Piraattipuolueen lehdistötiedote, julkaisuvapaa heti Syyttäjä vaatii Ylen uutisten (31.8.) mukaan tuomiota kahdelle oululaiselle vertaisverkon ylläpitäjälle. Vertaisverkolla on ollut 2 800 käyttäjää. Uutisen mukaan palvelua ei harjoitettu ansiotarkoituksessa. Syyte on siitä huolimatta nostettu tekijänoikeusrikoksesta, mikä normaalisti vaatisi ansiotarkoituksen. Syyte perustuu lain kohtaan, jonka mukaan tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkit täyttyvät myös mikäli teko “on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai [...]
Sananvapauden tehtävänä ei ole pelkästään suojella viestin välittäjää, vaan myös sen kuulijaa. Mikäli jollakin ihmisellä olisi minua kiinnostavaa informaatiota mutta hänen ei anneta kertoa sitä minulle, on minuakin vahingoitettu. Suomessa tuomittiin viime vuoden lopussa kaksi henkilöä pornovideoiden tekemisestä ja levittämisestä kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Millainen rikos on sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen? [...]
1986 perustin yhtiön nimeltä MultiArt, jonka toimialaksi tuli, kuten nimestä voi päätellä, monitaiteellisen (nyk. poikkitaiteellisen) työn, kuten äänitteet, kuvat, painotyöt, grafiikka yms. luovan suunnittelun yhtiö. Äänityksiä tehtiin studiossa ja yhteistyötä radioiden kanssa. Teattereiden kanssa äänitteitä ja elävää musiikkia, sekä julisteita ja mainoksia. Postikorteista aina yhtiöiden esittelykansioihin grafiikkaa ja käsintehtyihin papereihin painattamista. Kuvataidekoulu toimi samassa kiinteistössä. [...]
Tekijänoikeudet aiheuttavat Internet-aikana varsin moninaisia epäselvyyksiä ja hankaluuksia. Kuka tahansa saattaa huomaamattaan rikkoa lakia. Project Gutenberg on verkkosivusto, josta voi ladata ilmaiseksi tekijänoikeudesta vapautuneita kirjallisia teoksia. Sivusto toimii Yhdysvaltain lakien mukaan. Siellä lähtökohtaisesti ennen vuotta 1923 julkaistut teokset ovat vapautuneet tekijänoikeudesta. Näinpä palvelussa on myös ennen kyseistä vuotta julkaistua V. A. Koskenniemen runotuotantoa. Näinollen sieltä [...]
Internet kehitettiin aikoinaan toimimaan hajautettuna tietoverkkona, jossa verkon muodostavat tasa-arvoisessa asemassa olevat noodit. Mikään yksittäinen noodi ei ollut hallitsevassa asemassa toisiinsa nähden, ja toisaalta yhden noodin tuhoutuminen ei estänyt koko verkon toimintaa. Nykyaikana kehitys on mennyt päinvastaiseen suuntaan alkuperäisestä ideasta. Tieto kasaantuu suuriin palvelimiin, joihin ottavat yhteyden asiakkaat. Kaikki valta ja yksityinen tieto kasaantuu yritysten [...]
Piraatit olivat Assembly Summer 2010 -tapahtumassa noin 65 paikan ryhmätilauksen voimin. The Pirate Baysta ja Flattr-projektista tuttu Peter Sunde sekä Effin sisarjärjestö EFF:n puheenjohtaja ja Magnatune-levykaupan vetäjä John Buckman olivat Assemblyssä seminaaripuhujina. Piraattinuorten Joonas Mäkinen pääsi haastattelemaan herroja, ja tässä on tulos: Peter Sunden haastattelu John Buckmanin haastattelu
Lue artikkelin suomennos postauksen alla kommentissa. Video on tekstitetty suomeksi. Texten nedan är ursprungligen publicerad på min blogg. I oktober förra året under AltParty gav jag i Pirattinuorets namn en intervju åt en grupp journalistikstuderande vid Åbo Akademi i Vasa/MediaCity. Resultatet är att jag dyker upp några gånger i deras slutprodukt , “Fildelning – Rätt och [...]
Piraattinuoret ovat paikalla Assembly Summer 2010- diabetes tietotekniikkatapahtumassa Helsingin Hartwall Areenalla. Valtaamme ainakin C-katsomon rivit 18-21. Tule juttelemaan! Jos haluat liittyä joukkoomme, osta meiltä lippu tapahtumaan. Yhteyshenkilö: Tero “insu” Inha, puh. 040 8319538. Thomas Nybergh on Piraattinuorten tekninen ylläpitäjä ja yleinen säätäjä