Opetusministeriön osin rahoittamassa uudessa tekijänoikeuskampanjassa kysytään:  ”– – käytkö 
itse töissä ihan vaan tekemisen ilosta?” Kampanjassa muistutetaan siitä, että Katri Helenan musiikista ja James Bond -elokuvasta pitää maksaa, vaikka ne ovat kätevästi kopioitavissa netistä.

Sitä ei sanota suoraan, mutta kampanja herättää miettimään, tekevätkö elokuvan ja musiikin konkarit työtään vain rahasta. Motivaation opiskeluun tai työhön ei pitäisi olla pelkkä raha. Ennen kaikkea: tasa-arvoisen mahdollisuuden opiskeluun ja työhön ei pidä olla rahasta kiinni.

Jokaisella tulee olla mahdollisuus löytää oppia kaikista kiinnostavista asioista niin paljon, että 
edes muutamaa taitoa hyödyntämällä syntyy tuloja. Taloudellista turvaa riittää jonkin alan 
ammattilaisille nykypäivänä vain hetken. Usein on opeteltava lisää, jotta työ pysyy mielekkäänä ja tuottavana.

Seitsemän miljardia ihmistä planeetallamme puskee kehitystä eteenpäin hillittömällä vauhdilla. Tästä ei tule ahdistua vaan riemuita. Jokaiselle pitää sallia mahdollisuus oppimiseen, luovuuteen ja luovaan yrittämiseen.  Mistä tietää, mistä tulee suurta ja tärkeää maailmalle? Luovuus 
ei ole suurten asioiden luomista tyhjästä vaan pienten asioiden rohkeaa yhdistelyä.

Suomi on ollut harvinaisen edistyksellinen maa, jossa jokaiselle kansalaiselle varallisuudesta 
riippumatta on pyritty tarjoamaan ilmainen koulutus. Tietokoneet ja internet ovat käteviä ja
 halpoja oppimisen välineitä. Siksi kansainvälisen sivistyksen laajentaminen vaatisi nyt kannustusta helposti kopioitavan ja muokattavan sisällön hyödyntämiseen opetuksessa.

On ehkä mahdotonta vetää rajaa viihteen ja asiasisällön välille. Luvatta kopioidun kappaleen
 sanoituksen muistaminen saattoi tuoda jollekin nuorelle ratkaisevan pisteen tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa. Ehkä korkeampi arvosana joudutti hänen pääsyänsä johonkin oppilaitokseen.

Toisella puolen maailmaa joku voi katsoa YouTubeen luvattomasti lisätyn Katri Helenan esityksen ja syttyä suomen opiskeluun. YouTube ei kärsi käyttäjiensä tekijänoikeusrikkomuksista, mutta jokainen katselu kannustaa siellä jatkuvaan jakamiseen.

Kaikilla ihmisillä on opetettavaa toisille.  Päästetään kaikki oppi nettiin, jotta taiteelle ja 
tieteelle voisi kehittyä yllättäviä muotoja.

Oikeuden mielivaltaista laintulkintaa ja päätöksen seurauksia Suomen tietoyhteiskuntakehitykselle on jo reposteltu Turre Legalin blogissa, oikeusavustajan haastattelussa ja Piraattipuolueen lehdistötiedotteessa. Itse keskitynkin täten enemmän asian moraalisiin aspekteihin ja implikaatioihin kulttuurintuotannon tulevaisuudelle.

Mikään uusi teknologia tähän asti ei ole onnistunut mediateollisuuden jatkuvasta voivottelusta huolimatta tappamaan sitä. Nykyiset jatkuvat oikeusjutut nuoria harrastelijoita vastaan sen sijaan vieraannuttavat asiakaskuntaa eivätkä edistä teollisuudenalan elinkelpoisuutta. Jos teollisuus itse ei kykene muuttumaan nykyisestä esikoisiamme alttarillaan uhrattaviksi vaativasta seitsenpäisestä lohikäärmeestä positiiviseksi yhteiskunnalliseksi voimaksi, on sen kuolema jopa toivottava. Ehkäpä kivulias kulttuurialan uudelleensynty tuhkasta onkin ainoa tie perusoikeuksia kunnioittavaan kulttuurituotantoon.

Jos tähän asti joudutaan kuitenkin menemään, ehtii nykymuotoinen mediateollisuus vielä vetää koko kulttuurituotannon imagoa yhä syvemmälle lokaan mukanaan. Tämä ei ole hyväksi kenellekään, kaikkein vähiten tuottaville taiteentekijöille. Toisin kuin mediamahdit haluaisivat kaikkien uskovan, eivät he saa pohjimmiltaan leipäänsä tekijänoikeuksista, vaan siitä, että ihmiset ovat kuin ovatkin valmiita maksamaan heille palveluistaan. Yleisöään suoraan tai edustajiensa välityksellä lyövä taiteentekijä ei pitkällä tähtäimellä tee itsellensä hyvää.

Alan hallitumman muutoksen, jos se vielä on mahdollista, on selvästi lähdettävä tekijöistä. Jonkin verran tällaista liikehdintää jo onkin, mutta todelliseen rakennemuutokseen on vielä pitkä matka. Peräänkuuluttaisinkin kulttuurintuotantoon osallistuvia tahoja – taiteilijoita, laulajia, näyttelijöitä, ohjaajia, kirjailijoita, säveltäjiä, tuottajia – tuomitsemaan teollisuuden tavallisiin ihmisiin kohdistamat voimatoimet julkisesti. Hiljainen vastustus ei riitä: alan etujärjestöt laajalti tulkitsevat tämän päinvastoin hiljaiseksi hyväksynnäksi propagandassaan, jota poliitikot lusikoivat sellaisenaan innolla. Valitettavasti tässä tapauksessa jos et ole yleisösi tallomista vastaan, sinun katsotaan usein olevan sen puolella.

Kaikilla taiteentekijöillä ei ole käytännön mahdollisuutta tekemiensä sopimusten takia halutessaankaan tuoda ilmi edistyksellisiä mielipiteitään julkaisemalla teoksiaan samantien avoimilla lisensseillä, joten ehkäpä voisi olla hyödyksi luoda jonkinlainen “sympaattisen taiteilijan teos”-merkki tai -lista. Olisi mukavaa pystyä helposti tunnistamaan tekijät, joita voi tukea rahoittamatta samalla kansalaisoikeuksien vastaista lobbausta, kiristyskirjeiden lähettelyä ja satunnaisten syntipukkien ristiinnaulitsemista oikeudessa.

Nimittäin nykyisellään laiton kopiointi on todellakin myös moraalikysymys: maailman kulttuurillisen rikkauden jakaminen on vain solidaarista, kun taas monen kulttuurituotteen laillisesta ostamisesta jää likainen olo.

Tekijänoikeusjärjestöt vaativat lakiin jälleen kiristyksiä jo ennen kuin edes koko floppia on säädetty. Ministeri Wallin on selkeän yksipuolisella näkemyksellä lähtenyt runnomaan läpi lakiesitystä, joka pilkkaa yksityisyydensuojaa ja on kuitenkin toiminnaltaan täysin tehoton ja vailla tarkoitusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee lakia, joka oikeuttaisi varoituskirjeiden lähettämisen tekijänoikeuksien loukkaamiseen syyllistyville internetoperaattoreiden asiakkaille. Käytännössä tämä siis tarkoittaisi oikeutusta lähettää vähintään joka neljänteen kotiin ilmoituksia luvattoman kopioinnin harrastamisesta.

TTVK ja kumppanit ovat oikeassa todetessaan kyseisen toiminnan merkityksettömyyden. Ilman seuraamuksia sillä ei ole juuri minkäänlaista vaikutusta luvattomaan kopiointiin, vaan se on tekemässä tekijänoikeusjärjestöistä entistä suuremman naurun aiheen. Pahasti metsään TTVK kuitenkin menee ehdotellessaan seuraamuksellisia varoituskirjeitä. Sekä seuraamuksettomissa, että seuraamuksellisissa varoituskirjeissä on samat ongelmat; niitä lähetellään mielivaltaisesti varmistamatta syyllisyyttä, niillä mahdollisesti paljastetaan ulkopuolisille toisen yksityistä liikennettä, yksityisyyden suojan rajat rikotaan törkeästi antamalla yksityiselle taholle poliisia suuremmat valvontaoikeudet, sekä tekijänoikeusjärjestöt vain pönkittävät asemasotaansa tehden kuluttajista vihollisiaan.

Seuraamuksellisilla varoituskirjeillä tarkoitetaan käytännössä kahtaa eri mallia. Toinen tai kolmas varoituskirje johtaisi joko nettiyhteyden määräaikaiseen katkaisemiseen (oletettavasti vuodeksi), tai suurehkoon hyvitysmaksuun (tätä TTVK harrastaa ennestäänkin). En kolua seuraamuksellisten varoitusten ideaa tai seuraamuksia perusteellisesti lävitse, sillä toivon niiden ongelmallisuuden aukeavan jokaiselle muutenkin. Jos ei, niin erillisessä blogauksessa sitten.

Seuraamuksellisien varoituskirjeiden ongelma on seuraamuksettomia vielä laajempi. Minun silmissäni pahimmat ongelmat ovat: Yksityishenkilöille kaadetaan todistustaakka osoittaa syyttömyytensä, heitä rangaistaan kiinnostuksesta ja fanituksesta. Erityisesti seuraamukset kohdistuvat työttömiin, opiskelijoihin ja muihin köyhiin, joilla ei ole varaa ostaa kaikkia rakastamiaan teoksia. Suomessa on nyt EU:n mukaan 900 000 köyhää, näillä menetelmillä köyhyyttä saadaan maksimoitua, onnitteluni.

Miltä kuulostaisi elää tänä päivänä ilman nettiyhteyttä epämääräisten syytösten takia? Etäsairaanhoidon järjestäminen, murtohälyttimet, ruoan kotiinkuljetukset, karttapalvelut, pankkipalvelut ja sadat muut hyvin tärkeät palvelut ovat nykyään keskittyneet ja jopa panostaneet etäpalveluna toimimiseen. Itse olen luonteeltani hieman erakkomainen ja pidän ajatuksesta elää rauhassa ilman Internetiä, mutta käytännössä se olisi kuitenkin mahdottomuus. Siitä on muodostunut lähestulkoon elinehto.

Nettikopiointiin ollaan siis koittamassa puuttua kovalla kädellä, vaikka sillä ei onnistuta lopulta aiheuttamaan muuta, kuin kaikille pahan mielen. Osa kopiointia harrastavista siirtyisivät ensi varoituksen jälkeen käyttämään salattuja yhteyksiä tehdän kiinni jäämisestä mahdotonta, osa lopettaisi lataamisen ja osa alkaisi lataamaan entistä enemmän. Yhteinen piirre kaikille kuitenkin olisi todennäköinen kulttuurituotteiden ostamisen väheneminen. Nykyiselläänhän tutkimusten mukaan nettilataajat ostavat jopa kymmenen kertaa enemmän teoksia kuin lataamista harrastamattomat. Olisivatko nämä kulttuurinystävät muka valmiita jatkamaan samalla tyylillä tietäessään tukevansa inhoamiaan ja heitä vainoavia pääkallonmetsästäjiä?

Minusta on aika hupaisaa ja samalla surullista huomata, kuinka taustalla oleva “hyvä kyttä, paha kyttä” roolileikki etenee. Tekijänoikeusjärjestöt näyttelevät olevansa asiakkaidensa, tekijöiden puolella, mutta samaan aikaan rahoittavat tekijöiden etua vastaan taistelevan TTVK:n toimintaa. Olisi mukava jos myös tekijänoikeusjärjestöjen palkkaama TTVK ajattelisi joskus asiakkaitaan, tekijöitä, muunakin kuin lypsylehmänä.

Jokaisen kannattaa miettiä hetki, haluammeko poliisia suuremman mahdin valvomaan yksittäisen pienen alan toimeentuloa, joka ei ole edes uhattuna, vai kunnioitammeko meille vaivalla haalittuja perusoikeuksia. Itse henkilökohtaisesti lupaan, että mikäli seuraamukselliset tai seuraamuksettomat uhkauskirjeet runnotaan lakiin, en enää eläessäni osta yhtäkään tekijänoikeusjärjetöihin kuuluvaa musiikkilevyä, elokuvaa tai sarjaa. Lupaan menetyksen olevan moninkertainen verrattuna suomalaisten keskimääräiseen kulutukseen (alle 2 musiikkialbumia vuodessa). Lehdistäkin vain mikäli jokin puolueen tai työn tarve sen vaatii, en itselleni.

Pidin 26.5. Tieteellisen kirjastoseuran seminaarissa Helsingissä esitelmän otsikolla ”Tekijänoikeusreformi ja kirjastot tietoyhteiskunnassa”. Vertasin siinä kirjastoja vertaisverkkoihin. Yleisten lainakirjastojen tarkoituksena on ollut tuoda kulttuuri ja tieto kaikkien saataville varallisuudesta riippumatta. Näin tehdessään kirjastot lisäävät hyvinvointia ja tasa-arvoa. Kirjastoissa lainattavissa olevat teokset ovat ikään kuin jokaisen kansalaisen henkilökohtaisen omaisuuden jatke, sillä ne ovat varsin vapaasti käytettävissä. Jokainen suomalainen omistaa kirjahyllyssään olevien teosten lisäksi tavallaan myös kaikki kirjastoissa olevat kirjat. Kuinka rikkaita olemmekaan!

Myös vertaisverkot tuovat kulttuurin kaikkien saataville varallisuudesta riippumatta ja siten lisäävät hyvinvointia ja tasa-arvoa. Vertaisverkoista ladattavissa olevat teokset ovat ikään kuin jokaisen kansalaisen henkilökohtaisen omaisuuden jatke, sillä ne ovat varsin vapaasti käytettävissä. Jokainen vertaisverkkokäyttäjä omistaa kirja-, levy- ja videohyllyissään olevien teosten lisäksi tavallaan myös kaikki vertaisverkoista ladattavissa olevat teokset. Kuinka rikkaita olemmekaan!

Useimpien on varmasti helppo hyväksyä kirjastojen toteuttama ideaali kulttuurin ja tiedon tuomisesta vapaasti saataville ilman, että käyttäjän tarvitsee maksaa siitä suoraan. Vertaisverkot toteuttavat samaa ideaalia, mutta toki hieman eri tavalla. Yhtäläisyyttä on sikäli paljonkin, että sen paremmin vertaisverkoissa kuin kirjastoissakaan ei ole ollut tapana maksaa lataus- tai lainausmääriin perustuvia korvauksia tekijöille. Kirjastoihin tällainen lainausmääriin perustuva korvaus hyväksyttiin Suomessa pitkin hampain EU:n vaatimuksesta muutama vuosi sitten. Toisaalta sekä vertaisverkoissa että kirjastoissa jonkun pitää ensin maksaa teoksesta, jotta sen voisi panna levitykseen tai lainata sitä.

Vertaisverkkojen ja kirjastojen ero on perinteisesti ollut lähinnä siinä, että vertaisverkot ovat villimpiä. Niissä teosten levitystoiminta ei ole sidottua fyysisiin kappaleisiin, ja siksi kyse ei olekaan ollut lainaustoiminnasta, vaan teosten pysyvästä kopioinnista. Lisäksi teosten kopiointi verkossa on selvästi tehokkaampi kopiointitapa kuin mikään aikaisempi. On aivan ymmärrettävää, että tästä ollaan hämmentyneitä. Heikki Poroila esitti vieraskirjoituksessaan Piraattipuolueen blogissa kysymyksen, onko vertaisverkko kirjaston ylivilkas serkkupoika? Sanoisin, että on. Kirjastot ovat julkisina instituutioina paremmin kontrolloitavissa kuin yksittäisten ihmisten harjoittama latailu. Vertaisverkot mielletään ongelmaksi juuri tuon ylivilkkauden takia, ei sen takia, että kulttuurin ja tiedon vapaata saatavuutta ei pidettäisi hyvänä periaatteena.

Yksittäisten ihmisten harrastuspohjalta ylläpitämät vertaisverkot voitaisiin tehdä melko tarpeettomiksi muuttamalla kirjastot laillisiksi teosten latauskeskuksiksi. Tämä ei edellyttäisi lainsäädännön muuttamista, vaan asennemuutosta. Kustantajien sekä levy- ja elokuvayhtiöiden pitäisi muuttaa asenteitaan ja antaa teoksensa kohtuullista korvausta vastaan kirjastojen käyttöön niin, että kirjastot voisivat tarjota niitä ihmisille ilmaiseksi ladattavaksi. Kehitystä voitaisiin helpottaa myös muuttamalla lakia siten, että tekijä ei voisi kieltää teoksensa ottamista kirjastojen käyttöön. Kirjastot joutuisivat maksamaan korvauksen ottaessaan teoksen käyttöönsä, mutta tekijä (kustantaja) ei voisi kieltäytyä siitä, toisin kuin nykyään. Myös latausmääriin perustuvat korvaukset olisivat mahdollisia.

Kirjastojen muuttaminen latauskeskuksiksi olisi vain kirjastojen palvelutason parantamista. Fyysisen teoksen kaikki kappaleet saattavat olla yhtä aikaa lainassa, jolloin muut halukkaat joutuvat odottamaan. Digitaalisessa kopioinnissa tällaista rajoitusta ei olisi. Kirjastojen luonnollinen rooli tietoyhteiskunnassa on olla laillisia ”piraattipalveluita”.

Tekijänoikeusreformi ja kirjastot tietoyhteiskunnassa:
Esitelmä äänitiedostona (ogg, 40 min)
Luentokalvot (pdf)

Musiikin määrä on jatkuvassa kasvussa, mutta ajoittain kuulee kauhukuvia musiikkialan kuolemasta. Tilastojen valossa tämä jää turhaksi pelotteluksi.

Millä mitataan musiikkiteollisuuden menestystä? Levymyynnillä? Nykyään julkaistaan jo varsin kattavia digimyyntitilastoja, mutta nekin alkavat olla vanhentuneita musiikin pilvipalveluiden kuten Spotifyn ja Groovesharkin aikakautena. Voidaan kuitenkin sanoa, että levyteollisuudelle saattaa käydä tulevaisuudessa huonosti, ellei se opi nopeasti uusille internetajan tavoille.

Levyteollisuus ei tarkoita musiikkiteollisuutta. Totuus on, että maailmassa tehdään yhä enemmän musiikkia, joka ei näy missään vanhanmallisissa tilastoissa. Äänitemyyntitilastot eivät enää yksittäisten kappaleiden digimyynnin ja streamatun musiikin aikana tee oikeutta musiikkiteollisuuden menestyksen mittarina. Vastaavanlaisista tilastoista puuttuu lisäksi suuri määrä teoksia, joista vanhat tienausmallit eivät yksinkertaisesti hyödy.

Jamendo.com on Creative Commons -musiikin kehto. Palvelusta löytyy viimeisimmän tiedon mukaan yli 32 000 albumia yli 17 000 artistilta. Kaiken kaikkiaan täysin ilmaisessa jaossa olevaa musiikkia Jamendosta löytyy yli 210 000 raitaa. Vuoden 2009 lokakuussa Jamendo sopi kansainvälisen hotelli- ja ravintola-alan järjestö International Hotel & Restaurant Associationin kanssa CC-musiikin jaosta järjestön jäsenille. Sopimus kattaa vapaan musiikin jakelun 300 000 hotelliin ja kahdeksaan miljoonaan ravintolaan.

Nykyjärjestelmällä, missä suurin osa tekijänoikeusjärjestöistä ei tilastoi CC-musiikkia (esimerkiksi Teosto), tämä tarkoittaa sitä, että paperilla kaikki nämä hotellit ja ravintolat ovat yllättäen lakanneet soittamasta musiikkia. Vanhoihin mittareihin perustuvista tilastoista voi tällöin lukea, että kahdeksan miljoonaa ravintolaa on hiljentynyt täysin!

Pelkästään Creative Commons -lisensoitujen vapaasti katsottavien ja koettavien teosten määrä pyörii nykyään puolen miljardin yläpuolella, ja mitkään myyntitilastot eivät kartoita kunnolla tätä valtavaa määrää vapaata kulttuuria. Eikä tämä ilmiö koske vain musiikkia: jos kaikissa kulttuuria tai kulttuuriteosten määrää käsittelemissä luvuissa otettaisiin huomioon esimerkiksi YouTube, Flickr ja DeviantArt, ei olisi mitään epäselvyyttä siitä, että kulttuuri voi paremmin kuin koskaan ennen. Kasvu jatkuu pelottelusta huolimatta.

On oikeastaan sattumaa, että tulin kirjoittaneeksi allaolevan tekstin juuri nyt. Kuten edellinenkin päivitykseni, se syntyi spontaanina reaktiona erääseen foorumikeskusteluun. Piraattipuolueen ensimmäisen hallituskauden loppu on kuitenkin hyvä tilaisuus käydä läpi se, mikä tarkkaan ottaen on saanut minut mukaan puolueen toimintaan ja pitää minua siinä kiinni edelleen, vaikken hallitustehtäviin jääkään.

——

Miksi minä koen Piraattipuolueen asian tärkeäksi? Koska vihaan kaikkia kulttuurintuottajia ja koen heidän riistävän minua? En. Koska minulla on jakautunut persoonallisuus ja haluan sabotoida oman urahaaveeni elämisestä kirjailijana jonain päivänä? En. Koska haluan puukottaa selkään kaikkia niitä tekijöitä, jotka ovat antaneet minulle jotain arvokasta? En.

Minä kutsun itseäni piraatiksi, koska olen varttunut ympäristössä jossa olen päässyt omin silmin näkemään sen rikkauden jonka kulttuurin vapaa käyttö mahdollistaa. Olen lukenut satoja sivuja japanilaisen pelifirman luomusta syventävää ja rikastuttavaa fanifiktiota. Olen nähnyt vapaiden ohjelmistojen liikkeen nousun ja sen, miten mahdollisuus rakentaa ohjelmia yhteisöllisesti tuottaa parempaa jälkeä kuin suljettu koodi. Olen nähnyt miten vapaus on rikastuttanut kulttuurikenttää myös kaupallisella puolella, Open Game Licensen ja Cthulhu-mythoksen kaltaisissa tapauksissa joissa monet eri tekijät ovat voineet kantaa oman kortensa kekoon pelin tai jaetun maailman laajentamiseksi ja syventämiseksi. Olen nähnyt miten useat eri tekijät ovat luoneet teoksiinsa yhteyksiä kristittyyn mytologiaan ja tehneet niistä merkityksellisiä tavalla johon itsenäinen teos ei mitenkään pystyisi, ja olen jälkikäteen lukenut Henry Jenkinsin kirjoituksia siitä miten mikä tahansa teos voi saada ainutlaatuista syvyyttä kun se sijoitetaan laajempaan kontekstiin.

Olen nähnyt lukuisia epävirallisia lisäyksiä olemassaoleviin maailmoihin. Jotkut niistä ovat olleet surkeita. Joidenkin kohdalla on ollut silkka vääryys, ettei niitä ole voinut helposti julkaista kaupallisesti, koska ne olisivat todellakin ansainneet sen. Jotkut ovat olleet uskollisia alkuperäisteosten hengelle, jotkut ovat kääntäneet alkuperäisten perusoletukset kokonaan ympäri ja hetkellisesti nyrjäyttäneet aivoni. Jokainen niistä, joita olen lukenut muutamaa riviä enemmän tai katsonut muutamaa minuuttia pidempään, on antanut minulle uusia näkökulmia alkuperäisteokseen. Olen kuunnellut remiksejä ja mash-upeja. Olen lukenut kirjoja jotka olivat silkkoja mestariteoksia, jotka jättivät janoamaan lisää, joiden jäljiltä jäi halu vain käyttää loppuelämänsä niiden maailmaan uppoutuneena. Ennen kuin tiesin fanifiktiosta, jouduin lukuisia kertoja pettymään, koska alkuperäiset kirjoittajat eivät olleet tehneet niille jatko-osia tai olleet halukkaita myöntämään sellaiseen lupaa, vaikka joku olisikin rohjennut kysyä. Kuultuani fanifiktiosta jouduin lukuisia kertoja harmittelemaan sitä, etteivät sen parhaat kirjoittajat pysty elättämään itseään sillä ja tuomaan teoksiaan myös laajempaan tietoisuuteen virallisen julkaisun myötä.

Olen metsästänyt verkosta skanneja kirjoista joiden painos oli loppunut. Olen esiteininä raahannut lähikirjastostani kotiin kerralla muovikassillisen kirjoja, kerta toisensa jälkeen peräkkäin. Olen teininä löytänyt verkon kautta valtaisan määrän audiovisuaalista tai audiomuodossa olevaa kulttuuria johon minulla ei olisi ollut mahdollisuutta päästä käsiksi muuten. Olen lukenut ulkomaisia sanomalehtiä ja saanut aiemmin mahdottoman tilaisuuden oppia asioita maailmanpolitiikasta. Yliopisto-opiskelijana olen saanut pääsyn maksullisiin tutkimustietokantoihin ja voinut oppia psykologiaa, taloustiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä suoraan alkuperäisartikkeleista käsin. Kiitos sen, olen voinut kirjoittaa yhden kirjan enemmän kuin mihin olisin muuten pystynyt ja tehdä toisesta kirjastani huomattavasti paremman kuin mitä se muuten olisi ollut. Olen kokenut vääryytenä sen, ettei kaikilla ole pääsyä samoihin tietokantoihin. Olen päässyt tuntemaan miten kulttuurin vapaa saatavuus on tehnyt minusta itsestänikin paremman kirjoittajan, ja olen lukenut haastattelun jossa yhdysvaltalaisen menestysyhtyeen jäsen kertoo tulleensa niin hyväksi kuin on kiitos aktiivisen nuoruudessaan harrastamansa verkkolataamisen. Olen lukenut keski-ikäisten musiikkiharrastajien anekdootteja, joissa he kertovat kohdanneensa nykyteinejä jotka ovat ehtineet kerätä lähes yhtä monipuolisen tietämyksen tietystä musiikkikulttuurista kuin vanhemmat harrastajat koko elämässään. Olen lukenut ja kuullut siitä, miten Japanissa kukoistavan doujinshi-kulttuurin koetaan yleisesti vahvistavan ja parantavan myös kaupallista kulttuuria.

Olen nähnyt, miten mahdollisuus jakaa ja vapaasti käyttää kulttuuria ja tietoa on ollut hyödyksi niin kulttuurille ja tieteelle kuin harrastajillekin, kerta toisensa jälkeen ja jokaisella kerralla, jolloin se vain on ollut mahdollista. Olen elänyt sen kanssa niin pitkään ja törmännyt siihen eri muodoissa niin monta kertaa, että koen sen itsestäänselvyytenä. Minun on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla näkemättä tätä.

Kiitos kaikille niille, jotka ovat tämän kahden vuoden aikana olleet tukena ja mukana rakentamassa vapaampaa maailmaa.

* * *

Vaikka tietokoneita on ollut kotikäytössä yleisesti jo 1980-luvulta lähtien (Commodore 64 on kohta 30 vuotta vanha!) ja Internet 90-luvulta, on tietotekniikan merkitys yhteiskunnassa kasvanut huomattavasti vasta aivan viime vuosina. Siihen liittyy niin tekniikan kehittyminen kuin helpommin käytettävät ja laadukkaammat palvelut. Internetin käyttöaste on ylittänyt kriittisen pisteen, niin että nuorten lisäksi lähes kaikki työikäiset käyttävät Internettiä Suomessa ja muualla kehittyneessä maailmassa.

Ajatellaan aikaa neljä vuotta eli yhden eduskuntakauden verran taaksepäin tästä hetkestä. Tässä ajassa ovat tulleet Facebook, Twitter, Spotify, Googlen katunäkymät ja moni muu palvelu. Youtube julkaistiin vuonna 2005 eli lähes koko sen taival mahtuu neljään vuoteen. Käyttökelpoinen netti on tullut kännyköihin, pienet netbook-kannettavat ovat laskeneet tietokoneiden hintoja ja iPhone osoitti kuinka kosketusnäytöllä rakennetaan intuitiivinen käyttöliittymä. Viihteessä on tullut mm. Nintendo Wii, Blu-ray, analogisten tv-lähetysten loppuminen ja 3D-elokuvat teatteihin. Flash-muistien kapasiteetti on neljässä vuodessa satakertaistunut!

Kaikki tämä näkyy tällä hetkellä selkeimmin ihmisten vapaa-ajassa ja viihteessä, mutta tietoyhteiskunnan muutos tulee nopeasti muuttamaan kaikkia yhteiskunnan perusrakenteita. Julkisessa hallinnossa tietotekniikka auttaa lisäämään avoimuutta ei vain päätöksenteossa vaan kaikessa toiminnassa. Työelämässä on käynnissä tietoyhteiskuntaan siirtymisen murros, joka on luonnollista jatkoa siirtymälle maatalousyhteiskunnasta teollisuusvaltaisuuden kautta palveluyhteiskunnaksi. Nyt palveluyhteiskunta muuttuu tietotekniikan myötä muuttaen ihmisten työtä.

Jos muutos hoidetaan hallitusti ja harkiten, tietoyhteiskunta lupaa meille lisääntynyttä tehokkuutta ja vapautuvia resursseja, joiden kautta saadaan vaurautta, hyvinvointia ja kulttuurin kukoistusta, kuten tekniikan kehitys on meille tähän mennessä jo antanut.

* * *

Mutta kehityksessä on myös nähtävissä uhkia. Tietoyhteiskunnassa tieto ja tiedon omistaminen on yhä arvokkaampaa. Tiedon omistamiseen on yhteiskunnassa kaksi välinettä: tekijänoikeus ja patentointi.

Ensinnäkin selvennykseksi: Piraattipuolue ei ole tekijänoikeuksia vastaan siinä mielessä, että teoksen luojalla tulee olla oikeus tulla tunnustetuksi teoksen luojana. Sen sijaan Piraattipuolue ottaa kantaa siihen kuinka muut, esimerkiksi kuluttajat, voivat käyttää hallussaan olevaa kulttuuria esim. jakamalla se ystäviensä kanssa.

Internetin aikakaudella on yhä helpompi nauttia kulttuurista laajasti. Eri alakulttuureihin voi tutustua omalta tietokoneelta, vanhat kadonneet nostalgiset aarteet löytää Youtubesta ja Spotifysta ja samoista asioista pitävien ihmisten kanssa voi vaihtaa mielipiteitä, ehkä jopa henkilökohtaisesti itse artistien kanssa. Kulttuurin rikkaus on ihmiskunnan suurin aarre eikä siihen tulisi suhtautua vähätellen.

Musiikkia, elokuvia ja kirjallisuutta julkaisevat suuryritykset sekä tekijänoikeusjärjestöt pyrkivät kuitenkin omistamaan tiedon ja tiedonjakelukanavat samalla rajoittaen ihmisten vapaata ajatustenvaihtoa. Sen sijaan että tekijänoikeusaikaa lyhennettäisiin kulttuurin vapauttamiseksi, tekijänoikeusajat ovat jatkuvasti pidentyneet.

Kuva 1. Tekijänoikeuden suoja-ajan kehitys Yhdysvalloissa (http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_copyright_law #Modern_US_copyright_legislation)

Suomen nykyinen 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen jatkuva tekijänoikeuden suoja-aika ei ole mitenkään perusteltavissa kulttuurintekijöiden motivoimisella tai edun puolustamisella. Myös tekijänoikeuksien valvonta on tiukentunut. Suomessa viimeksi aiheesta käytiin keskustelua vuonna 2005, kun ns. Lex Karpela toteutti tarkennuksia tekijänoikeuslakiin.

Patenttien suhteen teollisuus on yrittänyt laajentaa patenttioikeuksia ohjelmistoihin ja geenitekniikkaan. Molemmissa on kyse suuryritysten monopolipyrkimyksistä eikä näiden yksinoikeuksien myöntäminen yhteiskunnan kannalta ole perustelua. Liian laajojen patenttioikeuksien seuraukset ovat nähtävissä suuryritysten patenttien ristiinlisensioinnissa, mikä osoittaa niiden haitan tekniikan kehitykselle ja terveelle kilpailulle.

Terve kilpailu ja tekniikan kehitys on eduksi meille kaikille. Esimerkiksi lääketieteellisten hoitojen ja hoitotekniikan kehitys vaikuttaa suoraan ihmisten elämän laatuun ja terveysdenhoidon kustannuksiin. Tekniikan kehitys tuo luontoa säästäviä teknologioita ja esimerkiksi uusiutuvien energioiden käyttöönotto voi viivästyä ja tulla kalliimmaksi liian laajojen patenttioikeuksien takia.

* * *

Jos mietitään poliittisen vaikutuksen mahdollisuuksia, niin perinteinen vasemmisto-oikeisto -asettelu on selvästi vanhanaikainen. Suomella on Euroopan unionissa selkeä rooli pohjoismaisena hyvinvointivaltiona ja pohjoisen ulottuvuuden reunaehdoilla eikä talouspolitiikassa ole reaalisesti paljon liikkumavaraa, mikä näkyy mm. suurten puolueiden samankaltaisuutena.

Väitän että piraattipuolueen agenda vapauttaa tieto ihmisten ja yhteiskunnan käyttöön rajoittamalla sen omistamista sekä ihmisten sananvapauden ja yksilön oikeuksien puolustaminen ovat vaikuttavimmat tavat edistää yhteiskunnan myönteistä kehitystä. Sen kautta voidaan rakentaa sisäänrakennettu tapa rajoittaa tuloerojen kasvua ja tehdä tietoyhteiskunnasta tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi.

Vihreälle aattelle oli yhteiskunnallinen tilaus 1980-luvulla ja nyt vihreys on levinnyt jo kaikkien suurten puolueiden ohjelmiin. Tällä hetkellä terveen tietoyhteiskunnan rakentaminen on yhteiskunnan tärkein tehtävä. Se tulee vaikuttamaan laajasti niin ihmisten hyvinvointiin kuin talouteemme. Koska toisena osapuolena ovat suuryritysten intressit omistaa tietoa, on työtä ihmisten ja yhteiskunnan etujen turvaamiseksi tehtävä aktiivisesti, ei vasemmalla kädellä haparoiden kuten nyt Suomessa tehdään. Siksi nyt tarvitaan Piraattipuoluetta!

Tämä paketti oli monella tavalla ainutlaatuinen. Ensinnäkin siihen otettiin vain pelejä, jotka toimivat sekä Windows-, Linux-, että OS X -käyttöjärjestelmissä, toisaalta taas peleissä ei ollut minkäänlaista kopiointisuojausta (DRM).

Pakettiin oli laitettu lisäksi kaksi hyväntekeväisyyskohdetta, EFF ja Child’s Play. Rahojen jaon sai maksaja valita itse. Oletusjakona oli 1/7 kaikille viidelle pelintekijälle ja molempiin hyväntekeväisyyksiin. Jaon sai kuitenkin päättää itse varsin monipuolisesti, kuitenkaan yksilöimättä kehittäjiä.

Olin #wolfire-irkkikanavalla, jossa jännitettiin kovasti lopullista rahasummaa. Vaikka ostajat eivät aina jostain syystä saaneetkaan sähköpostia, tai usein viesti meni roskapostilaatikkoon, asiakaspalvelu oli kohdallaan ja Wolfire-tiimi avusti henkilökohtaisesti tarvittaessa. Jännäämisen syynä oli se, että Wolfire oli mennyt tekemään muutamia sopimuksia. He olivat muun muassa sopineet, että mikäli paketti saa kokoon miljoona dollaria, pelien Gish, Lugaru, ja Penumbra Overture kehittäjät julkaisevat niiden lähdekoodit.

Viimeisenä päivänä tilanne näytti varsin kehnolta, mutta loppua kohden vauhti yltyi, ja lahjoitus joka rikkoi miljoonan dollarin rajan, oli suuruudeltaan 3333,33 $. Aikaakin jäi vielä noin tunti. Lopullinen summa oli miljoona ja kaksikymmentäkolmetuhatta dollaria kun aika viimein loppui. Rahat menivät yllättävän tasan, molempien hyväntekeväisyyksien saadessa aavistuksen enemmän kuin oman seitsemäsosansa.

Wolfire epäonnistui hieman tiedottamisessa, sillä lähdekoodisopimusta ei markkinoitu käytännössä ollenkaan. Siitä kerrottiin ainoastaan paketin mainosvideolla esiintyvässä paketin nettisivujen vanhemmassa versiossa, mikä aiheutti paljon epäilystä sopimuksen olemassaolosta. Huhuttiin, että kehittäjät olisivat myöntäneet irkissä sopimuksen olemassaolon, mutta nämä välttelivät kysymystä, mikä lähinnä pahensi tilannetta. Vasta melko viime hetkillä eräs kehittäjä totesi, että vaikka paketti ei aivan miljoonaa saisikaan, se ei todennäköisesti estäisi koodin avausta.

Samainen kehittäjä valaisi jälkeenpäin asiaa pahoitellen. Hän oli todennut tiimilleen, että paketti tuskin saa kasaan läheskään miljoonaa. Niinpä he poistivat sekä sivustolta, että videon lopusta maininnan sopimuksesta, mutta videolle jätettiin kuitenkin edellämainittu kohtaus. Sopimusta oli kuitenkin jo mainostettu, joten Wolfire-tiimi valmisteli koodin avausta vielä viime hetkillä, kun alkoi näyttää, että he voivat joutua lunastamaan lupauksensa.

Jälkeenpäin todettiin, että mikäli lähdekoodin avaamista olisi mainostettu kunnolla, paketti todennäköisesti olisi kerännyt miljoonan paljon aiemmin. Koodi kuitenkin avattiin ja yllättäen myös Aquaria-pelin lähdekoodi sisältyi kauppaan. Yhteisö teki useita parannuksia ensimmäiseen avattuun peliin jo “nollapäivänä“. Koska väki ei tiennyt lähdekoodin avaamisesta, ja menestyksen juhlistamiseksi, tarjousta päätettiin jatkaa vielä neljällä päivällä. Tällä hetkellä rahaa on kerätty yhteensä noin 1,2 miljoonaa dollaria, ja aikaa on jäljellä vielä yli kaksi päivää.

Paketin saama mediahuomio on hieman kyseenalaista. Wolfire kertoi varsin tarkkoja tilastoja paketista, ja useat sivustot kiinnittivät paljon huomiota siihen, että Wolfire kertoi “piratismiprosentin” olevan 25% luokkaa. Kuinka kamalia ihmisiä nuo piraatit ovat, kun eivät kehtaa dollarin sadasosaa maksaa kuudesta pelistä! Edomen kanta asiaan on “Varastetun tavaran ihanaa, koskematonta tuoksua ei näemmä voita mikään.”

Se, mitä nämä artikkelit eivät huomioi ollenkaan, on Wolfiren kanta asiaan. Mitä Wolfire aikookaan tehdä ehkäistäkseen piratismia? “Emme juuri mitään… Jatkamme loistavien pelien tekemistä, annamme hyvää asiakaspalvelua ja pidämme hauskaa, se todellakin näyttää toimivan!”

Wolfiren Jeff jatkaa kopiosuojauksesta: “Kun harkitaan minkäänlaista kopiosuojausta, täytyy kysyä itseltään: ‘Kuinka monen maksavan asiakkaan elämää on oikein hankaloittaa piratismin vähentämiseksi?’ Vastauksen pitäisi olla, ettei ensimmäisenkään.” He kuitenkin toteavat lopuksi, että “jos aiotte kopioida pelit maksamatta, olkaa hyvät ja käyttäkää BitTorrenttia, ettette kuluttaisi kaistaamme. Lisäksi, vaikka lataattekin pelejämme maksutta, pyydämme teitä kertomaan ystävillenne paketista. Kertokaa siitä Facebookissa tai Twitterissä, tai mainitkaa siitä edes jollekulle kun juttelette. Se ainakin onnistuu ilman luottokorttia.” Myöskään Piraattipuolueen mielestä “tiedostonjakamista ei tule rajoittaa, eikä siitä pidä rangaista…”

Minun kantani DRM-suojaukseen on sama kuin Wolfirellä. Mikäli suojauksesta on käyttäjälle minkäännäköistä haittaa, on itse suojaus haitallinen. Wolfire ei todellakaan kärsi piratismista. Myöskään tämä pelipaketti ei ole epäonnistunut; ei olisi, vaikka piratismiluvut olisivat paljon suuremmatkin. Merkityksellistä onkin, että rahaa tuli paljon enemmän kuin mitä kehittäjät saattoivat uskoa, eikä suinkaan se, että muutama ilkeä piraatti on saanut jotain maksamatta siitä. Humble Indie Bundle oli menestys, katsoo sitä millä tahansa järkevällä mittarilla hyvänsä.

Kysyisinkin, olisiko se puuttuva 25% ostanut kopiosuojatun paketin? Epäilen vahvasti, sillä yksi paketin kiinnostavimmista piirteistä oli juuri DRM:n puute. Sen lisäksi, että DRM olisi epäilemättä ajanut muita ostajia pois, se olisi heikentänyt kaikkien ostajien kokemusta. Keskustelupalstoilla mainitaan ostajia motivoivien tekijöiden olleen kopiosuojaamattomuus, tuki Linuxille ja OS X:lle ja lähdekoodin avaaminen, joskaan viimeisestä ei juuri kukaan tiennyt etukäteen. Kehtaan näin ollen väittää, että DRM olisi helposti estänyt paketin menestyksen.

Wolfire on tunnettu DRM-vastaisesta kannastaan ja pitää kopiosuojausta haitallisena ja turhana.

Viime vuonna Piraattinuoret lähtivät kyseiseen LAN-partyyn ja demoscene-tapahtumaan yli 50 piraatin vahvuisella joukkiolla! Luvassa on tälläkin kertaa kesän parhaat bileet (tietenkään PiraattiLANeja unohtamatta), ja tekemistä riittää kaikille taiteen ja tietotekniikkaviihteen ystäville.

Jos Assyt kiinnostavat, niin tule mukaan ryhmätilaukseen. Tämä tapahtuu ilmoittautumalla tilauksen vastuuhenkilölle, Piraattinuorten varapuheenjohtaja Joonas Mäkiselle, jonka tavoittaa esimerkiksi IRC:stä nimimerkillä JoonasD6 (PirateNet, IRCNet, QuakeNet) tai sähköpostilla osoitteesta joonas.makinen@piraattinuoret.fi. Voit myös kirjata itsesi mukaan merkkaamalla nimimerkkisi wikiin, josta löytyy myös aina kaikkein ajan tasalla olevimmat ohjeet.

Ilmoittautumisen jälkeen maksa konepaikkalippu tai pelkkä sisäänpääsy mahdollisimman pian jommalle kummalle seuraavista tileistä:

OP 520006-20023942
Nordea FI79 2194 2004 0005 17

Laitathan maksun viestiksi vähintään nimimerkkisi!

Kaikissa kysymyksissä ja ongelmatilanteissa voi ottaa suoraan yhteyttä allekirjoittaneeseen esimerkiksi sähköpostitse. Apua voi kysellä myös PirateNet-IRC-verkon kanavalla #assembly.

Ryhmien lipunmyynti alkaa jo ensi viikolla 13.5., joten aikaa ei ole enää paljon. Kokoa kaverisi ja ilmoittaudu!

Parodiat saivat olla useamman vuoden rauhassa. Nyt tuotantoyhtiö on valittanut, että ne loukkaavat tekijänoikeuksia ja alkanut vaatia niiden poistamista, mihin YouTube on suostunut. Tuotantoyhtiön arvio videoiden lainvastaisuudesta on todennäköisesti oikea. Vaikka parodia onkin suojattu monien maiden laeissa tai oikeuskäytännöissä, tuskin missään maassa sallitaan viiden minuutin elokuvakohtauksen käyttämistä sellaisenaan.

Perikato-parodioista monet olivat varsin hauskoja ja luovia. Ihmiset käyttivät niissä ilmaisunvapauttaan luodakseen toisen tekemän teoksen pohjalta jotain uutta ja viihdyttävää. Valitettavasti nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä sallii ilmaisunvapauden törkeän rajoittamisen. Tuotantoyhtiö voi päättää, että parodiat pitää poistaa netistä, vaikka on hyvin vaikea nähdä, mitä ihmeen haittaa näistä videoista olisi voinut olla. Todennäköistä ennemminkin on, että ne ovat lisänneet elokuvan suosiota.

Tekijänoikeuslakia pitäisi muuttaa siten, että luovan työn tekeminen toisen teoksen pohjalta olisi sallittua epäkaupallisessa tarkoituksessa. Tässä on kyse jo ilmaisun- eli sananvapaudesta. Jokaisella pitäisi olla oikeus ilmaista poliittinen tai muu mielipide taikka ihan vain tarjota ihmisille viihdettä käyttäen jonkun toisen teoksia oman luovan ilmaisunsa pohjana.