Olemme saaneet haltuumme Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisessa tekijänoikeustoimikunnassa pyöritellyn muistion, joka paljastaa järkyttävän luonnoksen tekijänoikeuslain muutokseksi. Asiakirjaa ei ole tiettävästi virallisesti julkaistu aiemmin, mutta se löytyy nyt Piraattipuolueen sivuilta: http://www.piraattipuolue.fi/images/muistio-27-5-11.pdf .
Lakimuutoksen jälkeen teleyritykset voitaisiin uhkasakolla pakottaa estämään pääsy tekijänoikeusrikkomuksiin liittyville verkkosivustoille. Tekijänoikeustoimikunnan piirissä havitellaan siis merkittävän uuden sensuurijärjestelmän pystyttämistä Suomeen. Tekijänoikeustoimikunta on tekijänoikeusjärjestöjen lobbausareena, jonka tehtävänä on muun muassa “valmistella mahdollisten [tekijänoikeuslain uudistusten] suuntaviivoja ministeriölle”. Nyt sieltä on pyöräytetty käytännössä valmis lakiehdotus, jota epäilemättä aiotaan viedä lähiaikoina eteenpäin.
Muutama päivä sitten musiikkiteollisuus yllätti vaatimalla Elisaa sensuroimaan The Pirate Bayn jo olemassaoleviin pykäliin perustuen. Nyt esille tulleessa muistiossa ehdotetaan vietäväksi kaikki tulkinnanvara asiasta, ja todettaisiin selvästi, että teleyritykset joutuvat edesvastuuseen, mikäli eivät sensuroi “piraattisivustoja”. Tällaisten sensuurijärjestelmien rakentelu on todellinen uhka sananvapaudelle ja viestinnän välittäjien neutraliteetille. Teleyritysten on noustava vastustamaan näitä suunnitelmia.
Mielenkiintoisen lisäjuonteen asiaan tuo se, että EU-tuomioistuin antoi hiljattain alustavan päätöksen, jossa teleyrityksille asetettavat velvollisuudet suodattaa verkkoliikennettä todetaan EU-lainsäädännön ja ihmisoikeuksien vastaisiksi.
Muutamia vuosia sitten suomalaisen nettisensuurijärjestelmän kritiikkinä esitettiin sensuurin hivuttavaa etenemistä kohti uusia muotoja. Harva uskoi, että järjestelmää käytettäisiin vertaisverkkosivustojen sensurointiin. Nyt on kuitenkin käynyt varsin selväksi, että verkkosensuurin tielle ollaan menossa pysyvästi.
Odotamme mielenkiinnolla tekijänoikeustoimikunnan ja opetus- ja kulttuuriministeriön kommentteja. Effi ry vaatii muistion virallista julkaisua.
4 Comments
Sinänsä huvittavaa miten tuota meinataan ajaa, kun vertaa EU:n tuomioistuimen päätökseen:
http://falkvinge.net/2011/04/14/european-court-of-justice-to-outlaw-internet-filtering-esp-for-copyright-enforcement/
Julkisen hallinnon avoimuudesta voi ilmaista mielipiteensä täällä: http://otakantaa.fi/aihe/toimitus-kysyy-mist%C3%A4-aiheista-kaipaisit-valtiohallinnolta-lis%C3%A4%C3%A4-avoimuutta-ja-keskustelua
Ei muuta kuin listaamaan “laitonta materiaalia” jakavat sivustot”
- Google
- Youtube
- Bing
- Yahoo
- Suomi24
- … lista on loputon.
On vain ajankysymys, kun nämäkin sivut suljetaan tai estetään. Puolustavat he ‘piratismia’, jotan musiikin vappa käyttäminen ja sanan vapus ovat.
2 Trackbacks
[...] sensuuri sentään kivaa ja digitaalinen taide tuiki tärkeä teollisuuden muoto eli rahasampo muutoin [...]
[...] Piraattipuolueen blogi Näkökulmia piraattiaatteeseen sekä tekijänoikeuksiin, kulttuuriin ja kansalaisoikeuksiin Siirry tekstiin Tietoja blogista « Salaperäinen muistio paljastaa rajut sensuuriaikeet [...]