Oikeusministeriössä kaavaillaan sananvapauden rajoittamista. Erinäisten verkkopalvelujen ylläpitäjien vastuuta palveluiden käyttäjien sanomisista aiotaan lisätä. Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) haluaa rajoittaa sananvapautta 2010-luvun Suomessa, koska natsit syyllistyivät julmuuksiin 1930-1940-lukujen Saksassa. Mainitessaan natsi-Saksan esimerkkinä siitä, kuinka vihapuheet eskaloituvat väkivallaksi, ministeri Brax osoitti melkoista historiantajun puutetta.
Historian poliittisesta hyväksikäytöstä
Ministeri Brax puhuu ikään kuin liiallinen sananvapaus olisi johtanut natsi-Saksassa kansanmurhaan. Päin vastoin. Natsi-Saksassa ongelmana oli se, että valtiokoneiston virallista vihapropagandaa ei ollut sallittua haastaa. Jos natsi-Saksassa olisi ollut sananvapaus, varmasti useammat olisivat vastustaneet äänekkäästi juutalaisten aseman heikentämistä. Sananvapautta ei ollut, joten vastustaminen oli hankalaa ja hengenvaarallista. Valtio pystyi hallitsemaan tehokkaasti joukkotiedotusvälineitä ja suoltamaan niiden kautta juutalaisvastaista propagandaa.
Internet-aikana ei ole enää mahdollista, että jokin valtio pystyisi kontrolloimaan tiedonvälitystä niin täydellisesti. Ministeri Braxin olisikin syytä nähdä internetin sananvapaus myönteisenä asiana. Nyt diktatuurimaissakin on tarjolla suhteellisen vapaa ja tehokas tiedonvälityskanava. Diktatuuristen hallintojen vihapropaganda on helpompi haastaa maiden sisältäkin.
Historianopiskelijana en voi olla ärsyyntymättä historiallisten tapahtumien poliittisesta hyväksikäytöstä. Sitä ministeri Brax juuri harrastaa. Napataan jokin tunnettu historiallinen tapahtuma, ja johdetaan siitä perusteettomasti väitteitä siitä, miten asiat pitäisi järjestää nykyään. Kyse on saman tyyppisestä argumentaatiovirheestä kuin “perinteisiin vetoaminen” ja “auktoriteettiin vetoaminen”. Historiallisten tapahtumien taustat ovat monimutkaisia ja usein dramaattisetkin käänteet perustuvat paljolti ennakoimattomiin sattumiin. Historialliset kehityskulut eivät ole niin yksinkertaisia, että niistä voisi vetää mitään moraalisia ohjeita nykypäivän lainsäädäntöön.
Moraalikäsitykset muuttuvat sananvapauden ansiosta
Jotkin nykyään aivan lailliset ja hyväksytyt asiat ovat aikanaan herättäneet niin suurta moraalista närkästystä, että niiden harjoittaminen ja niistä puhuminen liian sallivaan sävyyn on ollut laitonta. Homoseksuaaliset teot olivat laittomia vuoteen 1971, ja homoseksuaalisiin tekoihin “kehottaminen” jopa vuoteen 1999 saakka. Kehotuskiellon aiheuttama pelotevaikutus johti esimerkiksi siihen, että Yle hyllytti homoseksuaalisuutta käsitelleitä ohjelmia.
Vallitsevat moraalikäsitykset on mahdollista haastaa sananvapauden ansiosta. Sananvapauden ydin on siinä, että se sallii närkästystä herättävien mielipiteiden esittämisen. Mitään erityistä sananvapautta ei tarvittaisi, jos kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta ja juttelisivat vain mukavia.
Ennen internetiä ei ollut todellista sananvapautta. Mitä tehokkaammin halusi saada viestinsä kuuluviin, sitä suuremmat investoinnit piti tehdä. Tiedonvälitystä hallitsivat suuryritykset, joilla oli läheiset suhteet poliitikkoihin. Suurin osa julkaistusta tiedosta oli kustantajien ja mediayhtiöiden suodattamaa. Ennakkosensuuristakin voi puhua, ottaen huomioon poliitikkojen vaikutusvallan näihin yhtiöihin. Suomettumisen aika on tuoreessa muistissa.
Internetin ansiosta ei tarvitse tehdä miljoonien investointeja painokoneisiin halutessaan levittää ajatuksiaan tehokkaasti. Nyt jokainen voi olla helposti julkaisija. On tärkeä periaate, että jokainen on itse vastuussa sanomisistaan. Vastuu on sillä, joka julkaisee viestin tai kirjoittaa sen, ei painokoneen omistajalla.
Viestien välittäminen ei ole julkaisemista
Verkon keskustelupalstoja ja yhteisöpalveluita ei voi rinnastaa julkaisutoimintaan. Palvelun ylläpitäjä tarjoaa mahdollisuuden viestien välittämiseen ja yksittäiset käyttäjät tuottavat palvelun sisällön. Keskustelupalstan tai yhteisöpalvelun ylläpitäjä onkin verrattavissa postiin, teleyrityksiin ja kirjapainoihin. Ne ovat riippuvaisia ulkopuolisten käyttäjien tuottamasta materiaalista ja tarjoavat ainoastaan viestien välityskeinon. Jokainen voi tehdä rikosilmoituksen laittomaksi epäilemästään verkkoaineistosta. Tällöin poliisi tutkii asian, ja tuomioistuin voi määrätä viestin poistettavaksi ja rangaista viestin lähettäjää. Tavanomainen rikosoikeusjärjestelmä on riittävä keino puuttua verkon lainvastaisiin sisältöihin.
Menneessä ajassa elävien poliitikkojen voi olla vaikeaa ymmärtää sitä, että nettisivustojen ylläpitäjät ovat yleensä tavallisia ihmisiä, jotka tekevät ylläpitoon liittyviä toimenpiteitä töidensä ja muiden harrastustensa ohella. Vain suurimpien palveluiden takana on yritys ja palkattua henkilökuntaa. Ylläpitäjien vastuun tiukentaminen saattaisi pelotella tavalliset kansalaiset niin, että kohta ylläpitäjiksi uskaltautuisivat vain suuryritykset.
Kohta kukaan ei uskalla pitää blogia, jos on vaarassa joutua vastuuseen blogiin kommentoivien ihmisten kirjoituksista. Tavalliset ihmiset eivät voi ympärivuorokautisesti valvoa blogiensa kommenttipalstoja. Jos lain tiukennukset johtavat siihen, että blogien pitäjät kieltävät kirjoitustensa kommentoinnin ja kaikki keskustelupalstat ja yhteisöpalvelut siirtyvät viestien ennakkotarkastukseen, koko internetin yhteisöllinen luonne menetetään.
Keskustelupalstojen ja yhteisöpalvelujen ylläpitäjät voivat toki vapaasti rajoittaa palstoilla käytävää keskustelua oman mielensä mukaan. Oikea taho arvioimaan viestin lainmukaisuutta on kuitenkin tuomioistuin, joka voi antaa verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksen. Keskustelupalstojen ylläpitäjien ei varmaankaan kukaan halua reagoivan jokaiseen “moraalisesti närkästyneen” kansalaisen yhteydenottoon. Muutenhan ei kohta saisi puhua esimerkiksi homoseksuaalien oikeuksista.
)