Sisäministeriön holhoavat peliautomaattisuunnitelmat huolestuttavia

Helsingin Sanomissa esitettiin 16.10.2009 mahdollisuus muodostaa pakollinen rekisteri kaikista rahapelien pelaajista. Tämä on yksi huolestuttava askel lisää kohti täysimittaista holhous- ja valvontayhteiskuntaa. Pakkorekisterin esitystä perustellaan peliongelmaisten auttamisella, ja ensiaskeleena mainitaan myös mahdollisuus vapaaehtoiseen rekisteriin. Vaikka ajatus peliongelmaisten auttamisesta onkin itsessään ilahduttava, tulisi rekisterin pysyä vain ja ainoastaan vapaaehtoisena. Sen ei myöskään tulisi näkyä muille kuin käyttäjälle itselleen.

Suomessa on jo nyt selkeitä ja voimakkaita valvontayhteiskunnan piirteitä, joten sen suhteen ei rekisterissä itsessään ole mitään uutta. Ehdotetut toimenpiteet kuitenkin vahvistaisivat tätä taipumusta entisestään. Rekisterin avulla olisi mahdollista tarkkaan seurata sitä, miten paljon ja milloin ihminen käyttää peliautomaatteihin rahojaan. Vaikka tiedot periaatteessa olisivatkin vain käyttäjän itsensä tiedossa, löytyisivät ne silti keskitetystä tietokannasta. Näiden tietoturvan luotettavuus ei viime vuosina ole ollut mitenkään vakuuttava, ja useassa eri maassa on ollut tapauksia joissa satojen tai jopa tuhansien henkilötietoja on päässyt kerralla vuotamaan. Mitä vähemmän tietoja ihmiset pakotetaan luovuttamaan, sen pienempi vaara tällaiseen on.

Ehdotus on myös ongelmallinen sen suhteen, että satunnaiset pelaajat tuskin jaksaisivat rekisteröityä pelaamista varten. Samaan aikaan aktiivisesti pelaamista harrastavat joutuisivat rekisteröitymään jatkaakseen harrastustaan. Tämä vähentäisi rajusti peliautomaattien tuottoa ja samalla kohdistaisi peliautomaatit niille, joilla on suurempi riski päätyä peliongelmalliseksi.

– Vapaaehtoisella pelaajakortilla voisi olla lisäarvoa. Voitot voisi maksattaa suoraan tilille, pelihistorian seuraaminen olisi mahdollista ja pelaamiselle voisi asettaa itse rajoja, mutta en hyväksy tietojen kenenkään muun silmille saattamista, puhumattakaan edes ideointitasolla rekisteröinnin pakollisuudesta, kertaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto jo aamusta asti aihetta aktiivisesti kommentoineena.

2 Comments

  1. Juha K.
    Posted 17.10.2009 at 06.48.46 | Permalink

    Lisääntynyttä valvontaa ei todellakaan voi kuin vastustaa, ja henkilörekisterit ovat yksi ikävimpiä valvonnan muotoja. Olen mielelläni laittanut muutaman satunnaisen euron vuodessa automaatteihin, tukeehan siinä myös suomalaista kulttuuria, mutta rekisteröinnin tullessa pakolliseksi, jäävät nekin eurot omaan taskuun.

    Vallalla on ihmeellinen vimma lisätä valvontaa. Itseäni huvitti jokin aika sitten HS:ssa näkynyt röntgenkuva lentokentän turvavalvonnasta. Kuvassa näkyivät vyötärömakkarat ja kaikki! Kuinkahan moni ihminen tiesi tätä ennen, mitä laitteen läpi kulkeminen tarkoittaa. (Ko. käytännöstä ilmeisesti luovuttiin, mutta jo kokeilun salliminen oli törkeää yksityisyyden ja intimiteetin loukkaamista.)

    Onneksi Suomeen on syntynyt Piraattipuolue, koska kaikki muut poliittiset puolueet suhtautuvat ko. asioihin ilman minkäänlaista realiteetin ja yksityisyyden suojan tajua.

  2. Mikko Kunnari
    Posted 19.10.2009 at 17.44.18 | Permalink

    Mielestäni hyvä idea vapaaehtoisena systeeminä. Himopelaajat saisivat käsiinsä karua faktaa siitä kuinka paljon todellisuudessa tuleekaan hävittyä ja ehkä se voisi auttaa pääsemään riippuvuudesta eroon. Tiedän itse ainakin pari himopelaajaa, jotka unohtavat häviöt ja muistavat voitot, jolloin pelaaminen ikään kuin tuntuu järkevältä. Sitten tulee laskettua asioita tahallaan niin että pelaamiselle olisi järkevä “oikeutus” tai että se olisi jopa kannattavaa.

    Joka tapauksessa pitäisi aika tarkkaan arvioida kuinka montaa pelaajaa tuo homma kiinnostaisi ja mitkä olisi todelliset hyödyt. Käyttääkö kukaan vapaaehtoista systeemiä? Pakollisena systeeminä taas pelaajat vain siirtyisivät nettiin. Ei nimittäin olisi ihan ilmaista joka automaattia vaihtaa yhteensopivaksi ton systeemin kanssa.

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

*
*