Author Archives: Tuomas Ruuhijrvi

Kopiointi ei ole varkaus

STT:n eilen julkaiseman uutisen mukaan Suomessa varastettiin viime vuonna 146 miljoonan edestä ohjelmistoja. Uutinen perustuu Business Software Alliancen (BSA) tutkimukseen. Uutisessa rinnastetaan varkaus ja kopiointi. Varkaudessa alkuperäisen tuotteen omistaja menettää jotain, kun taas kopioinnissa alkuperäinen tuote kahdennetaan, eikä osoitettavaa haittaa synny. Myös suomalainen lainsäädäntö tekee selvän eron tekijänoikeusrikkomuksen ja varkauden välille. Vaikka ohjelmistojen nettilatailu on verrattain [...]

Nettisensuuri loppuu Saksassa, milloin Suomessa?

Effin uusimman lehdistötiedotteen mukaan Saksa on luopumassa paljon parjatusta nettisensuurista, koska – kuten järjestelmää käyttöönottaessa kriitikot jo sanoivat – se on osoittautunut tehottamaksi. Sensuurijärjestelmästä luopumisen jälkeen hallitus aikoo keskittää voimavaransa lapsipornon saamiseksi pois netistä ongelman maton alle lakaisemisen sijaan. Nyt, kun Saksa on luopumassa vasta reilut kaksi vuotta käytössä olleesta nettisensuurijärjestelmästä, on hyvä aika miettiä, tulisiko Suomen [...]