Kouluväkivallan ehkäisykeinoihin paneutunut SDP:n työryhmä heittää ilmoille 5.11. päivätyssä muistiossaan (doc) toinen toistaan toteuttamiskelvottomampia ehdotuksia. Työryhmässä oli mukana jopa eduskunnan ja Euroopan oikeusasiamiehenä aiemmin toiminut Jacob Söderman, joten siltä olisi odottanut parempaa jälkeä. Nyt työryhmän ehdotuksista haiskahtaa halpa populismi. Tarkoituksena on ilmeisesti kerätä poliittisia irtopisteitä joihinkin kansanosiin uppoavilla, mutta täysin mahdottomilla ehdotuksilla.
Työryhmän mukaan internetsivujen ylläpitäjien vastuu on lakia muuttamalla järjestettävä lehden päätoimittajavastuun tapaiseksi.
Internet-sivujen ylläpitäjille ei voida sälyttää päätoimittajavastuuta. Internet-sivujen ylläpitäjät eivät ole toimittajia, eivätkä useinkaan toimita sivuilla julkaistavaa aineistoa. Useimmat internet-sivut eivät ole luonteentaan julkaisutoimintaa, vaan yksityishenkilöiden ylläpitämiä harraste-, viihde- tai mielipidesivustoja.
Työryhmän ehdotus ei kertakaikkiaan ole kotoisin tästä maailmasta. Ehdotus osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä internetin perusluonnetta kohtaan. Vanhan sukupolven poliitikoille tuntuu olevan äärimmäisen vaikea hyväksyä sitä, että internet on toteuttanut todellisen sananvapauden, eikä paluuta entiseen, valtamedian kontrolloimaan ”sananvapauteen” ole. Toimittajavastuun toteuttaminen verkkosivuilla tuhoaisi verkon perusidean, paitsi että sen toteuttaminen ja valvominen ei ole lainkaan realistinen ajatus.
Työryhmä vaatii, että sivujen ylläpitäjät on velvoitettava poistamaan laiton sisältö heti havaittaessa.
Tämä ehdotus osoittaa työryhmän olevan tietämätön nykyisestä lainsäädännöstä. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi antaa verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksen, jonka perusteella palvelimen teknisen ylläpitäjän on poistettava viesti näkyviltä. Työryhmähän ei missään tapauksessa ole voinut tarkoittaa, että yksityiset ihmiset pakotettaisiin arvioimaan heidän sivuillaan olevan materiaalin lainmukaisuutta. Eihän?
Jos joku kommentoi Winston Smithin blogikirjoitusta rasistisella tavalla ja Winston sattuu olemaan lomalla Kanarialla, joutuisiko Winston tästä toimittajavastuun perusteella oikeuteen, kun ei ole ollut paikalla poistamassa kommenttia? Toimittajavastuuta on mahdotonta soveltaa yksityishenkilöihin.
Internetissä on yksi erinomainen periaate: jokainen vastaa itse verkkoon laittamastaan aineistosta. Kukaan ei voi vastata jonkun muun verkkoon laittamasta aineistosta. Tätä periaatetta ei ole syytä muuttaa.
Työryhmä kannattaa sitä, että eri tahot estäisivät lasten ja nuorten pääsyn tietyille epäilyttäville sivuille teknisten sovellusten avulla.
Muistiossa puhutaan paljon ”epäilyttävistä sivuista”. Sellaisen objektiivinen määrittely on kuitenkin mahdotonta. Käytännössä ”epäilyttävien sivujen” estäminen tarkoittaa sitä, että estetään joidenkin yksittäisten henkilöiden mielestä moraalitonta aineistoa. Joissakin kouluissa, kirjastoissa ja kodeissa käytössä olevat sensurointiohjelmat ovatkin täysiä susia. Tunnettuna esimerkkinä ne voivat esimerkiksi estää pääsyn Pornaisten kunnan sivuille, koska luulevat niitä aikuisviihdesivustoksi. Esto-ohjelmat ovat myös estäneet pääsyn esto-ohjelmia kritisoiville sivuille.
Tämän päivän lapset ja nuoret pärjäävät netissä todennäköisesti paremmin kuin vanhempansa, eikä heitä tarvitse yrittää suojella toimimattomien ja kyseenalaisten suodattimien avulla. Lapsilla ja nuorilla on myös perustuslaillinen oikeus vastaanottaa viestejä kenenkään ennakolta estämättä (ainoana poikkeuksena elokuvien ym. ikärajat). Herää kysymys, miten lasten ja nuorten perustuslailliset oikeudet voivat toteutua, jos heitä joka paikassa estetään vastaanottamasta tiettyjä viestejä. Lisäksi vaarana on, että nuoria alettaisiin helposti suojella myös ”vääriltä” mielipiteiltä.