Raha pitäisi olla arvon mittari. Mittari ei saisi muuttua ajan kanssa, ei metrikään ole joskus puolikas ja joskus puolitoista. Mittarin pitää olla luotettava mutta kun mitataan laatua (joka on moraalin osa; lue Antonio Damasio; ihmisen kyky ymmärtää laatua käy tunteen kautta: kun tuntuu hyvältä on hyvä mutta ei kerro vielä filosofista hyvää). Mittari arvolle ei siis toimi rahan avulla koska raha vaihtaa lähinnä aktin tuottamia transaktioita, ei laatua sinänsä taikka yhteistoimintaa (transmissiota) josta alkaa hyvä. Ihminen on ihminen muiden kautta ja tulee siksi miksikä muut hänet määrittelee (mihin hän voi itsensä peilata, reflektoida, ketkä antavat hänelle palautetta). Minä uskon siksi, että keskustelu tekijänoikeuksista (oikeus vs tunne laadusta oman elämän aikana) on psykologinen eli projisaatio siitä, että on kuolemanpelko ja elämisenpelko (anima ja animus), joiden heijastumiin sotkeudutaan sitten ties millä typerällä keskustelulla tämän päivän segregoituneessa ja sekularisoituneessa maailmassa. Kyse on siis syvemmästä traumasta kuin vain oikeus. Kyse on pelosta, joka aiheuttaa lukkoja useimmilla ihmisillä näkemään todelliset ongelmat tekaistujen sijasta. On helpompi puhua oikeuksista, koska niitten kautta voi kuvitella olevansa jotenkin “pelastunut” vaikka totuus on raaka – ja nyt se on siksi raaka kaikille.

Arvon mittari uusiksi: nimenanto kolmen kulman kautta; isä-poika-pyhä henki eli johtotähti, psykobiologia ja sosiaalipsykologia/pedagogiikka.
Ei pelkästään kaksi lineääristä matkaa (kristillis-juutalainen aikakäsitys) sillä se aiheuttaa kausaliteetin tunnetta myös tietoisuuden kehään mikä pätee vain tiedon kehään.

Kommentti tekijänoikeuksiin: nykyinen tekijänoikeuslaki pitäisi ristiä uudelleen “levittäjänoikeuslaiksi” (ja heittää hemmettiin), ja säätää tekijän- ja kuluttajanoikeuslaki. Nykyään tuntu olevan niin, että kun sanotaan taikasana “tekijänoikeus”, niin yhtäkkiä esim. kuluttajansuojasta ei tarvitsekaan piitata, vaan voidaan myydä tuotetta joka ei toimi alunperinkään kunnolla, tai lakkaa yhtäkkiä toimimasta, jne.

Tekijänoikeuskeskustelussa tunnutaan usein sekoittavan taloudellinen ja moraalinen tekijänoikeus – ne ovat väärällä tavalla erillään ja väärällä tavalla sidoksissa.

Moraalinen tekijänoikeus on luovuttamaton ja ikuinen. Näytelmän “Lysistrate” kirjoitti Aristofanes, ja sillä sipuli. Se että siitä on kaksi ja puolituhatta vuotta, ei muuta asiaa, kukaan muu ei saa väittää tätä teosta omakseen (joku on tietysti voinut tehdä Lysistraten käännöksen ja kommentaarin, johon hänellä puolestaan on moraalinen oikeus).

Moraalista oikeutta ei voi myydä, taloudelliset oikeudet voi. Moraaliset eivät siirry taloudellisten mukana. Mutta toisaalta pitäisi olla niin, että jollei voida osoittaa kenellä on moraaliset oikeudet, ei ole taloudellisiakaan olemassa, ja toisaalta taloudellisia ei pitäisi voida myydä (vuokrata) kuin määräajaksi. Kirjojen kohdalla näin osittain onkin: jos kustantaja ei teosta suvaitse julkaista, palaavat tietyn ajan kuluttua kaikki oikeudet tekijälle, joka voi etsiä toisen kustantajan.