Törmäsinpä tänään ihan muutamaankin tekijänoikeuskukkahattutätiin — miksipä muuksikaan kutsua tahoja, jotka eivät joko suostu näkemään ajamansa asian negatiivisia oikeusvaltiovaikutuksia, tai joilla ei muuten vain ole esittää tiedostonjakamisen laillistamiselle mitään vaihtoehtoa, jolla sekä kansalaisoikeudet että (epäkaupalliset) tekijänoikeudet voitaisiin säilyttää. (Vihje: Ei mahdollista. Saa ottaa haasteena.)
Joillekin tekijänoikeudet, jopa ne epäkaupalliset, tuntuvat vain olevan itseisarvo sinällään, suorastaan dogmi. Erästä kukkahattua lainatakseni, “Mutta vaikkei [waretusta] voikaan täysin kitkeä, sen laillistaminen täysin ei vain istu moraaliini. Mitenkään.” Mitenkään. Taho kiisti ehkä huolimattomasta muotoilusta huolimatta tarkoittaneensa, että mikä tahansa yhteiskunnallinen hinta — esim. oikeusvaltion rapauttaminen — olisi waretuskiellon säilyttämisen väärti, mutta eipä hänellä ollut myöskään esittää mitään rakentavia ehdotuksia.
Epä-älyllistä mollausta toki riitti: “Sinulla on heittää lahkolaisratkaisu, johon pieni kasa wareuskovaisia tukeutuu evankeliumin tavoin. Kuin mormoni tulisi vonkaamaan ateistilta jumalakuvaa ja kärmistelemään ettei ole sellaista tarjolla.” Mutta minähän tässä ateisti olen — en yksinkertaisesti usko immateriaalimonopolien autuaaksitekevään voimaan, ja kun osoitan yksinoikeusjumalan laajamittaisen palvonnan aiheuttamia ongelmia, uskovainen kohauttaa olkapäitään. Se nyt vain on niin.
Toinen tapaus puhuttaessa anonymisointipalveluista ja darkneteistä, joihin — tarkkailun tavoittamattomiin — laiton materiaali epäilemättä siirtyy pikkuhiljaa elleivät lait seuraa todellisuutta: “Tiedostan ongelman, mutta en tapaa purkaa sitä. [...] Tarkoituksena ei ole saada lakeja, joita ei voi valvoa. Voi olla että sellaiset lait ovat valitettava seuraus.” Sankarimme ei ollut kuitenkaan valmis kieltämään näitä tekniikoita (mikä vaatisi käytännössä kryptauksen kieltoa yksityishenkilöiden käytössä kokonaisuudessaan), mutta silti pitäisi olla tekijänoikeuslaki, vaikka sen ainoa vaikutus olisi kaistankulutuksen lisääntyminen näiden hieman tehottomampien waretuskeinojen myötä.
No, onhan tekijänoikeuslailla toinenkin efekti: yleisen lainkuuliaisuuden väheneminen. Jos jollekin oli nimittäin vielä epäselvää, eivät nousevat polvet näitä lakeja kunnioita edes siinä määrin kuin vanhat — eikä lakien jatkuva tiukentuminen liene auttanut asiaa. Lisäksi, jottei totuus unohtuisi, muistuttaisin myös isiemme ja äitiemme kopioineen aikansa medioita ihan sen verran kuin tekniikka antoi periksi, aivan nykypolvien tapaan. Nykyään vanhat sukupolvet lienevät toki nuoria vähäisempiä rikkureita, mutta onko kyse moraalista vai yleisesti vähäisemmästä mediatarjonnan seurannasta sekä uuden tekniikan vaatimasta opettelusta? Minulla ei ole tähän vastausta, vain arvelu ja halu herättää kysymys; arvelkaa siis tekin vapaasti.
Palatakseni kukkahattuihin, pelottavaa on, että molemmat lainaamani henkilöt sekä kolmas oleellisesti samoilla linjoilla ollut ovat selkeästi keskimääräistä älykkäämpiä — vaikkakin yleisinhimillisen irrationaalisia — yksilöitä. On surkuteltavaa, että älykäskin ihminen voi sortua kukkahattuansaan, jossa yksittäiset lait päätyvät dogmin asemaan täysin riippumatta ko. lakien käytännön vaikutuksista. Kyseessä on kuitenkin täsmälleen sama ajatusmalli kuin mitä muut kukkahattutädit harjoittavat ajaessaan absurdeja ja toimimattomia sensuurilakeja, julkisen keskustelun kontrollia ja “punaisia ilmiantonappeja” nettisivuille. Muilta aloilta tulee mieleen historian hämäriin jäänyt kieltolaki, puhumattakaan ikuisuustaistelusta prostituutiota ja mietoja huumeita vastaan — vaikka näiden puskeminen yhä kauemmas legitiimin yhteiskunnan ulkopuolelle vain lisää niiden negatiivisia lieveilmiöitä.
Kukkahattujen dogmeja vastaan argumentointi on useimmiten turhaa, ja monet heistä ovat olkiukkoargumenttien mestareita; jos olet eri mieltä, haluat kaiken olevan ilmaista ja murhata lapsia/taiteilijoita/jne! Jotkut kansalaisoikeuspiireihin kontaktissa olevat tekijänoikeustyypin hattupäät saattavat kuitenkin olla valistuneempia muissa asioissa. Asioissa, joissa he itse saavat vastusta muuntyyppisistä kukkahatuista. Ehkäpä osa heistä jopa näkee muiden kukkahattujen strategian perimmäisen tyhjyyden läpi, mutta oma kotsa on liian lähellä siinä majailevan rehun havainnointiin.
Voisiko olla mahdollista saada jotkut heistä asianmukaisella vertauksella katsomaan peiliin, huomaamaan oma kukkahattunsa, ehkä jopa heittämään se nurkkaan? Ihmisten kyky muuttua paremmiksi kuin ovat on rajattu, mutta ehkä se joskus, joissain tapauksissa riittää. Ehkä suurempi osa vain kallistaa hattuaan, keikistää peilille, ja on ainakin rehellisempi itselleen.
Ja ehkä suurin osa ohittaa epämiellyttävän totuuden. Siinä ihmiset ovat hyviä.
Kommentteja: 3
Hyvä kirjoitus. Se toi mieleeni Matti Nikin oivan yhteenvedon kukkahattutädeistä.
Olen kirjoituksestasi samaa mieltä, mutta en hyväksy sanaa “kukkahattutäti”. Minun on vaikea ottaa sitä käyttäviä tekstejä (ja siten myös kirjoittajia) vakavasti, koska sana ei tarkoita yhtikäs mitään. Tai kyllä siihen liittyy todellisuudelta silmänsä sulkeminen, mutta kun varsin monesta mielipiteestä voi väittää, että niiden kannattaja sulkee silmänsä todellisuudelta. Yhtä lailla waretuksen laillistamista haluavat kuin sitä vastustavat voivat nimittää toisiaan kukkahattutädeiksi.
Kokemusteni mukaan sanaa kukkahattutäti innostutaan käyttämään, kun omat perustelut on loppu ja jotain pitää silti vängätä. Tämä tilanne ei toki vastaa artikkelin tilannetta ja sisältöä, mutta sanan käyttö tuo ikävästi mieleen nuo tilanteet.
Sana kukkahattutäti on myös vanhoja ihmisiä ja naisia halventava. Tätihän on vanha nainen. Kukkahattu on taas naismainen päähine. Näin sana ilmaisee, että kukkahattutätimäiset mielipiteet ovat nimenomaan vanhoille tai keski-ikäisille naisille ominaisia tai tyypillisiä. Minun on mahdotonta uskoa tähän. Sanan keksijä on kuitenkin näin uskonut, koska on valinnut merkitystä varten tuollaisen sanan. Tämän saman naisvihamielisen ja ikäsyrjivän näkemyksen tulee tahtomattaankin ilmaisseeksi kukkahattutäti-sanaa artikkelissa esiintyvässä merkityksessä käyttämällä. Jos kukkahattutäti voi olla mies, niin miksi sitten käytetään sanaa täti?
Tässä olisi lopuksi ideoita fraaseista, joita voi käyttää tekstissä kukkahattutäti-sanan sijaan:
* sulkea silmänsä todellisuudelta
* henkilöllä ei ole jalat maassa
* henkilö haluaa uudeni kieltolain
* kieltoyhteiskunnan kannattaja
* kieltomentaliteetti
Tosin on vielä todettava, että ihmisiä haukkumalla ei saa heitä puolelleen. Kukkahattutäti on haukkumasana.
Kaj’n linkkaama muzzy kirjoittelikin itse sanasta. Minä en tiedä mistä se on tullut, mutta se on olemassa, ja se ymmärretään hyvin.
Kaikki ym. tekstin kukkahatut olivat muuten miehiä. (Jätin loppuosan useimmissa kohdissa pois tarkoituksella, kuten äskenkin. Ehkäpä pelkkä “kukkahattu” olisikin realistisesti lanseerauskelpoinen uustermi, joka selvästi tunnistetaan mutta on alkuperäistä himpun geneerisempi.)
Mitä tulee haukkumiseen, pohdinnan kohteena olivat nimenomaan tahot, jotka eivät itsekään nimellisesti arvosta kukkahattuutta kovin korkealle. Tällöin pieni potku perseelle (perusteluineen) voi olla juuri se mitä tarvitaan herättämään joku unestaan. Korvansa arvostelulta sulkevia pidän helposti valmiiksi menetettyinä tapauksina muutenkin – vaikka on ehkä niinkin, että joku voisi kärsivällisyydellä ja vaivannäöllä saada joitain sellaisiakin näkemään järkeä.
Mutta onko vaadittu hyssyttely ja paapominen vaivan arvoista? En pidä onnistumistodennäköisyyden kasvua riittävänä (sen ollessa lähtökohtaisestikin varsin pieni), ja konsistentteja oikeusvaltion puolustajia tuskin löytyy sellaisten riveistä, joita vielä aikuisiälläkin pitää taputella päälaelle jotta sanoisivat sen olevan hyvä juttu. Toisaalta allekirjoittaneen vikoihin myönnettävästi kuuluu kärsimättömyys typeryyttä ja kieltomentaliteettia kohtaan.
Sivumennen voisi myös pohtia, tuottaisiko kärsivällinenkään manipulointi asioita oikeasti ymmärtäviä ex-kukkahattuja vai korvattaisiinko vain korkean tason dogmit uusilla. Tämä menee hieman ohi aiheesta, mutta optimitoimija ymmärtäisi myös miksi tekee mitä tekee. No, ehkäpä ongelma ei välttämättä (aina) ole ymmärryskyvyn puute, vaan sen suuntaamiskyvyttömyys tietylle sektorille. Siinä voi ehkä auttaa.
(Allekirjoittanut ei ole optimitoimija; sellaisella olisi ymmärryksen lisäksi myös kärsivällisyyttä ja motivaatiota. Minulta ihmiskunta syö niin päivittäisillä toimillaan kuin laajemmassa poliittisessa mittakaavassa molempia.)