“Luvaton kopiointi on varkautta”-virhepäätelmän takana on usein tekijänoikeuden ja fyysisen omistamisen virheellinen rinnastaminen. Omistusoikeus fyysisiin asioihin on selkeästi hyvä asia: pähkinänkuoressa se voidaan tiivistää oikeuteen päättää, kuka kyseisiä asioita saa käyttää. Tämänlainen rajoitus on täysin luonnollinen, koska jotakin fyysistä tavaraa voi käyttää vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan. Jos omistan kupin kahvia, on luonnollista että saan päättää kuka siitä saa juoda. Mikäli kuka tahansa voisi halutessaan juoda kahviani, päätyisin olemaan janoinen koko loppupäivän. Tilanne on aivan vastaava mikäli minulla on talo jota vuokraan ihmisten käyttöön, yritys johon olen investoinut, auto jolla ajan päivittäin töihin. Jos kuka tahansa saisi vapaasti käyttää taloani tai autoani, ei minulla olisi niitä kohta ollenkaan. Jos kuka tahansa saisi vapaasti ottaa osuutensa yrityksensä voitoista, olisi minun osuuteni nolla. Täysin vapaa käyttöoikeus tekisi asioista arvottomia minulle, eikä pelkästään taloudellisessa mielessä. Yhteiskunta jossa ei olisi minkäänlaista omistusoikeutta olisi hyvin epävakaa. Siellä ei pystyisi suunnittelemaan elämäänsä kovinkaan hyvin etukäteen, ja elämänlaatu tuskin olisi millään mittarilla kovin kummoinen.
Saattaakin ehkä tuntua luonnolliselta käyttää samankaltaisia perusteluita tekijänoikeuden rinnastamiseksi fyysiseen omaisuuteen. Kirja, musiikkikappale tai elokuva jota kuka tahansa saisi vapaasti kopioida on tekijälleen arvoton. Ilman tekijänoikeutta eivät tekijät taikka heille julkaisukanavan tarjoavat yhtiöt kykenisi suunnittelemaan toimintaansa kunnolla etukäteen. Nämä perustelut ovat kuitenkin virheellisiä: kuten olemme hyvin nähneet, pärjäävät kulttuurialat aivan hyvin vaikka tekijänoikeutta onkin ahkeran tiedostonjakamisen muodossa kavennettu.
Syvällisempi syy tekijänoikeus/omaisuus-rinnastuksen virheellisyydelle löytyy kuitenkin siitä, että aineettomat hyödykkeet itsessään ovat täysin arvottomia. Hienoin romaanikäsikirjoitus tai upein sävelmä ei tuota kenellekään mitään ennen kuin joku keksii sen ja siirtää sitten muodossa tai toisessa fyysiseen muotoon. Fyysinen muoto voi olla paperinen käsikirjoitus, digitaalinen tiedosto tai ilmanvärähtelynä hetkellisesti olemassaolevaa musiikkia. Itsessään, aineettomat hyödykkeet ovat jo ilman tekijänoikeutta suojatumpaa kuin fyysinen omaisuus – jos kirjailija kuolee siirtämättä visiotaan koskaan paperille, katoaa hänen visionsakin. Fyysiset tavarat eivät sen sijaan katoa minnekään vaikka niiden omistaja kuolisikin. Aineeton hyödyke muuttuu arvokkaaksi vasta, kun siitä tehdään fyysisiä kopioita. Tekijän tulot tulevat fyysisten kopioiden myymisen kautta – eli tilanne on siis aivan sama, kuin minkä tahansa fyysisen omaisuuden suhteen! Ilman tekijänoikeuttakin tekijä voisi luoda teoksestaan niin monta kopiota kuin haluaisi, ja nämä pysyisivät hänen omaisuutenaan ja kontrollissaan kunnes hän päättäisi luopua niistä myymällä ne eteenpäin.
Tekijänoikeudessa ei siis ole kyse oman omaisuudensa hallinnasta – omistusoikeus teokseen itseensä ei tarvitse mitään erityistä suojelua. Kyse on mahdollisuudesta hallita muiden omaisuutta, eikä tätä oikeutta ole muun omaisuuden suhteen. Jos teen kupin kahvia, on minulla kylläkin täysi oikeus päättää kuka saa juoda siitä. Jos sen sijaan myyn sen eteenpäin, ei minulla enää ole oikeutta päättää, miten sen ostaja saa siitä juoda tai millä ehdoilla hän saa myydä sitä eteenpäin.
On tärkeää erottaa toisistaan tekijänoikeus ja sopimusoikeus. Voisin toki tehdä halukkaan ostajan kanssa sopimuksen, jonka mukaan hän saisi juoda kahvia vain tietyllä tapaa. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti sitoisi kolmatta osapuolta, mikäli hän kahvikupin jollekin luovuttaisi. Jos sopimusta rikottaisiin, voisin vaatia oikeusistuimen kautta hyvityksiä, mutta asia ei kuuluisi rikosoikeuden piiriin enkä voisi lähettää poliisia sopimusrikkurin perään. Kilpailulainsäädäntö rajoittaa myös voimakkaasti niitä sopimuksia, joita minun on mahdollista tehdä. Tekijänoikeuden (poislukien ns. moraaliset oikeudet) pääasiallinen tehtävä on rajoittaa kilpailua – vain oikeudenomistaja saa valmistaa teoksesta kopioita, jotta muut eivät voisi tuottaa omia kopioitaan polkuhintaan. Muissa olosuhteissa tämänlaisia sopimuksia kohdeltaisiin laittomina, vapaata kilpailua kohtuuttomasti rajoittavina kartelleina. Tekijänoikeutta ei siis myöskään voi pitää sopimusoikeuden luonnollisena jatkeena.
Mikään yllä selostetusta ei tarkoita, etteikö tekijänoikeus joissakin tilanteissa olisi perusteltu. Teoksen kaupallisen käytön väliaikainen rajoittaminen voikin olla tarpeen, jotta voitaisiin parantaa tekijän mahdollisuutta saada teoksestaan rahaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tekijänoikeus olisi millään tapaa sama kuin omistusoikeus. Sitä onkin parempi verrata patenttiin, väliaikaiseen muiden ihmisten oikeuksia rajoittavaan poikkeustilaan, jonka aiheuttama vahinko on pyrittävä minimoimaan tekemällä siitä niin rajallinen kuin on pakko.
Sinänsä olisi toki edelleen mahdollista päättää, että tekijänoikeus on suoraa omistusoikeutta, kaikesta tästä huolimatta. Sellaiselle päätökselle tulisi kuitenkin olla erinomaiset perustelut.
(Pääosa tämän kirjoituksen sisällöstä on sovellettu Michele Boldrinin ja David K. Levinen alkuperäistekstistä Property Rights and Intellectual Monopoly.)
Kommentteja: 11
“Ilman tekijänoikeuttakin tekijä voisi luoda teoksestaan niin monta kopiota kuin haluaisi, ja nämä pysyisivät hänen omaisuutenaan ja kontrollissaan kunnes hän päättäisi luopua niistä myymällä ne eteenpäin.”
Ei pidä paikkaansa. Tämä on yksi niistä syistä, miksi en näe kaupallisen suoja-ajan täyttä poistamista pätevänä ratkaisuna.
Jos julkaisen kirjan ja saan muutaman ensimmäisen kappaleen myytyä Suomalaiselle kirjakaupalle, nämä huomaavat että hei, mehän saadaan kopioida näitä ihan loputtomasti. Tekevät tiedostoksi ja nakkaavat painotalolle, sitten myyvät itse paljon minua halvemmalla kun ei tarvitse esimerkiksi minulle, taittajalle, kuvittajalle ja muille tekijöille maksaa mitään. Ei myöskään kustantajalle.
Ei kirjoja myydä kaikkia kerralla, vaan niitä ostaa joku ketju silloin, toinen tällöin. Jos ensimmäinen ostaja voi vallata markkinani minun teoksellani, on jossain menty pieleen.
Vai olenko väärässä? Yhden kirjan olen julkaissut ja ollut töissäkin eräällä kustantajalla, eli ainakin suunnilleen tiedän mistä puhun.
Ääh, siis pitää kylläkin paikkansa. Pitäisi oppia olemaan postaamatta ennen kuin ehtii sulattaa lukemansa.
“Jos teen kupin kahvia, on minulla kylläkin täysi oikeus päättää kuka saa juoda siitä. Jos sen sijaan myyn sen eteenpäin, ei minulla enää ole oikeutta päättää, miten sen ostaja saa siitä juoda tai millä ehdoilla hän saa myydä sitä eteenpäin.”
Tämä on lähempänä sellaista lainausta mikä sopii tuon edellisen paikalle. Jos esimerkiksi kirjalle ei tekijänoikeus suojaisi edes sitä kaupallista viittä vuotta minkä PP kuitenkin lupaa, on vaikea saada kirjasta minkäänlaista tuottoa.
Tuo 5v on mielestäni kirjalle sinänsä riittävä suoja, mutten lähtisi vertaamaan kirjaa kahvikuppiin.
Kirjailija ei pysty keikkailemaan samalla tavalla kuin muusikko. Pitäisin kirjoja muutenkin arvokkaampana kuin musiikkia ja muuta sellaista. Musiikki ei kuolisi jos suoja-ajat olisivat nollissa, mutta kuinka laadukkaita kirjoja me saisimme silloin?
OjM: En missään kohtaa väittänytkään, että kaupallinen suoja-aika tulisi poistaa kokonaan.
Materiaalisen ja immateriaalisen omaisuuden varkaudessa on tietysti teknisiä eroja monessakin mielessä, mutta moraalikysymyksinä ne ovat hyvinkin rinnastettavissa toisiinsa.
Tekijänoikeusrikoksessa ei varasteta kopiota teoksesta, vaan siinä varastetaan ihmisen oikeus päättää oman työnsä tuloksesta ja mahdollisuus tulla toimeen omalla työllään.
Selkokielellä voidaan sanoa, että piraattipuolue ajaa henkisen työn sosialisointia.
Sosialismin edistäminen on sinänsä aivan ok, ja meiltä onkin ennen piraattipuolueen syntyä puuttunut aito ja radikaali sosialisointiin tähtäävä puolue. Moraalisesti ongelmalliseksi sosialisointi tulee vasta, kun se tarkoittaa että piraatit pyrkivät sosialisoimaan muiden tekemän aineettoman työn tulokset, mutta eivät ole valmiita jakamaan omaa materiaalista omaisuuttaan solidaarisuuden ja toveruuden nimissä.
Jos vaikka rakennan itselleni kauniin talon enkä saa kieltää naapureita katsomasta sen suuntaan maksamatta minulle näyttelymaksua, niin onko tämä Pekka Raukon mielestä sosialisointia? Kun en saa mahdollisuutta tulla toimeen omalla työlläni! Päättää oman työni käytöstä!
Jos haluan rajoittaa taideteokseni (talo) tuottamaa nautintoa niin, että siten kiristän ihmiset maksamaan minulle siitä, niin se on minun ongelmani. Voin toki pystyttää muurit ympärille (omalle tontilleni omaan laskuuni), mutta ei minulla ole oikeutta pakottaa naapureita rakentamaan muureja tonttini ympärille tai katselemaan toisiin suuntiin. Voin sanoa, että rakennan kauniin talon vain, jos kaikki naapurini suostuvat ennalta maksamaan riittävän summan, jne.
Tämä tilanne on verrattavissa tekijänoikeuksiin. Kyse ei siis ole sosialisoinnista. Kuten blogimerkinnässä (ja Levinen kirjassa?) todetaan, tekijänoikeudet ovat verrattavissa muihin patenttioikeuksiin, eivät niinkään fyysiseen omistusoikeuteen (kapitalismiin). Blogimerkinnässähän ei vastustettu tekijänoikeuksia vaan sanottiin, että niitä ei pideä perustella fyysisinä omistusoikeuksina vaan tekijöiden tulonlähteen mahdollistamisen näkökulmasta. Levinen ja Boldrinin kirjassa tosin muistaakseni tätäkin hyötyä pidetään pienempänä kuin tekijänoikeuksien haittoja, ja ainakin monissa erikoistapauksissa niin onkin, se mm. estää inkrementaalisia parannuksia teoksiin, jossa fanifiktion, parodian tai vain sävellyksen parannusten kautta tuotetaan yhä parempaa. Ennen sävellykset ja tarinat lainattiinkin toisilta ja paranneltiin niitä, jopa Shakespeare teki tätä, ja hän sai tulonsa teatterista, ei tekijänoikeuksista.
Kyllä, tekijänoikeuksien lakkauttamisella olisi valtavia negatiivisia vaikutuksia kirjojen ym. laatuun, mutta tekijänoikeuksien haitat ovat _ehkä_ vieläkin suurempia, etenkin ensimmäisten vuosien jälkeen, joten alkuvaiheessa tuo 5 vuoden raja voi olla hyvä kokeilu, sitten ehkä pitäisi siirtyä vapauteen. Teknologiamuutokset tosin saattavat olla niin merkittäviä, että ehkä lainsäätäjien ei pitäisi ollenkaan yrittää ennustaa, mikä on hyvä sääntelykeino tulevaisuudessa, vaan kumota kaikki IPR-lainsäädäntö ja antaa markkinoiden löytää vähemmän huonoja keinoja hoitaa asioita.
Nimimerkki “Ei ole sosialisointi” demonstroi oivallisesti, millaisia höperöjä mielikuvia käsite “tekijänoikeus” voi merirosvon mielessä synnyttää.
Ajatus, että joku voisi saada tekijänoikeuden julkiseen näkymään rakentamalla siihen talon, ei tietenkään ole tästä maailmasta. Ja vaikka olisikin, niin ei sillä nyt käsiteltävän asian kanssa ole mitään tekemistä.
Alkuperäinen postaus taas osoittaa sen, millaista jälkeä syntyy kopioimalla. Jos Sotalakin olisi vaivautunut ajattelemaan asiaa itse, eikä vain kopioinut pienin muutoksi toisten tuottamaa tekstiä, olisi kirjoituksen laatu ollut mitä ilmeisemmin huomattavasti nyt nähtyä korkeampi.
Yksi käsiteongelma, jonka näen kyllä piraattien teksteissäkin on tämä jatkuva tekijänoikeuksista puhuminen yhtenä könttinä. Ilman tekijänoikeuksiakin teoksia varmasti tehtäisiin, mutta hyyyyvin vähän. Eri asia onkin sitten tämä puolueen ajama epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen, joka siis muuttaisi vain yhtä tekijänoikeuden taloudellista komponenttia. Ei tässä ole kyse lainkaan tekijänoikeuksien poistamisesta, joten toivoisin, että piraatitkin välttäisivät tuollaisen ilmaisun käyttöä väärinkäsitysten vähentämiseksi.
Raukko,
1. talon rakentaminen paikkaan, jossa ennen ei ollut mitään nähtävää, on eri asia kuin
2. tekijänoikeus, joka puolestaan on eri asia kuin
3. omistusoikeus.
Pointtini oli, että kohta 1. on lähempänä kohtaa 2. kuin kohtaa 3., ja erityisesti, että vaikka kohtiin 1. ja 2. (mukaillut) argumenttisi “Kun en saa mahdollisuutta tulla toimeen omalla työlläni!” “Päättää oman työni käytöstä!” sopivat, ne ovat silti eri asia kuin omistusoikeus. Et kumonnut yhtään argumenttiani.
Tästä ei välttämättä seuraa, että valtion ei pitäisi myöntää tekijänoikeus-nimikkeellä tunnettuja erikoiskohteluita, vaan että sitä asiaa pitää pohtia erikseen eikä sekoittaa omistusoikeuksien suojelemiseen. Moni omistusoikeuksien suojelemista puoltava argumentti (eivät kaikki) puoltaa myös kohtien 1. ja 2. erikoiskohtelua, mutta toisaalta niistä on niin paljon haittojakin, että kysymys on erittäin vaikea. Useimpien IPR-oikeuksien kohdalla suoja-aikojen lyhentäminen olisi luultavasti paikallaan; lakkauttamisen järkevyyteen on vaikeampi ottaa kantaa.
En ymmärrä erottelua kopioinnin ja kaupallisen käytön välillä. Piraattienkin mielestä se, että joku muu ansaitsee rahaa levittämällä eteenpäin toisen teosta pitäisi kieltää. Silti tekijällä itsellään ei saisi olla oikeutta vaatia rahaa työstään ja kieltää sen käyttö ilman korvausta? Mikä logiikka tässä on? Jos kerran levittäminen ei ole tekijältä pois (koska immateriaalista ei voi varastaa), miksei kuka tahansa saisi yrittää periä siitä maksua itselleen? Onko luvaton kaupallinen käyttö siis kuitenkin varastamista joltain?
@Kari Kopioija
Tekijänoikeuden tarkoitus on motivoida luomaan lisää, joten eikö pitäisi olla varsin ymmärrettävää antaa tekijälle joksikin aikaa kaupallinen monopoli, että tämä voisi hyötyä siitä?
@Joonas Mäkinen:
Miksi piraatit sitten epäävät tekijältä tämän kaupallisen monopolin ja vaativat itselleen vapaata kopiointioikeutta?
Aiheuttaako kopiointi tekijälle taloudellista haittaa vai ei? Jos ei aiheuta, miksei kuka tahansa saisi myydä teoksia tekijän puolesta? Jos aiheuttaa, miksi piraatit vaativat itselleen oikeutta levittää teosta vastoin tekijän tahtoa?
Miksi piraattien keskinäinen kopiointi olisi jotenkin hyväksyttävämpää kuin teoksen myyminen tai julkinen esittäminen???