Kolmisenkymmentä piraattia kokoontui 15.11. Turussa Piraattipuolueen ylimääräiseen puoluekokoukseen. Kokousta saattoi seurata suorana lähetyksenä ja se on edelleen katsottavissa. Kokouksessa huomioitiin myös tarkoitusta varten erikseen perustetulla IRC-kanavalla kerrotut mielipiteet ja huomautukset. Kun valmisteluvaiheessa oleva yhdistyslain muutos toteutuu, kymmenet kokousta tällä kertaa vailla virallista osallistumisoikeutta IRC:ssä seuranneet voidaan laskea virallisiksi osallistujiksi. Puoluekokouksessa oli paikalla myös vierailevia tähtiä. [...]
Piraattipuolue haluaa kannustaa avoimien ohjelmistojen käyttöönottoon julkishallinnossa niin valtakunnallisella kuin kunnallistasollakin. Merkittävimpinä syinä ovat avoimien ohjelmien taloudellisuus, joustavuus järjestelmän jatkokehityksessä sekä tietoturvan parempi auditointi.
Useimmiten suuria järjestelmiä käytetään vähintään kymmenen vuotta, jonka aikana suljetun koodin ohjelmistoa kehittänyt yritys voi lopettaa toimintansa tai kehittää ohjelmistoa ei-toivottuun suuntaan, jolloin pahimmillaan ohjelmiston käyttö vaikeutuu tai poikkeaa alkuperäisestä tarkoituksestaan. Molempien [...]
On todettu, varsin perustellusti, ettei Piraattipuolue sijoitu selkeästi perinteiselle vasemmiston ja oikeiston akselille. Itse asiassa varsin moni nykyajan poliittinen liike on vaikea sijoittaa tälle perinteisille asteikoille jo yksinkertaisesti siitä syystä, että elämme erilaisessa maailmassa verrattuna näiden aatteiden syntyaikoihin. On kuitenkin yksi asia jättäytyä pois tältä asteikolta ja aivan toinen asia astua mukaan peliin, jossa nämä [...]
Ruotsin FRA-vakoilulaki on saanut viimein hieman julkisuutta perinteisemmässä mediassakin; Taloussanomien artikkelissa pistää kuitenkin silmään Info Center Finland Oy:n Markku Vettenniemen kummastelu: “Tuntuu käsittämättömältä, että laillisuuden rajamailla toimiva yhdistys ja pieni internet-yritys joutuvat pitämään näin tärkeää asiaa esillä.”
Hämmästys on aiheellista, mutta tahtoisin muistuttaa Piraattipuolueen toimivan voimassaolevien Suomen lakien puitteissa. Samojen lakien mukaan Piraattipuolue ei ole mikään [...]
Seuraavat eduskuntavaalit pidetään viimeistään keväällä 2011, ja nyt on ajankohtaista perustaa piiriyhdistyksiä. Piiriyhdistyksen toiminta-alueena on vaalipiiri, ja sen tehtävänä on tehdä puoluehallitukselle esitys kyseisessä vaalipiirissä asetettavista Piraattipuolueen ehdokkaista. Lisäksi piiriyhdistys vastaa paikallisesta vaalikampanjoinnista ja järjestää muuta paikallistoimintaa.
Seuraavat piiriyhdistysten perustamiskokoukset:
Uusimaa
Ke 18.11. klo 17 Espoo, Sellon kirjasto (Sellon kauppakeskuksen vieressä, Leppävaarankatu 9). Huom! Helsinki ei kuulu Uudenmaan [...]
Osa kulttuurialalla olevista on sitä mieltä, että luovat alat ovat kriisissä – mutta eivät niinkään tiedostonjakamisen vuoksi, vaan tarjonnan runsauden ylipäätään. Esimerkiksi muusikko, levykauppias ja levy-yhtiön perustaja Tommi Forsström kirjoittaa [1, 2] että nykypäivänä raha on jo lakannut olemasta se asia, joka rajoittaa ihmisten kykyä kuunnella musiikkia. Ilmaiseksi on saatavilla niin paljon musiikkia, niin laittomasti [...]
Vietinpä juuri antoisat pari tuntia HommaForumin hommatentissä. Ihan mielenkiintoisia kysymyksiä otettiin esille sekä muutama sellainenkin johon tuli palava tarve itse perehtyä lisää.
Tässäpä vielä Homman virallinen lehdistötiedote asiasta:
Piraattipuolueen Palmulehto:
Nykypäättäjien järki ei raksuta sähköisissä ympäristöissä
Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto pitää päättäjien vanhentuneita asenteita keskeisenä ongelmana sananvapaudelle Suomessa. Palmulehdon mukaan paperilla sananvapaus toteutuu vielä toistaiseksi suhteellisen hyvin, mutta suurin [...]
Piraattipuolueen kaikille jäsenille avoin ylimääräinen puoluekokous pidetään Turussa 15.11. klo 12 alkaen. Paikkana on Turun pääkirjaston tapahtumasali Studio (Linnankatu 2, 20100 Turku). Kokouksen esityslista on tämän viestin ohessa tekstitiedostona. Kokouksessa käsitellään toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio vuodelle 2010 sekä puolueen sääntöjen ja puolueohjelman muutosehdotuksia. Lisäksi käsitellään kokoukselle tehdyt kokousaloitteet. Osallistujia pyydämme ilmoittamaan tulostaan etukäteen.
Keskustelupalstalla voit [...]
Ylioppilaskuntien edustajistovaaleja pidettiin ympäri Suomea kuluvalla viikolla ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistoon oli ehdolla neljä Akateemista piraattia.
Yhtään paikkaa ei tällä kertaa herunut, mutta tulokseen voi silti olla tyytyväinen. Piraatit saivat 1 % äänistä, yhteensä 101 ääntä. Ääniä olisi tarvittu vielä seitsemisenkymmentä lisää edustajistopaikan saamiseen. Ehdokkaiden henkilökohtaiset äänimäärät olivat kuitenkin erinomaisia. Muista vaalilistoista monikin pääsi [...]
Varsinais-Suomen vaalipiiriyhdistyksen perustamiskokous pidetään Turussa lähiaikoina. Piiriyhdistys perustetaan, jotta Piraattipuolue voi asettaa Varsinais-Suomen vaalipiirin alueella ehdokkaita esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Piiriyhdistys vastaa myös alueensa paikallistoiminnasta. Perustuskokouksessa hyväksytään piiriyhdistyksen säännöt ja valitaan hallitus. Aiemmin ilmoitettu ajankohta perustamiskokoukselle muuttuu. Uusi ajankohta ilmoitetaan lähipäivinä.