Seuraavat eduskuntavaalit pidetään viimeistään keväällä 2011, ja nyt on ajankohtaista perustaa piiriyhdistyksiä. Piiriyhdistyksen toiminta-alueena on vaalipiiri, ja sen tehtävänä on tehdä puoluehallitukselle esitys kyseisessä vaalipiirissä asetettavista Piraattipuolueen ehdokkaista. Lisäksi piiriyhdistys vastaa paikallisesta vaalikampanjoinnista ja järjestää muuta paikallistoimintaa. Helsingin piiriyhdistyksen perustamiskokous on 11.10. Piakkoin perustetaan piiriyhdistykset myös Kymen, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen vaalipiireihin. Kaikille vaalipiirissä asuville tiedotetaan sähköpostitse etukäteen piiriyhdistyksen perustamisesta.
Helsingin piiriyhdistys
11.10. klo 14 Perustamiskokous, Roomankatu 5, sisäpiha.
11.10. klo 17-22 Uusien ilta, Roomankatu 5, sisäpiha. Vapaamuotoinen illanvietto kaikille Piraattipuolueen uusille helsinkiläisille jäsenille ja Helsingin piiriyhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille.
Paikallistoimintaa voi toki järjestää myös ilman piiriyhdistystä. Piiriyhdistys on kuitenkin välttämätöntä perustaa hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja, jotta Piraattipuolueella voisi olla ehdokkaita kyseisessä vaalipiirissä. Piraattinuoret järjestää osan paikallistoiminnasta. Piraattinuorille ei ole toistaiseksi suunnitteilla paikallistason organisaatiota.
Mikäli haluat järjestää Piraattipuolueen paikallistoimintaa ja tarvitset neuvoja tai haluat käyttää puolueen tiedotuskanavia tapahtuman mainostamiseen, ota yhteyttä hallitukseen tai muihin aktiiveihin (IRC tai keskustelupalsta lienee tähän sopivin tapa, säköpostiakin voi lähettää). Mikäli haluat järjestää Piraattinuorten paikallistoimintaa, samat yhteydenottotavat sopivat myös sen osalta. Hallitus mielellään haluaa tietää mitä kaikkea toimintaa missäkin järjestetään, ja lisäksi tapahtumat tulisi aina lisätä tapahtumakalenteriin, joten pyydä ainakin lisäämiseen tarvittavat tunnukset.
Kommentteja: 9
Kuulostaapa hankalalta. Täytyy sanoa, että minusta on käsittämättömän byrokraattista vaatia, että jokainen joka haluaa harjoittaa Piraattipuolueen toimintaa, joutuu erikseen hakemaan lupaa hallitukselta. Tuollainen väistämättä vähentää ihmisten intoa tehdä asioita.
Ja jos joskus pääsemmekin tilanteeseen, että puolueella olisi valtakunnallisesti paljon aktiivisia toimijoita, hallituksesta tulee pullonkaula. Moinen järjestely ei missään nimessä ole puolueen kasvutavoitteihin nähden mitenkään skaalautuva. Se ei myöskään ole ihmisten omaa ajattelu- ja toimintakykyä kunnioittavaa. Varmasti on olemassa parempiakin vaihtoehtoja.
Kaksi itselleni mieleen tulevaa: Ruotsin malli, jossa idean saaja kysyy kahdelta muulta piraatilta ja jos näiden mielestä idea kannattaa toteuttaa, toteuttavatkoon sen piraattipuolueen jäseninä ja näin piraattipuolueen nimissä. Joskus saattaa tulla joitakin huonoja ideoita, mutta toisaalta hyvässä tapauksessa lisääntynyt toiminnan määrä enemmän kuin korvaa tämän. (Lisäksi tuon säännön virallinen olemassaolo voi osin suojella puoluetta puolueen jäsenten tekemiltä hölmöyksiltä).
Toinen vaihtoehto sitten on se, että kukin porukka, joka haluaa aktiivisesti toimia, perustaa oman piraattiyhdistyksen. Tämä on se perinteisen suomalaisen puolueen toimintatapa, jossa puolueella on kaikenlaisia paikallisyhdistyksiä ja alayhdistyksiä. Syy tähän on juuri se, että yhdistyksen perustajat/vetäjät voivat rauhassa itse toimia kyselemättä joka välissä lupaa korkeammalta taholta.
Muitakin vaihtoehtoja varmasti on, mutta nykyinen ehdotettu hierarkinen malli, jossa ihmisen pitää kysyä lupaa hallitukselta, ei kannusta ihmisiä osallistumaan, ei kunnioita näiden kykyä ajatella ja osallistua poliittisesti, eikä skaalaudu suureen määrään aktiiveja.
Itse olen ymmärtänyt että meilläkin olisi nimenomaan toimintatapana vapaampi malli. Näen tuon kehoituksen ottaa hallitukseen yhteyttä lähinnä hyvänä tapana pitää hallitus perillä asioista ja pyytää neuvoja eikä vaatimuksena. Kaikkea ei tosiaankaan pitäisi kankeasti hyväksyttää kokouksissa jos ei ole pakko.
Ei kirjoituksessa puhuta mitään luvan pyytämisestä. Tarkoitus on tosiaankin se, että jos haluaa toimintaa järjestää niin hallitus voi auttaa ja antaa neuvoja asiasta ja voidaan sopia siitä, miten tapahtumaa mainostetaan esim. PP:n sivuilla ja antaa toimintaa järkkääville tunnukset lisätä tapahtumia tapahtumakalenteriin jne. En tullut ollenkaan ajatelleeksi, että tekstistä voisi saada sen kuvan, minkä Särelä on ilmeisesti saanut.
Kirjoitin nyt tuon viimeisen kappaleen uusiksi, toivottavasti on selkeämpi.
Hyvä että Ahto tuli korjaamaan väärinkäsityksen heti perään. Toiminnan rajoittaminenhan missään tapauksessa ei kyseessä ollut, vaan avun tarjoaminen. Lisäksi kannattaa huomioida se, että yksinkertainen ilmoitus hallitukselle (sen enempiä lupia odottelematta), voi olla suuri hyötykin. Seuraavana vastaavaa toimintaa aloitteleva porukka voi pyytää hallitukselta apua ja tällöin voimme ohjeistuksen ja avun lisäksi kertoa mistä kysyä käytännönkokemuksia.
Vapaa malli on myös Suomessa Piraattipuolueen toimintamalli.
Hyvä, että asia tuli selvitettyä.
Onko ajantasaista tietoa siitä minkä verran täällä Vaasan lähistöllä on puolueen jäseniä? Itseäni kiinnostaisi piiriyhdistyksen perustaminen ja miksei myös eduskuntavaaliehdokkuus.
Valitettavasti nykyisessä jäsenrekisterissä ei ole jaottelua vaalipiireittäin, mutta pelkästään vaasassa on useampia kymmeniä puolueen jäseniä. Ei kannata olettaa kaikkien jäsenten innostuvan aktiivisesta toiminnasta, mutta kyllä tuosta määrästä jo helposti voinee paikallisia saada mukaan tapaamisiin ja mikseikö piiriyhdistystäkin perustamaan.
Hei Jyväskyläläinen puoluevaikuttamisesta, kiinnostunut ihminen!
Haluamme olla mukana perustamassa Jyväskylän osastoa, antaa ammattitaitomme ja hieman aikaa asialle.
Meitä olisi kasassa neljä ihmistä Jyväskylästä ja heidän kolmetoista aikuista lastaan (kukin omalla paikkakunnallaan) .
Jos olette perustamassa tai haluatte mukaan (meidän perustamaan) perustamiskokoukseen
Ota yhteyttä lokakuun loppuun 2009 mennessä.
jouko.takala@gmail.com