Ruotsin FRA-vakoilulaki on saanut viimein hieman julkisuutta perinteisemmässä mediassakin; Taloussanomien artikkelissa pistää kuitenkin silmään Info Center Finland Oy:n Markku Vettenniemen kummastelu: “Tuntuu käsittämättömältä, että laillisuuden rajamailla toimiva yhdistys ja pieni internet-yritys joutuvat pitämään näin tärkeää asiaa esillä.”
Hämmästys on aiheellista, mutta tahtoisin muistuttaa Piraattipuolueen toimivan voimassaolevien Suomen lakien puitteissa. Samojen lakien mukaan Piraattipuolue ei ole mikään aivan tavallinen yhdistys, vaan täysiverinen poliittinen puolue. Tämä jälkimmäinen vähättely olkoon tässä yhteydessä kuitenkin ymmärrettävää, koska tarkoituksena on korostaa, ettei vakoilulaki ole saanut ansaitsemaansa huomiota Suomessa.
Tärkeää olisi kuitenkin muistaa se, että Piraattipuolueen pyrkimykset uudistaa radikaalisti nykyistä tekijänoikeuslakia poliittisen järjestelmämme puitteissa eivät ole missään määrin laillisesti kyseenalaisia. Tietääkseni moni muukin puolue on silloin tällöin ajanut Suomen lakeihin muutoksia, ja tätä on yleisesti ottaen pidetty melko normaalina poliittisena toimintana. Vaalirahasotkujen jälkeen toisaalta katsoisin monen perinteikkäämmän puolueen täsmäävän Vettenniemen luonnehdintaan Piraatteja paremmin.
Tietysti moniarvoisessa yhteiskunnassa lakimuutosten ajamisestakin voidaan olla montaa mieltä; onhan Suomen nykyisestä tekijänoikeuslaista tuttu ex-ministeri Karpelakin aikanaan todennut Iltalehden mukaan: “Jos Euroopassa sallitaan puolueet, jotka ajavat lakien muuttamista, seuraava kysymys on, sallitaanko sellaisetkin, jotka ajavat vaikka raiskausten hyväksymistä.”
Allekirjoittaneen käsitys demokratiasta on kuitenkin hieman sallivampi.
One Comment
Särähti silmään kyllä tuo. Monella ihmisellä on Suomessa demokraattisen vaikuttamisen keinojen ymmärtäminen hukassa.