Piraattipuolueen blogi

Lauri Mannerin (Out of Tune) vieraskirjoitus, julkaistu 16.10.2008.

“Miksi ihmeessä kukaan haluaisi jakaa musiikkiaan ilmaiseksi?” – Erään verkkojulkaisun anatomia

Yarr, yo-ho-ho ja rommia pullo, arvon piraattiblogin lukijat. Minun nimeni on Lauri, soitan bassoa ja laulan pohjoissuomalaisessa punkbändissä nimeltä Out of Tune. Orkesterimme sai taannoin kutsun Piraattipuolueen blogin vieraskirjoittajaksi, ja ryhdyinkin tätä juttua väsäämään mitä suurimmalla innolla ja mielenkiinnolla. Kutsun syynä lienee se, että debyyttipitkäsoittomme Discontent Producers julkaistiin kesällä 2007 vapaaseen verkkojakeluun Creative Commons-lisensioituna. Tätä tarkoitusta varten perustimme samalla epämuodollisen, “Creative Class War – Luova luokkasota” -kollektiivin kaikenlaisen kokeellisen, poliittisen, vastahankaisen ja muuten vain erikoisen kulttuurin levittämiseen. Ajattelin tässä kirjoituksessa selvittää hieman miksi päädyimme tällaisiin valintoihin ja mitä musiikin vapaasta jakelusta oikeastaan haemme. (Koko bändi seisoo valittujen levitystapojen ja toiminnan takana, mutta korkealentoisemmista ideologisista rakennelmista tämän tekstin takana vastaa allekirjoittanut itse.)

Kuten mainittua, valitsimme itse äänitetyn ja tuotetun Discontent Producers -levyn julkaisulle lisenssiksi lukuisista Creative Commonsin tarjoamista vaihtoehdoista yhdistelmän, joka sallii levyn vapaan levittämisen ja muokkaamisen sillä ehdolla, että tekijä on mainittava, muokatut versiot on julkaistava samalla lisenssillä (jos ne haluaa julkaista) ja kaupallinen käyttö on kiellettyä. Käytännössä tämä tarkoitti myös sitä, että laitoimme levystä tarjolle imuroitavaksi valmiin miksauksen ja masteroinnin lisäksi myös käsittelemättömät raakaraidat uusien miksausten, mash-uppien tai ihan kokonaan uusien biisien tekoa varten. Kaupallisen käytön kielto tarkoittaa myös sitä, että kaupallisissa tilanteissa (esimerkiksi niissä, joista Teosto ja Gramex keräävät rahaa) teoksia tulisi kohdella samoin kuin muutakin tekijänoikeussuojattua materiaalia (eli maksaa rojalteja). Ainoa ongelma tämän suhteen on se, ettei Teosto toistaiseksi hyväksy valvomiensa teosten julkaisua CC-lisensseillä, toisin kuin esimerkiksi hollantilainen vastineensa Buma/Stemra. Näinollen emme voi toistaiseksi kuulua Teostoon ja nostaa rojalteja biisien julkisista soitoista, mutta samalla byrokratian kanssa tarvitsee asioida vähemmän, eikä asia muutenkaan ole näillä soittomäärillä ajankohtainen.

Levystä teetettiin myös 500 kpl painos omakustanne-CD:tä keikoilla myytäväksi ja promokäyttöön, samoilla lisenssiehdoilla ja kansiin painetuilla CC-symboleilla varustettuna. Levy laitettiin netissä omien sivujemme lisäksi aika monelle vapaan musiikin levityssivustolle (esimerkiksi The Internet Archive, Jamendo ja Dogmazic ) sekä myyntiin lukuisiin nettikauppoiin digitaalisessa muodossa. Nettisivuille lisättiin levystä diggailleille mahdollisuus lahjoittaa rahaa bändin toiminnan tukemiseksi PayPalin kautta. Markkinointiin on mennyt rahaa arvostelukappaleiden ja niiden postikulujen verran. Näkyvyyttä on tullut kohtalaisesti, nettilatauksia ja kuunteluja eri saiteilta arviolta kymmeniä tuhansia ja mediassa saatu kritiikki on enimmäkseen ollut positiivista. Fyysisiä levyjäkin on myyty jonkin verran. Omillaan ei vielä kuitenkaan olla, mutta toisaalta sijoituksetkaan eivät ole olleet kovin merkittäviä. Monet ihmiset laittavat harrastuksiinsa paljon isompia rahoja, meillä on sentään mahdollisuus saada osa omistamme takaisin. (Jatkossa saattaa kyllä olla helpompaa ja järkevämpää keskittyä pelkästään digitaalisiin julkaisuihin, jolloin viimeinenkin taloudellinen side fyysiseen tuotteeseen, tuotantoon ja talouteen katkeaa.)

Tällainen menettely herättää tietysti rock-musiikin vakavasti ottavissa nousukkaissa lukuisia kysymyksiä. Olisiko sittenkin kannattanut yrittää hioa omaa musiikkia helpommin sulatettavaan muotoon, panostaa saman verran rahaa muutamaan päivään studioaikaa ja äänittää kolmen tarttuvimman biisin promolevy, jota sitten läheteltäisiin uskomatonta hehkutusta sisältävän saatekirjeen kera kaikille mahdollisille levy-yhtiöille, keikkamyyjille, promoottoreille ynnä muille skenejeesuksille ja merkkihenkilöille? Olisiko kannattanut yrittää saada se iso breikki, päästä isoon studioon tuottajan kanssa tekemään suurta läpimurtoa? Jättää opiskelut sikseen, ottaa pankkilaina, palkata joku tekemään täysipäiväisesti isoa promoa? Ryhtyä “luovan alan” yrittäjäksi? Nostaa Suomi talouden laskusuhdanteesta kulttuurialan innovaatioilla? Liittyä yhteiseen kansalliseen ponnistukseen tuotteistetun rockmusiikin viennissä ala Finnish Music Export ja kumppanit? Mitä ihmeen aineita näitä juttuja jauhavat ihmiset oikein vetävät? (Vastaus: “Ollaan hyvässä nosteessa, kunhan asiat lähtevät todenteolla luistamaan niin vetelemme pian kokaiinia huippumallien persvaoista, mutta toistaiseksi joudumme tyytymään keskiolueen ja omien pierujen haisteluun.”)

Tekijänoikeuskeskstelu keskittyy täysin taloudellisiin aspekteihin, kysymykseen lisäarvoketjujen muodostumisesta ja siitä miten ihminen voi elättää itsensä kulttuuriteollisuuden palveluksessa. Nämä eivät ole meille millään lailla relevantteja kysymyksiä. Minä en halua tehdä musiikkia työkseni. Itse asiassa en ole ylipäätään kauhean suuri palkkatyön ihailija ja pidän koko talous-, työ- ja urakeskeistä ajattelua yhtenä merkkinä koko elämäntapamme mädännäisyydestä. (Yksi hyvin ilmaistu perustelu tälle näkemykselle löytyy anarko-ajattelija Bob Blackin hervottoman hauskasta Eroon työstä!-pamfletista). Aika monet anarkistisia ihanteita ylläpitäneet, poliittisen ja kantaaottavan musiikin julkaisuun ryhtyneet tahot ovat joutuneeet lopettamaan homman maalattuaan itsensä nurkkaan musiikkibisneksen lainalaisuuksien kanssa. Kyse ei ole aina ollut taloudellisista vaikeuksista, itse asiassa useimmiten päinvastoin: hallitsematon kasvu on muuttanut kulttuurisodan etulinjan tavalliseksi työpaikaksi, jonka rutinoitunut tuotantotoiminta ei ole kyennyt täyttämään tekijöidensä henkisiä tarpeita. Pyrkimys pysytellä koko pelin ulkopuolella palvelee juuri tätä tarkoitusta, halua keskittyä siihen minkä kokee tärkeäksi.

Tuotteistaminen on välineellistämistä, itsetarkoituksen muuttamista palvelemaan suurempaa taloudellista intressiä, joka muuttaa väistämättä tekijän suhdetta teokseen. Taloudellinen panostus asettaa paineet menestykselle ja epäonnistuessaan johtaa turhautumiseen. Jos mietitään sitä taiteellisten ja taloudellisten kompromissien määrää, joita jokainen menestykseen tosissaan tähtäävä wannabe-rokkari joutuu tekemään, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Katu-uskottavuuden, välittömästi ihmisiin kolahtavien hittien, trendien haistelun ja koko paketin tuotteistamisen maailma polttaa helposti ihmisen loppuun jajättää jälkeensä katkeria ja alkoholisoituneita ihmisraunioita, jotka lopulta jättivät koko musiikillisen itseilmaisun maailman vain sen takia, ettei kukaan noteerannut heidän tekemisiään. He olisivat voineet keskittyä tekemään musiikkia, julkaista rehellistä kellarikamaa useita albumeja ja keikkailla julmetusti. Sen sijaan aika meni odottamiseen, menestyksestä unelmointiin, skenetykseen ja promootioon, kaikenlaiseen sosiaaliseen kiipeilyyn ja itsensä korostamiseen. Tietenkin jos tällaisista peleistä oikeasti tykkää, ja jaksaa niihin osallistua päävoitto silmissä kiiluen, niin mikäpä ettei. Olisi kuitenkin hyvä ymmärtää että uhkapeleissä talo voittaa aina.

Itselleni ajallinen ja henkinen panostus sellaiseen tekemiseen josta tykkään on pelkästään positiivista: jos en tekisi biisejä, luuhaisi treenikämpällä tai baarissa keikalla, käyttäisin ajan varmaankin telkkarin katsomiseen, ryyppäämiseen tai muuhun vähemmän rakentavaan toimintaan. Eikä sitä tunnetta jonka omasta tekemisestä saa, voi arvottaa rahaksi.

Minulle Creative Commonsissa ja vapaassa nettilevityksessä ei ole kyse uusien bisnesmallien tai kaupallisten mahdollisuuksien luomisesta, ei promotempauksesta eikä hintakilpailusta, vaan tavoitteesta siirtyä niiden ulkopuolelle, luomaan ja levittämään omaa kulttuuria niin pienin taloudellisin panostuksin kuin mahdollista. Vapaan musiikin ideana on vapauttaa paitsi ääni muiden kuultavaksi, myös tekijä keskittymään varsinaiseen tekemiseen sen sijaan, että joutuisi miettimään jatkuvasti taloudellisia tekijöitä, tai antamaan osan omasta määräysvallasta ulkopuoliselle. Tietysti vapaaksi päästetystä musiikista tarvitsee myös tiedottaa, mutta sen ei tarvitse olla samanlaista manipuloinnin, imagonrakennuksen, pakkosyötön, valehtelun ja muiden markkinoinnin perusasioiden kyllästämää kuin normaali levy-yhtiöiden ja agenttien tekemä promootio. Tiedotteet tyyliin “Teimme tällaisen jutun, ottakaa tai jättäkää” riittävät aivan hyvin, kun ne yhdistetään säännölliseen keikkailuun. Se ettei ketään muuta kiinnosta ei ole mikään syy jättää asioita tekemättä. Teknisesti kotistudiosoundi riittää meille, ja omat kuluttajasarjan äänitysvehkeet tarjoavat sellaiset raamit omalle tekemiselle, että lopputulos on aina enemmän kiinni omasta ajankäytöstä ja osaamisesta kuin jonkun hilavitkuttimen puuttumisesta.

Koska valitettavasti elämme vielä toistaiseksi markkinataloudessa, on toki hyvä luoda kuuntelijoille joku mahdollisuus antaa takaisin myös rahallisessa muodossa, mutta sitä ei voi lähteä liikaa painottamaan eikä varsinkaan odottamaan merkittäviä rahavirtoja. Erilaiset lisenssit ja tekijänoikeuslait ovat kuvioissa työkaluina takaamassa sitä, ettei vapaaseen käyttöön laitettu tavara päädy kaikennäköisten Liimataisten ja Puumalaisten halpamyyntitiskille tai radiokanavalle keräämään mainoseuroja. Jos joku haluaa tehdä rahaa meidän teoksillamme, niin totta kai siitä kuuluu siivu tekijällekin. Toive on kuitenkin, että jätettäisiin se bisnespuoli kokonaan välistä, niin voidaan keskittyä asioihin joilla on arvoa sinänsä (kuten vapaus, tasa-arvo, parempi tulevaisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, henkinen kasvu, rakkaus, elämä ja tietenkin edistyksellinen ja vallankumouksellinen rock-musiikki.)

Lauri Manner on Out of Tune -yhtyeen basisti ja laulaja. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia pyritään julkaisemaan kerran viikossa aina torstaisin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.