Vaalipiireihin lisää edustajia

Viime yhdistyksen kokouksessa nousi pohdinnan aiheeksi nykyinen tilanne Vaalipiirien edustajien suhteen. Vaalipiirin edustajat löytyvät nyt n. puolesta maan vaalipiireistä, tavoitteeksi asetimme jokaiseen vaalipiiriin saatavaksi n. kaksi edustajaa.
Mikäli vaalipiiristä ei löydy kun yksi selkeä keskus, siellä voi yksi riittää, useimpien vaalipiirien alueella kuitenkin on useampikin suuri kaupunki joiden väliä ei ole kannattavaa reissata jokaisen vaalipiirin kokouksen/tapaamisen myötä. Tällöin on mahdollista helposti pitää omat tapaamisensa eri kaupungeissa.

Nyt tarvitsemme siis lisää aktiivisia ihmisiä järjestelemään paikallistoimintaa, käytännössä vähintään yksi jokaiselle vaalipiirille mahtuu vielä mukaan.
Vaalipiirin edustajan tehtäviin kuuluu mm. organisoida paikallistoimintaa, järjestää paikallisia tapaamisia, ennen vuotta 2011 piiriyhdistyksen perustaminen sekä vaalipiirin ja puoluehallituksen välisen tiedon välittäminen. Tavoite on myös että vaalipiirien edustajat kuuluisivat Eurovaalityöryhmään, eurovaalikampanjat ym. paikallisesti toteutettavat toiminnat ovat helpointa edustajan kautta välittää paikallisille jäsenille.
Mikään ylläolevista ei ole välttämätöntä kuulua tehtäviin, mutta ne ovat ensisijaisesti vaalipiirin edustajan tehtäviä ellei vaalipiirissä ole tehtäviä delegoitu jonkun muun vastuulle. Piiriyhdistyksen perustamisesta myöskään ei kannata vielä huolehtia, sillä tähän kuten kaikkeen muuhunkin toimintaan saa tarvittaessa apua, kyse on vain paremminkin siitä että vaalipiirin edustajan avulla yksittäisetkin ihmiset saavat paremmin asiansa kuuluviin, sekä jotta toimintaa saadaan aktivoitua maanlaajuisesti.

Seuraavista vaalipiireistä löytyy ennestään edustajat, mutta jokaiseen vaalipiiriin otetaan mielellään vähintään yksi edustaja lisää:

Helsinki: Kaj Sotala
Varsinais-Suomi: Jussi Valonen
Häme: Pasi Palmulehto
Satakunta: Carl E. Wahlman
Pirkanmaa: Harri Kivistö
Pohjois-Karjala: Aapo Lehtinen
Oulu: Vikke Matikainen
Keski-Suomi: Jyri Hämäläinen

Tehtävä on vastuullinen eikä sitä tule ottaa kevyesti, muttei myöskään hiuksia nostattavan vakavasti. Mikäli tehtävä kiinnostaa, siinnä kyllä avustetaan tarvittaessa, sekä tarkoituskin on, että vaalipiirin edustaja jakaa vastuuta myös paikallisille aktiivisille jäsenille.
Mikäli tehtävä kiinnostaa, ilmoittauduthan suoraan puolueen foorumilla oman vaalipiirisi alueella. Lisätietoja saat myös foorumilla kysymällä tai suoraan sähköpostitse osoitteesta pasi piste palmulehto at piraattipuolue piste fi.

Lisää keskustelua asiasta puolueen foorumilla omassa ketjussaan.

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

*
*