Category Archives: esittelyitä

Nimeni on Matti

Viimeistään tässä vaiheessa lienee syytä esittäytyä. Olen Matti Hiltunen, puoluehallituksen jäsen ja Piraattipuolueen puoluesihteeri. Tämän vuoden helmikuun lopulla avasin piraattipuolue.fi:n ja keskustelualueemme tuodakseni Suomen siihen asti melko hajanaiset poliittiset piraatit yhteisen parlamentaarisen työn ääreen. Kirjoitin myös yhdessä Pasi Palmulehdon kanssa yleisön kommenttien pohjalta ehdotuksen Piraattipuolueen ensimmäiseksi puolueohjelmaksi, jonka Perustuskokous hyväksyikin pääpiirteissään. Suomenkielinen wikipedia sanoo minun [...]

Suomen Piraattipuolueen aamunkoitto

Tämä viikon alku ja edellisen loppu ovat olleet hurjia. Lauantaina lähdin Piraattipuolueen perustuskokoukseen, livebloggasin tapahtumaa ahkerasti ja onnistuin kahden äänen marginaalilla pääsemään puoluehallitukseen. Sunnuntaina minut valittiin hallituksen kokouksessa tiedottajaksi, ja kun olin jo kotimatkalla, sain tietää että Google oli sulkenut perustuskokousblogin. Tekijänoikeustahojen salaliittoa ehdittiin jo epäillä syylliseksi, mutta kävi sitten ilmi että tiuhas päivitystahti oli [...]