Jos oletetaan, että immateriaalisella ja materiallisella teoksilla on samat oikeudet, niin se tarkoittaisi sitä, että 10 vuoden kuluttua sen lisäksi että sinä voit käyttää vasaraasi, kuka tahansa muukin voi.

Moraaliset oikeudet tarkoittaisivat sitä, että voit sanoa tehneesi vasarasi, voit käydä katsomassa sitä milloin tahdot ja kukaan ei saa käyttää vasaraasi sillä tavalla, että kokisit sen häpeällisenä.

Kun sinulla on kirja ja olet lukenut sen, et tarvitse enää sitä kirjaa, koska sinulla on jo se informaatio ja voit soveltaa sitä miten tahdot.

Kun sinulla on vasara ja annat sen pois, niin et kyllä enää hakkaa mitään nauloja.

Tämän takia immateriaalisella tuotannolla pitää olla erilaiset oikeudet, koska on kyse kahdesta täysin eri asiasta. Immateriaalinen teos ei ole se kirja tai edes ne kirjaimet siinä kirjassa. Se on se informaatio. Näiden molempien tekoprosessi on täysin erilainen ja niitä voi hyödyntää täysin eri tavoin.

Sinulla on informaatio edelleen, jos olet tehnyt kirjan sisältämästä informaatiosta varmuuskopion tai kysyt kaveria lähettämään sen sulle sähköpostissa.

Toki. Minulla voisi myös olla vasara edelleen, jos olisin tehnyt siitä kopion. Materiaalisten ja immateriaalisten hyödykkeiden ainoa ero on, että immateriaalisia on helpompi kopioida. Kopioinnin helppous ei vaikuta hyvältä perusteelta sille, että näitä pitäisi kohdella eriarvoisesti – mitä sitten kun teknologia kehittyy ja fyysistäkin omaisuutta tulee helpommaksi kopioita, pitäisikö siinä vaiheessa materiaalinen omaisuus julistaa tekijänoikeuden alaiseksi?

Mutta olet oikeassa sen suhteen, että määritelmistä väitteleminen ei loppujen lopuksi ole kovin hyödyllistä – voisimme vaikka määritellä materiaalisen omistuksen sellaiseksi, että ihminen joka asuu maapallolla omistaa jotain, ja immateriaalisen sellaiseksi, että ihminen joka asuu kuussa omistaa jotain, ja sitten väitellä koko vuoden näiden filosofisista implikaatioista. Jätetään siis filosofia sivuun ja katsotaan yhteiskunnallisia ja käytännön argumentteja, koska niiden pohjalta päätökset loppuviimeksi tehdään.

Pyysit omistamisen määritelmää, joten tässä sellainen, jota itse suosisin: Omistusoikeus on suhde yhdestä tai useammasta ihmisestä (tai oikeushenkilöstä) johonkin asiaan. Jos tahdotaan olla matemaattisia, relaatio O(x,y), jossa x on omistaja ja y omistettu asia. Tämä asia on usein jotain fyysistä (kuten immateriaalisen teoksen teoskappale, maa-alue tai vasara) mutta se voi olla myös olla esim. yritys – joskin on periaatteessa mahdollista sanoa, että kaikki mitä voi omistaa, on loppuviimeksi fyysistä: yrityskin koostuu yrityksen varoista, työntekijöiden sitoumuksista tehdä (fyysisesti) jotakin työtä, jne. Tämä menee kuitenkin saivartelun puolelle, eikä ole oleellista määritelmän kannalta.

Omistusoikeus johonkin tarkoittaa yksinkertaisesti, että asian omistajalla, ja vain asian omistajalla, on täysi oikeus käyttää sitä asiaa miten haluaa. Muut eivät saa käyttää omistettua asiaa ilman omistajan lupaa. Omistusoikeuden voi myös luovuttaa toiselle, joko korvausta vastaan tai ilman.

Mitä tulee materiaalisiin ja immateriaalisiin hyödykkeisiin, sanoisin tämänlaisen terminologian soveltamisen kulttuuriin olevan jossain määrin harhaanjohtava. Immateriaalisia hyödykkeitä hyödynnetään joka tapauksessa fyysisten teoskappaleiden kautta – kuten aiemmin jo sanoin, ainoa todellinen ero on se, että immateriaalisia on helpompi monistaa. En näe mitään hyvää käytännön syytä sille, miksi niitä pitäisi kohdella eri tavalla kuin mitä tahansa muitakin hyödykkeitä, poislukien mahdollinen 5-10 vuoden suoja-aika mikäli tämä todetaan tarpeelliseksi niiden myynnin edistämiseksi.

Tämä on vieläkin ollut aika filosofisella tasolla, jolta sanoin pyrkiväni eroon. Joten: ilmaisit aiemmin huolta siitä, että tämänlainen immateriaaliset ja materiaaliset hyödykkeet täsmälleen samalle viivalle asettava määritelmä olisi jotenkin toimimaton. Sanoit että minua aika vahvasti pelottaa, että tämä vaatimus ei johda kovin toimiviin käytäntöihin tai ratkaisuihin, ja myöhemmän että materiaalisen ja immateriaalisen omistaminen ei voi mitenkään olla samanlaista. Mutta mitä ovat nämä ongelmat, joihin viittaat ja joita pelkäät? Mitä käytännön syitä sille on, että materiaalisia ja immateriaalisia (jos niitä sellaisiksi haluaa kutsua) hyödykkeitä pitäisi kohdella eri tavalla, ja miksi niiden kohteleminen samalla tapaa olisi ongelmallista?

Kaj: “Kun omistan kirjan, minulla on se informaatio käytettävissäni. Jos tuhoan kirjan, ei enää ole”

Sinulla on informaatio edelleen, jos olet tehnyt kirjan sisältämästä informaatiosta varmuuskopion tai kysyt kaveria lähettämään sen sulle sähköpostissa. Tässä täsmälleen on se ero, esim. jos olet antanut pääsyn jollekin toiselle informaatioon, niin sinä et sitä enää voi ottaa sitä pois tuhoamalla fyysistä kappaletta.

Kaj: “…Aivan vastaavasti jos omistan vasaran, minulla on vasara käytettävissäni, ja jos syön vasarani niin minulla ei enää ole sitä eikä kukaan muu vasaran omistaja huomaa mitään…”

Jos vasaralla on usea omistaja, niin ovat kyllä kummallisia omistajia, jos eivät huomaa sitä, joku toinen omistaja söi heidän vasaran. Tällöinhän he eivät voi hyödyntää omistamaansa enää, mikä on päinvastoin kuin kirjan kohdalla, jolloin toisen omistaman fyysisen kappaleen tuhoaminen ei vaikuta muiden informaation hyödyntämiseen.

Olen pettynyt, jos keskustelu jää tälle tasolle, että me väittelemme siitä, että voidaan materiaalisen ja immateriaalisen omistaminen määritellä samalla tavalla. En näe muuta vaihtoehtoa mielekkäälle keskustelun jatkolle kuin oikean yrityksen määritellä materiaalisen ja immateriaalisen omistamisen yhdellä käsitteellä “omistaminen”.

Haluaako joku yrittää? Omistaminen = …

Kirjoitin tästä blogissani perusteellisemmin.

Mikä tässä on ongelmana?

Kun omistan kirjan, minulla on se informaatio käytettävissäni. Jos tuhoan kirjan, ei enää ole. Aivan vastaavasti jos omistan vasaran, minulla on vasara käytettävissäni, ja jos syön vasarani niin minulla ei enää ole sitä eikä kukaan muu vasaran omistaja huomaa mitään (paitsi jos he työskentelevät siinä sairaalassa jonne menen kun alan saada vasarasta mahanpuruja).

Jos omistat paperille painetun kirjan niin se on sinun. Mutta, jos vaikka miljoona muuta ihmistää “omistaa” kirjassa olevan informaation, niin sillä että sinä omistat yhden paperille painetun kirjan ei ole minkäänlaista merkitystä. Vain sillä on merkitystä kenellä on tuo kyseinen informaatio käytettävissään. Sinä voit vaikka syödä oman kirjasi ja kukaan noista miljoonasta ei huomaa mitään.

Materiaalisen ja immateriaalisen omistaminen ei voi mitenkään olla samanlaista. Lakien, oikeuksien ja käytäntöjen pitäisi koskea niitä seikkoja jotka liittyvät immateriaaliseen. Fyysisten kappaleiden omistamisella ei ole minkäälaista merkitystä, jos se arvokas ja mielenkiintoinen asia on informaatiota.

Mutta tarkenna toki kysymyksiäsi – tämä on taas niitä tilanteita, jossa olen todennäköisesti ajatellut asiaa liikaa ollakseni ymmärrettävä. Tämänlaisten ongelmien avaaminen on yksi blogauksen päähyödyistä.

AM (edellisessä ketjussa): “…työ on nähty niin tärkeäksi, että siitä kumpuaa oikeuksia ja oikeus on näin ollen työlle annettu arvolauselma, ei ole mitään tekemistä minkään ammattiryhmän toimeentulon kanssa…

Kysymys on siitä, että KUKA VOI ja MILLÄ OIKEUTUKSELLA sanoa, että tietynlainen luova työ on niin paljon huonompaa kuin toisenlainen luova työ, että siitä kumpuavia oikeuksia tulee rajoittaa ilman että kaikkia työstä kumpuavia oikeuksia rajoitetaan…”

Näen, että AM:n ajattelun ytimessä ovat väittämät:
1. Työstä kumpuaa oikeuksia
2. Työstä kumpuavien oikeuksien määrä ja laajuus = arvo työlle
3. On olemassa yhteiskunnallinen konsensus siitä, että kaikelle luovalle työlle tulee osoittaa arvostusta yhtäläisesti samanlaisten oikeuksien muodossa.

Näistä väittämistä seuraa, että:
Ei ole oikeutettua arvostaa luovaa työtä siten, että erilaiselle työlle annettaisiin erilaisia oikeuksia siten, että arvo on sama, mutta oikeudet ovat erilaiset.

Itse muotoilisin ydinpointit näin:
1. Luovaa työtä arvostetaan, jos sitä arvostetaan = ei voida asettaa mitään lakia tai vaatimusta sille mikä arvo pitää luovalle työlle antaa.
2. Luovan työn immateriaalisen ja materiaalisen tuloksen hyödyntäminen ihmiskunnan laajuudessa on merkittävästi toisistaan poikkeavaa (kopiointi, jakaminen, jne.)
3. Annettava arvo luovalle työlle on riippuvainen luovan työn tuloksen muodosta (materiaalinen/immateriaalinen), koska ihmiskunnan laajuinen hyödyntäminen on riippuvaista luovan työn tuloksen muodosta.
3. Luovasta työstä kumpuavat oikeudet pitää sovittaa yleiseen arvokäsitykseen sekä luovan työn tuloksen muotoon
4. Luovan työn muotoa ei voida yleisesti toimivasti muuttaa (esim. tieto on immateriaalista ja tuoli on materiaalista)

Näistä (1.-5.) näkisin seuraavan olettamani AM väittämän 3. kumoutuminen:
On yhteiskunnallisesti järkevää, että erilaisesta luovasta työstä kumpuaa erilaisia oikeuksia