Mielestäni yli 50 vuotta vanha materiaali on yksistään kulttuurimielessä oltava vapaasti yhteiskuntien hyödynnettävissä ihan samalla perusteella kun patenttikin vapautuu peräti jo 20 vuoden päästä. Keskustelu äärimmäisistä suoja-ajoista on suurta riistoa koko kansalta muutamalle harvalle. Maailma ei toimi millään muullakaan työnteon alueella näin.

Mitä tulee remasterointeihin, ne ovat teknisesti ja juridisesti uusia teoksia, jolloin niiden uusi suoja-aika alkaa siitä hetkestä kun ne julkaistaan. Tässä voi mm. alkuperäinen levy-yhtiö tai muu toimija kilpailla sekä luoda työllään arvonlisää ja edelleen itselleen brändiä luotettavana remasteroijana. Toisaalta eipä 60 luvun levyissä juurikaan rahinoita enää ole, joten etu on näennäinen. Se on ihan OK että useampi levy-yhtiö kilpailisi tällä sektorilla. Sen sijaan, että julkaistaan ilmaiseksi saatu tai muuten kuoletettu materiaali ja myydään se normihinnoin, on jo kyseenalaista puuhaa.

Äänitteiden suoja-ajasta vielä kuluttajansuojanäkökantaa. Jos puhutaan jo vapautuneesta 50-luvun ja sitä vanhemman tuotannon musiikista, niin suomalaiset äänitejulkaisijat ovat mielestäni hoitaneet leivistäkänsä verrattain hyvin. Ts. äänen jälkikäsittely on tehty useimmiten ammattitaidolla eikä ole lähdetty helpompien ja edullisimpien pikarahastusten tielle. Mutta entäpä sitten vaikkapa The Beatles -musiikin vapautuminen. Selvää on, että maailmalta löytyy suoja-ajan päätyttyä satoja eri julkaisijoiden Beatles-kokoelmia. Osa on toteutettu laadukkaammin, osa jostain vastaantulleesta äänilähteestä hutaisten kopioimalla. Miten kuluttajaraukka selviää silloin kaupassa valinnanvaikeuden keskellä? Ja ei, tässä en usko tavaratalojen sisäänoston laatukriteeriin, sillä jo nyt marketeista löytyy vaikkapa 60-luvun ulkomaisten hittibändien best of -kokoelmia, jotka vasta kuuntelussa paljastuvat huonosti äänitetyiksi 80-luvun livelevyiksi.

Osoitit myos minulle oikaisua, johon haluan kommentoida. Hintaesimerkkini ei ole yhtaan harhaanjohtava, silla yksistaan levykotelon painaminen maksoi vuonna 1988 yhdeksan markkaa. C- kasetin vinyylia korkeampi kuluttajahinta oli oman aikansa vitsi, silla se oli halvempi valmistaa kuin vinyylilevy. Kirjoitan tata Cannesissa Midem messuilla, joten siksi kirjaimista puttuvat pisteet. Sorry siita. Taalla on useita CD tehtaita tehnyt minulle lamatarjouksia, jotka antaisivat edellytykset muuttaa lukua lahemmaksi 90%. Sitapaitsi eivat painosmaarat ole juurikaan muttuneet noista ajoista.

Taalla messuilla myos nakee selvasti toimialan maailmanlaajuisen trauman. Ollaan toimittu rahatalouden ehdoilla, eli vaarin, ja nyt yritetaan selitella asioita toisten syyksi. Entisen Neuvostoliiton tavoin ei kesteta totuuden kertojia, vaan ne leimataan ja pahimmillaan tapetaan. Japanin yksi merkittavimpia levy-yhtiota King Records vannotti CD levyn myonteista jatkoa ja panotti sen ehdoksi kotimaisuuteen panostamista. Se on tasmalleen sama linja minka me olemme valinneet, joten “liittolaisemme” ovat todella kaukana. Nain vahva on IFPI:n vaikutusvalta maailmassa.

Jos joku keksisi tien, joka johtaisi muutokseen ilman, etta kenenkaan ei tarvitsisi menettaa kasvojaan, savuttaisimme isoja voittoja. Ahtin kannattaisi aloittaa oman littonsa kanssa ja vetaa muut perassa. Ahneuden ja vallanhimon aika on pysyvasti takana. Nyt on aidosti osattava puhua kuluttajalahtoisesta palveluketjusta ja siihen on kaikkien sitouduttava.

Erkki Pumalainen
Poptori Oy

1) Koko Yleisradion ja Gramexin välinen vuosien nahistelu on saanut niin farssimaisia piirteitä, että pakollakin tulee miettineeksi onko jollain suunnalla joillekin ihmisille annettu liikaa valtaa liian pienin edellytyksin. Minun mielestä on ihan luontevaa että Gramex pyrkii turvaamaan asiakkailleen mahdollisimman korkean korvaustason työnsä käytöstä ja yhtä lailla on luontevaa että Yleisradio työn hyödyntäjänä pyrkii hyödyntämään työtä kustannustehokkaasti. Oikeuskahinat syövät molempien osapuolten arvovaltaa ja resursseja, samalla ryvettäen molempien osapuolten mainetta. En sinällään näe mitään moraalisesti väärää siinä, että Yleisradio perii korvaussummista takaisin niitä rahoja, jotka on oikeudessa todettu ylihinnaksi. Niin toimisi jokainen yritys tuossa tilanteessa.

2) Älä nyt Ahti ihmeessä ala syyllistämään (niin tuon kommenttisi ainakin tulkitsin) Yleisradiota oman musiikkituotannon karsimisesta. Toisin kuin vuosikymmeniä sitten, nykyisellään suomalaisilla äänitemarkkinoilla on laadukasta tarjontaa niin paljon, että Yle voisi kymmenellä radiokanavalla soittaa 24h/vrk laadukasta musiikkia ensiesityksinä ilman valinnanvapauden puutetta. Se ettei Yle tässä tilanteessa tuota entiseen malliin esittämäänsä musiikkia, on silkkaa järkevyyttä.

3) Sitten Erkille. Väittämäsi, että cd:n valmistuskustannukset ovat 80% pienemmät kuin vinyylin, on harhaanjohtava. Luonnollisesti hintavertailua pitäisi tehdä samojen painosmäärien yksikköhinnoissa sekä tyypillisissä musiikkiteollisuuden painosmäärissä ja silloin ero on jotain aivan muuta. Silloin kun sinun levy-yhtiösi on vinyylejä viimeksi painanut, on niitä taidettu tehdä linjalla 500-1000 kappaleen erissä (käsittääkseni myynti oli hyvin kasettivoittoista). Tuon määärän alarajassa vinyylin ja cd:n painatuskulut kappaletta kohden ovat olemattomat ja ylärajan kohdallakin kaukana väittämästäsi.

4) Gramex-asiasta vielä sen verran, että jo nykyisellään Yleisradion soittokorvausten määrittelu on poikkeuksellista koko suomalaista radiokenttää ajatellen. Sitä se voisi olla jatkossakin, mutta ennakkoluulottomammalla sopimusneuvottelulla. Mitenkä muokkautuisi esim. soittolistat, jos Gramex-korvaukset määräytyisivät kappalekohtaisesti progressiivisesti. Ts. kun esimerkiksi Radio Suomi soittaa kappaletta X kerran vuodessa, selviäisi se pienimmällä kappalekohtaisella korvauksella, ja kuukausikaupalla veivattavien hittien kohdalla soittokerran hinta nousisi soittomäärän mukaan. Yksinkertaisin vasta-argumentti olisi että työ eriarvostuisi ja tuloerot kasvaisi. Tämän vaiheen keskustelussa välttäen vastaan jo tähän sanomalla, että se voisi johtaa myös tarjonnan monipuolistumiseen ja esille tulemisen mahdollisuuden niillekin, jotka nyt jäävät kokonaan kuuluvuuden ulkopuolelle. Eikä tämä päde vain esittäjämäärään, vaan myös albumeihin, joista menestyneimmätkään harvoin saavat radiosoittoa laajemmin kuin parin biisin osalta.

Ylen uusi sopimus ei voi tulla muusikoiden maksuun, joten se kai oli sinulta vitsi. Rahaa kootaan edelleen soitoista ja sen on tultava sellaisenaan perille. Tilityksien tulee ehdottomasti tehostua ja niiden kotimaisuusastetta on kasvatettava, jotta puhutaan oikeudenmukaisuudesta.

Mielestäni spekulaatio eri työsuoritusten yltämisestä teoskynnysten piiriin on loputon tie. Kaikki työ, josta maksetaan asiallinen ja tekijän hyväksymä palkka ja johon ei liity jälkeenpäin syntyvää työ- tms. suoritevelvoitetta pitäisi irrottaa tekijänoikeusjärjestelmistä. Jos näin ei tehdä, kaikkien teoksen tuottamiseen ja sen menestyksen generoimiseen osallistuvien on päästävä yhdenvertaisesti jaolle.

Radiosoittolistoissa ja musiikin käytössä tuli 90 -luvun alussa talouspäälliköiden antamat listat musiikkitoimittajille kuinka paljon he saavat laittaa ohjelmavirtaan suojattua musiikkia. Tämä vaikutti dramaattisesti esim. uutuuslevyjen esillepääsyyn. Musiikin käyttö on lisääntynyt radioiden määrän kasvusta johtuen, ei niinkään soittamisen.

Gramexin viiveestä sen verran, että jos tänään soi biisi, niin korvaus on tilillä 2010 lokakuun viimeisellä viikolla. Jos on tilityksessä epäselvyyksiä, se menee vuodella eteenpäin. On se aidosti liian hidas tahti tietokoneajassa.

En halua puutua käyvän vuokran käsitteeseen, sillä suurempi riski ja myös haitta on “perheharmonian” synty ja kentän asioiden helppo sopiminen järjestöstasolla. 70-luvulla politiikassa puhuttiin lehmäkaupoista. Minun mielestäni ÄKT ja Muusikkojen liitto eivät kuulu saman katon alle, sillä se olisi samanlainen kolhoosi kun SAK menisi EK:n tiloihin. Kun lisäksi kaikki toimialan avustukset ja rahanjaot tapahtuvat siellä, syntyy tarpeetonta huolta. Ei mikään tämän kaltainen järjestelmä voi jäädä “Erkki etkö sinä luota että olemme rehellisiä” varaan. Siis korostan en syytä ketään, vaan yritän pelata pois tarpeettomat epäilyksen edellytykset.

Radiosoittodiversiteetti syntyy siitä, että vain monikansallisilla jäteillä on varaa palkata “myyntimiehet” kiertämään radioita maasottamassa soittoja. Tällainen privaatti puoti, joka ei ole saanut ikinä euroakaan ESEK tukia, ei pysty tuotantoinvestoinnin jälkeen enää moista panostusta tekemään.

Siltä varalta, että joku vielä lukee, niin tässä muutama huomio vielä.

Kaj, kyllä voin kirjoitella ihan mielelläni sopivassa välissä.

Erkki, studio- ja markkinointiväen jaolle ottaminen ei ole tietysti minun vallassani, mutta tekijänoikeuden peruslähtökohta on luovan työn suojaaminen. Studio- ja markkinointityö voi toki olla omoalla luovaa, mutta ei ylitä teoskynnystä. Se lienee aika pysyvänluonteinen este tekijänoikeuksien saamiselle näille ryhmille.

Kyllä äänitteiden käyttö radiossa on lisääntynyt sitten 90-luvun, toki myös uusissa medioissa joita silloin ei edes ollut. Levybisneksen menestyminen tai ei-menestyminen ei ole noissa kuvaamissasi vaiheissa eikä sittemminkään musiikin esittäjistä kiinni muuta kuin sisällön laadun ja kiinnostavuuden osalta. Tulonjaossa taiteilijat saavat sen verran kapean siivun, että sillä ei ole juurikaan vaikutusta yhtiöiden menestyksen kannalta.

Maksujen viivyttely ei ole mitenkään mahdollista Gramexissa, koska yhtiöt ja taiteilijatkin, jotka hallinnosta viime kädessä vastaavat, haluavat takuulla joka sentin ensi tilassa omalle tililleen. Jos Gramexissa joku panttaisi rahoja tilityksistä, saisi aika nopeasti kenkää.

Muusikkojen liitto ja ÄKT maksavat käypää vuokraa toimitiloista. Talossa toimii useita järjestöjä ja yrityksiä, hammaslääkäristä ja parturista tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskukseen ja Musexiin, jotka kaikki maksavat vuokransa. Gramex ja siihen kuuluva ESEK myöntävät paljon erilaisia tukia ja avustuksia parhaan harkintansa mukaan, mutta taiteilijaedustajat hallinnossa pitävät kyllä huolen siitä, että tuottajia ei suosita tai heille anneta taiteilijavaroja.

Radioiden formaattisoitto on minustakin todella iso ongelma, josta kärsii nimenomaan diversiteetti. Tästä olemme liikuttavan yksimielisiä.