Nämä eduskuntavaalit olivat piraateille menestys. On tosin totta, että kansanedustajia ei tullut. Piraattipuolue oli kuitenkin pienpuolueista ainoa, joka sai tarpeeksi ääniä jotta se mainittiin Ylen vaalivalvojaisissa erikseen. Loput eduskunnan ulkopuoliset puolueet niputettiin vain sarakkeeseen “muut”. Puolue sai myös miltei prosentin kannatuksen Pirkanmaalla ja Helsingissä. Uusimaa ja Keski-Suomi eivät olleet kovinkaan kaukana perässä. Tämä on ensikertalaiselle ja lähes nollabudjetilla toimineelle puolueelle uskomattoman hyvä tulos. Kun sen vielä yhdistää puolueen suosioon nuorten keskuudessa, vaikuttaa selvältä että kasvumahdollisuuksia on. Saatamme hyvinkin saada edustajia ensin kunnallisvaaleissa ja sitten seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Kyseessä on kuitenkin vain mahdollisuudesta, ei varmuudesta. Olemme tehneet monia asioita hyvin, mutta monissa on myös parantamisen varaa. Ulkopuoliset ovat esittäneet meistä välillä varsin terävääkin kritiikkiä, josta paljon on ollut aiheellista. Pyrimme oppimaan siitä ja parantamaan asioita ensi vaaleihin mennessä.

Yksi yleisimmistä kritiikeistä on ollut leima yhden asian puolueesta. Ihmiset kokevat, että jos puolueelle antaa äänen, ei voi yhtään tietää millainen edustaja tulee valituksi. Asiasta väiteltiin jo ennen puolueen perustamista. Silloin päädyttiin siihen, että halutaan ottaa mahdollisimman vähän ylimääräisiä kantoja. Ajatuksena oli, että jokainen ylimääräinen kanta saattaisi ajaa jonkun mahdollisen tukijan pois.

Tämä oli hyvä ajatus kun ei vielä tiedetty millaista väkeä Piraattipuolueeseen päätyisi. Mielestäni tilanne on nyt kuitenkin erilainen. Olemme edelleen hajannaisia talouspoliittisesti, mutta puolueen aktiivit tuntuvat kaikki olevan arvoliberaaleja. Tämä näkyy varsin selkeästi esimerkiksi Martti Leppäsen HS-vaalikonevisualisaatiossa, jossa Piraatit ovat Suomen liberaalein puolue. Monet käytännön kampanjointia tehneet ovat myös kokeneet arvoliberaalit kannat luontaiseksi osaksi piraatti-ideologiaa ja tuoneet niitä mukaan toimintaan. Viimeisimmän tiedotteemme kommenteissa esitettiin jo kritiikkiä siitä, että tämä on jättänyt puolueen sanoman epäselväksi:

Oikeastaan jäi epäselväksi mikä puolue tämä nyt oli. (Anonyymi)

Kuten edellinen kommentoija toteaa, piraattipuolueella on poliittinen suunta hieman hakusessa. Piraattien sisältä löytyy niin äärivasemmistoa kuin -oikeistoakin ja konservatiiveja, sekä liberaaleja. Tämä tilanne tekee hieman vaikeaksi äänestää piraatteja. Lisäksi poliittisen suuntauksen fokusoiminen auttaisi seuraavissa vaaleissa mahdollisen vaaliliiton löytämiseksi, jolloin ei tarvitsisi pelätä, että äänet menevät hukkaan. (Juha Luotio)

Tuntuu siltä että Piraattipuolueelta on hävinnyt fokus ja siitä on tullut sekava liberaalipuolue. Puoleen vaaliflyerit oli täynnä erilaisia vapausasioita ja Piraattinuorten jakamissa vaalimainoksissa oli huume liberaalista viestiä. (Johan)

Tein näin itsekin, kun minulta vaalimökillä kysyttiin mikä tämä Piraattipuolue on. Vastasin, että “olemme puolue joka sanoo ei ihmisten vakoilemiselle ja sananvapauden rajoittamiselle ja kyllä sille, että jokainen saa olla just sellainen kuin itse haluaa”. (Kiitos Petrus Taskiselle tämän kiteytyksen loppuosasta, piratisoin sen häneltä käyttööni.)

Kokisin, että kun tämä on se linja jolle aktiivit selkeästi puolueen haluavat viedä, niin omaksutaan se saman tien viralliseksi linjaksemme. Ajattelen näin kahdestakin syystä.

Ensinnäkin, Europarlamenttivaalimenestyksestä huolimatta Ruotsin Piratpartiet ei onnistunut saamaan kapealla ohjelmallaan merkittävää kannatusta viimeisimmissä parlamenttivaaleissa. Tämä siitä huolimatta, että Ruotsin poliittisissa olosuhteissa kapean ohjelman strategia on huomattavasti toimivampi kuin Suomessa. Suomessa ei tällä hetkellä ole mitään muuta selkeästi arvoliberaalia puoluetta, ja uskoisin selkeän linjan tässä kohtaa tuovan lisää aktiiveja ja äänestäjiä kuin karkoittavan. Se auttaisi myös torjumaan joitakin puolueesta liikkuneita kielteisiä ennakkoluuloja.

Toinen syy on, että koen liberalismin luonnolliseksi jatkeeksi puolueen tämänhetkisiä tavoitteita. On aika selvää, että esimerkiksi tiedostonjakajiin kohdistuvassa jahdissa ei ole mitään järkeä. Ihmisille lyödään elämän tuhoavia rangaistuksia rikoksesta, jonka haittaa ei edes ole voitu osoittaa. Tämä on kuitenkin vain oire laajemmasta koko maatamme piinaavasta ongelmasta, ja minusta tuntuisi absurdilta keskittyä yksittäiseen oireeseen koko ongelman sijaan.

Suomi on Ruotsin, Venäjän ja Neuvostoliiton vallan jäljiltä edelleen yhteiskunta, jossa päättäjät määräävät ja kansa tottelee. Yksilönvapauksien kunnioittaminen on alkutekijöissään. Kukaan päättäjistä ei tunnu edes kuulleen sellaisesta periaatteesta, että ihmisten pitäisi oletusarvoisesti olla vapaita tekemään mitä haluavat kunhan eivät aiheuta vahinkoa muille. Meillä on yhteiskunta jossa vain yksi puolue kannattaa sananvapautta ja “mä en tykkää” on edelleen hyväksytty perustelu asioiden rajoittamiselle. Päättäjät eivät näe merkittävänä ongelmana Ruotsin harjoittamaa järjestelmällistä salakuuntelua, virkavallan merkittäviäkin ylilyöntejä jotka johtavat korkeintaan huomautukseen, taikka poliisin oikeutta asentaa tietokoneisiin vakoiluohjelmia ilman oikeuden määräystä.

Kaikki ongelmat juontavat samaan juureen: siihen, ettei Suomessa kunnioiteta yksilönvapauksia. Näiden asioiden johdonmukainen vastustaminen ja yksilönvapauksien puolustaminen taas johtaa arvoliberalismiin. Sen puolustamiseen, että jokainen saa rauhassa olla juuri sellainen kuin itse haluaa.

Ehdotankin siis, että Piraattipuolueen puolueohjelmaa muokattaisiin siten, että tämä asia tulisi selväksi. Piraattipuolueen ohjelmaa laajennettaisiin siten myös yleiseen arvoliberaaliuteen.

Koska kyseessä on iso ja merkittävä asia, olisi siitä hyvä saada mahdollisimman paljon ja perinpohjaista keskustelua. Olen avannut asialle oman ketjunsa Piraattipuolueen keskustelualueelle. Kutsunkin kaikki kiinnostuneet sinne kommentoimaan ehdotustani ja kertomaan muutenkin siitä, mihin suuntaan haluaisi Piraattipuoluetta vastaisuudessa vietävän.

Asiaa voi halutessaan kommentoida myös lyhyesti tämän viestin kommenteissa, mutta pitkät vastaukset mieluiten keskustelupalstalle: https://www.piraattipuolue.fi/keskustelupalsta/6-politiikka/9252-millainen-piraattipuolue

Sähkökirjojen yleistymisen on peloteltu laajentavan verkkopiratismin kirjoihin ja uhkaavan siten kirjailijoiden elantoa. Olen samaa mieltä siitä, että suomalaisten kirjailijoiden elanto saattaa sähkökirjojen myötä heiketä. Tai sitten ei. Piratismin kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

Sain viikko sitten käsiini Kindlen, Amazon-verkkokaupan sähkökirjanlukijan. Monet olivat kehuneet laitetta, ja pienten alkuhankaluuksien jälkeen päädyin olemaan samaa mieltä. Kirjantappajan tuloa on ennusteltu pitkään, mutta nyt se on vihdoin täällä. Osan hakuteoksista saatan edelleen haluta fyysisinä, mutta siihen se sitten jääkin. Vastedes ainoa syyni hankkia kaunokirjallisuutta paperilla on se, jos sitä ei saa Kindlelle. Saakin sitten olla erittäin hyvää kirjallisuutta, jotta vaivautuisin.

Kirjoista on liikkunut verkossa luvattomia skanneja jo pitkään, mutta tähän asti ne ovat lähinnä lisänneet fyysisten kirjojen myyntiä (ks. tilastot Jokapiraatinoikeuden 2. luvussa). Kirjoja on kuitenkin hankala lukea tietokoneen näytöltä, mikä on saattanut vähentää piratismin vaikutusta. Ovatko kirjailijoiden tulot nyt vaarassa, kun lukulaitteista on tullut perinteistä kirjaa mukavampia käyttää?

Ei. Sähkökirjat vaarantavat etenkin suomalaisten kirjailijoiden tulot jo muutenkin niin rajusti, ettei piratismilla ole sen jälkeen enää mitään merkitystä. Tämän ymmärtämiseksi on syytä ensin katsoa mitä muutama ulkomainen kirjailija sanoo sähkökirjoista.

Randy Ingermanson (kuusi romaania, yksi tietokirja) ja Joe Konrath (16 romaania) ovat kaksi yhdysvaltalaista kirjailijaa, jotka blogaavat säännöllisesti sähkökirjoista ja niiden markkinatilanteesta. Näitä blogeja kannattaa seurata, jos aihe kiinnostaa. Sähkökirjat ovat tuomassa valtaista muutosta kirja-alalle. Sähkökirjojen julkaiseminen omakustanteina on usein paljon kannattavampaa kuin perinteisen julkaisijan etsiminen. Niin ensikertalaiset kuin veteraanitkin ovat siirtymässä omakustanteisiin.

Syy on yksinkertainen. Omakustanteen saa myytyä halvemmalla ja paremmalla katteella. Joe Konrath myy sähkökirjojaan omakustanteina kolmen dollarin hintaan, ja saa myyntihinnasta itselleen 70%. Perinteisen kustantajan kautta hän saisi itselleen vajaat 20%. Hän ansaitsee yhtä myytyä kolmen dollarin sähkökirjaa kohden enemmän kuin hän ansaitsisi kahdeksan dollarin pehmeäkantisesta kirjasta. 25 dollarin kovakantisella tekisi kyllä jonkin verran enemmän voittoa per myyty kappale, mutta halvempia sähkökirjoja myydään paljon enemmän.

Konrath on todennut, että kolme dollaria on sähkökirjalle se hinta, jolla ansaitsee eniten rahaa. Tammikuussa hän ansaitsi sillä 42 000 dollaria. Ja vaikka Konrath onkin vakiintunut kirja-alan ammattilainen, toimii sama strategia amatööreillekin. Otetaan vaikka Amanda Hocking, joka laittoi ensimmäiset kirjansa myyntiin viime vuoden marraskuussa. Useimpien niiden hinta vaihteli yhden ja kolmen dollarin välillä. Hän myi viime vuoden aikana 164 000 kirjaa; tämän vuoden tammikuussa, 450 000 kirjaa.  Randy Ingermanson arvioi, että maailmanhistorian ensimmäinen miljardin dollarin kirja tullaan julkaisemaan lähitulevaisuudessa. Hän veikkaa sen hinnan olevan noin kolmen dollarin paikkeilla. Se voi hyvin tulla täydeltä aloittelijalta.

Tämänlaisilla hinnoilla on selvää, ettei piratismilla ole enää mitään merkitystä. Jos kirjan hinta on dollarista kolmeen dollariin, kuka vaivautuu hankkimaan sen laittomasti? Kindlen kautta tehtävät ostokset ovat vieläpä niin käteviä, että piratisointi olisi turhan vaivalloista. Kindleni hankittuani otin netistä jokusen ilmaisen kirjan, joiden tekijänoikeudet olivat rauenneet. Ajattelin että siirtäisin ne tietokoneeltani lukulaitteelle. Tähän asti en ole jaksanut, koska se vaatisi Kindlen yhdistämistä tietokoneeseen ja tiedostojen kopiointia käsin. On paljon helpompaa ostaa kirjoja muutamien dollareiden hintaan suoraan Kindlen omasta kaupasta, johon laite yhdistää langattomasti. Piratismi on kirja-alalla merkityksetön ongelma jos sitä vertaa digitaalisen ympäristön muihin haasteisiin, aivan kuten kaikilla muillakin kulttuurinaloilla.

Mutta suomalaisille kirjailijoille on ongelma, jos hintakilpailu pudottaa kirjojen hinnat muutamaan dollariin. Sillä hinnoittelustrategialla voi tehdä isot rahat englanninkielisillä markkinoilla, joissa lukijoita riittää. Suomen kielialue on kuitenkin harmillisen pieni. Kaikkein aikojen myydyimpien suomalaisten kirjojen top kymppiin pääsee niinkin pienellä kuin 200 000 kappaleen myynnillä. Tyypilliset kirjat myyvät monta, monta kertaa tätä vähemmän. Hintojen tiputtaminen voi varmasti auttaa asiaa, mutta lukijoita on silti vain se vajaat kuusi miljoonaa.

Tietenkin suomalaisilla kirjoilla on se etu, että ne ovat suomenkielisiä. Ne eivät siis aivan suoraan kilpaile ulkomaisten kanssa, ja niistä voi pyytää suurempia hintoja. Mutta etenkin lukemista harrastava osuus nuorisosta on hyvin kielitaitoista, ja tulee vain kielitaitoistumaan lisää. Jos samalla hinnalla voi saada viisi englanninkielistä kirjaa tai yhden suomenkielisen, valinta tuskin on vaikea.

Toisaalta osa suomalaisista kirjailijoista voi hyötyäkin. Pitkänkin uran tehneen kirjailijan myyntipalkkiot saattavat tyypillisesti jäädä tuhanteen euroon vuodessa. Apurahat ovatkin useimmille suurempi tulonlähde kuin varsinaiset myyntitulot. Parin euron kirjoilla ei ehkä tee elantoa, mutta niiden avulla voi silti saada huomattavasti enemmän voittoa kuin nyt. Lisäksi suomalaisetkin kirjailijat voivat panostaa hyviin kääntäjiin ja tuoda teoksensa maailmanmarkkinoille, tai kirjoittaa suoraan englanniksi.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Selvennettäköön kaikille lukijoille heti alusta, että puolueella ei edelleenkään ole virallista talouspoliittista kantaa, vaan tässä on kyse ehdokkaiden omilla nimillään allekirjoittamasta kannanotosta.

Piraattipuolueen 85 tämänhetkisestä eduskuntavaaliehdokkaasta 55 on allekirjoittanut yhteisen perustuloa kannattavan julkilausuman. Perustulo tarkoittaa sosiaaliturvan useiden muotojen korvaamista kaikille kansalaisille maksettavalla kuukausittaisella rahalla, jolle ei ole mitään ennakkoehtoja ja jonka saa käyttää haluamallaan tavalla. Perustulo parantaisi erityisesti pienyrittäjien, opiskelijoiden, tutkijoiden, toimeentulotuella elävien, pätkä- ja silpputyöläisten, freelancereiden, luovan työn tekijöiden ja urheilijoiden asemaa.

- Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus näyttää, että perustulo toimii käytännössä. Vasemmistoliitto, Liberaalit sekä Vihreä liitto esittävätkin perustuloon siirtymistä. Nykyaikainen tukijärjestelmä on vanhentunut ja turhan monimutkainen, perustelee Pirkanmaan piraattien varapuheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Panu Horsmalahti.

- Perustuloon siirtymisen jälkeen työn tekeminen olisi aina kannattavaa, kun tuet eivät vähenisi jokaisen ansaitun euron myötä, huomauttaa Piraattipuolueen ehdokkaana Uudellamaalla oleva Taija Chanth.

- Tiedän useitakin ihmisiä, joilla on ollut masennusta tai muita mielenterveysongelmia, ja ovat sen päälle vielä joutuneet käymään jatkuvaa taistelua eri virastojen kanssa saadakseen tukia. Jos joku oikeasti haluaa hyväksikäyttää järjestelmää, on hänellä käyttää siihen paljon enemmän energiaa kuin niillä, jotka tarvitsisivat apua eivätkä päähänpotkimista, toteaa Piraattipuolueen ehdokkaana Helsingissä oleva Kaj Sotala.

Julkilausuma on kaikkine allekirjoittajineen kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa http://piraattivaalit.fi/vaalit/julkilausumat/perustulo.

Piraattipuolueella ei ole virallista kantaa perustuloon. Julkilausuma edustaa vain sen allekirjoittaneiden ehdokkaiden omia mielipiteitä.

Vihreässä Langassa julkaistiin 29.11. Jarkko Tontin kolumni “Tekijänoikeusanarkisti on uusi Linkola“. Tontti kirjoittaa tekstissään, että “piraattihenkiset tekijänoikeusanarkistit ovat samanlainen jalat tukevasti ilmassa –porukka kuin maahanmuuttohysteerikot tai linkolalaiset ekototalitaristi” ja että “kaikilla näillä on lievää vakavampia ongelmia todellisuuden hahmottamisessa, ja kaikki he tarjoavat epärealistisia visioita tulevaisuudesta, joita kuunnellessa on välillä vaikea pidätellä nauruaan“.

Kirjoituksessa toivotaan, että Kaisa Rastimon lähtö Vihreistä herättäisi puolueen “realosiiven“, ja varoitetaan, että “tekijänoikeusanarkistien mielistely kulttuurin olemassaolon edellytyksiä tuhoavilla linjauksilla” on ajamassa lisää väkeä Vihreistä pois. Toivottavasti onkin. Vihreät on yleensä ollut kohtuullisen järkevä puolue, ja ehdinkin jo toivoa Rastimon olevan niitä ainoita ihmisiä puolueessa joka lähestyy aihetta puhtaasti omiin ennakkoluuloihinsa nojaten ja kädet tiukasti korvillaan. Tontin puheenvuorosta päätellen tämäkin väki on edelleen edustettuna.

Tontti kirjoittaa, että “Kaikki helposti netistä mulle –ihmisillä ei ole tarjota mitään realistista vastausta siihen varsinaiseen kysymykseen. Miten järjestetään toimeentulo sille joukolle ihmiskuntaa, joka tekee heidän kopioitavakseen kirjat, elokuvat ja musiikin?”

Puheenvuoro on pöyristyttävä. Piraatit ovat jo pidempään pyrkineet perustelemaan kantaansa huolellisilla selvityksillä. Tontti kritisoi vastapuoltaan “vakavammista ongelmista todellisuuden hahmottamisessa” ja realististen vastauksien puutteesta, mutta esimerkiksi allekirjoittaneen ja Ahto Apajalahden tämän vuoden keväällä julkaisema Jokapiraatinoikeus-kirja käsittelee perusteellisesti niin tiedostonjakamisen vähäistä vaikutusta myyntiin kuin mahdollisia keinoja elannon suojaamiseenkin. Tontti antaa ymmärtää, ettei piraateilla ole “vähäisintäkään tajua siitä, minkälaista on yrittää hankkia elantonsa luovilla aloilla“, antaen ymmärtää ettei ole itse vaivautunut lukemaan sitä Jokapiraatinoikeuden kuudetta lukua, jossa käydään läpi kulttuurintekemisen todellisuutta ja todetaan miten vaikeaa alalla on nykypäivänäkään elää.

Ovatko kenties Jokapiraatinoikeuden perustelut niin naurettavia, ettei niitä edes tarvitse vaivautua mainitsemaan? Tämä vaikuttaa epäuskottavalta, sillä esimerkiksi Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi sekä tietokirjailija ja musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila ovat suhtautuneet teokseen positiivisesti. Todennäköisempää on, ettei Tontilla ollut aikaa tutustua kirjaan ennen kolumninsa kirjoittamista. Tämä on toki ymmärrettävää. Kyseessä on melko pitkä teos, ja olisihan se nyt liikaa vaadittu, että vaivautuisi tutustumaan mitä vastapuoli oikeasti sanoo ennen lyttäämistä. Kolumnejahan tarvitsee kirjoittaa säännöllisesti, eikä siitä mitään tulisi jos esimerkiksi kerran viikossa tarvitsisi nähdä niin paljon vaivaa että kävisi kirjastossa vähän selailemassa mitä aiheesta on oikeasti sanottu.

Ai niin, paitsi ettei Tontin olisi tarvinnut vaivautua edes kirjastoon asti, koska Jokapiraatinoikeushan on netissä vapaasti luettavissa. Sen saamiseksi käsiinsä olisi siis tarvittu vain muutama hiirenklikkaus. Ja sitä paitsi, vaikka kolmeasataa sivua ei jaksaisikaan lukea, onhan Piraattipuolueen sivuilla ollut jo pitkään ylhäällä selkeästi lyhyempiä selvityksiä esim. tiedostonjakamisen vaikutuksesta kulttuurintuotannon, joissa näitä asioita esitetään suppeammassa muodossa. No, mutta eihän sitä nyt voi käyttää ajastaan puolta tuntia siihen että lueskelisi esimerkiksi sitä, mitä puolueettomat tutkijat ovat aiheesta sanoneet.

Ruotsin Piraattipuolueen perustaja Rick Falkvinge luonnehti kaksi vuotta sitten Ruotsin tekijänoikeusväittelyä seuraavasti:

“Merkittävää tässä tilanteessa oli se, että vihollisemme – voimat, jotka haluavat lukita kulttuurin omistukseensa totalitäärisen valvonnan hinnalla – havaitsi olevansa vakavan hyökkäyksen kohteena, ja se pani liikekannalle puolustuksensa koko miesvahvuuden. Ensimmäistä kertaa me näimme, mitä kaikkea he kykenevät tuomaan taisteluun.

Ja se oli.. ei mitään. Ei edes pihahdusta. Kaikki, mitä he pystyivät sanomaan, oli: “Varas! Meillä on meidän oikeutemme, me haluamme meidän oikeutemme, mikään ei saa muuttua, me haluamme lisää rahaa, varas, varas, varas!” Ja sitten he tyrkkäsivät muutaman artistiparan eturintamaan kertomaan omaa viestiään. Ja samaan aikaan me puhumme niukkuuden ja runsauden markkinoiden eroista, monopoleista, omaisuuden luonteesta, 500-vuotisesta historiallisesta perspektiivistä kulttuuriin ja tietoon, kannustinjärjestelmien rakenteesta, ekonomisista teorioista, disruptiivisista teknologioista jne. Ero kiistan osapuolien älyllisessä tasossa on hämmästyttävä.”

Reiluuden nimissä on todettava, että on Suomessa kuultu muutamiakin järkeviä puheenvuoroja tekijänoikeuksien puolustajilta. Esimerkiksi Hannu Oskala ja Vesa Sisättö ovat ajoittain esittäneet aivan asiallista kritiikkiä. Jarkko Tontti ei kuitenkaan tee näin. Sen sijaan, että hän kritisoisi piraatteja ongelmallisesta argumentaatiosta, hän ei osoita mitään merkkejä siitä että olisi edes tutustunut kyseiseen argumentaatioon. Häntä ei ilmeisestikään kiinnosta asioiden yhteinen hoitaminen, vaan pelkästään oman ideologiansa julistaminen.

(En nyt viitsi kiusata miestä menemällä tässä vielä hänen kirjoituksensa muihinkin heikkouksiin – kuten siihen, että hän puolustaa hyvitysmaksuja tarpeellisena korvauksena sallitusta yksityisestä kopioinnista, vaikka nykyaikana tapahtuvasta yksityisestä kopioinnista valtaosa ei lain mukaan ole sallittua.)

Jarkko Tontin mielestä “piraattihenkiset tekijänoikeusanarkistit” ovat samaa luokkaa kuin linkolalaiset ekototalitaristit. Olkoon hän sitä mieltä. Vastavuoroisesti taas nimeän Tontin kartantekijäksi, joka istuu olohuoneessaan piirtämässä karttaa vaivautumatta lähtemään ovesta ulos. Hän piirtää karttaansa muistinsa varassa, ja jos hän ei muista millainen jokin seutu sattuu olemaan, tai jos hän ei ole siellä koskaan käynyt, ei se häntä haittaa. Voihan hän aina kuvitella, millaista siellä voisi olla. Ja kun hän pohjaa karttansa puhtaasti siihen mitä on hänen oman päänsä sisällä, miksi hänen tarvitsisi kysyä mitä muut ovat asiasta mieltä? Eihän hän voi olla väärässä siitä, millainen hänen oman mielensä sisältö on.

Mikäli Tontti piirtäisi karttaa vain omaksi ilokseen, olisi se vain harmiton harrastus. Valitettavasti hän on nyt ryhtynyt laittamaan karttojaan myös ihmisten saataville nettiin, missä ne johdattavat pahaa aavistamattomia ihmisiä ylimielisyyden heikkojen jäiden kautta harhakuvitelmien rotkoon.

Törmäsin pari päivää sitten juttuun Looxcie-kuulokekamerasta. Noin kahdensadan dollarin hintaan saa handsfree-kuulokkeet, jotka kaikkien tavallisten ominaisuuksien lisäksi sisältävät pienen videokameran. Kenen tahansa mukana voi nyt kulkea pieni kamera, jonka muistiin mahtuu tällä hetkellä noin neljän tunnin verran videokuvaa. Firman virallisisissa promovideoissa laatu näyttää varsin hyvältä, joskaan kaikki arvostelut eivät anna aivan yhtä ruusuista kuvaa.

Kiinnostavaa ei kuitenkaan ole tämä laite itsessään, vaan se trendi jota se edustaa. Se maksaa nyt 200 dollaria, on saatavilla vain Yhdysvalloissa ja pystyy tallettamaan vain neljän tunnin edestä kuvia. Tuskinpa kuitenkaan menee kovinkaan kauaa, ennen kuin Suomessakin saa viidellä kympillä vastaavan laitteen joka tallettaa kaksi kertaa parempilaatuista kuvaa neljä kertaa pidempään.

Mitä tämänlaisella laitteella varsinaisesti tekee? Mahdolisuuksia on monenlaisia.

• Luentojen ja oppituntien taltiointi. Ajoittainen huomiokyvyn harhailu ei enää haittaa, kun kaiken professorin kertoman saa talteen laitteen muistiin. Jälkikäteen voi sitten katsella luennon rauhassa uudestaan, pysäyttäen niissä kohdissa kun tarvitsee miettimäaikaa ja pikakelata ne kohdat jotka jo tuntee.
• Hauskojen juttujen taltiointi ja jakaminen. Kun kamera on aina mukana, ei mitään kuulemaansa enää tarvitse unohtaa. Oletusasetuksena laite nauhoittaa jatkuvasti kuvaa, mutta säilyttää siitä vain viimeisimmät 30 sekuntia. Mikäli joku kertoo jonkun hauskan jutun tai tekee muuten jotain minkä tahtoisi muistaa, voi käyttäjä käskeä laitetta tallentamaan viimeisen puolen minuutin aikana nauhoitetun. Jos juttu oli tarpeeksi hauska, voi videon jakaa suoraan YouTubeen parilla napinpainannuksella.
• Päiväkirjan pito, joko julkisena tai yksityisenä. Termi lifelogging viittaa kaiken ihmisen kokeman nauhoittamiseen siten, ettei mitään osaa elämästään tarvitse unohtaa ellei itse niin halua. Miksi tyytyä pelkkiin valokuviin, kun voi paljon vaivattomammin katsella lävitse parin tunnin nauhoituksen rantalomastaan, lapsensa ensimmäisistä vuosista tai omista lapsuudenhetkistään?
• “Hei missä sä oot?” Verkossa on jo nyt palveluita kuten Google Latitude ja Facebook Places, joilla ihmiset voivat päivittää fyysisen sijaintinsa lähes tosiaikaisesti verkkoon. Näitä palveluita hyödyntämällä voi esimerkiksi huomata kaverinsa olevansa parin korttelin päässä, ja mennä tervehtimään. Striimaamalla tosiaikaisesti verkkoon kaiken näkemänsä voi saada aikaan saman ja vielä paremman, kun kivat kuvat innostavat muitakin liittymään mukaan.
• Viranomaisten toiminnan taltiointi. Suomessakin on jo ollut ainakin yksi tapaus, joissa vartijoiden tarpeeton väkivalta on tallennettu videolle ja laitettu verkkoon. Mikäli tulee arkipäiväksi että ihmiset tallentavat näkemäänsä ja lähettävät sen suoraan verkkoon, jäävät viranomaisetkin valtuuksiensa mahdollisesta väärinkäytöstä paljon herkemmin kiinni.

Koen tämänlaisen teknologian jossain määrin pelottavana, sen monista hyvistä puolista huolimatta. Mikäli kaikilla ulkona liikkuvilla on jatkuvasti nauhoittavat kamerat, tulee mahdottomaksi liikkua julkisilla paikoilla ilman että tulee samalla jonkun kuvaamaksi. Jo nyt on noussut kohua Facebookin Places-toiminnosta, joka sallii ihmisten tehdä julkisia merkintöjä siitä, missä he ovat nähneet kavereitaan*. Placesin merkinnät ovat kuitenkin kiistettävissä, sillä mikään ei takaa että sinne tehdyt merkinnät ovat paikkansapitäviä. Videokuvaa on vaikeampi kiistää.

Kuvitellaanpa jotakin päivää ehkä kymmenen vuoden päästä, kun kuulokekamerat ovat yleistyneet. Moni välttää yhä sijaintinsa julkista tai edes puolijulkista kuvaamista. Kuitenkin etenkin nuorista tarpeeksi monet ovat ottaneet sen tavakseen jotta missä tahansa liikkuessa saattaa jäädä kameran muistiin. Kasvontunnistusohjelmistot ovat kehittyneet jo varsin hyviksi, ja netissä on palveluita jotka vertaavat niille lähetettyä videokuvaa suureen joukkoon nettiin ladattuja valokuvia ihmisistä. Seurauksena suuri osa kuvatuista ohitsekulkijoista voidaan luotettavasti tunnistaa, ja kun videokuva siirretään tosiaikaisena käyttäjänsä Facebook-profiiliin, tagitetaan siitä automaattisesti kaikki tunnistetut ihmiset. Vaikka ihminen ei omaa kuvaa lähettäisikään, voidaan hänen liikkeitään edelleen hyvällä todennäköisyydellä luotettavasti seurata.

Mutta haluammeko oikeasti sitä, että ne kaikki ärsyttävätkin tyypit tietävät jatkuvasti missä olemme? Tai sitä, että mahdolliset työnantajamme tekevät omia johtopäätöksiään siitä miten käymme katsomassa seksikaupan vieressä asuvaa isoäitiämme?

En tiedä, tuottaako tämä kokonaisuudessaan enemmän hyvää vai huonoa. Toivon että hyvää, mutta se jää nähtäväksi.

* Facebook-käyttäjät voivat halutessaan kieltää itsestään tehdyt merkinnät Places-palvelussa, ohjeet esimerkiksi täällä.

Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

Piraattipuolueen lehdistötiedote, julkaisuvapaa heti

Syyttäjä vaatii Ylen uutisten (31.8.) mukaan tuomiota kahdelle oululaiselle vertaisverkon ylläpitäjälle. Vertaisverkolla on ollut 2 800 käyttäjää.

Uutisen mukaan palvelua ei harjoitettu ansiotarkoituksessa. Syyte on siitä huolimatta nostettu tekijänoikeusrikoksesta, mikä normaalisti vaatisi ansiotarkoituksen. Syyte perustuu lain kohtaan, jonka mukaan tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkit täyttyvät myös mikäli teko “on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa oikeuksien omistajille”.

Lukuisissa puolueettomissa selvityksissä ei olla päästy minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen siitä, aiheuttaako luvaton tiedostonjakaminen merkittävää vahinkoa vai ei. Myös viihdeteollisuuden myyntilukemat ovat verkkokopioinnista huolimatta kasvaneet tasaisesti. Yksin tämän vuoksi on selvää, ettei syytettä olisi pitänyt nostaa lainkaan.

Tiedostonjakaminen on itse asiassa tuottanut valtaisan määrän hyötyä avatessaan kaikille Internetin käyttäjille mahdollisuuden nauttia käytännössä rajattomasta määrästä kulttuuria. Mahdollinen tuomio tapauksesta osoittaisi lain olevan selkeästi puutteellinen, koska se sallii hyväntekijöiden tuomitsemisen haitasta, jota ei voida edes todistaa.

Piraattipuolue vaatii kaiken ei-ansiotarkoituksessa harrastettavan tiedostonjakamisen laillistamista. Puolue pitää tätä tapausta osoituksena siitä, että laki mahdollistaa syytteet ja mahdollisesti jopa tuomiot, jotka eivät palvele kansan etua. Jossakin muussa yhteydessä 2 800 ihmisen hyvinvointia kasvattaneille henkilöille annettaisiin kulttuuripalkinto, Suomessa heille luetaan syytteet.

Lisätietoja antaa puolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti, etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi, 045 310 2342.

Sananvapauden tehtävänä ei ole pelkästään suojella viestin välittäjää, vaan myös sen kuulijaa. Mikäli jollakin ihmisellä olisi minua kiinnostavaa informaatiota mutta hänen ei anneta kertoa sitä minulle, on minuakin vahingoitettu.

Suomessa tuomittiin viime vuoden lopussa kaksi henkilöä pornovideoiden tekemisestä ja levittämisestä  kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Millainen rikos on sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen? Rikoslain 17. luku, §18:

Joka valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään…

2) väkivaltaa …

on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Sananvapauskeskustelussa on toistaiseksi kohistu lähinnä uskon- ja etnisiä ryhmiä mahdollisesti loukkaavasta puheesta, mikä on jättänyt seksuaalisananvapauden vähemmälle huomiolle. Tarkoitan tällä termillä sellaista sananvapautta, joka sallii erilaisten seksuaalisten vähemmistöjen harjoittaa suuntautumistaan kenenkään ulkopuolisen siihen puuttumatta.

Kuten sananvapaus yleisestikään, ei seksuaalisananvapaus ole perinteisesti ollut Suomessa kovinkaan iso arvo. Laissamme oli aina vuoteen 1999 asti pykälä, joka kielsi “julkisen kehottamisen samaa sukupuolta olevien väliseen haureuteen”. Koska harvat poliitikot uskalsivat julkisesti puolustaa homojen ja lesbojen oikeuksia, ei pykälää poistettu ennen kuin seksuaalirikoslain laajemman uudistuksen yhteydessä.

Homoseksuaalien oikeuksia on onneksi alettu vähitellen nousta puolustamaan, mutta sadomasokismi on edelleen jäänyt uhriksi. Aiemmin ei saanut julkisesti puhua homoista, nykyään halutaan rajoittaa väkivaltaisemmasta pornosta nauttivien pääsyä aikuisviihteeseensä. Jokainen tavanomaisemmasta pornosta nauttiva voi kysyä itseltään, miltä hänestä tuntuisi jos hänen viihteensä levittämisestä tai tekemisestä saatettaisiin tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Oikeusvaltion perusperiaatteisiin pitäisi kuulua, ettei ihmisiä tuomita uhrittomista rikoksista. Videoilla ilmenevästä väkivallasta huolimatta ei niitä tehtäessä kuitenkaan tarvitse vahingoittaa ketään. Käräjäoikeus hylkäsikin videoiden tekijöiden pahoinpitelysyytteet, vaikka ylläpitikin tuomion kuvan levittämisestä. Eihän sotaelokuviakaan haluta pannaan siksi, että ihmisiä tapettaisiin oikeasti niitä tehtäessä. Pornon tekeminen ei vahingoita ketään, mutta sen kieltäminen siitä nauttivilta kylläkin.

Loppukevennyksenä linkki Googlen käsitykseen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta kuvasta.

Allaoleva vastineeni Katariina Sourin kirjoitukseen “Piraatit vievät kirjailijoilta toimeentulon” julkaistiin Helsingin Sanomissa 26.5. otsikolla “Emme aja alas tekijänoikeuslakia”.

Katariina Souri kommentoi Helsingin Sanomissa 16.5. tekijänoikeuskeskustelua ja mm. minun ja Ahto Apajalahden Jokapiraatinoikeus-pamflettia. Olemme tyytyväisiä siihen että olemme saaneet herätettyä keskustelua.

Valitettavasti kirjoituksen perusteella vaikuttaisi, että Souri kommentoi teosta jota ei ole lukenut. Ainoa verkkolataamisen laillistamisen puolesta esitetty perustelu johon hän ottaa kantaa on vapaan jakelun suhde sananvapauteen. Erikoista tämä on siksi, ettei jakamista Jokapiraatinoikeudessa perusteltu sananvapaudella kertaakaan. Sen sijaan perusteluiksi esitettiin mm. lataamisen vähäinen vaikutus myyntiin, vapaasti saatavan kulttuurin hyvinvointia ja taiteen laatua kasvattava vaikutus, sekä lataajien jahtaamisen tuottama uhka oikeusturvalle.

Näistä Souri ottaa vain kantaa verkkolataamisen aiheuttamiin myyntitappioihin. Valitettavasti kannanotto tapahtuu julistamalla yksipuolisesti, että lataaminen tuhoaisi kirjamyynnin. Näin sanoessaan Souri ei mitenkään huomioi lukuisia tilastoja ja tutkimuksia, jotka sanovat täsmälleen vastakkaista. Ainoa ala, jonka myyntitilastoissa on näkynyt vakavaa laskua on levymyynti, ja senkin saralla ollaan nyt Suomessakin pääsemässä pisteeseen, jossa digitaalimyynnin kasvu on kompensoimassa fyysisen myynnin laskun. Muualla maailmassa näin kävi jo aikaa sitten, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa on rikottu myyntiennätyksiä vuosi toisensa jälkeen. Kirjamyynti taas on Suomessakin kasvanut tiedostonjakamisen aikakaudellakin.

Souri kirjoittaa pitkällisesti tekijänpalkkioiden vähentymisen vaikutuksista, muttei huomioi että suomalaiset kirjailijat elävät jo nyt enemmän apurahojen kuin tekijänpalkkioiden varassa. Harhaanjohtava on myös maininta “tekijänoikeuksien alasajosta”. Tekijänoikeuksien poistamista ei ole vaatinut niin Jokapiraatinoikeus kuin Piraattipuoluekaan. Tavoitteena on aina ollut lakien uudistaminen nykypäivää vastaavaksi, ei suora kumoaminen.

Toivoisimme, että vastustajamme vastaisuudessa perehtyisivät kantoihimme ennen niiden lyttäämistä. Jokapiraatinoikeus on verkosta vapaasti kaikkien luettavissa.

Piraattipuolueen kaksi vuotta toiminut hallitus vaihtuu tämän lauantain aikana. Toimin, vaihtelevalla menestyksellä, hallituksen tiedottajana tuon kaksivuotisajan aikana. Pidän Piraattipuolueen asiaa edelleen tärkeänä ja olen asettumassa ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleihin, mutta en ole jatkamassa puoluehallituksessa. Tämä johtuu osittain siitä, että uskon pystyväni tekemään puolueen eteen aivan yhtä paljon ilman virallista vastuutehtävääkin. Osittain se johtuu myös siitä, että haluan pitää puoluetoiminnasta pientä taukoa saattaakseni opiskeluni kunnolla loppuun.

On oikeastaan sattumaa, että tulin kirjoittaneeksi allaolevan tekstin juuri nyt. Kuten edellinenkin päivitykseni, se syntyi spontaanina reaktiona erääseen foorumikeskusteluun. Piraattipuolueen ensimmäisen hallituskauden loppu on kuitenkin hyvä tilaisuus käydä läpi se, mikä tarkkaan ottaen on saanut minut mukaan puolueen toimintaan ja pitää minua siinä kiinni edelleen, vaikken hallitustehtäviin jääkään.

——

Miksi minä koen Piraattipuolueen asian tärkeäksi? Koska vihaan kaikkia kulttuurintuottajia ja koen heidän riistävän minua? En. Koska minulla on jakautunut persoonallisuus ja haluan sabotoida oman urahaaveeni elämisestä kirjailijana jonain päivänä? En. Koska haluan puukottaa selkään kaikkia niitä tekijöitä, jotka ovat antaneet minulle jotain arvokasta? En.

Minä kutsun itseäni piraatiksi, koska olen varttunut ympäristössä jossa olen päässyt omin silmin näkemään sen rikkauden jonka kulttuurin vapaa käyttö mahdollistaa. Olen lukenut satoja sivuja japanilaisen pelifirman luomusta syventävää ja rikastuttavaa fanifiktiota. Olen nähnyt vapaiden ohjelmistojen liikkeen nousun ja sen, miten mahdollisuus rakentaa ohjelmia yhteisöllisesti tuottaa parempaa jälkeä kuin suljettu koodi. Olen nähnyt miten vapaus on rikastuttanut kulttuurikenttää myös kaupallisella puolella, Open Game Licensen ja Cthulhu-mythoksen kaltaisissa tapauksissa joissa monet eri tekijät ovat voineet kantaa oman kortensa kekoon pelin tai jaetun maailman laajentamiseksi ja syventämiseksi. Olen nähnyt miten useat eri tekijät ovat luoneet teoksiinsa yhteyksiä kristittyyn mytologiaan ja tehneet niistä merkityksellisiä tavalla johon itsenäinen teos ei mitenkään pystyisi, ja olen jälkikäteen lukenut Henry Jenkinsin kirjoituksia siitä miten mikä tahansa teos voi saada ainutlaatuista syvyyttä kun se sijoitetaan laajempaan kontekstiin.

Olen nähnyt lukuisia epävirallisia lisäyksiä olemassaoleviin maailmoihin. Jotkut niistä ovat olleet surkeita. Joidenkin kohdalla on ollut silkka vääryys, ettei niitä ole voinut helposti julkaista kaupallisesti, koska ne olisivat todellakin ansainneet sen. Jotkut ovat olleet uskollisia alkuperäisteosten hengelle, jotkut ovat kääntäneet alkuperäisten perusoletukset kokonaan ympäri ja hetkellisesti nyrjäyttäneet aivoni. Jokainen niistä, joita olen lukenut muutamaa riviä enemmän tai katsonut muutamaa minuuttia pidempään, on antanut minulle uusia näkökulmia alkuperäisteokseen. Olen kuunnellut remiksejä ja mash-upeja. Olen lukenut kirjoja jotka olivat silkkoja mestariteoksia, jotka jättivät janoamaan lisää, joiden jäljiltä jäi halu vain käyttää loppuelämänsä niiden maailmaan uppoutuneena. Ennen kuin tiesin fanifiktiosta, jouduin lukuisia kertoja pettymään, koska alkuperäiset kirjoittajat eivät olleet tehneet niille jatko-osia tai olleet halukkaita myöntämään sellaiseen lupaa, vaikka joku olisikin rohjennut kysyä. Kuultuani fanifiktiosta jouduin lukuisia kertoja harmittelemaan sitä, etteivät sen parhaat kirjoittajat pysty elättämään itseään sillä ja tuomaan teoksiaan myös laajempaan tietoisuuteen virallisen julkaisun myötä.

Olen metsästänyt verkosta skanneja kirjoista joiden painos oli loppunut. Olen esiteininä raahannut lähikirjastostani kotiin kerralla muovikassillisen kirjoja, kerta toisensa jälkeen peräkkäin. Olen teininä löytänyt verkon kautta valtaisan määrän audiovisuaalista tai audiomuodossa olevaa kulttuuria johon minulla ei olisi ollut mahdollisuutta päästä käsiksi muuten. Olen lukenut ulkomaisia sanomalehtiä ja saanut aiemmin mahdottoman tilaisuuden oppia asioita maailmanpolitiikasta. Yliopisto-opiskelijana olen saanut pääsyn maksullisiin tutkimustietokantoihin ja voinut oppia psykologiaa, taloustiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä suoraan alkuperäisartikkeleista käsin. Kiitos sen, olen voinut kirjoittaa yhden kirjan enemmän kuin mihin olisin muuten pystynyt ja tehdä toisesta kirjastani huomattavasti paremman kuin mitä se muuten olisi ollut. Olen kokenut vääryytenä sen, ettei kaikilla ole pääsyä samoihin tietokantoihin. Olen päässyt tuntemaan miten kulttuurin vapaa saatavuus on tehnyt minusta itsestänikin paremman kirjoittajan, ja olen lukenut haastattelun jossa yhdysvaltalaisen menestysyhtyeen jäsen kertoo tulleensa niin hyväksi kuin on kiitos aktiivisen nuoruudessaan harrastamansa verkkolataamisen. Olen lukenut keski-ikäisten musiikkiharrastajien anekdootteja, joissa he kertovat kohdanneensa nykyteinejä jotka ovat ehtineet kerätä lähes yhtä monipuolisen tietämyksen tietystä musiikkikulttuurista kuin vanhemmat harrastajat koko elämässään. Olen lukenut ja kuullut siitä, miten Japanissa kukoistavan doujinshi-kulttuurin koetaan yleisesti vahvistavan ja parantavan myös kaupallista kulttuuria.

Olen nähnyt, miten mahdollisuus jakaa ja vapaasti käyttää kulttuuria ja tietoa on ollut hyödyksi niin kulttuurille ja tieteelle kuin harrastajillekin, kerta toisensa jälkeen ja jokaisella kerralla, jolloin se vain on ollut mahdollista. Olen elänyt sen kanssa niin pitkään ja törmännyt siihen eri muodoissa niin monta kertaa, että koen sen itsestäänselvyytenä. Minun on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla näkemättä tätä.

Kiitos kaikille niille, jotka ovat tämän kahden vuoden aikana olleet tukena ja mukana rakentamassa vapaampaa maailmaa.