtiön saavan osuutensa kiertuetuloista.

Liikemalli 2: Massahalpamyynti. Tämä liikemalli on alkanut jo nostaa päätään Spotifyn muodossa. Valtaisat ihmisjoukot houkutellaan käyttämään laillista palvelua laajalla valikoimalla ja halvoilla kuukausimaksuilla tai mainosrahoitteisuudella. Tällä hetkellä lukuisat muusikot ovat ilmaisseet Spotifyn suhteen tyytymättömyyttä, koska korvaukset ovat olleet varsin pieniä.  Toisaalta kannattaa muistaa useampi asia. Ensinnäkin Spotify on vasta pääsemässä jaloilleen ja ainakaan viimeisimpien tietojen mukaan se ei ole päässyt edes voitolliseksi. Toisekseen ainkaan joidenkin laskelmien mukaan sen maksamat korvaukset eivät esim. perinteiseen radiosoittoon verrattuna ole kovinkaan pieniä. Lisäksi mikäli juuri Spotify maksaa tekijöille selkeästi pienempiä korvauksia kuin voisi, on se ongelma firmassa, mutta ei välttämättä liikemallissa yleisesti. Jokin muu yhtiö saattaisi omaksua saman liikemallin, mutta maksaa tekijöille selkeästi paremmin.

Potentiaali on kuitenkin valtaisa. Suomessa äänitteiden vähittäismyynnin arvo on parhaimmillaan pyörinyt noin 120 miljoonan euron paikkeilla. Oletetaan, että esimerkiksi viidennes suomalaisista päätyisi Spotifyn käyttäjiksi. Oletamme myös, että Spotify saa mainosmyyntinsä kannattamaan, ja ilmaiskäyttäjä tuo yhtiölle suunnilleen yhtä paljon arvoa kuin maksava. Tällöin yksi käyttäjä tuo yhtiölle 10 euroa kuussa, tai 120 euroa vuodessa. Tämä yksinään tuottaisi sen 120 miljoonaa euroa, mitä äänitemarkkinoilta on parhaassa tapauksessa saatu. Ei myöskään ole mitenkään poissuljettua, etteikö Spotifyn käyttäjien määrä voisi kasvaa vielä tätäkin suuremmaksi.

Liikemalli 3: Lunnasmalli. Lunnasmalli on liikemalli, jossa teoksen rahoitus kerätään ennen sen julkaisemista. Tyypillisessä tapauksessa tekijä tekee ensin teoksensa valmiiksi, ja kertoo sitten suurelle yleisölle pitävänsä sitä panttivankina kunnes hänelle lahjoitetaan tietty määrä rahaa. Kun lunnassumma tulee täyteen, vapautetaan teos kaikkien saataville. Mallia ovat onnistuneesti hyödyntäneet mm. roolipelikirjailija Greg Stolze sekä muusikko Jill Sobule. Mallin ilmeinen ongelma on, että se vaatii suhteellisen tunnetun tekijän ja valmiin fanikunnan. Se voi kuitenkin toimia yhdistettynä kahteen muuhun tapaan hankkia rahoitusta.

Yhtyeille suunnattuja lunnasmallipalveluita on ilmestynyt jo useampia. Useampi Grammy-voittaja on rahoittanut levynsä ArtistShare-palvelun kautta. Sellaband tarjoaa levyn rahoittajille lisäksi mahdollisuuden saada osuutensa sen voitoista.

Kaupallisen tekijänoikeuden höllentäminen. Piraattipuolue on tiedostonjakamisen vapauttamisen lisäksi vaatinut myös tekijänoikeudellisen suoja-ajan lyhentämistä yleisesti. Eniten on puhuttu 5-10 vuodesta, mutta tämä ei ole niinkään lopullinen vaatimus vaan alustava ehdotus. Noin kaksi kolmasosaa äänitemyynnin tuloista saadaan ensimmäisen viiden vuoden aikana. Tätä pidempään merkittävästi myyvät äänitteet ovat tyypillisesti isojen nimien tekemiä. Suoja-ajan rajaaminen esimerkiksi kymmeneen vuoteen ei tällöin merkittävästi vaikuttaisi keskimääräisen pienen budjetin äänitteen kannattavuuteen.

Äänitemyynnin tulot äänitteen iän mukaan. Lähde: Gower’s Review of Intellectual Property.

Tämän lisäksi on myös keskusteltu toisenlaisista vaihtoehdoista. Esimerkiksi sen sijaan, että tekijänoikeus – tai äänitteen kohdalla lähisuoja – 10 vuoden jälkeen katoaisi kokonaan, voitaisiin se siinä kohtaa saattaa joukkopakkolisenssin piiriin. Tällöin kuka tahansa pystyisi uudelleenkäyttämään teosta kaupallisesti, mutta joutuisi maksamaan myyntituloistaan tietyn prosentin tekijälle. Jotta maksaminen olisi mahdollisimman helppoa, kanavoitaisiin rahat tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Tämä muistuttaa nykyisiä käytäntöjä, jotka tekevät yhtyeille mahdolliseksi soittaa helposti muiden tekemää musiikkia maksamalla vain asiaankuuluvat Teosto-maksut. Tämänlaiset muutokset eivät juuri vaikuttaisi keikkapainotteiseen liikemalliin eivätkä lunnasmalliin. Massahalpamyynnin kannattavuus tekijälle saattaisi kärsiä jos tekijänoikeus säädettäisiin liian lyhyeksi, mutta esimerkiksi 20 vuoden suoja-aika vaikuttaisi jo hyvin todennäköisesti tarpeeksi hyvältä.

Lopuksi kannattaa muistaa, että Suomen kielialue on pieni, ja kaupallisen kulttuurin menestyksekäs tekeminen on vaikeaa tekijänoikeuksien avullakin. Tarkastellaan muusikoiden sijaan hetki musiikintekijöitä. Vuodelta 2003 peräisin olevien tietojen mukaan vain 20% vakavan ja 10% kevyen musiikin säveltäjistä ei tee muuta työtä sävellystyön ohessa. Vuonna 2001 musiikintekijät saivat tekijänoikeuskorvauksia keskimäärin vajaat 2 000 euroa ja muita tuloja säveltämisestä n. 1 700 euroa. Valtaosa musiikin tekijöistä koki taloudellisen asemansa epävarmaksi ja tilanteensa säveltäjänä, sanoittajana ja/tai sovittajana heikoksi.

Esimerkiksi kirja-alalla tilanne ei ole merkittävästi parempi. Kirjailijaliiton vuoden 2005 tulokyselyn mukaan kirjailijaliiton jäsenten tekijänpalkkioiden mediaani oli 2000 euroa vuodessa. Palkkio oli neljänneksellä vastanneista korkeintaan 450 euroa vuodessa. 72 prosenttia vastanneista ilmoitti saavansa apurahaa. Apurahan yleisin suuruus oli 11 800 euroa vuodessa, eli 983 euroa kuussa. Matalia tuloja ei muuttanut miksikään se, että vastaajat olivat julkaisseet keskimäärin 10 kirjaa, ja tyypillinen tahti oli kirja kahden vuoden välein. Myöskään esimerkiksi pitkiä elokuvia tai dokumentteja on lähes mahdoton tehdä ilman valtiontukea.

Nämä tiedot vihjaavat sen suuntaan, että tiukat tekijänoikeudet eivät suinkaan ole paras tapa kulttuurin tekemisen edistämiseen. Kirja-alalla tämä näkyy selvimmin, kirjailijoiden eläessä merkittävissä määrin valtion apurahojen varassa. Tiedostonjakamisesta ja mahdollisesta tekijänoikeuden lyhentämisestä koituu kansantaloudelle siinä määrin hyötyä, että niiden tuomien säästöjen myötä voisi olla perusteltua myös lisätä kulttuurialan saamaa valtiontukea.

Suorien apurahojen lisäksi olisi tärkeää korjata kulttuurintekijöiden eläketilannetta. Nykyhetkellä tekijänoikeustuloista masketaan veroa, mutta ne eivät kartuta saajansa eläkettä. Asia olisi aiheellista korjata mahdollisimman pian, ja laittaa tekijänoikeuskorvaukset kasvattamaan eläkettä samalla tapaa kuin muutkin ansiotulot. Kulttuurin tukemiseksi voitaisiin vakavasti harkita myös sitä, että valtio maksaisi tästä koituvat eläkemaksut, jolloin muutos ei kaventaisi tekijänoikeuksista tällä hetkellä saatavaa tuloa. Tämä lisäisi kulttuurin tekemisen kannattavuutta, tuottamatta kuitenkaan senkaltaisia kulttuurin hyödyntämisen esteitä kuin mitä tiukempi tekijänoikeus saisi aikaan.

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta äänilevyjen myynti on 2000-luvulla pudonnut vuosi vuodelta. Monet haluavat laittaa tämän ilmiön laittoman tiedostonjaon niskoille. Mutta onko myynnin putoamisessa jotakin niin ihmeellistä, että sille pitää etsiä syyllisiä? Miksi cd-levy nauttisi jatkuvasta suosiosta?

Tekijänoikeuskeskusteluissa esitetään usein, että musiikkiteollisuudella menee huonosti laittomien nettilatausten vuoksi. Väitteessä on kuitenkin se virhe, että markkinakonservatiivinen levyteollisuus käyttää musiikin menestyksen arviointiin vanhentuneita mittareita. Musiikkiteollisuuden menestymistä ei voi mitata vain levymyynnillä. Musiikkiteollisuuden kukoistaa, mutta levyteollisuus on pulassa.

Ihmisillä on käytössään rajallinen määrä rahaa viihdeostoksiin. Levyjen myynti on siis riippuvainen kaikesta siitä, mikä vaikuttaa ihmisten rahankäyttöön. Levymyynti laskee, kun kuluttajat panostavat yhä enemmän elokuviin ja videopeleihin, joiden molempien myyntimäärät ovat vuosi vuodelta kasvaneet huimasti. Myös kulutustottumukset ovat muuttuneet, ja nykyään yksi jakelukanava ei riitä kuluttajien halutessa yhä enemmän yksittäisiä kappaleita kokonaisten levyjen sijaan.

Cd-levyissä on se hyvä puoli, että niistä saa hyvin tarkat myyntiluvut. Vapaassa nettijakelussa saman tarkkuuden saavuttaminen on vaikeaa, kun samalla täytyy myös pitää huolta lataajien yksityisyydensuojasta. Hallituista alkuperäislähteistä ladattujen tiedostojen määrää voidaan kuitenkin helposti seurata: esimerkiksi monilla Bittorrent-palveluilla on omat top 10 -listauksensa kaikkein suosituimmista tiedostoista usein valmiiksi ryhmiteltynä musiikkiin, elokuviin, peleihin ja niin edelleen.

Ensimmäinen julkaistu musiikki-cd on 1. lokakuuta vuonna 1982 myyntiin tullut Billy Joelin albumi 52nd Street. Cd on jo vanha ja raihnainen, ja nettijakelu voittaa sen niin kustannuksissa, käytettävyydessä kuin äänenlaadussakin. Musiikki ei ole niukka hyödyke, vaan digitaalisen kopioinnin myötä kappaleen hinnasta katoavat lähes täysin jakelu- ja valmistuskustannukset.

Oli villiä nettijakelua tai ei, en voi hyvällä omatunnolla uskoa, että cd-levyjen myynti lähtisi enää koskaan nousuun. Ennustan internetille pidempää elinikää kuin cd:lle. Kuinka kauan kestää, ennen kuin artistit alkavat saada kultalevyn sijasta kultatorrentin?

Koska toivomme teoksesta mahdollisimman laadukasta, olemme päättäneet laittaa myös sen käsikirjoituslukuja verkkoon kommentoitavaksi. Mikäli huomaatte allaolevassa kolmessa luvussa jotakin puutteita tai ongelmia, kertokaa ihmeessä. Ne alkavat olla enimmäkseen valmiita, tosin kaikkia lähdeviitteitä ei vielä ole laitettu paikoilleen. Se korjataan luonnollisesti lopulliseen versioon mennessä. Myös kieliasua saatetaan vielä kohentaa.

Luku 1 – Piraattijahti vastaan kohtuus ja kansalaisoikeudet. Yhä kasvava määrä ihmisiä harrastaa netissä tiedostonjakamista – nuorinten sukupolvien edustajista käytännössä kaikki. Tätä kehitystä ei mitenkään voida estää, ellei tekijänoikeusteollisuudelle anneta poliisivaltuuksia. Tämänlaisia oikeuksia lobataankin ahkerasti läpi, eivätkä kansalaisoikeudet (erityisesti yksityisyyden suoja) ole enää kovin pitkään turvassa. Tekijänoikeuslakien uudistukset niin Suomessa kun maailmalla vievät kohti valvontayhteiskuntaa. Ainoa tapa tämän kehityksen pysäyttämiseen on tiedostonjakamisen laillistaminen.

Luku 2 – Tappaako ilmaislevitys myynnin. Piraattijahtia perustellaan sillä, että kulttuurituotanto loppuu muuten. Todellisuus ei kuitenkaan tue tätä väitettä. Tarkastellaan tilannetta kulttuurin eri aloilla, mm. kirjallisuudessa, tietokoneohjelmistoissa, elokuvissa ja musiikissa. Tiedostonjakamisen vaikutusta käsittelevät tutkimukset ja tapauskertomukset tahoista, jotka ovat menestyneet vapaan kopioinnin ansiosta. Laillisen ilmaiskilpailun vaikutus ja ilmaislevityksen väistämättömyys.

Luku 3 – Tekijänoikeusteollisuuden aivopesu. Suuri yleisö on aivopesty. Millään muulla teollisuudenalalla ei hyväksyttäisi kansalaisoikeuksien rajoittamista jonkin teollisuudenalan voittojen turvaamiseksi. Autovalmistajat jotka vaatisivat polkupyörien kieltämistä autojen menekin varmistamiseksi naurettaisiin pihalle eduskunnasta, mutta tekijänoikeusteollisuuden vastaaville vaatimuksille kumarretaan. “Tiedostonjakaminen on varkautta” ja muut naurettavat propagandistiset virhepäätelmät. Yksisilmäinen tuijottaminen kulttuuriteollisuuden (kuviteltuihin) tappioihin sivuuttaa myös kokonaan kaikki tiedostonjakamisesta koituvat hyödyt.

MTV Media, Sanoma Television, Yleisradio ja joukko tekijänoikeusjärjestöjä ovat tehneet tutkintapyynnön TVkaista palvelusta. TVkaistan syytetään toimivan ilman tekijänoikeuden haltijoiden lupaa, vaikka koko luvanvaraisuuden tarve on enemmän kuin kyseenalaista. TVkaista ei itse valikoi asiakkaileen tarjoamiaan ohjelmia tai tallenna televisio-ohjelmia automaattisesti. Kyseessä onkin etädigiboksi -palvelu, joka ei käytännössä eroa kotona käytettävästä digiboksista juuri mitenkään. Huolimatta palvelun luonteesta, jonka ei edes pitäisi kuulua luvanvaraisuuden piiriin, kerrotaan TVkaistalta yrityksistä saada ohjelmien välitysluvat. Toistaiseksi kuitenkaan TVkaistalle ei ole suostuttu tarjoamaan samoja sopimusehtoja kuin muille alan kilpailijoille.

TV-kaista on verkkopalvelu, jossa käyttäjä voi tallentaa haluamansa televisio-ohjelmat palveluntarjoajan ylläpitämään virtuaaliseen digiboksiin ja katsoa niitä joko lataamalla ne omalle tietokoneelleen tai suoraan TVkaista-sivuston kautta. Kyseessä on kehittynyt verkkopalvelu, jonka tarkoitus on tuoda televisio-ohjelmat helposti ja vaivatta käyttäjilleen. Ohjelmia voi katsoa yleensä kaksi viikkoa tallennuksesta. Palvelun käyttöön vaaditaan tv-lupamaksun suorittamista aivan kuten normaalin television käyttöönkin.

– TVkaista helpottaa monien kotitalouksien paineita hankkia jatkuvasti uusia digibokseja tekniikan uudistuessa, sekä vapauttaa televisio-ohjelmien lähetysaikojen rajoitteista, kuvaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Kopiostosta ja muilta tekijänoikeusjärjestöiltä on aiemmin väitetty, että TVkaista ei ole tehnyt toimitussopimusta ohjelmista heidän kanssaan. Kyseessä on äärimmäisen kyseenalainen väite, sillä TVkaistalla on jokaiselle asiakkaalle varattu oma “digiboksi”, joten kyseessä ei ole ohjelmien vuokraaminen, vaan eräänlaisen vuokratun digiboksin etäkäyttö. Asiakas joutuu edelleenkin entiseen tapaan valitsemaan mitä laitteeseensa tallentaa, käytöstä vain on tehty helpompaa. Tekijänoikeusjärjestöt kritisoivat nettilataamisen aiheuttavan ongelmia verkkopalveluiden kehittämiseen, mutta kun joku heitä osaavampi sellaisen kehittää, pyritään se tallomaan maan rakoon.

– Hyökkäykset TVkaistan kaltaista edelläkävijää kohtaan osoittavat alan vanhojen toimijoiden kykenemättömyyden uudistumiseen, sekä vallan jolla tekijänoikeuksien verukkeella voidaan pakottaa rehellisesti toimivia yrityksiä pois markkinoilta, jatkaa Palmulehto.

Lisätietoja antavat:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2340

Harri Kivistö
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
040 531 9232